Kokoomuksen suhmurointi ajoi valtuutetun perussuomalalaisiin

Lohjan kokoomuksen äänikuningas Janne Laakkonen on siirtynyt kokoomuksesta perussuomalaisiin. Kokoomuksen hallitustyöskentelyn linjattomuus ja hyvä veli -järjestelmällä sovitut luottamuspaikat olivat Laakkoselle viimeinen pisara.

Lakimies-yrittäjänä toimiva Laakkonen sai vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Lohjalla toiseksi eniten ääniä. Kärkipaikan nappasi perussuomalaisten tuore puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Molemmat toimivat jatkossa samassa valtuustoryhmässä.

Perussuomalaisten Lohjan paikallisyhdistys on yksimielisesti hyväksynyt Laakkosen mukaan yhdistyksen toimintaan.


http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=7452
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Olen tästä päivämäärästä lähtien pakotettu väliaikaisesti pidättäytymään Kokoomuksen valtuustoryhmän työskentelystä viiden kuukauden määräajaksi.

Tämä on minulta viimeinen keino kertoa lohjalaisille millaiseen ajojahtiin olen joutunut. Minua on ryhmäni enemmistön toimesta painostettu kertomaan viimeisen puolen vuoden aikaiset lakimiestoimeksiantoni ja muita työhöni liittyviä asioita toisen ryhmävaroituksen uhalla. Jos näin toimisin, minut erotettaisiin lakimiesliitosta ja perheeni elatus vaarantuisi. Lakimiehen työhön liittyy ehdoton vaitiolovelvollisuus asiakkaistaan, samanlainen on sairaanhoitajilla, lääkäreillä ja papeilla.

Koen, että olen joutunut kaupunginhallituksen puheenjohtajan Äyräväisen ja kokoomuksen ryhmänjohtajan Kyttälän toimesta ajojahdin kohteeksi. Tämä on näkynyt jo heti äänestystulosten julkaisemisen jälkeen. Teidän äänestäjien antamia ääniä ei ole otettu huomioon eikä niitä ole millään muotoa kunnioitettu. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on jopa todennut, että luottamuspaikat ovat olleet jaetut jo ennen vaaleja, mutta saamani äänimäärä hankaloitti tilannetta. Kun ilmoitin kiinnostukseni kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta, totesi Äyräväinen, ”että minä julistan sodan”. Sotaa se tosiaankin on ollut."


Koston kierre14.6.2013 17:33



Keskiviikon Ykkös-Lohja lehdessä ilmestynyneessä kirjoituksessani kirjoitin loppukaneetin: alkaako tästä rakentava työ kaupunkimme eteen vaiko koston kierre.

Vastauksen sain pian. Keskiviikon valtuuston kokouksen yhteydessä kokoomus ryhmä irtisanoi minut ryhmästä
"

http://www.jannelaakkonen.com/blogi/?x116312=b179636

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Lohjan kokoomuksen äänikuningas Janne Laakkonen on siirtynyt kokoomuksesta perussuomalaisiin. Kokoomuksen hallitustyöskentelyn linjattomuus ja hyvä veli -järjestelmällä sovitut luottamuspaikat olivat Laakkoselle viimeinen pisara.

Lakimies-yrittäjänä toimiva Laakkonen sai vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Lohjalla toiseksi eniten ääniä. Kärkipaikan nappasi perussuomalaisten tuore puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Molemmat toimivat jatkossa samassa valtuustoryhmässä.

Perussuomalaisten Lohjan paikallisyhdistys on yksimielisesti hyväksynyt Laakkosen mukaan yhdistyksen toimintaan.


http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=7452

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu