pedofilia---synnin anteeksianto

syntistä auttava

Tuttavani on käyttänyt yhdessä vaiheessa elämäänsä silloin kun hän oli vasta 15vuotias nuorempaa tyttöä noin7 -9 vuotiasta seksuaalisesti hyväkseen (noin. vuoden), mutta itse tajusi (vähän myöhässä) lopettaa tekonsa, eikä ole kuulemma koskenut sen jälkeen pikkutyttöihin.

Eli tuttavani oli silloin 15v poika ja hän käytti samassa perheessä asuvaa tytöä(ei sukua) 7-9vuotiasta hyväkseeen niin että tytön piti kosketella hänen sukupuolielimiä ja poika hänen ja kerran oli kuulemma suuseksiäkin,mutta siinä vaoheessa hän tajusi asian menevän yli ja lopetti tekonsa.(tyttö ei pistänyt vastaan, koska luuli asian olevan leikkiä, eikä tiennyt seksistä mitään) poika käski pitää asian salaisuutena ja olivat kuulemma sopineet ettei kerrota kellekkään.
Nyt hän on aikuinen ja häntä painaa tämä asia,kumpakaan osapuoli ei ole puhunut keeleen eikä toisillen asiasta.,

mitä nykisen miehen pitäisi tehdä?
mikä on uskonnon näkökanta? Voiko tuollaista tekoa saada anteeksi? onko taivaan portit nyt siis suljettu hänelle? Mies ei ole mikään lahkolainen tai mikään semmoinen innokas uskovainen, tai mikä nyt olisikaan se oikea sana,mut kuitenkin uskooo kyllä siis tuonpuolliseen elämään ja jumalaan ja on krsititty.

Tarina on tosi!!

ja mies haluaisi saada vastauksia maanpäälliseen ongelmaan ja myös uskonnon näkökulmaan. Lieventääkö asiaa mitenkään kun itse lopetti tekonsa ja oli itsekkin alaikäinen tapahtuneen aikana?

sitä en tiedä fantasioiko mies vielä asioita,mutta eikö ole pää asia ettei hän toteuta niitä enää,vaikka hän onkin jo järkyttävän asian tehnyt..?

4

206

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja......,

      Vastatkaa oikeasti....!

      • aloittaja.....,

        Tämä on totta, teidän neuvoja ja tietoja tarvitaan.


    • Bible is true

      Niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa Jeesuksen ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus kuoli sinunkin syntien tähden Golgatan ristillä ja vuodatti kallisarvoisen verensä. Kolmantena päivänä Jumala nosti Jeesuksen kuolleista ja hän on kuuleva rukoukset Pyhän Hengen kautta. Jeesus voitti kuoleman ja Saatanan vallan koska synti mikä erottaa ihmisen Jumalasta maksettiin täysi hinta. Ainoastaan Jeesuksella on valta antaa syntisi anteeksi uskosi kautta häneen Jumalan armosta.

      Anna Jeesuksen pelastaa itsesi tästä pimeästä maailmanajasta ja rukoule seuraava rukous: "Jeesus Kristus, uskon että olet Jumalan Poika ja että kuolit syntieni tähden Golgatan ristillä ja että Jumala nosti sinut kuolleista. Anna KAIKKI syntini anteeksi ja tule sydämeeni Herraksi ja Vapahtajaksi ja auta minua seuraamaan sinua. Kiitos Jeesus, aamen" Jos rukoilit tämän koko sydämestäsi olet uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Rukoile ja lue Raamattua päivittäin ja etsi uskovien seurakuntayhteys.

    • aloittajaaaa12355664

      Lisää vastauksia. Onko jumala ja ihmiset armollisempia kun kyseessä molemmat olivat lapsia ja tekijä tajusi virheensä ja suree sitä vieläkin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      152
      1313
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1069
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      832
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      734
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      674
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe