Erityisesti kaaharit ja 'sporttisesti' ajavat jaksavat purnata nopeusrajoituksista.
Minustakin rajoitukset ovat joissain tapauksissa liian alhaisia. Esimerkiksi 30 kmh rajoitus on läpiajokadulle, tai oikeastaan joka paikkaan, suhteettoman alhainen. On kuitenkin selvää että rajoitukset on jouduttu hilaamaan alemmas ja alemmas koska niitä ei noudateta. Toki pahimmat kaaharit ajavat yhtä kovaa kuin ennenkin, mutta enemmistö laskee alhaisen rajoituksen alueella nopeuttaan kuitenkin pikkasen reilummin sakkojen pelosta. Mainitulla 30 kmh rajoituksella saadaan aikaan se että aluella ajellaan yleisesti noin 50 kmh. Jos rajoitus olisi 40 kmh, niin siellä ajettaisiin vähintään kuuttakymppiä, jne.
Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Tuusulan motarilla Kehä III:n siltatyömaalla. Aluella on ensin 60 kmh rajoitus joka laskee edelleen 50 kmh:ksi. Jonojen nopeus on kuitenkin noin 80-90 kmh. Toisaalta tässäkin on käytetty samaa periaatetta, eli hilattu rajoitusta alaspäin, jotta nopeudet laskisivat edes pikkasen. Kuudenkympin rajoitus riittäisi mainiosti, jos sitä edes yritettäisi noudattaa. Poliisin sakkorysistä purnaava voisi miettiä, että miksiköhän tällä paikalla ei ole ikinä tutkaa. Siinä kertyisi valtion kassaan kivasti rahaa.
Saamme siis etsiä syyllistä peilistä, kun rajoitukset ovat joissain paikoin kohtuuttoman alhaiset.
Pitää kuitenkin muistaa, että nopeusrajoituksia on muuallakin. Eivätkä Suomen rajoitukset poikkea muiden maiden vastaavista, esimerkiksi Ruotsissa rajoitukset ovat yleisesti 10 kmh alhaisemmat kuin Suomessa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta sakkojen määrä vaihtelee.
http://www.cnn.com/2004/SHOWBIZ/Music/09/06/crime.singer.jay/
750 puntaa eli noin 1102 euroa.
Pienoinen ero verrattuna täälläpäin rikkaiden saamiin sakkoihin.
Kyllähän siinä jotain on pielessä kun yrittää ajaa rajoitusten mukaan ja sitten huomaa että rajoitukset ovat tarkoituksella liian alhaiset.
Mikä ratkaisuksi? Ajaa rajoituksenkin mukaan liian hiljaa olosuhteisiin nähden vai ajaa sitä nopeutta jota viranomainen haluaisi noudatettavan? Käsittämätöntä.
Samaan aikaan harmittomissakin paikoissa ylinopeuksia kytätään määrätietoisesti eikä mitään joustoa sallita, toisaalla reilukin ylinopeus on paikallinen tapa johon ei puututa! Otappa siinä viranomaiset ja kyltit vakavasti.
Osa ymmärtää mitä vauhtia tulee ajaa ja ajaa sitä nopeutta, osa vahtii kylttejä ja mittaria ja ihmettelee miksi on tientukkona. Kyllä Suomen huono liikenneilmapiiri on osaksi viranomaistenkin aiheuttamaa. Kun luodaan tilanne jossa kumpikin on periaatteessa oikeassa vaikka nopeusero on 20km/h, niin metsässä ollaan ja pahasti.
Kyllä jämpti on niin että merkit ja nopeudet on saatava kohdalleen. Sitten vasta se tutka paikalle, ja nimenomaan sinne missä sitä tarvitaan, ei sinne missä se tuottaa eniten.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että nopeusrajoitukset ovat pääsääntöisesti sopivat, ja että itse noudatan niitä suhteellisen tunnollisesti
jos valvonta tapahtuisi niin kuin pitääkin...
kaaria ei ole olemassakaan se on vain kukkahattujen utopistinen käsite autoilulle...
kaahausta on korkeintaan täydessä ihmisjoukossa olevan torin läpi ajaminen ja siihen ei paljoa nopeutta tarvita....
Samaa mieltä.
Jos valvonta olisi aktiivisempaa kuin nyt, olisi meillä varmasti korkeammat nopeusrajoitukset ainakin paikoitellen.
Löyhä valvonta yhdessä rikesakkosäännön kanssa on saanut aikaan nykyisen hullun meinigin.
Suurin osa autoilijoista ajaa rikesakkorajalla/alueella koska se on kuitenkin pieni hinta, kun vielä kiinnijäämisriski on lähes olematon.
Se on ihan fakta.
Toiminta on juuri kirjoittamasi kaltaista eli nopeusrajoituksilla halutaan usein säädellä tieosuuden keskinäistä nopeutta, mutta onko se oikein?
Miten käy merkin uskottavuuden, jos sitä ei ole edes pystyttäessä tarkoitettu noudatettavaksi vaan lähinnä johdattelevaksi?
Miten se vaikuttaa yleisesti liikennesääntöjen uskottavuuteen?
Valvontaa enemmän sinne missä sillä on konkreettista merkitystä esim. koulujen yms. läheisyyteen ja pois sieltä missä ylinopeudella on vähiten merkitystä.
Myös tietöiden nopeusrajoituksiin jonkinlaista järjellistä loogisuutta.
Ensin tuodaan 50km/h lätkät satasen alueelle ja vasta 3-4pv:n päästä aloitetaan työt.
"Mainitulla 30 kmh rajoituksella saadaan aikaan se että aluella ajellaan yleisesti noin 50 kmh. Jos rajoitus olisi 40 kmh, niin siellä ajettaisiin vähintään kuuttakymppiä, jne."
Itse taas olen huomannut, että siellä missä on 60 kmh liikenne virta soljuu 65 - 75 nopeudella. On vastaavia paikkoja, joissa rajoitus on tiputettu 40 kmh. Siellä pääsääntöisesti ajetaan 35 - 45 kmh. Mistä tämä johtuu. Olettavatko ihmiset, että poliisit valvovat nopeuksia enemmän tuolla 40 kmh alueella? Nimittäin tuo 35 kmh on aivan naurettava nopeus tien ominaisuuksiin nähden.
No niin on. Itse emme ole hankkineet itsellemme sellaisia päättäjiä, jotka järjestäisivät nopeusrajoitukset mielekkäiksi. Amerikassa on tässä asiassa toisenlainen logiikka: 30 vuotta sitten tuli 55 mph kattonopeudet. Ihmiset eivät niitä useinkaan noudattaneet (leveät ja hyvät tiet ja autot), ja 1990-luvulla päätettiin, että koska liikenne sujuu mukavasti ja turvallisestikin vaikka useimmat ajavat kympin-pari yli rajoitusten, nostetaan nopeusrajoitukset käytäntöä vastaavalle tasolle. Ja hyvin toimii.