Tiistaina julkistettiin professori Esko Salmisen kirja Viestinnällä vallankumoukseen,jossa Salminen sanoo Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen tavoitelleen vallankumousta Suomeen
Salmisen mukaan tiedotusopin laitos oli 1970-luvulla kekeinen väline jolla kommunistit yrittivät siirtää Suomea sosialismiin
Laitoksen tuottamat toimittajat valehtelivat sitten YLE:ssä suomalaisille Neuvostoliiton oloista
Toimittajat vaikenivat NL:n ihmisoikeuksien loukkauksista,diktatuurista ja luonnon tuhoamisesta
Tarkoitus oli saada kaikki suomalaiset ihailemaan kritiikittömästi NL:a ja alistumaan täydellisesti Moskovan määräysvaltaan taistolaisten tapaan
Tampereen yliopisto vallankumouspesäke
8
611
Vastaukset
- Lukumies
Nyt sitten selitellään kun ensin oltiin niin juuttaan kyykyllään ja perseellään. Kyllähän noiden talinialaisten vyörytys oli aika kovaa mutta kaikki siihen ryvetykseen EI menneet mukaan. Ei sitten väkiselläkään!
Sääliksi käy jotain "talinisti"-Hemanusta kun se kaljapussi kädessä meni vielä joku vuosi sitten nuorten tyttöjen/naisten perässä Oulun lähiökapakoissa!
Nyt se äijärahjake hätinä kävelee ja askeleen mitta on sama kuin kengän koko! Ja on aika valkeat hapsetkin ja arka on katsekin...
Hyvä että tuollainen kirja lehdistön tilasta on lopultakin tehty.
Ne jotka oikeasti ymmärsi tuon hapatuksen ja propagandan eivätkä ulvoneet susina susien joukossa olivat sitten FASISTEJA ja KANSANVIHOLLISIA talinistien mielestä.
Olivat varmaankin salaisilla listoilla ensimmäisten likvitoitavien joukossa.
Itse muistan hyvin kun nykyinen Hesarin arvostettu kirja-arvostelija, silloinen opettaja Eino Kaikkonen luki pienessä kyläkoulusssa Maon Punaista Kirjaa aamunavauksessa joskus 1970 ja sitähän se kylän väki vähän paheksui muttei kukaan oikein uskaltanut siihen puuttuakaan. Ja silloin kyllä Nuoret Kotkat ja Pikku Pioneerit toimi vireästi ja kunta avusti...
Ei tarttunut aate silloinkaan ja ei se tartu vieläkään, sain luultavasti jo silloin pysyvän immuniteetin.
Ja tämä kaikkein eniten rähmällään ollut, pahiten ja vielä vapaaehtoisesti itsensä aivopessyt joukko kutsuu itseään maan johtavaksi intelligessiksi!
Pitäsi käyttää termiä:Maan johtava IDIOOTTILAUMA! - 1970-luvulla
Professori Antti Eskola oli luennollaan sanonut että toivoo Neuvostoliiton tankkeja Suomen kaupunkien kaduille
Eskolan mukaan Suomi kuitenkin liitetään ennemmin tai myöhemmin NL:n
Näin sanoi minulle kyseisellä luennolla itse ollut henkilö Tampereella - vm -38
Seurauksena 1970-luvun tiedotusopeista on, että yhä vielä katson lehtijutusta otsikon jälkeen, kuka jutun on kirjoittanut. Sen jälkeen suurin piirtein tietää, mitä juttu sisältää.
Vielä tänäkin päivänä jotkut lukevat kahden eri lehden versiota samasta asiasta, ei peräkkäin vaan rinnakkain, verraten kappale kappaleelta, mitä eroavuuksia jutuista löytyy. 1970-luvun opetuksia oli, että totuus löytyy rivien välistä, ei painetusta tekstistä. Lehtimiehiin ei ollut luottamista, ja todistuksena tästä on 'Tamminiemen pesänjakajat' niminen kirja 1980-luvun alusta. Siinä kerrottiin asioita, jotka jäivät edellisellä vuosikymmenellä kertomatta, ja kirjan kokooja sai potkut Helsingin Saanomista. Ei sen vuoksi että oli salannut tietoa, vaan koska oli vihdoinkin kertonut sen.
Merkillisin journalisti 1970-luvulla oli kaikkialle ehtivä Lenita Airisto. Hän, ja usein vain hän, sai henkilöhaastatteluja tunnetuilta ihmisiltä. Tampereelta oppinsa hakeneet toimittajat kirjoittivat poliittisten mieltymystensä mukaisesti, ja asiat vääristyivät. Lenita ei kenties ollut kokenut ammattilainen, mutta häneen sentään saattoi luottaa. Sellainenkin kummallinen käytäntö syntyi, että haastateltava nauhotti keskustelun, voidakseen sitten todistaa jälkeenpäin, että toimittaja kirjoitti palturia. - Pelko oli tietenkin ylimitoitettu, mutta mistä sitä saattoi tietää, kehen toimittajaan uskalsi luottaa. - Ressu
Että ihan Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen.
Ne vellihousu räkänokat muka vallankumousta tekemässä. Hellanduudelis sentään! Että ihan vallankumousta, ja korvat märkänä! Ja Tampereelta!
Tuo on jo paperin ja kirjainten tuhlausta. Varmaan Salminen ei olisi mitään kirjaa alkanut kyhäämään, jos ei palkka juoksisi muualta. Siitä kirjasta ei tule bestselleriä. Hyvä jos joku sukulainen armosta ostaa.- Aapo
Taas rientää stalinisti-Ressu kiistämään kaiken! On se nyt jumalauta, kun joka käänteessä yrität mitätöidä, väheksyä, ja kieltää stalinistien maanpettuutta hipovia touhuja YLE:ssä, yliopistomaailmassa ja käyntejä Tehtaankadulla.
Tuliko tehtaankadulta käsky tällaiseen toimintaan? - Ressu
Aapo kirjoitti:
Taas rientää stalinisti-Ressu kiistämään kaiken! On se nyt jumalauta, kun joka käänteessä yrität mitätöidä, väheksyä, ja kieltää stalinistien maanpettuutta hipovia touhuja YLE:ssä, yliopistomaailmassa ja käyntejä Tehtaankadulla.
Tuliko tehtaankadulta käsky tällaiseen toimintaan?Älä Aapo hulluja kuvittele niistä 60-70 lukujen touhuista. Ei Suomi ollut äärilaidan vasemmiston käsissä, ei missään nimessä. Katsopa, millaisia kannatuksia ja paikkajakoja oli esim. eduskunnassa.
Katso millä tasolla oli vasemmistopuolueiden (SDP, SKDL) keskinäinen yhteistyö. Ei sellaista ollut oikeasti olemassa. Demarit halusivat tehdä selkeän pesäeron äärivasemmistoon.
Ja sellaisella porukalla, mitä silloinkin oli olemassa. Jos siellä Tehtaankadulla joku ramppasi, niin kyllä mahtoi "tovereita" hymyilyttää nämä "lapsenkasvoiset vihaiset miehet". Ei heillä ollut paljon käsitystä senaikaisesta todellisesta maailmasta.
Ja että vallankumousta, ei sentään. - vpr
Ressu kirjoitti:
Älä Aapo hulluja kuvittele niistä 60-70 lukujen touhuista. Ei Suomi ollut äärilaidan vasemmiston käsissä, ei missään nimessä. Katsopa, millaisia kannatuksia ja paikkajakoja oli esim. eduskunnassa.
Katso millä tasolla oli vasemmistopuolueiden (SDP, SKDL) keskinäinen yhteistyö. Ei sellaista ollut oikeasti olemassa. Demarit halusivat tehdä selkeän pesäeron äärivasemmistoon.
Ja sellaisella porukalla, mitä silloinkin oli olemassa. Jos siellä Tehtaankadulla joku ramppasi, niin kyllä mahtoi "tovereita" hymyilyttää nämä "lapsenkasvoiset vihaiset miehet". Ei heillä ollut paljon käsitystä senaikaisesta todellisesta maailmasta.
Ja että vallankumousta, ei sentään.... sitten SDP:n retoriikka puolsi voimakkaasti Suomen sosialisoimista? Sosialisoiminen olisi vaatinut jonkinasteista vallankumousta oikeiston vastustuksen vuoksi. Oliko kyse vain höpöhöpö puheista vai todellisista päämääristä? Epäilen jälkimmäistä.
- Liike
vpr kirjoitti:
... sitten SDP:n retoriikka puolsi voimakkaasti Suomen sosialisoimista? Sosialisoiminen olisi vaatinut jonkinasteista vallankumousta oikeiston vastustuksen vuoksi. Oliko kyse vain höpöhöpö puheista vai todellisista päämääristä? Epäilen jälkimmäistä.
Eikös eräs tunnettu "fundeeraaja" aikoinaan mietiskellyt ääneen kun häneltä kysyttiin hänen sosialisminsa laatua, että Bernstainlaisittain liike on tärkeämpi kuin päämäärä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2732760Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2101771Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591482Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11231- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52953- 75851
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750