Kepu ja demarit eivät kannata veronalennuksia, eivät ainakaan sellaisia tuloveronalennuksia, joissa kaikki saavat yhtä suuren proenttimääräisen alennuksen.
Mistä tämä on osoitus? Ilmeisesti perisuomalaisesta kateudesta, ei muusta.
Ajatellaanpa, mistä ne hyväpalkkaiset ovat tulleet? Ahkerista ihmisistä, jotka ovat kouluttaneet itsensä hyvin ja sen jälkeen tarmokkaasti tehneet töitä, monet enemmän kuin toiset.
Eivätkö tallaiset ihmiset ole juuri niitä, joita meillä pitäisi olla enemmän, että yhteiskunta voisi hyvin?
Eikö juuri heidän verotrustaan kannattaisi alenta, että yhä useampi kansalainen huomaisi, että ahkeruus kannattaa ja enemmän yrittämällä myös ansaitsee enemmän.
Minusta on hyvin surullista, että keskusta on mennyt mukaan tuohon kateuden ruokkimaan sosialistiseen tasapäistämiseen, joissa kaikilla on samanlainen kellokortti, samanmittainen työaika ja myös sama SAK:n sopima palkka.
Mistä tämä on osoitus? Ilmeisesti perisuomalaisesta kateudesta, ei muusta.
Ajatellaanpa, mistä ne hyväpalkkaiset ovat tulleet? Ahkerista ihmisistä, jotka ovat kouluttaneet itsensä hyvin ja sen jälkeen tarmokkaasti tehneet töitä, monet enemmän kuin toiset.
Eivätkö tallaiset ihmiset ole juuri niitä, joita meillä pitäisi olla enemmän, että yhteiskunta voisi hyvin?
Eikö juuri heidän verotrustaan kannattaisi alenta, että yhä useampi kansalainen huomaisi, että ahkeruus kannattaa ja enemmän yrittämällä myös ansaitsee enemmän.
Minusta on hyvin surullista, että keskusta on mennyt mukaan tuohon kateuden ruokkimaan sosialistiseen tasapäistämiseen, joissa kaikilla on samanlainen kellokortti, samanmittainen työaika ja myös sama SAK:n sopima palkka.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Varmaan asian voi nähdä kateutenakin. Luulen, että veroprogression puolesta puhujat näkevät kysymyksen kuitenkin oikeudenmukaisuusasiana. Pidän demarien ja Keskustan pyrkimyksiä tässä suhteessa luontevina.
Kysymys ei ole vain ahkeruuden palkitsematta jättämisestä. Näillä asioilla on aina puolensa. Pitää kysyä myös sitä, mistä suuret tulot johtuvat. Sinun vastauksesi ahkeruudesta ei välttämättä aina päde. Minusta kyse on myös niukkuden myymisestä ja sen mukanaan tuomasta "ansiottamasta arvonnoususta". Otetaan esimerkiksi vaikkapa lääkärit. Lääkäriliitto on aina henkeen ja vereen vastustanut lääkärien koulutusmäärien lisäämistä. Lääkärien määrän pitää pysyä pienenä, jotta voidaan kaupata niukkuutta ja siten pitää ansiot korkeina. Julkisin varoin ylläpidettyjen sairaaloiden lääkärien yksityispraktiikkakäytäntö on hyvä esimerkki rahastuskeinosta silloin, kun myydään niukkuutta.
Hyvätuloisilla on lisäksi mahdollisuuksia muihin tulolähteisiin ja nautintaetuihin. Tällaisia ovat yritysten johdon optiojärjestelyt, palkan tulouttaminen pääomanatulona, kulukorvaustyyppiset etuudet, yksityisen ja yrityksen omaisuuden erottamisen vaikeus omaisuutta käytettäessä.
Verotuksessa on muistettava lisäksi, että valtion tulovero muodostaa vain osan kaikista veroista ja se on ainoana progressiivinen. Kulutusverot ja kunnallisvero ovat tasavero kaikille kulutuksen ja tulojen mukaan. Tuloveron osuus valtion kaikista veronluontoisista tuloista on noin 40 %. Kunnan taloudet eivät perustu lainkaan progressiivisiin veroihin, ellei huomioida valtionosuuksia.
Hyvätuloisuus ei ole vain kouluttautumishalun ja ahkeruuden tulosta. Ihmisten luontaiset edellytykset ovat myös erilaiset. Kaikilla ei ole kerta kaikkiaan lukupäätä kouluttautua kovin rahakkaisiin ammatteihin.
Esimerkkisi lääkäreistä = OK. Minustakin on törkeää, että julkisen sektorin sisällä toimii tuollaisia ansaintajärjestelmiä, kun samaan aikaan on mahdotonta saada lääkäriä syrjäseutujen terveyskekuksiin.
Johdon optiojärjestelyt ja muut edut, palkan tulouttaminen pääomatuloina, jne... sisältävät haittoja myös, mutta kertovat vain kahdesta asiasta:
- päteviä ihmisiä ylimpiin johtotehtäviin on liian vähän.
- palkkojen marginaaliverotus on liian ankaraa, kun on keksittävä muita tapoja palkita johtoa.
Nämä epäkohdat korjautuisivat helposti koulutusta lisäämällä, jolloin syntyisi kilpailua johtajan paikoista ja hakijoita olisi enemmän. Toinen keino olisi säätää marginaaliverolle esim. 50% katto. Tätähän esim. Nokian Ollila ja muistaakseni myös Sailas ovat esittäneet jo ennen vaaleja. Nythän esim. takavuosien optiomiljoonista jäi verottajalle parhaassa tapauksessa jopa 75%, kun palkkion saaja sai pitää vain 25%. Optiotulojen loppuminen olikin kova isku monelle kunnalle.
Ja sitten asiaan. ;-)
Minusta kannustavan tuloverotuksen pitäisi olla sellainen, että se houkuttelisi ihmisen yrittämään enemmän ja motivoisi pyrkimään urallaan pidemmälle, kohti parempia palkkoja, ilman että eteen tulee sellaisia kynnyksiä, joisa se on mahdotonta.
Kova tulovero ja etenkin korkea progressio ovat jo aiheuttaneet meillä ikärasismin nimellä tunnetun, ikääntyneiden työttömyyden. Firmat saneeraavat aina sieltä päästä, jossa palkat ovat ennättäneet nousta korkeimmalle ja jossa kustannukset, tulovero ja työnantajamaksut, ovat myös suurimmat.
Ei se minusta juurikaan lämmitä nuorta töihinpäässyttä, jonka tulovero on edelleen pidettävä korkeana, että yhteikunta saa maksetuksi hänen tieltään pois siirretyn ansiosivonnaiset työttömyyskorvaukset.
Minusta kannustavaa verotusta kannattaisi pohtia ennakkoluulottomasti, siitä näkökulmasta, ettei verotus saa olla työntekemistä ja ahkeruutta ehkäisevä voima.
Viron valtionvarainministeriä haastateltiin keväällä tv:ssa Viron alhaisesta tuloverosta, joka ei ole progressiivinen, vaan tasavero.
Hän ilmoitti, ettei ole mielekästä verottaa palkansaajien ansioituloja pois kulutuksesta pyörittämästä kansantaloutta, koska vasta kasvava bkt tuottaa valtiolle verrattuna siihen, että verot otettaisi heti palkasta päältä pois.
En vastusta kannustavaa verotusjärjestelmää. Olen periaatteessa samaa mieltä siitä, mitä esität viimeisessä kappaleessa. Toin vain esille asian muitakin puolia, sillä ei tämä ihan yksinkertainen asia ole.
Lisäksi on huomattava, että verottaja ei ole ainoa taho, jonka pitäisi kannustaa kouluttatutumista ja ahkeruutta. Myös työantajien tulisi ymmärtää oma vastuunsa ja ennen muuta oma pitemmän tähtäimen etunsa.
Työn tuottavuus on noussut 1990-luvun kuluessa tähän päivään asti nopeasti. Palkkataso ei ole sen sijaan seurannut työn tuottavuuden kasvua. Tuponeuvotteluissa on markkinoitu malttia ja solidaarisuutta työttömiä kohtaan. Tässä mielessä on jo aika paljon petoksen makua, kun työantajat eivät olekaan työllistäneet uutta väkeä, vaan jakaneet sen sijaan ruhtinaallisesti osinkoja ja tehneet varallisuussiirtoja ulkomaille. Juha Siltala on paljolti oikeilla jäjillä vasta ilmestyneessä kirjassaan, jossa hän mm. kärjistää lakko-oikeuden siirtyneen työntekijöiltä sijoittajille. Väite yritysten elämisestä kvarttaalitaloudessa ei ole mielestäni ihan tuulesta temmattu ajatus.
Asia ei ole ollenkaan yksinkertainen. Korkea tuloveroaste ja kohtuuton marginaaliverokin ovat nimittäin sisällä yritysten palkkakustannuksissa. Niinpä minä näen tässä sellaisen "muna & kana" -järjestyksen, että verot pitäisi alentaa ensin, mikä kannustaisi työnantajia käytämään osan alentuneista palkkakustannuksistaan vaikka koulutuksen lisäämiseen ja työilmapiirin parantamiseen.
Työnantajien käytöstä en menisi yleistämään, sillä työnantajia on todella moneksi. Isoja virheitä on tehty, kun on innostuttu sääntelemään asioita poliittisesti populististen yleistysten pohjalta.
Tuponeuvottelut on tehty TT:n ja SAK:n isojen liittojen sanelemina. Palkankorotusraja on riidelty aina siihen, mitä paperi, metalli, kemia ja akt ovat kulloinkin pystyneet vatimaan, sillä lakko-oikeus on sitä, että vienti pannaan seis. Omistajilla sitä ei ole, koska he tarvitsevat vain tarjouslaskennan ennakoitavuutta ja laivausten toimitusvarmuutta
Petoksen makua tuossa on siinä, että tämä "palkkasolidaarisuus on tuottanut jo vuosikymmenet liian korkeita palkankorotuksia palvelualoille ja julkiselle sektorille. Yksityiseltä puolelta palvelu on jouduttu ajat siitten korvaamaan itsepalvelulla. Julkisella puolella palveluja vaan leikataan ja kuluja säästetään. Eikä tämä muusta johdu kuin siitä, että liian korkea verotus on nostanut hinnat niin pilviin, ettei verojen jälkeen käteen jäävällä palkalla osteta mitään, missä on sisällä kotimaisen työn kustannuksia.
Ollaan menty todella syvälle suohon, kun on kuunneltu SAK:n vakiovirttä palkkasolidaarisuudesta ja tämän SDP:n pysyvän vaalilauseen varjolla on pakotettu palkkoja ylös sielläkin, missä siihen ei ole ollut varaa.
Ei tätä yhteiskuntaa voi mitoittaa savupiipputeollisuuden vuorineuvosten ja heidän haalaridunariensa keskimääräisten sopimusten mukaan. Kyllä palkat on voitava katsoa toimiala kerrallaan niin, ettei työttömyys lisäänny, vaikka Ihalainen, Heinäluoma, Tuomioja ja k:nit kuinka suureen ääneen parkuisivat epätasa-arvon lisääntymisestä, "ylisuurista" palkkaeroista ja rikkaiden rikastumisesta.
Homma nyt ei vaan toimi ollenkaan niin, että kaikkien palkat kaikissa yrityksissä määrätään nostettavaksi yhtä paljon. Yhdessä aivan liian ankaran tuloverotuksen ja kohtuuttoman progression kanssa tämä automaatti ei muuta tee kuin ruokkii julkisen talouden tehottomuutta ja aiheuttaa lisää työttömyyttä ja nykyisellä menolla sen hauskan tilanteen, että 15 vuoden päästä 20-45 -vuotiaat suomalaiset elättävät yhdessä 300 000 venäläisen siirtotyöläisen kanssa kaikki ne yli 45-vuotiaat, jotka on saneerattu työmarkkinoilta ennenaikaisiin eläkeputkiin.
Kun Marjo Matikainen-Kallström erehtyi päästämään suustaan sanan "tasavero" myönteisessä mielessä, oli todellakin merkillepantavaa, miten suomalainen konsensus-yhteiskunta aivan ärikommunisteista kokoomukseen saakka suorastaan ryntäsi faksaamaan medialle tiedotteitaan, missä he tuomitsivat moisen ajattelun pohjoismaisen hyvinvointivaltion vastaisena.
Yhtään puolustajaa Matikainen ei saanut. Yhtään asiallista keskustelua aiheesta ei käyty.
Meillä olisi todella korkea aika alkaa keskustella verotuksen rakenteista täysin avoimesti, ilman populismia, ilman poliittista demagokiaa, jonka tarkoitus on ainoastaan äänestäjien hämääminen ja edustajan oman uudelleenvalinnan varmistelu.
Onhan se nyt selvää sokeille reetoillekin, että homma ei toimi näin. 300 000 työikäistä ja useimmat myös työhaluisia on toisten elätettävänä, koska heille ei voi maksaa niin korkeaa palkkaa, että niitä kustannuksia saisi koskaan takaisin, kun kellään ei ole kädessään rahaa maksaa niin korkeita hintoja, mihin palkkojen verotus, työnantajamaksut ja kaiken päälle lätkäistävä alv hinnat nostaa.
Jyrki Katainen on hieman uskaltanut jatkaa kokoomuksen verokeskustelua. Siinä pitäisi nyt panna lisää puita pesään ja synnyttää niin kuuma tilanne, että vasemmistolta ja keskustalta viedään todella argumentit suusta sen suhteen, että korkes verotus muka olisi sama asia kuin korkea hyvinvointi.
Jos se niin olisi, niin verotus 100%:iin, niin hyvinvointikin = 100%.
Totuushan on se, että verotukselle pitäisi koko ajan etsiä sellaista optimia, jossa samaan aikaan taloudellinen aktiviteetti on maksimissaan ja myös valtion verotuotot maksimissaan.
Optimilla tarkoitan veroastetta, josta veron korottaminen vähentää taloudellista aktiivisuutta ja siten pienentää verotuloja, ja toisaalta vewron alentaminen vain pienentää verotuloja, mutta ei enää ruoki taloudellista aktiviteettria.
Toivottavasti verotuksesta päästäisi keskustelemaan asiallisesti ilman SAK:n maksamia vasemmiston hyvinvointipopulisteja. Korkea verotus on jo hyvinvoinnin este.
"Asia ei ole ollenkaan yksinkertainen. Korkea tuloveroaste ja kohtuuton marginaaliverokin ovat nimittäin sisällä yritysten palkkakustannuksissa. Niinpä minä näen tässä sellaisen "muna & kana" -järjestyksen, että verot pitäisi alentaa ensin, mikä kannustaisi työnantajia käytämään osan alentuneista palkkakustannuksistaan vaikka koulutuksen lisäämiseen ja työilmapiirin parantamiseen. "
Verot ovat työntekijän pruttopalkaan kuuluvia, Ei työantajan rahaa. Siis vaikka veroja alennetaankin ei työnantaja siitä hyödy sentinlatia. Työntekijän hyödyksi se menee.
Nyt minä alan vähän ymmärtämään nätä ajatuskoukeroita veronalennuksista.
Tämä taitaa olla yhtä seskoseko keskustelua jopa Nokian Ollilan tasoisella yritysjohtahalla. Laki määrää palkkoja ei saa alentaa, josta seuraa että työnantaja ei hyödy veronalennuksista.
Tasaveo / progressiivinen vero
Ei ku laskelmat pöytään.
Tasaveo / progressiivinen vero
Ei ku laskelmat pöytään.
"Verot ovat työntekijän pruttopalkaan kuuluvia, Ei työantajan rahaa."
----------
Totta. Työnantaja joutuu tilittämään ennakonpidätykset verotoimistoon joka kuukausi samalla kun nettopalkka maksetaan työntekijän tilille.
"Siis vaikka veroja alennetaankin ei työnantaja siitä hyödy sentinlatia."
----------
Ei hyödykään, vaikka tilittääkin niitä vähemmän kuin aikaisemmin. Mutta ajattele veronalennusta palkankorotuksen vaihtoehtona. Siihen nähden työnantajan kustannukset eivät nouse.
"Työntekijän hyödyksi se menee."
----------
Tämä on veronalennuksen tarkoituskin.
Veronalennuksilla päästetään lisää ostovoimaa markkinoille ilman palkankorotusta (tai pieneen korotukseen yhdistettynä). Kasvanut ostovoima menee takuuvarmasti jonkinlaiseen kulutukseen, eli se palaa takaisin kaikille työnantajille lisääntyneinä myyntituloina, kun kulutus kasvaa.
Näin yritykset saavat lisää tuloja ilman kustannusten nousua ja tämän tulonlisäyksen ne voivat käyttää haluamallaan tavalla: panemalla omaan liiviinsä tai ryhtymällä kehittämään yritystään entistä kilpailukykyisemmäksi vaikkapa henkilöstöään kouluttamalla ja työilmapiiriä parantamalla.
Veronalennus muuten palaa osittain takaisin verottajalle, joka saa 22% lisääntyneestä kulutuksesta alv:na ja 26% yritysten kasvaneista voitoista yhteisöverona. Kun kasvava kulutus myös lisää työllisyyttä, se tuottaa vastaavasti lisää tuloveron tuotta ja samalla vähentää työttömyys ja sosialimenoja.
Tässä yhtälössä on kyse aina sellaisen verokannan hakemisesta, jolla kansantalous toimii parhaiten, kun liian korkea tuloverotus nyt estää sitä toimimasta.
- Mulla oli siis lapsus edellä, kun kirjoitin palkkakustannusten alenevan, jos veroja alennetaan. Sori, Heikki. Kiitos oikaisusta ;-)
Pelkkää matematiikkaa se on, mutta sellaista matematiikkaa, josa tarvittaisi parempaa laskennan ja kansantalouden osaamista kuin minulla on.
Siksi olisikin hyvä saada avoin keskustelu aikaiseksi, jossa kaikki tasaverosta ja progressiivista verotuksta puolustavat löisivät omat laskelmansa pöytään.
Minä en siis näillä tiedoilla vielä puolla tasaveroa, mutta haluaisin, että verotuksen rakenne nostettaisi reilusti pöydälle.
Progression puoltajat ovat vallassa. He eivät tätä keskustelua halua. Tämä ilmeni mielestäni siitä, miten Matikainen ensin leimattiin äärioikeistolaiseksi ja asiantuntemattomaksi, ja sen jälkeen koko asia vaiettiin kuoliaaksi.
Et selkeästikään, Marjo Matikainen-Kalströmin tapaan, arvosta suomalaista konsensusyhteiskuntaa.
Se että köyhät ja raihnaiset tunkevat röyhkeinä itsensä eturiviin,on törkeää, sietämätöntä, älykkäitä ja viisaita syrjivää. Se on silti (että antaa tilaa) sivistynyttä. Kykenevän pitää antaa tilaa rajalliselle, vaikka ajatuksessa on rasismin siemen, jokainenhan on oman onnensa seppä?.
En tajunnut tuosta mitään, mikä on oma vikani.
että se yrityksesi siivooja ei ole ahkera kun saa huonoa palkkaa.
Minusta se siivooja kyllä tekee ahkerammin töitä kun sinä siinä konttorituolissa istuessas. Palkoissa on vain sellainen kieroutuma, että johtoporras vie kermat päältä ja lopuille jää se mitä "jätteistä" kertyy.
Varsinkaan johtoportaan työ ei ole tuottavuudeltaan niin hyvää kuin palkoista voisi päätellä. Suoritusporras joka tekee raskasta tuotannollista työtä "tienaa" niillekin tuolinkuluttajille sen palkan. Tuolinkuluttajat harvoin tienaa omaa palkkaansa. Ne ovat vain välttämättömiä renkejä sen vuoksi että suoritusporras voi tehdä yritykseen rahaa.
Eli niille "huippupalkoille" ei ole mitään järjellistä selitystä. On vain hieno. Suuri palkka on pelkästään tittelille maksettua palkkaa. Ei sille ihmiselle joka on sen tittelin haltija.
Tässä kirjoituksessa oleva ei ole kateudesta johtuva. Olen toimitusjohtaja joka saa yrityksestä saman palkan kuin kuka tahansa duunari tässä samassa yrityksessä. "Duunari saa isompaa palkaa kuin normaalisti, johtoporrasa saa vähemmän kuin normaalisti. Siivoojakaan ei tarvitse sossunluukulta palkantäydennystä.
Palkkaerojen ei siis saa nousta liian suuriksi.
En osaa kommentoida yritystäsi ja sen samapalkkaisuutta, kun en sitä lähemmin tunne. Kiinnostava ajatus se on. Herätti uteliaisuuteni.
Avaukseni idea ei kuitenkaan ollut puolustella eripalkkaisuutta, vaan tuoda esiin verotuksen kannustavuus. Siitähän, et Heikki pääse mihinkään, että raha motivoi ihmisiä.
Kukaan ei ota enempää vastuuta, ellei saa enempää palkkaa.
Kukaan ei kouluta itseään siivoojasta siivoojan esimieheksi, ellei saa enempää palkkaa.
Kukaan toimitusjohtaja ei suostu headhuntereiden ehdotukseen siirtyä isomman firman toimitusjohtajaksi, ellei saa nemmän palkkaa.
Ja kun jokainen joka on saamassa enemmän palkkaa katsoo sitä osaa palkasta, mikä tulee omaan käyttöön, niin se saa aikaan, ettei nykyinen, liian korkea palkkojen verotus ja etenkin liian korkea marginaalivero juurikaan kannusta riittävästi siihen, että pyrkisi eteenpäin urallaan ja saisi lisää palkkaa, kun sitä jää itselle sen verran vähän, ettei se enää motivoi, eli kannusta.
Ei siis maksa vaivaa yrittää.
Moni jää työttömäksi, kun on siihen sopeutunut, koska se, että uhraisi 8 tuntia 5 päivänä viikossa vapaa-ajastaan, ei jätä käteen juurikaan enempää.
Johtajienkin palkat ovat korkeat osin siitä syystä, että niihin on liian vähän tarpeeksi päteviä hakijoita, koska bruttopalkan pitäisi olla todella tähtitieteellinen, että käteen jäisi korvaus siitä, mikä on kannettavan vastuun hinta.
En siis puolusta palkkaeroja sinänsä, mutta korostan, että silloin kun parempiin palkkoihin pyrkimiseen kannustetaan, tapahtuu niin, että työttömistä tulee pienituloisia, pienituloisista keskituloisia ja keskitloisista hyvätuloisia.
Verotuksella pitäisi siis minun mielestäni paljon nykyistä enemmän ruokkia ihmisten omatoimista yritteliäisyyttä, koska se parantaa ihmisten hyvinvointia ja samalla yhteiskunnan hyvinvointia.
Sellainen yhteiskunta, jossa on paljon yhteiskunnan tuella korkean verotuksen turvin elätettäviä, ei ole hyvinvointiyhteiskunta.
Hyvinvointiyhteikunta on sellainen yhteiskunta, jossa mahdollisimman moni pärjää itse ansaitsemallaan palkalla.
Veroja lisättävä. Kokoomus rikkaat vie kaiken rahan.
Yhteiskunnan pitäisi keskittyä rikkaiden lukumäärän voimakkaaseen lisäämiseen, koska rikkailta saadaan eniten veroja.
Mitä enemmän rikkaita kansalaisia, sitä rikkaampi yhteiskunta.