Pyhäkouluista kolmas kertoo oikeasta ja väärästä

Se on todellisuutta, ihmis-arvosta, ilman väkivaltaa. Valitettavasti en voinut itse ottaa siihen osaa. Hallusinaatio-hahmon sijasta halusin, että ihminen on oikea, eikä vain fantasian kuvaelma, hallitsija, joka vie paikkansa muilta. Hän oli kuin pappi, joka seisoi ihmisjoukon edessä suuri-eleisesti käsiään levittäen valkoisessa kaavussa, mutta se oli valheellisuutta, todellisuuden jo valmiin oikean ja väärän ytimessä.
Ihmistä voi arvostaa siten, inhimillistä, kuten todellisuutta kunnioittaen.
Häntä ei tarvitse koskettaa epätodellisuuden avulla, käyttäen siihen olemusta tai kehoa, vain valheellisena ja traumaattisen epätodellisena.
Se on väärin, ihmis-arvo korostuu aitoudesta, teennäisyys on keskeneräisyyttä omasta avuntarpeestamme, kristittyinä, mutta on myös osallistuvaa kristillisyyttä. Olen kuullut.... Meillä on oikeus tulevaisuuteen, todellisina. Se käsitteli suureksi osaksi tasapainottomuutta, rotu-erottelullistakin syrjintää, hyvin nuoren miehen, ja seurakunta-nuoren avulla, joka oli pelottavan voimakasta, hallitsevaa, kuin ulkoista voimankäyttöä, väkivaltaa, ja hänen eleidensä sen kautta suuntautunutta mieltymystä, aggressiivisesti.
Ihmiset katselivat olkiaan kohauttaen: "Eipä tuo kai heille kuuluisi...."

Tämä pyhäkolu on tarkoitettu n. 5-vuotiaille.
Äitini selitti, hiljaa yksikseen nyökkäilemällä: Kielellä, jonka vain muut ymmärsivät läsnäollen kirkonmenojen, Jumalanpalveluksen aikana.
Ja hän lähetti terveisiä sen pyhäkoulun pitäjälle, silmät väsyksissä ja keho, kasvot olemuksesta loistaen, yli-rasittuksesta, vaimeasti ja aivan tasapainoisen hiljaa: "Tiedätkö mitä, siellä kirkossa ei saa rankaista."