voi hämmästyä kun vertaa lukemaansa erilaisiin uskontoihin joiden sanotaan olevan "raamatullisia" .. mistä nämä kaikki uskonnot oikein ovat saaneet alkunsa ? Raamatustahan ne eivät ainakaan ole.
Mistä johtuu että kun lukee Raamattua ..
tuikittaja
2102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hämmästyminen johtuu ihmisen tottumisesta rutiineihin. Kun tulee jotain yllättävää joka poikkeaa rutiineista, ihminen kokee seisahdushetken jolloin miettii miten tästä jatkaisi elämää eteenpäin. Voimakkaasti hämmästyessä voi joitain elintoimintoja muuttua, esim. syke nousta. Hämmästymistä sanotaan myös mm. yllättymiseksi.
Hei !
Kyllä kyse on ns. kristiuskon suhteen aina siitä että perusta löytyy Raamatusta, Jeesus Kristus ja tuhansien vuosien Raamatun kertomukset..
Erikseen on sitten sellaiset joiden jumala on mahdollisesti ihmisen tekemä.
Ihminen on tehnyt aina itselleen jostakin jumalansa. Meillä oli "maahisia" ainakin joskus aikoinaan. Hyvä ettei nyt ¨tikku-ukkoja, vihreitä miehiä eikä tonttuja.
Nykyisin on monenlaista ryhmää- hengellistä liikettä taikka ja kirkkoja joiden alku on ollut sama. Oppeihin on tullut eroavaisuuksia sekä ryhmän jäsenten käyttäytymisessä on vaihtelua.
Karkeasti voisi sanoa että on uskonnollisia traditioita joihin osallistutaan ilman vakaumusta ja uskoa. Vastakohtana on aito hengellinen kristillisyys jossa ihminen rakastaa Jumalaa, Jeesusta ja lukee Raamattua löytääkseen oikeaa. Tottakai ihmiset ovat erilaiset hengellisen kehityksen- ja tiedon erilaisilla määrillä aina varustettuja.
2 Piet 1:21 kertoo sen ytimen mille Raamattu perustuu.
Ensin oli vanhan liiton aika ennen I adventtia. Jeesuksesta oli profetoitu 500 kertaa kirjattu muistiin ja kaikki uhripalvelus- ja lait olivat sellaisia että ne liittyivät ensimmäisen adventin odotukseen ja telttamajan/ telttapyhäkön ympärille jossa kokonainen leeviläisten heimo hoiti jumalanpalveluksen tehtäviä. Israelin kansa oli vuoroin uskollista ja vuoroin uskotonta Jumalan tahdolle riippuen lähinnä kuninkaan uskosta ja vakaumuksesta.
Sitten tuli ns. uuden liiton aika jossa odotetaan taas II adventtia.
Kuitenkin välillä oli pimeä kausi 1300 vuotta jolloin Raamattu oli kansalta piilossa.
Kirjapainitaito ja uskonpuhdistus toi 1400 luvulta alkaen ja 1800 luvulla paljon hengellistä aitoa herätystä.
Uskonpuhdistusliikkeet monet kaikki ns protestanttiset kirkon vaikuttavat meillä ja koko maailmalla.
Erilaisilla liikkeillä on hiukan erilaisia tulkintoja, mutta kristinuskon perustan pitää olla aina Jeesus Kristus. Ilm 14:12 opettaa minkälainen ihminen on "pyhä ihminen" - Siinä on kaksi elementtiä; Jeesus Kristus ja Jumalan laki. Siihen lisätään vielä miten näihin pitää viimmesen päälle suhtautua, Hebr 12:14, niin avaimet taivaisiin ja uuteen maahan on kasassa.
Raamattu pitää ymmärtää oikein, on monta asiaa huomioitavana;
1. Alkukielen merkitys
2. Tapahtumakulttuuri
3. Asiayhteys, mitä jonkun jakeen edessä ja takana sanotaan, mistä on kysymys siinä yhteydessä, ja mitä koko Raamattu sanoo samasta asiasta- Näin voidaan päästä ymmärtämään hankalimpia asioita.
Kun herätysliikkeet, uskonpuhdistusliikkeet saivat oppinsa, tuli uutta tietoa runsaasti 1400-1800 luvuilla ja tietoa rakentui päällekkäin eli aikaisemmin löydetty tieto käytettiin. Eroja on tänäänkin eri piirien tulkinnoilla. Itse asiassa minäkin tiedän monia sellaisia asioita Raamatusta mitä ei yleisesti tavallisissa uskoissa tiedetä. Jokunen teologia on sellainen.
Yksimielisyys tarkoittaa rakkautta ja yhteyttä Herrassa, ei että jokainen olisi aina samaa mieltä joka asiasta.
Täydellisyys merkitsee sekin Raamatussa rakkautta, ei kaikkitietäväisyyttä.
Usko on Jumalan kanssa elämistä. Kirjaimellisesti Jumala itse on henkensä/ Pyhän Henkensä kautta ihmisen kanssa.
Ylipappi on hengissä ja enkelit apunaan toimimassa ihmisen hyväksi uskonasioissa. Hebr 1:14, 8:1-2, 2:17-18, mm.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1
Ihmisen on joskus hiukan hankalaa käsittää joitakin asioita, jos ei ole pohjalla tietoa jolle joku vaikeampi asia voisi rakentua valjetakseen.
Toinen asia on hengellinen innottomuus, tai skeptisyys joka estää ymmärryksen.
Raamatun pelastusoppi/ ja kristinuskon perusasiat selviävät kyllä selvällä Suomen kielellä lukaisemalla UT:läpi. Niin vaikeata ei alkeet/ pelastusoppi etteikö se rahvaalle olisi saatavilla kiinnostuneille.
1 Joh 4:8 , Joh 3:16 lisäksi on koko kakun alku ja juuri, missio Ilm 1:7-8
yst. t. Jari