iho kananlihalle on evoluution jäänne

umpilisäke

http://fi.wikipedia.org/wiki/Surkastuma

Ihmisen umpilisäke, karvoitus, viisaudenhampaat, vilkkuluomi ja häntänikamat ovat esimerkkejä surkastuneista elimistä. Esimerkiksi umpilisäkkeen koko on pienentynyt ja toiminto muuttunut sopeutuen ihmisen ruokavalion evolutiiviseen muutokseen herbivorista omnivoriksi.
Ihmisillä on myös joitain tarpeettomiksi katsottuja refleksejä. Esimerkiksi ihon kananlihalle meno eli karvankohottajalihasten supistuminen on jäänne ajalta, jolloin ihmisillä vielä oli runsas karvapeite. Sen tarkoituksena on nostaa karvoitus pystyyn, joten uhattu eläin näyttää suuremmalta ja mahdollisesti pelottaa vihamielisen vastustajan pois. Nykyisin tämä ilmiö voidaan selvästi havaita esimerkiksi tarkkailemalla simpansseja tai pelästyneitä kissoja. Kylmissä olosuhteissa iho menee myös kananlihalle, jolloin karvoituksen sisään jäävä ilmakerros laajenee ja eristää turkillisen eläimen ympäröivästä kylmästä ilmasta. Tätä ei kuitenkaan pidetä jäänteenä, toisin kuin ihon kananlihalle menoa stressin alla.

23

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10 + 15

      Samaan sarjaan kuuluu se jäänne, joka aiheuttaa kananlihalle menon sopivan laatuisesta äänestä, esim. liidun kirskumisesta taulua vasten. Saman reaktion aiheutti hälytyshuuto, kun huomattiin pedon lähestyvän.

      • kiitos esimerkistä

        aivan. silloin karvat nousi pystyyn jotka oli ennen tuuheat ja näytimme suuremmille kuin olemmekaan. hyvä esimerkki evoluution toiminnasta tänäkin päivänä. karvat on surkastumaan päin mutta edelleen esim liidun kirskunta nostaa ihon kananlihalle.

      • 7+8

        mielenkiintoista saada selitys siihenkin miksi liidun kirskuminen saa ihon kananlihalle!

      • henkilö X

        Mulla menee monesti iho kananlihalle kun kuulen, näen tai luen jotain, mikä tekee minuun voimakkaan vaikutuksen ja liikuttaa minua. Esim. joku oikein hyvä musiikkiesitys saattaa saada tällaisen aikaan. Mistähän se johtuu? Onko silläkin jokin evoluutioon viittaava taustamerkitys?

      • arvion poikanen
        henkilö X kirjoitti:

        Mulla menee monesti iho kananlihalle kun kuulen, näen tai luen jotain, mikä tekee minuun voimakkaan vaikutuksen ja liikuttaa minua. Esim. joku oikein hyvä musiikkiesitys saattaa saada tällaisen aikaan. Mistähän se johtuu? Onko silläkin jokin evoluutioon viittaava taustamerkitys?

        on. ne voimakkaat vaikutukset on luultavasti samalla alueella rekisteröityjä huomioita missä ne varoitusäänet tai petojen äänetkin rekisteröityisi ja havaittaisiin. siksi reaktio on varmuuden vuoksi sama, eli iho kananlihalle että karvat ( jotka on nykyihmisellä surkastuneet) nousisi pystyyn.

        on parempi reagoida luonnossa turhaankin kuin kaislikossa suhisee ja laittaa hälytystila päälle kuin jättää reagoimatta. siksi eläimetkin usein varoo ihmistä vaikka emme tekisikään pahaa.

      • henkilö X
        arvion poikanen kirjoitti:

        Ihan järkeenkäyvältä arviolta tuo minusta kuulostaa :)

      • henkilö X kirjoitti:

        Ihan järkeenkäyvältä arviolta tuo minusta kuulostaa :)

        Ihmisellä on selkärangan päässä sisäänpäin kääntynyt luutunut käppyrä, joka auttaa istumisessa. Ihan hyvä luutunut rakenne. Se on nimitetty os coccycixi.
        Tämän olemassaolon vuoksi on kuuleman mukaan evoluutio.
        Tämä on sitä luonnontiedettä, joka menee ihan pelleilyksi, mutta menköön.
        Ihmisellä on suussa hampaita. Niiden mukaan on evoluutio.
        Jos joku tällaisesta luonnontieteestä kicksejä saa, saakoon.

      • boxi kirjoitti:

        >>>Ihmisellä on suussa hampaita

      • henkilö X
        boxi kirjoitti:

        Ihmisellä on selkärangan päässä sisäänpäin kääntynyt luutunut käppyrä, joka auttaa istumisessa. Ihan hyvä luutunut rakenne. Se on nimitetty os coccycixi.
        Tämän olemassaolon vuoksi on kuuleman mukaan evoluutio.
        Tämä on sitä luonnontiedettä, joka menee ihan pelleilyksi, mutta menköön.
        Ihmisellä on suussa hampaita. Niiden mukaan on evoluutio.
        Jos joku tällaisesta luonnontieteestä kicksejä saa, saakoon.

        Onko sinulla joku muu selitys sitten sille, miksi mun iho menee kananlihalle kun vaikka kuulen tosi hyvän musiikkikappaleen? Mitä taas häntäluuhun tai hampaisiin tulee, niin ne ovat selkeästi hyödyllisiä ihmiselle, vaikka ihan evoluutionkin kannalta.

      • ilmankos.´
        kiitos esimerkistä kirjoitti:

        aivan. silloin karvat nousi pystyyn jotka oli ennen tuuheat ja näytimme suuremmille kuin olemmekaan. hyvä esimerkki evoluution toiminnasta tänäkin päivänä. karvat on surkastumaan päin mutta edelleen esim liidun kirskunta nostaa ihon kananlihalle.

        " karvat nousi pystyyn jotka oli ennen tuuheat "

        Olet "evoloitunut KANAsta !

      • boxi kirjoitti:

        Ihmisellä on selkärangan päässä sisäänpäin kääntynyt luutunut käppyrä, joka auttaa istumisessa. Ihan hyvä luutunut rakenne. Se on nimitetty os coccycixi.
        Tämän olemassaolon vuoksi on kuuleman mukaan evoluutio.
        Tämä on sitä luonnontiedettä, joka menee ihan pelleilyksi, mutta menköön.
        Ihmisellä on suussa hampaita. Niiden mukaan on evoluutio.
        Jos joku tällaisesta luonnontieteestä kicksejä saa, saakoon.

        *Tämä on sitä luonnontiedettä, joka menee ihan pelleilyksi, mutta menköön.*

        *Jos joku tällaisesta luonnontieteestä kicksejä saa, saakoon.*

        Kerroit aiemmin rakastavasi luonnontieteitä. Aikamoista cherry pickingiä on se, että päätät olla uskomatta joihinkin luonnontieteen selvittämiin asioihin ja toiset taas ovat sellaisia joihin luotat.

        Evoluution voi todistaa tosiasiaksi muutenkin kuin menneeseen aikaan katsomalla. Nykyhetki ja tulevaisuus riittää.

        Minä saan kicksejä siitä että meillä on ihossa karvankohottajalihaksia, jotka pörhistävät turkkiamme, vaikka meillä ei ole turkkia. Miten sinä boxi selität karvankohottajalihakset / kananlihalle menon?

    • Mikään aloittajan luettemista "jäänteistä" tai "surkastumisista" ei ole perua mistään evoluutiosta. Jumala on ne tarkoituksellisesti luonut ihmisiä varten ja tiedemiehet ovat löytäneet lähes kaikille evolutionistien väittämille "surkastumisille" nykyihmistä palvelevan tarkoituksen. Osa on vielä arvoitus, mutta tieteen kehittyessä varmasti niillekin löytyy selitys.
      Esim. seuraaville elimille ja toiminnoille on löydetty tarkoitus nykyihmiselle: Umpilisäke, karvoitus, viisaudenhampaat, vilkkuluomi ja häntänikama.

      • ??.

        entäs joidenkin käärmeiden selkärangan surkastumat tai monien eläimien surkastuneet jalat ihon sisällä?

      • Ihan mielenkiinnosta kysyn, millaisia selityksiä tarkoitat.

        Ihmisen karvoitus:

        - pääasiassa karvoitusta ovat hiukset, jotka kasvavat todella pitkiksi. Sitten on sukuelimissä ja kainaloissa. Muu karvoitus on täysin toissijaista ja usein puuttuu kokoaan.

      • kokopeite
        mummomuori kirjoitti:

        Ihan mielenkiinnosta kysyn, millaisia selityksiä tarkoitat.

        Ihmisen karvoitus:

        - pääasiassa karvoitusta ovat hiukset, jotka kasvavat todella pitkiksi. Sitten on sukuelimissä ja kainaloissa. Muu karvoitus on täysin toissijaista ja usein puuttuu kokoaan.

        ennen ihmiseksi tulemistamme olimme kokokarvassa kuin apinat.

      • kokopeite kirjoitti:

        ennen ihmiseksi tulemistamme olimme kokokarvassa kuin apinat.

        Olemme edelleen koko kehomme peittämässä karvoituksessa. Ihmisellä ja simpanssilla on keskimäärin yhtä monta karvaa ihonsa pinnalla. Syy sille, miksi simpanssi näyttää "karvaisemmalle" johtuu karvojen paksuudesta ja pituudesta. Jos katsottaisiin suurennuslasilla vaikka naisen leukaa, niin kyllä silläkin parta löytyy.

        Karvoja on ihmisellä siellä, missä on karvannostattaja"lihakset", eli aikalailla koko ihon pinta-alan verran.

      • gev kirjoitti:

        Mitähän uskovaiset totuudenkieltäjät tekevät silloin kun heidän ihonsa menee kananlihalle? Katsovat muualle?

        Poissa silmistä, poissa mielestä. Kieltämällä hyvä tulee.

      • kokopeite kirjoitti:

        ennen ihmiseksi tulemistamme olimme kokokarvassa kuin apinat.

        Lähinnä kiinnosti Jaakobin näkemys tästä asiasta. Eli miksi juuri hiukset ja nuo karvoitukset ovat sankimmat? Miten hän selittää sen tieteellisesti.

        Nuo ovat taas vähän toista asiaa. Toki meillä on jäänteitä karvoituksesta, mutta karvapeite ei ole tasainen joka paikassa kuten kädellisillä yleensä – niillä mm. ei ole karvoitusta juuri lainkaan näillä alueilla, missä ihmisillä on.

    • metsässä..

      Ne surkastui varmaan ateistin pelosta.. Jos se tulee vastaan.

    • puurim

      Joo kun putoat liukaalla jäällä pepulle on se häntäluu hyvä olemassa

    • 10+5

      Koiran uloste on suurinpiirtein samallaista kuin karhun uloste. On hyvin todennäköistä, että karhu on polveutunut koirasta.

    • chjx

      Miksi jumala loi miehillekin nännit? Tämä sotkee selkeitä sukupuolirooleja, hyi jumala minkä teit!

      • ,jjiu

        ei tuo vielä mitään. miksi jumala loi kaksineuvoiset eli hermafrodiitit?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5327
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      42
      3561
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      58
      2932
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      37
      2135
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1906
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1686
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1402
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1195
    Aihe