Varmasti meillä uskovilla on monen kaltaisia kokemuksia, mutta tahtoisin että jaamme täällä kokemuksemme ja arvioimme ja keskustelemme niistä.
Eli miten olet kokenut Pyhän hengen läsnäolon?
Omista kokemuksistani voin kertoa, että en tunnista pyhän hengen läsnäoloa siten, että siitä voisi olla 100% varma, eli en ole milloinkaan kuullut näissä tapauksissa esim äänen sanovan, "olen Pyhä henki ja olen kanssasi" kaikki kokemukseni on jotain tunne peräistä.
En tarkoita, että juoksisisin tunteiden perässä vaan, että olen tuntenut jotain, jota en ihmisenä osaa selittää.
Eilen viimeksi kun kirjoittelin palstalle uskoon liittyvistä asioista, niin tunsin sen taas.
Joka kerta se on hieman erillainen tunne tuntemus tai aistimus.
Tällä kertaa se oli sellainen syvä keskittyminen kirjoittamiseen ja kuin hiljaisuus ja rauha, kunnes sen rikkoi ulkopuolinen tekijä. ( monesti melkein aina joku ulkopuolinen tekijä yrittää ja monesti onnistuukin rikkomaan tämän yhteyden)
Tämän jälkeen kun sitten annoin tämän tekijän ikään kuin viedä huomioni, huomasin kuinka tärkeää se huomion saaminen oli, se oli kuin pakkomielle saada juuri minut kiinnittämään huomioni johonkin muuhun).
Silti vaikka en enää kirjoittanut, niin tunsin läsnäolon pään päällä.
se oli kuin pään ympärillä, yläpuolella olisi ollut jotain, jotain jonka tunsi vaikkei sitä nähnyt.
Ehkä kunnon verenkierto aivoissa voisi hieman kuvailla tätä tunnetta, paitsi että se oli kuin pään ulkopuolella, ympärillä kuin sädekehä tai jotain.
Kerran tunsin ja näin raamattua lukiessani sivujen hohtavan kullan kaltaista valoa ja sivuilta ikään kuin lämmin tuuli olisi tullut vasten kasvoja.
Erään kerran taas tunsin chatissa keskustellessani jonkun mahtavan voimallisen olevan puhumassa minulle, tunsin itseni todella voimattomaksi sen edessä.
kuin ruudun kaautta olisi tullut jotain säteilyä joka pisti voimattomaksi.
Kerran sängyssä ollessani taas tunsin kuinka ylhäältä jokin kuuma/lämmin voima painoi ja lähestyi minua, kuin se olisi tullut luokseni ehkä sisälle, mutta olin kuitenkin hieman peloissani, koska olin silloin juuri tullut uskoon, ja kai ihmettelin että mitä tämä on ja vastustin tätä voimaa ja hetken päästä se menikin ohi.
Tässä muutamia kokemuksiani, ne parhaiten tuntuneet.
Näitä on todella vaikeata kuvailla sanoin, kuvailuista voi saada väärän kuvan, mutta jos joku on kokenut vastaavaa, niin hän ehkä ymmärtää nämä kuvaukset.
Kertokaahan tekin kokemuksianne.
Pyhän hengen läsnäolo
6
1350
Vastaukset
- Suurta
Kahdesti on Pyhä Henki tullut minuun täyttäen joka soluni.
Olin nuori poika leikkimässä metsässä mökillä.
Ihan yhtäkkiä tunsin aivan valtavan rakkauden tulvivan sisääni. Jo eka sekunnilla tiesin että tämä rakkaus on Jumalasta. Kaikki mitä tein loppui siihen ja olin joka solultani Jumalan rakkauden täyttämä... mitään en itse olisi voinut tehdä... en edes aivastamaan sillä joka soluni oli Jumalan hallinnassa. Minut täytti Pyhä Henki.
Olen kuullut tarinoita jossa Jumala tai Pyhä Henki tai Jeesus antaa ohjeita ja käskyjä ihmisille... voin sanoa että se on huuhaata.
Jumala loi meille oman mielen... se tarkoittaa sitä että me itse ajattelemme ja toimimme siten kuin me itse haluamme... Jumala ei ikinä tee toisin... Jumala haluaa että ajattelemme itse... siksi Jumala ei luo mieleemme omia mielihalujansa... ei käskyjä.
Me olemme omia itsejämme. Me ajattelemme ja toimimme kuten haluamme. Osa tekee hyvin ja toiset huonosti. Jumala ei puutu siihen miten me ajattelemme. Jumala näkee kaiken.
Koska minulla on oma mieli ja oma halu niin Pyhän Hengen täyttäessä minut Jumala ei luonut minulle käskyjä eikä vaatinut mitään. Tunsin ainoastaan todella suurta pyyteetöntä rakkautta. Se rakkaus oli paljon paljon suurempaa kuin mitä kukaan ihminen voi toiselle antaa.
Pyhä Henki on keskuudessamme. Jumalan rakkaus on paljon suurempaa kuin ihmiset sen voi ymmärtää. Se minkä koin oli erittäin suurta... se suuruus oli paljon suurempaa kuin voin ymmärtää. Kuvailisin sitä, minkä olen tulkinnut kokemuksiksi Jumalasta seuraavilla sanoilla: Syvä rauha, lämpö, kirkkaus, rakkaus, ilo, hyvyys, totuus, kauneus, puhtaus ja pyhyys.
Lapsi oman herran
Hengen läsnä olo on jokaisella eri lainen ei voi kaavaan sitä sisällyttää, henki on kaikilla kuitenkin sama. Minukohdallani oli näkyvässä muotodossa,kuten apostoleillakin etsikko aikana ymmärsin sen että on tehtävä ratkaisu ja pian.
Teinkin sen vuoden pästä,enkä ole sitä tarvinnutkatua.
Voi jospa ymmärtäisitä muutkin tehdä aikanaa sen ratkaisunsa,siinä on rukous aihetta kerranseen,kun huoli on myös kanssa kulkijoista,eivät ymmärrä mihin ovat matkalla.- lapsjumalan
Kerron vielä lisää kokemuksia.
Ihan uskon alkutaipaleella minulle ilmestyi sellainen "sydämen palo" "sydämen tuli".
Eli kun olin keskittyneessä rukouksessa tai juttelin jonkun kanssa hengellisistä, tunsin sen.
Se on aika sydämen kohdalla oleva lämpö, joka myös lämmittää niin, että sen näkee etu hiuksista, hiukset liikkuvat tämän nousevan lämmön takia.
Eli syvässä keskittyneessä rukouksessa se tapahtuu tai keskustellessa uskonasioista.
Ja nytkin tällä hetkellä se tuntuu.
Tunnen lämpimän ilmavirran nousevan rinnasta kasvoja kohti ja etuhiukset heiluvat lämpövirran mukana, rinnassa tuntuu lämpöä.
Olo on rauhallinen, tyytyväinen, hyvä ja turvallinen, sekä ulkopuoliset asiat menettävät merkityksensä.
Sydämen tuleksi sitä kutsun.
Itse ukson, että Jumala saa tämän aikaan.
Nyt se tuntuu myös päässä, ohimoilla.
Nämä ovat minulle hienoja hetkiä, jolloin näkymätön ilmoittaa läsnäolostaan. Uskovilla pyhän hengen kokemukset,jokaisella luutavasti on erilaisia kokemuksia.
Itselläni tuli voimakkaasti,sellaisessa yhdeytessä pienessä seurakunta ryhmässä , seurakunna työn tekijä alkoi puha kielillä, sen jälee tuli selittämisen armo lahja se oli vuoro puhelua hän pui kielillä minä selitin, en koskaan aijemmin ole selittänyt, koska olen ujo uusien asioiten kanssa.
Seurakunta oli luterilainen ja alfakurssin päätös juhlassa.
Sen jäleen ole ylistänyt Jeesusta kristusta,kaikesta hänen antamistaan armolahjoita. Sairaita on parantunut koska rukousessa näen ken on sairaa,jonka puolesta on rukoitava.
Lapasi jumlan- Kale pop
Tunne on voimakkaimmillaan aina kun pieraisen peiton alla. Onko teillä kokemuksia tästä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti35637284Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896135Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos305127Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213668Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta652890Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512442En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122104Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D581949Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul181921Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4871905