Moniko demari syö psyykelääkkeitä?

Kävi ilmi, että Rkp:n varapuheenjohtajalla eli Haglundin varamiehellä, Päivi Storgårdilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän on jatkuvassa lääkityksessä.
Kertoi itse, että oli ollut mielisairaalassakin.
Herää kysymys, kuinka monella muulla poliitikolla on psyykelääkitys?
Krista Kiuru ainakin toljottaa oudosti. Urpilaisen katse on myös kaukainen.
Jaakonsaari näyttää vaivoin pysyvän koossa.
Pia Viitasen silmäripset kertovat että kaikki ei ole kotona.
16112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Haloska ainakin, sillä oli mukana lääkärit matkoillakin, silti sai julkisuudessakin niitä tunnettuja primitiivikohtauksia.

Toisinaan taas hilluu hilpeänä ja näpäyttelee ja naljailee milloin ketäkin Kokoomuspolitikkoa.

Äänestä
  • Nykyään Haloska tonkii roskiksia ja teemana on "kadoksissa olevan epärehellisen median etsintä". Luulisi käpykaartilaisella onnen potkivan persuksille, ennenkuin media heittäytyy oikeasti oikean ilkeäksi.

    "Presidentti Halonen pitää Sauli Niinistön ja Barack Obaman tapaamista tärkeänä, mutta ei mittaisi maiden kahdenkeskisiä suhteita pelkästään presidenttien tapaamisilla.

    - Toivottavasti media on rehellisempi Niinistön kohdalla kuin minun kohdallani. Eihän me olla sellaisia että [lasketaan tapaamisia], vaikka meillä olisi kuinka huono itsetunto. Me ollaan nyt yksi Pohjoismaista ja on hieno juttu, että tapaaminen tulee.

    Halonen ei myöskään lastaisi paljon odotuksia Niinistön ja Obaman tapaamiselle.

    - Tapaaminen voi olla vähän tiukahko, tai sanotaan että aiheet voivat olla aika tiukkoja, kun ajattelee että baltit tavattiin vastikään ja Pohjoismaat kuitataan yhdellä tapaamisella. Toivotan kuitenkin kovasti menestystä tapaamiseen, totesi Halonen."

    Äänestä

Diaknoosi sairaudesta on PAKKORUOTSISYNDROOMA

Äänestä
  • Saattaa olla, että seuraavien vaalien jälkeen demareilla masennuslääkkeiden tarve ja käyttö kasvaa, kun moni demari menettää aika mukavasti palkatun kansanedustajan tehtävän ja joutuu etsimään leipäpuuta siviilimaailmasta. Siinäpä sitä onkin hommoo näinä aikoina.

    Äänestä

Unohdit, että Kristiina Salosella on katseessaan sateessa seisovan lehmän passiivisuutta. Muuten ihan hyvä arvio tunnetuimmista demuista.

"Moniko demari syö psyykelääkkeitä?"

Mielenkiintoinen kysymys, johon demumyönteinen lehdistö ei luultavasti tarjoa vastauksia. Tosin jos joku persu söisi näitä niin se pääsisi varmaan etusivun jutuksi.

Muutamat demut käyttäytyvät tosin kuin kuuri psyykelääkkeitä tekisi vain hyvää. Parhaina esimerkkeinä Urpilainen, Päivi Lipponen ja Kristiina Salonen.

Äänestä

Krista "tässä ajassa" Kiuru oli kummallinen TV:ssä pari viikkoa sitten.
Paine hänellä silti vaan kasvaa, kun aloite vapaasta kielivalinnasta tulee eduskuntaan.
Edeltäjänsä Jukka Gustafsson on murtunut mies, koska tietää, että petti äänestäjänsä kahteen kertaan opetusministerinä.
Gustafsson sai äänensä lupaamalla että vastustaa pakkoruotsia, mutta pyörsi kantansa, kun valittiin ministeriksi.

Äänestä
  • "Edeltäjänsä Jukka Gustafsson"

    Tuohon muuten pitäisi alkuun pistää "Hänen". Ei voi tuollain kirjoittaa ilman subjektia. Mutta itse asiasta:

    "Jukka Gustafsson on murtunut mies, koska tietää, että petti äänestäjänsä kahteen kertaan opetusministerinä"

    No ainakin kahdesti. Kannattaa muistaa, että juosten Gustu myös "unohti" palauttaa kauppaketjun etukortin, johon ei ollut enää oikeutettu. Tosin hiljattain Urpilainen hieman tasasi näitä tilejä puukottamalla JG:tä selkään antaessaan opetusministerin paikan Kiurulle.

    Äänestä

  • "Jukka Gustafsson on murtunut mies, koska tietää, että petti äänestäjänsä kahteen kertaan opetusministerinä."

    Tuo on oman itsesi projisointia juosten Gustun persoonaan. Tuo väitteesi edellyttäisi, että myös demarilla on omatunto, mitä ei ole toteen näytetty.

    Äänestä

Kansanedustajat pitäisi velvoittaa kertomaan heti valituksi tultuaan, mitä psyykelääkkeitä heillä on tai on ollut.

Äänestä
  • Ketään ei voi velvoittaa selostamaan lääkityksiään ulkopuolisille, ei myöskään kansanedustajia. Jos henkilö itse kuten (kuten Päivi Storgård), asioistaan puhuu, niin kaikin mokomin.

    Jos mielenterveyspuolen lääkityksiä ajattelen, niin muistan joskus katselleeni tilastoja ja laskeskelin, että suurinpiirtein joka 3. - 4. aikuinen, joka kävelee minua vastaan Helsingin Mannerheimintiellä, käyttää jotain mielenterveyspuolen lääkitystä. Tästä voit päätellä lääkkeiden käytön suuruusluokkaa.
    Toisaalta, eikö ole hyvä, että käyttävät lääkkeitä ohjeen mukaan. Se pitää heidät hyvässä hoitotasapainossa, toimintakykyisinä ja elinvoimaisina.
    Ja, mitä presidentti Haloseen tulee, uskoisin, että hänen primitiivikohtauksensa eivät ole lääkittävissä. Ne ovat huonoa käytöstä, luonteenpiirre ja impulssikontrollin puutetta. Ei välitä ympäristöstään.

    Äänestä

Kokoomuslaiset säästävät tässäkin asiassa. Lääkkeet jätetään ottamatta. Ostellaan manian vallassa kartanoita, ja kun tulee depressiovaihe aletaan puhua leikkauksista. Tiiveimmän psykoosin aikana ostellaan kartanoita ja puhutaan leikkauksista samaan aikaan, jopa kielillä. Moni kokoomuslainen on huomannut puhuvansa sujuvaa englantia vaikka ei ole käynyt kuin kauppaopiston.

Äänestä

Jos on rahsta tiukkaa, tai joudut työttömäksi kannattaa miettiä, montako demaria syö pöydässäsi...

Demari syö tulevaisuutesi...

Äänestä
  • Pikemminkin montako demaria koittaa kukkarollasi etusormen ennätystä. Urpilainen esimerkiksi on tasaisesti kurjistanut Suomea viemällä korotettuna tasaverona suomalaisten vähätuloisten rahoja.

    Äänestä

  • Ennätyst rikkomassa kirjoitti:

    Pikemminkin montako demaria koittaa kukkarollasi etusormen ennätystä. Urpilainen esimerkiksi on tasaisesti kurjistanut Suomea viemällä korotettuna tasaverona suomalaisten vähätuloisten rahoja.

    Leuhkii sillä!

    Äänestä

  • Osinkoloiset syövät pöydässäsi. Tuo roskajoukko on tyhjentänyt sekä sinun että työnantajasi tilit, ja vienyt rahat veroparatiiseihin. Sasi ja kumppanit.

    Äänestä

Toiminnasta päätellen, he kaikki ovat pillerihumalassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaapa kirjoitti:

Kävi ilmi, että Rkp:n varapuheenjohtajalla eli Haglundin varamiehellä, Päivi Storgårdilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän on jatkuvassa lääkityksessä.
Kertoi itse, että oli ollut mielisairaalassakin.
Herää kysymys, kuinka monella muulla poliitikolla on psyykelääkitys?
Krista Kiuru ainakin toljottaa oudosti. Urpilaisen katse on myös kaukainen.
Jaakonsaari näyttää vaivoin pysyvän koossa.
Pia Viitasen silmäripset kertovat että kaikki ei ole kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu