Todisteita ateismia vastaan

UskonJeesukseen

On olemassa paljon todisteita ateismia, evoluutioteoriaa ja tieteen harhaoppeja vastaan. Tässä luettelen nyt joitakin ateismin evoluutioteorian ja tieteen harhaoppien vastaisia todisteita.

- Evoluutio ei voi olla totta koska apinoita on vieläkin olemassa. Jos ihminen olisi kehittynyt apinasta niin eihän apinaa enää silloin olisi.

- Jos ihminen evoluution alkuvaiheessa eli meressä, niin hän olisi hukkunut koska ihminen ei voi hengittää vedessä.

- Maa on litteä eikä pallo, kuten esim. Ilm.7:1 Raamatussa kertoo, koska ihmiset tippuisivat muuten pois.

- Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan Sanaa.

- Kuulin tutultani että hänen tuttunsa oli kertonut omalle tutulleen tapahtuneesta parantumisihmeestä helluntailaisten rukousillassa. Siellä miehen murtunut jalka parani rukouksen voimalla. Eli Jumala siis paransi miehen jalan, jotenka Jumalan on pakko olla olemassa.

- Kerran minun piti lähteä käymään kaupassa mutta ulkona satoi. Rukoilin Jumalalta että sade loppuisi ja tunnin kuluttua se sitten loppuikin. Jumala on siis olemassa koska Hän vastaa ihmisten rukouksiin.

Jos joku ei saanut vielä mielestään tarpeeksi todisteita Jumalasta niin katsokoon tämän:

https://www.youtube.com/watch?v=UxRhFgPC15s

7

69

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei !

      Monenlaisia ihmeitä tapahtuu, mutta myös paholaisen toimesta.
      Pahat Henget ovat totta nekin.

      Ihmeiden suhteen kannattaa ajatella lisäksi sellaista asiaa että miten kestävää sellaisien vaikutus on.

      On lopuksi harva joka selviää maaliin saakka, mutta niinkin paljon että hurmosilmiöiden seuraukset eivät kestä. Jos ihmisiä kaatuilee esim.
      jääkö ihminen uskoon ?

      Uskon merkki on paremminkin jotakin muuta kuin hurmos.
      Alkuasukkaat tavoittelivat hurmoksia jossakin sellaisella saarella ja viidakoissa. Ei asia ollut heille ongelma etteikö hurmoksiin pääse.

      Raamattu opettaa ja kertoo selvin sanoin minkälainen ihminen on
      "lopun aikojen Pyhä Ihminen?" >>> Ilm 14:12 !
      Siihen pitää vielä lisätä Hebr 12:14, niin näkee minkälainen asia voisi olla ehto. LIsätään vielä 1 Joh 5:3.
      - Nuo kaikki pitää asiassa huomioida jos ajatellaan että ihminen on uskossa.

      Sitten on sellainen asia ettei ihminen ole synneistään päässyt ellei ole syntejään katunut vilpittömässä synnin surussa. Sellainen synnin suru johtaa synnin hylkäämiseen ja parannukseen sekä anteeksiantoon.

      Hengellinen kristillisyys on päivittäistä Jumalan Hengen varassa elämistä. - Ei hurmosta vaan vakaata päätöstä Jumalan puolelle elämän päivittäisissä ratkaisuissa.

      Minulla on ollut kovin erilaisia aikoja itselläni, en ole ylpeä mistään, mutta kerron muutaman asian mitä kannattaa miettiä.
      Asia ei koske filmiä- en sitä katso.

      Kun ihminen paranee on se tietenkin aina hienoa ja oikein.
      Jumala voi olla kenen hyvänsä tukena ja mukana riippumatta onko uskossa vai ei. Jumala itse päättää.

      Kerroin vain joitakin nälökulmia.

      Jumalan siunausta
      Jari Laurila

    • oikeudenmukaisuus...

      Olivatko nämä muka todisteita ateismia vastaan?
      Huonot olivat todistuksesi siinä tapauksessa..

      Mutta mitä sanot esimerkiksi seuraavasta todistuksesta?

      On olemassa, yksi universaalinen kaiken kattava oikeudenmukaisuus josta osana on aina rakkaus. Ilman rakkautta ei ole todellista kaiken kattavaa oikeudenmukaisuutta.

      Minulle ainakin se on todistus Jumalan olemassa olosta.. enemmänkin kuin tämä ainainen kinaaminen asioista jotka ovat ehkä tärkeitä, mutta vasta kun ymmärrämme todellisuuden sellaisena kuin se on .

      • oikeudenmukaisuus... kirjoitti: «Olivatko nämä muka todisteita ateismia vastaan?»

        Hei, hiukan skarppiutta peliin! Noin selvän trollin tunnistaminen pitäisi olla helppoa.

        Vai ovatko Jumalaan uskovien perusteet yhtä hassuja kuin nuo avauksessa esitetyt, niin että ette tunnista aivan selvää pelleilyä?


    • miten se onkaan?

      #####- Kerran minun piti lähteä käymään kaupassa mutta ulkona satoi. Rukoilin Jumalalta että sade loppuisi ja tunnin kuluttua se sitten loppuikin. Jumala on siis olemassa koska Hän vastaa ihmisten rukouksiin.#####

      Mites sille naapurin miehelle kävi kun se taas rukoili, että satais nyt ihan aamuun asti, että maa saisi vettä ja kaikki kasvit kasvaisivat kunnolla?
      Ja sinä pönttö menit rukoilemaan, että sade lakkaisi?

      • pete vaan

        Ai takoititko sinä jotain automaatti jumalaa - kun panee kolikon automaattiin tai rukouksen sinne ylös - niin toivottu asia - tavara - tipahtaa luukusta ulos. Kuule ei sellaisia jumalia ole olemassakaan ..


    • Kokeile kännykkää.

      Ai takoititko sinä jotain automaatti jumalaa...

      Sellainen automaatti on jo olemassa ja se on kännykkä.
      Minä voin tilata kännykällä ihan mitä vain ja saan sen.
      Yhtenä päivänä ihan kokeeksi tilasin helikopterikyydin mökille ja se toimi hyvin.

      Toisin on sen höppänän ja kuuron ukon siellä "pilven reunalla".
      Sinne on turha huhuilla. Jotkut pölvästit ihan polvillaan kädet ristissä konttaa sen taru-ukkelin mantroja hokien.

    • provot kuriin

      Tämä sama provo-aloitus on useilla eri palstoilla (ateismi, kristinusko yleistä, adventismi,...)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      79
      1292
    2. Kuinka lähellä hän asuu?

      🤗
      Ikävä
      72
      1184
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      78
      1031
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      825
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      29
      739
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      683
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      669
    10. Miten hän käyttäytyy kun näette jossain?

      😁
      Ikävä
      44
      602
    Aihe