Ei tullut pojasta pappia.

Itse tulin 70-luvulla uskoon ja kun luterilainen kirkko on meillä jo silloin aika penseä tai synkän körttityylinen, niin aloin käymään halluntaiseurakunnassa. Ja niin siinä kävi että liittyi lopulta seurakuntaan ja erosin kirkosta. Kyllä kristityllä pitää olla hengellinen koti.

Kirkko on ilmeisesti silloin epäonnistunut tehtävässään,jos ihmisen täytyy hakea hengellinen koti kirkon ulkopuolelta.
Itselläkin on sellainen vaikutelma,että kirkko on ikäänkuin veroa keräävä tekninen laitos.Mihin ne verorahat käytetään,siitä ei ole ihan vakuuttavaa kuvaa.
Olen löytänyt uskon,joka elää ilman mitään rahastavaa organisaatiota.Ja ilman minkään organisaation laatimia omia lakeja.Elin lapsuuteni hyvinkin lakihenkisessä hengellisessä yhteisössä,mutta nyt asiat ovat hyvin.Irtaantuminen tästä hengellisestä yhteisöstä kuten myös oppeineen harhailevasta kirkosta on ollut vapauttava kokemus.

Oletko Soini?

Sekin lopetti pappisopinnot ja ryhtyi poliitikoksi. Sekin liittyi tutun konservatiiviseen katoliseen kirkkoon kun täällä hyväksyttiin naispappeus.

Evvk kirkkojen asiat, elämä on muualla.

Mun kirkkoni on metsässä, kalliolla, pellon laidassa ja järven aalloilla. Siihen uskon, joka kaiken sen on saanut aikaan, eli evoluutioon. Hyvä on hiljentyä suuremman edessä.

" Siihen uskon, joka kaiken sen on saanut aikaan, eli evoluutioon. "

No jo, evoluutio uskonto.Sekö pelastaa sinut iankaiseen elämään ?

Mnaah.

Kakarana koitettettiin aivopestä uskikseksi. Se häipyi kyllä jo kansakoulussa, kun lestaatit pieksi päivittäin. Sinne meni lapsenusko.

Kävin juu riparin, siellä oppi hyväksi jätkänshakin pelaajaksi. Muuta ilo siitä ei oikein ollut, olipahan jotain tekemistä kesällä.

Erosin kirkosta kun pääsi itse päättämään asioista.

Kirkollisvero tarpeetonvero, ei sille saa mitään vastinetta. Mutta suurin ongelma on yhteisövero. Lutit ja ortot salakavalasti rahastaa koko kansaa välillisten verojen kautta. Jon uskonnoton menee islamistin kebappiin syömään, ruuat on toimittanut joku budhalainen ja eväät balmistettu ties missä hindulaisessa maassa. Kaikki maksavat yhteisöveroa. Ja osa fyrkasta tosiaan menee kahdelle lahkolle.

Luterilaiset pahassa rahapulassa. Henkilökohtaisen kirkollisveron määrä vähenee jatkuvasti. Toimintaa hankala saada kannattavaksi. Kolehtihaaviin ei ropoja kilise. Ne elää melkein yhteisöveron varassa. Myyvät pappiloita ja kirkkojakin. Kyse ainoastaan liiketoiminnasta. En voi käsittää ihmisiä, jotka väittävät uskovansa taruolentoihin jasillä varjolla tekevät pisnestä.

=DW=

Minä olen ollut uskossa parikymmentä vuotta ja olen yhä ev.lut kirkon jäsen, mutta olen silti ilman hengellistä kotia. Olen joskus käynyt paikkakunnallani järjestettävissä Kansanlähetyksen illoissa, mutta sieltäkään en ole oikein paikkaani löytänyt. Olen uskovana aika yksinäinen.
Kansankirkossamme tökkii liberaalisuus ja miellyttämisen halu. Viimeinen niitti oli Imatran papin erottaminen. Minä ainakin haluan takaisin kunnon Wanhoja aikoja, jolloin pappi sai olla pappi.
Naispappeudesta en viitsi sanoa muuta kuin että jos harvoin käyn kirkossa, katson, että siellä on työvuorossa pappismies.

Ei näköjään tullut, tiedä sitten, olisitko ollutkin niitä joita olisi voinut sanoa ihan oikeasti papiksi.
Arvostin aikanaan kovin mm. sitä kun näin miten kirkon tiloissa jaettiin ruokaa sen enempiä kysymättä,tuputtamatta.
Minulle kirkko ja sen toiminta on aika etäisiä asioita, vielä kuulun kirkkoon, mutta
yhä enemmän olen alkanut pohtia itsekin että miksi.

Minä käyn kirkossa jumalanpalveluksissa. En ole tarkkaan viitsinyt määritellä itselleni minkä vuoksi niin teen. Yksi syy on se, että kirkossa papit puhuvat asioista, joita ihmisen on vaikea ymmärtää. Minusta papit aika rehellisesti myöntävät etteivät hekään tiedä vastauksia. Muuten kuin sillä tasolla, että "Jeesus on vastaus". Kuuntelen samasta syystä myös aamuhartauksia radiosta. On ihan lohduttavaa kuulla, etteivät muutkaan kaikkea ymmärrä.

Kirkossa käydessä minua välillä ärsyttää ja välillä naurattaa se, miten ihmiset tarkkailevat sitä, osaavatko toiset käyttäytyä niinkuin kirkossa kuuluu. Pienellä paikkakunnalla, jossa asun, ei touhu ole erityisen ääriliberaalia. Yksi pappi muistaa aina joulukuun alussa sanoa, että tänä aikana jotkut viettävät pikkupaastoa. Minusta se on aika herttaista. Itse olen paastonnut joskus mahavaivojen takia.

En muista koskaan tulleeni uskoon. Tai jos olen tullut, on se tapahtunut verrattain maltillisesti. Luultavimmin olen ollut lapsesta lähtien jonkinlaisessa vaihtelevantasoisessa luottamuksessa. Uskon Jumalaan. En viitsi keksiä omia nimiä kyseiselle mysteerille. Monet nykyään vaikuttavat uskovan luonnonlakeihin tai tieteeseen. Toisille on tärkeää viihtyä ja saada viihdykkeitä. Ihmeitten sijasta odotetaan lottovoittoa. On minullakin kestolotto ollut voimassa vuosikausia. En kuitenkaan mene niskat kyyryssä r-kioskille lottoa jättämään.

Moni ihminen väheksyy ajatusta ikuisesta elämästä. Se väheksyntä lienee jonkinlainen terveen ja haavoittumattoman merkki ihmisessä. Siinä vaiheessa kun läheisemme siirtyvät kuoleman rajan taakse - tai ovat ilmeisessä kuolemanvaarassa - saattaa olla kuitenkin lohduttavaa kaivaa Jumalan jokerikortti papin kasukan hihasta. Eräs herra tuumasikin uskontojen olevan kuoleman uskontoja. Minä ajattelen Jumalan olevan myös osa elämää. Sellainen salaperäinen komponentti, joka löytyy meistä kaikista ja kaikesta muustakin elollisesta ja elottomasta.