Miten saa hengen pois itseltään varmimmin ja helpoimmin? Olen ns. tavis, joka ei osaa käyttää aseita, ei osaa pistää suoneen huumeita, en edes tiedä mistä niitä saisi jne... Ei ole mahdollisuutta saada mitään muitakaan myrkkyjä, enkä osaa edes hirttosilmukkaa sitoa. Kai junan alle tai auton alle hyppäämällä pitäisi hoitua, mutten tahdo aiheuttaa traumoja kenellekään. Uimataidottomana voisin myös hypätä jokeen, mutten tahdo omaisten joutuvan odottelemaan milloin ja missä ruumiini nousee pintaan, jos nousee. Muutenkaan en halua tehdä sitä "näyttävästi" ja muita häiriten, vaan omassa kodissa rauhassa ja hiljaa. Minulla ei ole enää syytä elää, joten miten saan tämän kaiken lopetettua?
Neuvokaa
Exit.
39
2248
Vastaukset
- Meneppä tuota..
Psykologin vastaanotolle.
Sulla on kuitenkin siis omaisia ja kaikkia..- Exit.
Vanhemmat ja sisarukset, ei omaa perhettä eli puolisoa ja lapsia, eikä enää tulekaan. Ei ole edes ystäviä. Olen yksinäinen ja turha ihminen ja lopen kyllästynyt kaikkeen.
- Ihmeellinen on elämä
Elämä on tarkoitettu elettäväksi, aina löytyy jotain jonka takia kannattaa jatkaa.
Jos tuntuu pahalta, niin puhuminen auttaa, itselläni ainakin, ei kannata
luovuttaa.- Exit.
Olen yrittänyt elää, mutta eihän tuosta ole mitään tullut vaan rahattomana ja yksinäisenä oon vaan junnannut kämpillä, koskaan ole onnistunut missään, vaan kaikki on aina mennyt pieleen. Nyt sitten se ainut ystäväkin vähän aikaa sitten teki itsemurhan ja tämän myötä menetin kaiken. Ei mulla ole syytä olla enää olemassa itselläkään. Ei tämä tästä enää parane, kun pahenee vaan. Aikakin kuluu niin järkyttävän hitaasti. En jaksa tällaista enää kauempaa. Pää hajoaa kun miettii, että TÄTÄKÖ tämä oikeasti tulee olemaan kenties vuosikymmeniä. Ja ikää on jo tosiaan sen verran, että ystäviä ei mistään saa. Kaikilla saman ikäisillä on niin erilaiset elämäntilanteet (perheellisiä yms.), että en sovi joukkoon kun ei ole mitään puheenaiheita. En kuulu enää tähän maailmaan ja tahdon pois täältä. En minä jaksa enää.
- ei jaxa
Exit. kirjoitti:
Olen yrittänyt elää, mutta eihän tuosta ole mitään tullut vaan rahattomana ja yksinäisenä oon vaan junnannut kämpillä, koskaan ole onnistunut missään, vaan kaikki on aina mennyt pieleen. Nyt sitten se ainut ystäväkin vähän aikaa sitten teki itsemurhan ja tämän myötä menetin kaiken. Ei mulla ole syytä olla enää olemassa itselläkään. Ei tämä tästä enää parane, kun pahenee vaan. Aikakin kuluu niin järkyttävän hitaasti. En jaksa tällaista enää kauempaa. Pää hajoaa kun miettii, että TÄTÄKÖ tämä oikeasti tulee olemaan kenties vuosikymmeniä. Ja ikää on jo tosiaan sen verran, että ystäviä ei mistään saa. Kaikilla saman ikäisillä on niin erilaiset elämäntilanteet (perheellisiä yms.), että en sovi joukkoon kun ei ole mitään puheenaiheita. En kuulu enää tähän maailmaan ja tahdon pois täältä. En minä jaksa enää.
exit..täällä samassa tilanteessaoleva..laita s-postisi niin jutellaan?
- Exit.
ei jaxa kirjoitti:
exit..täällä samassa tilanteessaoleva..laita s-postisi niin jutellaan?
Miksi tahdot jutella? En ole mitenkään lohduttavaa seuraa.
- Exit.
Exit. kirjoitti:
Miksi tahdot jutella? En ole mitenkään lohduttavaa seuraa.
En tarkoita loukata ja olla töykeä, mutta en tiedä mitä pystyisin antamaan kenellekään. On vaan niin vitun paha olla.
- Anonyymi
Exit. kirjoitti:
Olen yrittänyt elää, mutta eihän tuosta ole mitään tullut vaan rahattomana ja yksinäisenä oon vaan junnannut kämpillä, koskaan ole onnistunut missään, vaan kaikki on aina mennyt pieleen. Nyt sitten se ainut ystäväkin vähän aikaa sitten teki itsemurhan ja tämän myötä menetin kaiken. Ei mulla ole syytä olla enää olemassa itselläkään. Ei tämä tästä enää parane, kun pahenee vaan. Aikakin kuluu niin järkyttävän hitaasti. En jaksa tällaista enää kauempaa. Pää hajoaa kun miettii, että TÄTÄKÖ tämä oikeasti tulee olemaan kenties vuosikymmeniä. Ja ikää on jo tosiaan sen verran, että ystäviä ei mistään saa. Kaikilla saman ikäisillä on niin erilaiset elämäntilanteet (perheellisiä yms.), että en sovi joukkoon kun ei ole mitään puheenaiheita. En kuulu enää tähän maailmaan ja tahdon pois täältä. En minä jaksa enää.
kyllä tämä vituttaa koko perkeleen venäjä vielä alko sotimaan saatana kun sais putinilta pään pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä tämä vituttaa koko perkeleen venäjä vielä alko sotimaan saatana kun sais putinilta pään pois
Mutta siinähän sulle on elämäntarkotus! Meet ukrainaan vapaaehtoisena sotimaan. Jos kuolet niin saat tahtos läpi jos et niin oot sankari.
- Ihmeellinen on elämä
Jos käy liian vaikeaksi niin kannattaa mennä ammattiauttajan puheille,
sen takia he ovat. Yksin kaikki tuntuu paljon raskaammalta kuin todella
onkaan.- Exit.
Olen jo netin kautta ollut yhteydessä tahoihin, jossa saa apua anonyymisti, tai pitäisi saada. Jonkun aikaa kun kirjoittelee, niin ensin tulee empaattisia vastauksia jossa säälitellään miten on käynyt. Sitten kohta aletaan vihjailla että "ei me sua pystytä auttamaan, hae apua jostain muualta". Tiesin heti kun ystäväni kuoli, että tässä maailmassa ei ole sellaista tahoa, ei sellaista ammattilaista joka pystyis auttamaan. Tässä maailmassa ei ole vastauksia kysymyksiini, kukaan ei pysty sanomaan ja tekemään mitään mikä auttais ja helpottais.
Piti kuitenkin kokeilla edes jonkinlaista apua hakea, mutta nyt se on nähty. Seuraava olisi kai psykiatri, mutta ne luultavasti laittaa suljetulle osastolle, kun huomaavat missä tilassa olen. Sitten menetän vielä vapaudenkin, enkä koskaan "parane" niin että pääsisin pois. Ei mulle ole enää mitään apua tässä maailmassa, ei vastauksia. Kaikki on tuolla rajan takana. Sinne haluan itsekin. - lllll.
Exit. kirjoitti:
Olen jo netin kautta ollut yhteydessä tahoihin, jossa saa apua anonyymisti, tai pitäisi saada. Jonkun aikaa kun kirjoittelee, niin ensin tulee empaattisia vastauksia jossa säälitellään miten on käynyt. Sitten kohta aletaan vihjailla että "ei me sua pystytä auttamaan, hae apua jostain muualta". Tiesin heti kun ystäväni kuoli, että tässä maailmassa ei ole sellaista tahoa, ei sellaista ammattilaista joka pystyis auttamaan. Tässä maailmassa ei ole vastauksia kysymyksiini, kukaan ei pysty sanomaan ja tekemään mitään mikä auttais ja helpottais.
Piti kuitenkin kokeilla edes jonkinlaista apua hakea, mutta nyt se on nähty. Seuraava olisi kai psykiatri, mutta ne luultavasti laittaa suljetulle osastolle, kun huomaavat missä tilassa olen. Sitten menetän vielä vapaudenkin, enkä koskaan "parane" niin että pääsisin pois. Ei mulle ole enää mitään apua tässä maailmassa, ei vastauksia. Kaikki on tuolla rajan takana. Sinne haluan itsekin.Eivät sinun ongelmasi ole sen kummempia kuin muidenkaan, tehostat vain itseäsi että juuri sinua ei pystytä auttamaan.
Älä ymmärrä loukkaukseksi. Olet ehkä kyllästynyt kuuntelemaan tuota "riippuu ittestä".
Sukulaiseni on tuollainen että haluaa olla jossain välimaastossa, toisaalta hän ei tee työtä mutta ei myöskään hae mielenterveysapua, koska se loukkaa häntä.
Ajan mittaan on kuitenkin haettava eläkettä, on vaikea saada menemään jakeluun, että se on raha-asia, ja kun hän on fyysisesti terve, ei muuten saisi eläkettä.
Loputtomiin toisten pitäisi ylläpitää häntä ja unelmaa jostain mitä ei ole.
Kun puhut asiat todenmukaisesti saat apuakin. Katkerat kokemukset on tuosta hienoudesta ettei puhuta mielenterveyden ongelmista, eikä se sinun kohdallasi ole vielä sairaus.
Kuitenkin olet turhautunut, ajan mittaan se aiheuttaa psyykkistä kasautumista.
Lääkäri auttaa asiantuntevasti, saat lääkettä, ei välttämättä ne aiheuta pökissä olemista.
Sanon vaan että silloin kun aletaan ajatella henkilökohtaisesti, se on vaarallista.
Voit analysoida yhtä kylmästi miltä sinusta tuntuu, näe vaivaa.
Turhautuminen koskee yhtä hyvin mieleltään terveitä.
Kun jaksat, mene ulos kävelylle raikkaaseen ilmaan, mieliala kohenee. - Exit.
lllll. kirjoitti:
Eivät sinun ongelmasi ole sen kummempia kuin muidenkaan, tehostat vain itseäsi että juuri sinua ei pystytä auttamaan.
Älä ymmärrä loukkaukseksi. Olet ehkä kyllästynyt kuuntelemaan tuota "riippuu ittestä".
Sukulaiseni on tuollainen että haluaa olla jossain välimaastossa, toisaalta hän ei tee työtä mutta ei myöskään hae mielenterveysapua, koska se loukkaa häntä.
Ajan mittaan on kuitenkin haettava eläkettä, on vaikea saada menemään jakeluun, että se on raha-asia, ja kun hän on fyysisesti terve, ei muuten saisi eläkettä.
Loputtomiin toisten pitäisi ylläpitää häntä ja unelmaa jostain mitä ei ole.
Kun puhut asiat todenmukaisesti saat apuakin. Katkerat kokemukset on tuosta hienoudesta ettei puhuta mielenterveyden ongelmista, eikä se sinun kohdallasi ole vielä sairaus.
Kuitenkin olet turhautunut, ajan mittaan se aiheuttaa psyykkistä kasautumista.
Lääkäri auttaa asiantuntevasti, saat lääkettä, ei välttämättä ne aiheuta pökissä olemista.
Sanon vaan että silloin kun aletaan ajatella henkilökohtaisesti, se on vaarallista.
Voit analysoida yhtä kylmästi miltä sinusta tuntuu, näe vaivaa.
Turhautuminen koskee yhtä hyvin mieleltään terveitä.
Kun jaksat, mene ulos kävelylle raikkaaseen ilmaan, mieliala kohenee.Ystäväni - se ainut ystävä tappoi itsensä vajaat 4 -viikkoa sitten... Tuskin ihan jokaisen ongelmat on samoja kuin minun, tai eipä ole tullut vastaan vielä sellaista tyyppiä. Minä en halua olla "välimaastossa" minä haluan kuolla. Miksi se on niin vaikea tajuta kaikkien? Siihen tahdon neuvon, että miten vitussa se henki lähtee helpoiten ja varmimmin, jos on tumpelo eikä osaa edes tappaa itseään, eikä ole mahdollista päästä käsiksi mihinkään oikeasti tehokkaisiin keinoihin. Tarkoitus ei ole tehostaa itseäni tai hakea huomiota, vaan neuvoa. Minä kävelen vähän pakosta joka päivä monta kertaa, eikä auta raitis ilma - ei mikään. Olen töissäkin ja vitun vaikea on saada hommat tehtyä, ja vastuuni on aika iso. Onneksi saan tehdä etänä, niin ei tarvi olla kenenkään kanssa kovin paljoa tekemisissä, kun en jaksaisi. Kun viime viikolla jouduin käymään toimistolla, niin en ole saanut sen jälkeen tehtyä kunnolla töitäni moneen päivään kun meni pää sekaisin. Minä en jaksa enää ihmisiä, enkä mitään vitun velvollisuuksia, ja yhtään mitään mitä tässä maailmassa on. Minä tahdon pois täältä. Mihin tahansa kirjoittaa näistä asioista tai omasta olotilasta, niin alkaa tulla aika pian kummallisia vastauksia jostain itseään niskasta kiinni ottamisesta ja muusta sellaisesta. Ei kai tätä toisaalta pysty tajuamaan, jos ei ole itse mitään vastaavaa kokenut. Jotenkin vaan kumma ajatus, että pitäis TÄSSÄKIN tilanteessa kohauttaa olkapäitä tyyliin "sellaista sattuu" ja porskuttaa eteenpäin. En minä pysty siihen, tämä suru on ihan hirveä. En minä ole niin helpolla päässyt ennenkään, mutta aina olen jaksanut jatkaa ja ajatella positiivisesti, mutta tämä on se mitä minä en pysty kestämään. Mulla oikeasti hajoaa pää tämän kanssa, tai on jo hajonnut. Tuntuu niin turhalta mennä hakemaan "apua" koska mitä varten mun pitäis vielä tänne jäädä? Mulla ei ole enää mitään syytä jäljellä. Minä en vaan tiedä miten vitussa pitäis jaksaa eteenpäin, kun siellä odottaa loputon jono tämän kaltaisia hirveitä päiviä, joita tässä nyt on ollut viime viikot.
- llllll..
Exit. kirjoitti:
Ystäväni - se ainut ystävä tappoi itsensä vajaat 4 -viikkoa sitten... Tuskin ihan jokaisen ongelmat on samoja kuin minun, tai eipä ole tullut vastaan vielä sellaista tyyppiä. Minä en halua olla "välimaastossa" minä haluan kuolla. Miksi se on niin vaikea tajuta kaikkien? Siihen tahdon neuvon, että miten vitussa se henki lähtee helpoiten ja varmimmin, jos on tumpelo eikä osaa edes tappaa itseään, eikä ole mahdollista päästä käsiksi mihinkään oikeasti tehokkaisiin keinoihin. Tarkoitus ei ole tehostaa itseäni tai hakea huomiota, vaan neuvoa. Minä kävelen vähän pakosta joka päivä monta kertaa, eikä auta raitis ilma - ei mikään. Olen töissäkin ja vitun vaikea on saada hommat tehtyä, ja vastuuni on aika iso. Onneksi saan tehdä etänä, niin ei tarvi olla kenenkään kanssa kovin paljoa tekemisissä, kun en jaksaisi. Kun viime viikolla jouduin käymään toimistolla, niin en ole saanut sen jälkeen tehtyä kunnolla töitäni moneen päivään kun meni pää sekaisin. Minä en jaksa enää ihmisiä, enkä mitään vitun velvollisuuksia, ja yhtään mitään mitä tässä maailmassa on. Minä tahdon pois täältä. Mihin tahansa kirjoittaa näistä asioista tai omasta olotilasta, niin alkaa tulla aika pian kummallisia vastauksia jostain itseään niskasta kiinni ottamisesta ja muusta sellaisesta. Ei kai tätä toisaalta pysty tajuamaan, jos ei ole itse mitään vastaavaa kokenut. Jotenkin vaan kumma ajatus, että pitäis TÄSSÄKIN tilanteessa kohauttaa olkapäitä tyyliin "sellaista sattuu" ja porskuttaa eteenpäin. En minä pysty siihen, tämä suru on ihan hirveä. En minä ole niin helpolla päässyt ennenkään, mutta aina olen jaksanut jatkaa ja ajatella positiivisesti, mutta tämä on se mitä minä en pysty kestämään. Mulla oikeasti hajoaa pää tämän kanssa, tai on jo hajonnut. Tuntuu niin turhalta mennä hakemaan "apua" koska mitä varten mun pitäis vielä tänne jäädä? Mulla ei ole enää mitään syytä jäljellä. Minä en vaan tiedä miten vitussa pitäis jaksaa eteenpäin, kun siellä odottaa loputon jono tämän kaltaisia hirveitä päiviä, joita tässä nyt on ollut viime viikot.
Sitten olet ylirasittunut, itsetuhoajatukset voivat johtua siitä.
Minä en sanonut "ota niskasta kiinni", näin minulle sanottiin kouluaikoina, vaikka ongelmiin oli todellinen syy, pelkäsin olla kotona.
Joka sanoo noin hänet pitäisi istuttaa suonsilmäkkeeseen ja sitten käskeä no vedä itsesi sieltä niskasta kiinni tarttumalla.
On hyväksyttävä tämä, jonain päivänä menee överiksi, se on kaikille mahdollista.
Minulla stressi purkaantui paksusuolivaivoina.
Ehkä ajattelen toisin kun en ikinä ole pitänyt ystäviä kovin tärkeinä, tosin yhdestä miehestä tykkäsin.
Käytännön ongelma itsetuhossa on se että voi jäädä puolitiehen. Olen senverran iäkäs, että ajattelen poismenon olevan jonain päivänä myönteinen asia, enkä halua kitua jos olen kovin sairas.
Kuoleman aiheuttamasta surusta olen päässyt puolessa vuodessa, oli vielä sellaisiakin ihmsiä ympärillä jotka eivät antaneet surra, tympääntyneinä kiellettiin itkemästä.
Suru on läpikäytävä ettei se patoudu.
Hoitajia on nähty sellaisiakin jotka sanovat töihin vaan ettei neljän seinän sisään voi jäädä.
Minun mielestäni ihminen jopa tarvitsee yksinäisyyttä joskus.
Varsinkin naiset kuvittelevat syrjään jättämisen olevan tuskallista, salaa huokasin helpotuksesta.
Sinulla on mahdollisesti jokin ikäkriisi myös menossa? - Exit.
llllll.. kirjoitti:
Sitten olet ylirasittunut, itsetuhoajatukset voivat johtua siitä.
Minä en sanonut "ota niskasta kiinni", näin minulle sanottiin kouluaikoina, vaikka ongelmiin oli todellinen syy, pelkäsin olla kotona.
Joka sanoo noin hänet pitäisi istuttaa suonsilmäkkeeseen ja sitten käskeä no vedä itsesi sieltä niskasta kiinni tarttumalla.
On hyväksyttävä tämä, jonain päivänä menee överiksi, se on kaikille mahdollista.
Minulla stressi purkaantui paksusuolivaivoina.
Ehkä ajattelen toisin kun en ikinä ole pitänyt ystäviä kovin tärkeinä, tosin yhdestä miehestä tykkäsin.
Käytännön ongelma itsetuhossa on se että voi jäädä puolitiehen. Olen senverran iäkäs, että ajattelen poismenon olevan jonain päivänä myönteinen asia, enkä halua kitua jos olen kovin sairas.
Kuoleman aiheuttamasta surusta olen päässyt puolessa vuodessa, oli vielä sellaisiakin ihmsiä ympärillä jotka eivät antaneet surra, tympääntyneinä kiellettiin itkemästä.
Suru on läpikäytävä ettei se patoudu.
Hoitajia on nähty sellaisiakin jotka sanovat töihin vaan ettei neljän seinän sisään voi jäädä.
Minun mielestäni ihminen jopa tarvitsee yksinäisyyttä joskus.
Varsinkin naiset kuvittelevat syrjään jättämisen olevan tuskallista, salaa huokasin helpotuksesta.
Sinulla on mahdollisesti jokin ikäkriisi myös menossa?En ollut rasittunut, enkä olisi jos ystäväni olisi elossa. Kaikki tämä johtuu siitä, että hän kuoli. Hän oli sellainen ihminen, jota rakastin ja rakastan niin etten tiennyt että sellaista voi edes tuntea toista ihmistä kohtaan. Minä vain en kestä hänen menettämistään. Ei minulla varsinaisesti ole ikäkriisiä... Totta kuitenkin on, että olen jo sellaisilla kymmenillä käyvä ihminen, että perhettä minulle ei tule enää, eikä edes niitä ystäviä. Kyllä minä itseksenikin olen aina viihtynyt, enkä edes ole kovin seurallinen ihminen, mutta silti minä aina toivoin ystävää itelleni. Kun hänet viimein löysin, olin suunnattoman onnellinen ja kiitollinen hänestä. Nyt häntä ei enää ole, ja minä en kestä tätä menetystä. Kaikki meni niin julmalla ja hirveällä tavalla pieleen kun ikinä pystyi. Minä en pysty tajuamaan mitä hänelle oikein tapahtui. En pysty elämään tämän asian kanssa.
Tuntuu kuin minua pidettäisiin jotenkin häiriintyneenä kun suren sitä ainutta ystävääni - ihmistä jota rakastin ihan käsittämättömän paljon. Minusta se on kummallista että kukaan ei tunnu tajuavan sitä että suren. Ihan kuin pitäisi vain kylmettää itsensä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Sehän se juuri itsemurhassa onkin, kun siinä voi epäonnistua. Jos ja kun siihen ryhdyn, en tosiaankaan halua epäonnistua. Miksi sitten piti mennä niin, että juuri tuo ystäväni joutui itsetuhon valtaan - hänellä kun oli kykyä ottaa itsensä hengiltä. Parempi että niiden ajatusten valtaan joutuisi aina joku kaltaiseni tunari, joka ei osaa tehdä sitä, eikä uskalla siksi edes kokeilla. Jos löytäisin varman keinon, niin kyllä minä silloin lähtisin - sillä täällä ei ole mitään minulle enää, ei mitään syytä jatkaa elämää. Ainut asia mitä odotan enää on oma kuolemani.
- Exit.
Mistään ei saa mitään apua. Ahdistaa ihan hirveästi, on niin vitun paha olla. Millaisia lääkkeitä on mahdollista saada tällaiseen oloon, onko ne niin vahvoja että niillä saa hengen pois? Kuinka helposti lääkäri määrää kunnon lääkkeet ja kiinnostaako niitä ihmisen henkinen tila niin paljon, että muuta tekisivät kuin vaan löysivät reseptin kouraan? Menisin lääkäriin, mutta pelkään että ne laittaa suljetulle osastolle, jos tajuavat missä tilassa olen. Tuskin pääsisin enää ulos sieltä, ja sitten menettäisin vielä vapautenikin. Minä en vaan jaksa tätä enää. Minä haluan pois täältä lopullisesti. Jäin vaille vastauksia miksi ystäväni tappoi itsensä, en kestä tätä kun ajatukset vaan kiertää samaa rataa, mitä olisin voinut tehdä ja mitä hänelle pystyi tapahtumaan, kun viimeisen kerran tavatessamme oli onnellisen ja positiivisen oloinen. MITÄ hänelle tapahtui sen jälkeen? Miksi se iloinen ihminen oli alle puolessa vuodessa siinä kunnossa, että tappoi itsensä? En olisi ikinä pystynyt uskomaan, että kaikista ihmisistä hän tekee jotain sellaista. Hänellä oli käsittääkseni kuitenkin niin paljon kaikkea hyvääkin elämässään. Vietiinkö se häneltä jotenkin, ja jos - niin kuka ja miten? Mikä sai hänet sellaiseen epätoivoon? Mulla itsellä ei ole ollut koskaan paljon mitään, hän oli se ainut ystävä ja nyt ei ole häntäkään. Minä en vaan jaksa tätä yksinäistä ja surullista elämää. En pysty edes nukkumaan kunnolla, ja unessakin tiedän tapahtuneen koko ajan. Se tunne kun aamulla pitää nousta ylös, kun tietää että edessä on taas yksi pitkä päivä, eikä tiedä miten jaksaa edes tätä hetkeä - saati miten jaksaa iltaan asti. Kaikki ne vitun velvollisuudet muita kohtaan mitkä pitää hoitaa, ja minulla ei ole voimia enää. Kaikki on lopullisesti pilalla ja tuhottu. Tahtoisin vaan kuolla pois.
- Ihmeellinen on elämä
Suru helpottuu ajan kanssa, olen sen itse kokenut. Edelleen suosittelen
ammattiauttajan puoleen kääntymistä jos olo ei helpotu. - emdeplam
Ei sitä apua helposti löydy mistään. Se löytyy itsestä jos löytyy. Mä kokeilin pari...kolme kuukautta sitten lääkkeillä. Sydän oli pysähtynyt, kun ambulanssi kurvasi sairaalan eteen. Psykopolilla käyn silloin tällöin nykyään. Olen huomannut, että nekään ei voi mua sinänsä auttaa mutta ei se ainakaan haitaksi ole ollut. Itsestäni olen löytänyt sellaista uutta, että itsari ei enää pyöri mielessä. Tai siis tuleehan se aina välillä mieleen mutta ei sillain, että oikeesti tekis mitään. Pääkopassa on vaan tapahtunut jotain, joka on saanut valoa näkymään tunnelissa.
Ammattiauttajat eivät sullekaan ainakaan haitaksi olisi. Eikä psykopolia tarvii pelätä - siellä käy yllättävänkin monenlaista porukkaa. Ei siis vain ns. hulluja. Itsestäsi sun on kuitenkin todellinen elämänhalu ja -laatu löydettävä. Ammattiauttajat tarjoaa tähän työkaluja mutta simsalabim lääkettä ei niilläkään ole.- Exit.
En minä halua löytää elämänhalua. Minä haluan pois täältä. Millaisilla lääkkeillä kokeilit tehdä sen, ja miksi et onnistunut - soititko itse apua, vai löysikö joku sinut?
- emdeplam
Joku löysi mut tajuttomana. En ala neuvomaan millä homma hoituu. Tekotavan saat päättää ihan vapaasti itse, jos pois täältä haluat. Sulla on kuitenkin vielä mahdollisuus muuttaa mieltä. It's up to you. Jos pysyt elävien kirjoissa, niin voi olla hyvinkin niin, että parin vuoden päästä ajattelet, että olinpa pahassa masiksessa ja hyvä, että en tehnyt itsaria. Asiat voi muuttua paljonkin, kun aikaa kuluu. Psykopolia suosittelisin sulle ainakin aluksi. Et ainakaan itsariin verrattuna menettäisi siinä kokeilussa yhtään mitään. Sitäpaitsi psykopolin voi lopettaa milloin vain - itsaria et voi peruuttaa. Ei ne sua suljetulle ota kuin enintään vähäksi aikaa, jos et ole vaaraksi muille kuin itselle vaan. Et siis todellakaan joutuisi varsinaiseen pakkohoitoon. En joutunut minäkään. Vajaa 2 viikkoa meni suljetulla. Nyt käyntejä silloin tällöin.
- Exit.
Mutta kun minä en tahdo suljetulle hetkeksikään. Ei mulla ole enää mitään jäljellä, eikä tämä parin vuoden päästä ole yhtään valoisampaa. Ilmeisesti mistään ei saa mitään neuvoa tähänkään asiaan. Toivottavasti tulis syöpä, tai joku muu sairaus.
- emdeplam
Ei sun mihinkään suljetulle vastoin tahtoa tarvii mennäkään. Se on mahdollisuus - ei pakko. Jos noin paha olo on, niin siellä saisit syödä ja nukkua rauhassa. Ja jutella ammattiauttajien kanssa. Avohoito on toinen ve. Siinä sitten vaan käydään vällillä psykopolilla. Lääkäri vois kirjoittaa jotain aihdistusta lieventäviä nappejakin.
- Käytä köyttä
Köysi kaulaan ja hyppäät, se on siinä. Tosin jos pudotus on kovin pitkä niin pääsi irtoaa, hirveä sotku. Painostasi riippuen metristä pariin metriin riittää että niskasi murtuvat ja kuolet heti, pääsikin saat pitää.
Vaikka niskat eivät murtuisi niin kiristyvä köysi estää veren ja samalla hapen pääsyn aivoihin tajuttomuus tulee nopeasti. Et myöskään pysty hengittämään joten ei siinä montaa sekuntia sätki kun tulee syvä tajuttomuus.- Exit.
Kai se on paras tehdä niin. Pitää vain vielä etsiä ohje hirttosilmukan tekoon ja viritellä joku koukku kattoon tai ehkä seinään, kun kattolevyt varmaan ei mun painoa kestä vaikken kovin painava olekaan, eikä täällä ole mitään mihin köyden kiinnittäis. Näin vain kerran jossain ohjelmassa jonkun vanhan ukon, joka oli yrittänyt itsaria ties kuinka monta kertaa ja hirttäytymälläkin ja oli aina epäonnistunut. Kuten sanoin - en tahtois epäonnistua sitten kun sen teen.
- Ihmeellinen on elämä
Exit. kirjoitti:
Kai se on paras tehdä niin. Pitää vain vielä etsiä ohje hirttosilmukan tekoon ja viritellä joku koukku kattoon tai ehkä seinään, kun kattolevyt varmaan ei mun painoa kestä vaikken kovin painava olekaan, eikä täällä ole mitään mihin köyden kiinnittäis. Näin vain kerran jossain ohjelmassa jonkun vanhan ukon, joka oli yrittänyt itsaria ties kuinka monta kertaa ja hirttäytymälläkin ja oli aina epäonnistunut. Kuten sanoin - en tahtois epäonnistua sitten kun sen teen.
Jätä se itsari tekemättä, tämä edellinen "neuvoja" on outo.
Kuten aiemmin on neuvottu, kannattaa mennä ammattiauttajan puheille.
Suru menee aikanaan ohi ja elämä jatkuu.
- Yksi elämä
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Psalmi 50:15
- Exit.
Luuletko etten ole huutanut? Miksi minun pitäisi elää, kun kaikki on nyt viety? Mulla ei ole syytä olla enää hengissä... Jos vaan tietäisin miten henki varmasti lähtee, niin olisin jo tappanut itseni. En uskalla sitä tehdä, kun pelkään epäonnistumista. Kaikki nämä neljä viikkoa on olleet helvettiä ja ei se tästä parane enää, se on jo selväksi käynyt. Minä tahdon vaan pois täältä lopullisesti. En kuulu enää tähän maailmaan, se on selväksi käynyt kiitos Jumalan.
- Neuvo1000
Porukka kokoon ja hurmaava joukkoitsemurha!
- 7+8
Miten voit tosissas ees harkita itsaria? Sulle on annettu elämän lahja, ei sitä kannata heittää pois. Toki ymmärrän että tuntuu hankalalta kun läheinen kuolee mutta ei 4 viikkoa ole aika eikä mikään, ei kukaan voi olettaa että suru haihtuu niin lyhyessä ajassa.
Hoet että sulla ei oo mitään syytä elää. Pa$kat sanon minä! Tottakai tuntuu pahalta mutta never say never, aina saattaa löytyä joku/jokin jonka vuoksi elää. Esim lemmikki. Se on aina siinä sua varten, sille voit kertoa syvimmätkin murheet ja siihen voi aina luottaa ! :) et uskokkaan miten vahva suhde voi syntyä eläimen ja ihmisen välille. Suosittelen katsomaan esim hatchiko nimisen leffan, se on tositapahtumaan perustuva kertomus koirasta ja sen uskollisuudesta isäntäänsä kohtaan. Ja japanissa on siis pystytetty ihan patsaskin tämän koiran vuoksi.
Tsemppaa nyt ! :)- Exit.
Minusta elämä itsessään ei ole mikään lahja, jos elämässä ei ole mitään iloa, tai edes järkeä...
Nyt siitä on vähän yli 7 -viikkoa eikä helpota yhtään, eikä se tule helpottamaankaan. Keskittymiskyky on ihan tipotiessään, ja mistään ei tule mitään. En saa töitänikään tehdyksi, kun en osaa enää niitäkään tehdä, vaikka pitäisihän mun osata ja tulee vaan virheitä koko ajan.
Aika kuluu niin järkyttävän hitaasti. Iltaisin jos mietin jotain aamulla tapahtunutta niin tulee ihan epätodellinen olo - että tänä aamunako se vasta oli, kun siitä tuntuu olevan kuukausia. En pysty nukkumaankaan kunnolla, heräilen pitkin yötä ja makaan valveilla tai puoliunessa ja herään aina ennen kellon sointia, vaikka olen niin vitun väsynyt että voisin nukahtaa seisaalle. Pelkään aamuja, kun en tiedä miten selviän taas yhdestä loputtoman pitkästä päivästä... Minulla on lemmikki jota rakastan, ja se onkin ainut syy etten ole hypännyt junan alle. En voi sitä jättää heitteille, mutta olo on ihan helvetin paha joka tapauksessa.
Tuo junan alle hyppääminenkin olisi paska teko sitä kuljettajaa kohtaan ja aika paskat tuntemukset varmaan jäis kaikille matkustajillekin. Se tahraisi monen ihmisen matkan, kenties pilaisi jonkun kivan reissun, kun muistaisivat aina että joku hyppäsi junan eteen... Kun vaan tulis syöpä tai joku muu tauti, johon saisin kuolla, mitään muuta en enää toivo ja odota kuin pääsyä pois. - 777.
Exit. kirjoitti:
Minusta elämä itsessään ei ole mikään lahja, jos elämässä ei ole mitään iloa, tai edes järkeä...
Nyt siitä on vähän yli 7 -viikkoa eikä helpota yhtään, eikä se tule helpottamaankaan. Keskittymiskyky on ihan tipotiessään, ja mistään ei tule mitään. En saa töitänikään tehdyksi, kun en osaa enää niitäkään tehdä, vaikka pitäisihän mun osata ja tulee vaan virheitä koko ajan.
Aika kuluu niin järkyttävän hitaasti. Iltaisin jos mietin jotain aamulla tapahtunutta niin tulee ihan epätodellinen olo - että tänä aamunako se vasta oli, kun siitä tuntuu olevan kuukausia. En pysty nukkumaankaan kunnolla, heräilen pitkin yötä ja makaan valveilla tai puoliunessa ja herään aina ennen kellon sointia, vaikka olen niin vitun väsynyt että voisin nukahtaa seisaalle. Pelkään aamuja, kun en tiedä miten selviän taas yhdestä loputtoman pitkästä päivästä... Minulla on lemmikki jota rakastan, ja se onkin ainut syy etten ole hypännyt junan alle. En voi sitä jättää heitteille, mutta olo on ihan helvetin paha joka tapauksessa.
Tuo junan alle hyppääminenkin olisi paska teko sitä kuljettajaa kohtaan ja aika paskat tuntemukset varmaan jäis kaikille matkustajillekin. Se tahraisi monen ihmisen matkan, kenties pilaisi jonkun kivan reissun, kun muistaisivat aina että joku hyppäsi junan eteen... Kun vaan tulis syöpä tai joku muu tauti, johon saisin kuolla, mitään muuta en enää toivo ja odota kuin pääsyä pois.En sen kummemmin ole tuputtamassa, mutta iseäni on kyllä Raamatun sana
lohduttanut vaikeina aikoina. - Exit.
777. kirjoitti:
En sen kummemmin ole tuputtamassa, mutta iseäni on kyllä Raamatun sana
lohduttanut vaikeina aikoina.Olen aina ollut jopa melko uskonnollinen ihminen ja luottanut siihen ettei Jumala anna tapahtua mitään mitä en pysty kantamaan. Nyt sitten kuitenkin antoi, ja minä en jaksa tätä, enkä selviä tästä. Mistään ei löydy mitään apua. En saa töitä tehtyä, kun en tajua enää mistään mitään, enkä pysty keskittymään. Projektityötä kun on, niin alkaa aika loppua kesken, muutama viikko jäljellä ja vielä suuri määrä töitä tekemättä, en pysy enää aikataulussa...
Oon tehnyt samaa paskaa ennenkin, joten mun pitäis osata tämä - mutta enpä osaa enää... En tiedä miten vitussa saan tämänkin paskan pakettiin, kun mistään ei tule enää mitään. Miksi vitussa tämän elämän piti muuttua tällaiseksi? Tämä on yhtä painajaista... Kun vaan sais kuolla pois. - 777.
Exit. kirjoitti:
Olen aina ollut jopa melko uskonnollinen ihminen ja luottanut siihen ettei Jumala anna tapahtua mitään mitä en pysty kantamaan. Nyt sitten kuitenkin antoi, ja minä en jaksa tätä, enkä selviä tästä. Mistään ei löydy mitään apua. En saa töitä tehtyä, kun en tajua enää mistään mitään, enkä pysty keskittymään. Projektityötä kun on, niin alkaa aika loppua kesken, muutama viikko jäljellä ja vielä suuri määrä töitä tekemättä, en pysy enää aikataulussa...
Oon tehnyt samaa paskaa ennenkin, joten mun pitäis osata tämä - mutta enpä osaa enää... En tiedä miten vitussa saan tämänkin paskan pakettiin, kun mistään ei tule enää mitään. Miksi vitussa tämän elämän piti muuttua tällaiseksi? Tämä on yhtä painajaista... Kun vaan sais kuolla pois.Kannattaisiko ilmoittaa työnantajalle jos työ ei valmistu sovitusti, ehkä
sairausloma olisi mahdollinen? - Exit.
777. kirjoitti:
Kannattaisiko ilmoittaa työnantajalle jos työ ei valmistu sovitusti, ehkä
sairausloma olisi mahdollinen?Ei taida onnistua kun työnantaja sitten joutuu luultavasti rahallisesti vaikeuksiin, kun häneltä on tilattu tämä työ, ja sen pitää tiettynä päivänä olla valmis, ja muuten olisi ollutkin mutta kun minä en enää saa omia osuuksia tehtyä. En muutenkaan hänelle tahdo alkaa henk.koht. tragedioitani ja elämääni selvittämään... Kun vaan henki lähtis, niin olis ainakin kunnon syy, että miksi en saanut omia osuuksia valmiiksi. Yhtä helvettiä tämä koko elämä... Enpä olis vielä muutama kuukausi sitten uskonut miten kaikki voikin tuhoutua.
En vaan jaksa enää tätä painajaista, haluaisin tappaa itseni, mutta kun olen tunari, niin siinäkin varmaan epäonnistun. - tyhmäolet
Exit. kirjoitti:
Ei taida onnistua kun työnantaja sitten joutuu luultavasti rahallisesti vaikeuksiin, kun häneltä on tilattu tämä työ, ja sen pitää tiettynä päivänä olla valmis, ja muuten olisi ollutkin mutta kun minä en enää saa omia osuuksia tehtyä. En muutenkaan hänelle tahdo alkaa henk.koht. tragedioitani ja elämääni selvittämään... Kun vaan henki lähtis, niin olis ainakin kunnon syy, että miksi en saanut omia osuuksia valmiiksi. Yhtä helvettiä tämä koko elämä... Enpä olis vielä muutama kuukausi sitten uskonut miten kaikki voikin tuhoutua.
En vaan jaksa enää tätä painajaista, haluaisin tappaa itseni, mutta kun olen tunari, niin siinäkin varmaan epäonnistun.Olen lukenut kirjoituksiasi ja anteeksi nyt vain, et tiedä painajaismaisesta tai hirveästä elämästä yhtään mitään!
Olen itse henkilökohtaisesti joutunut kokemaan tuhat kertaa pahempia asioita kuin sinä ja silti olen tässä ja olen kiitollinen elämästäni.
Sitten tuollainenkin asia, että toivot itsellesi syöpää!
Mene katsomaan sairaalan syöpäosastoille syöpää sairastavia ihmisiä ja katsotaan muuttuuko mielipiteesi asioista.
Vaikuttaa siltä, että olet tyypillinen heikko pullamössö ihminen, kenen sietääkin saada pikkaisen isompiakin kolhuja tässä elämässä, jotta oppisit arvostamaan elämää.
Lisäksi pitää olla harvinaisen tyhmä, jos ei osaa itseään tappaa jos siltä tuntuu! - Exit.
tyhmäolet kirjoitti:
Olen lukenut kirjoituksiasi ja anteeksi nyt vain, et tiedä painajaismaisesta tai hirveästä elämästä yhtään mitään!
Olen itse henkilökohtaisesti joutunut kokemaan tuhat kertaa pahempia asioita kuin sinä ja silti olen tässä ja olen kiitollinen elämästäni.
Sitten tuollainenkin asia, että toivot itsellesi syöpää!
Mene katsomaan sairaalan syöpäosastoille syöpää sairastavia ihmisiä ja katsotaan muuttuuko mielipiteesi asioista.
Vaikuttaa siltä, että olet tyypillinen heikko pullamössö ihminen, kenen sietääkin saada pikkaisen isompiakin kolhuja tässä elämässä, jotta oppisit arvostamaan elämää.
Lisäksi pitää olla harvinaisen tyhmä, jos ei osaa itseään tappaa jos siltä tuntuu!Molemmat mummot on kuolleet syöpään ja muitakin sukulaisia, että kyllä minä olen vierestä seurannut ja nähnyt mitä se on...
Sen kun luet minun kirjoituksia, ja muodostat mielipiteesi minusta, mutta todellisuudessa et voi tietää millainen olen ja mitä kaikkea muuta olen jo läpi käynyt ennen tätä, en ole niitä kertonut enkä aiokaan. Varmaan olen tyhmä, heikko ja pullamössö ja ties mitä, mutta en ihan ymmärrä miten opin arvostamaan elämää, jos se kaikista rakkain viedään. Minä olen arvostanut elämääni, vaikka ei se ns. ruusuilla tanssimista ole ollut ennenkään.
Nyt vaan tuli se menetys, mitä minä en pysty kestämään. Jokaisellahan se on se oma murtumispisteensä ja tämä oli minun. Minusta se että rakkain ihmiseni kuoli, ei vaan ole "pikkaisen isompi kolhu" se on järkyttävä isku... Jos se tekee minusta tyhmän ja heikon, niin olkoot sitten niin. Tarkoitukseni ei ole käydä mitään kilpaa kenellä on paskin elämä, ja ketä on Luoja pahimmin lyönyt. Tämä nyt oli minulle se, mitä en pysty kestämään, minkäpä minä sille teen... Joku kestää varmaan enemmän, ja joku toinen voi kestää vähemmän. Voihan sitä senkin perusteella pistää ihmiset paremmuusjärjestykseen, mutta minä en halua - tehkööt joku muu sen.
Ja itsensä tappaminen ei ole niin helppoa kuin luulee, jos sen tahtoo tehdä ilman että vetää jonkun ulkopuolisen mukaan esim. hyppäämällä junan eteen, tai ajamalla rekan keulaan. Monet on epäonnistuneet ja minä en halua epäonnistua. Siksi jos siihen ryhdyn, keinon pitää olla varma.
- 777.
Yritä nyt vain jaksaa, Jumalalla on omat tarkoituksensa, joita me ihmiset
emme aina tiedä, uskon että Hän on myös sinun rinnallasi. - sormeetus1
Runkkaile vaikka! Se on ihanaa....
- Rumihis
"Yritä nyt vain jaksaa, Jumalalla on omat tarkoituksensa, joita me ihmiset
emme aina tiedä, uskon että Hän on myös sinun rinnallasi."
Tämä on just se fraasi johon turvaudutaan kun mitään muuta ei osata.
Joopa-joo. Tutkimattomat ovat herran tiet,.
Exit: ymmärrän niin tosi hyvin miltä sinusta tuntuu.
Itse olen samojen asioitteen (itsemurhan) kanssa nyt pähkäillyt tammikuusta asti. Minulla jarruna on ollut (aikuiset) lapset, varsinkin tytär. Hänelle äidin menetys olisi todella kova paikka, vaikka jo omillaan asuu ja oma koti on perustettu toiseen maahan kuin missä itse asun. (En asu Suomessa minäkään.)
Asun yksin, ei puolisoa, ei kissaa ei koiraa. Tällä hetkellä en edes työelämässä sairauden takia joka kyllä on hoidossa ja työhön paluuta kovasti kaipaan. Tulee toivon mukaan toteutumaan vielä ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Silti elämä ei vain enää maistu. Olen jo sen verran "iäkäs", yli 50 v että tunnen elämäni nyt olevan tässä. Lapset kasvatettu ja maailmalle saatettu. Molemmat pärjää omillaan ja ovat onnellisissa parisuhteissa. Siksi uskon, että vaikka tässä nyt sitten pyyhkeen heittäisin kehään ja liittyisin oikosääristen pataljoonaan, elämä kyllä jatkuisi heillä minun jälkeenikin. Surua tulisi mutta suru on osa elämää.
Olen elämänhaluni menettänyt. Valoa ei ole missään. Pelkkää harmaata mössöä kaikki. Aktiivisesti itsemurhaa en ole suunnitellut, tapa kyllä on tiedossa mutta sitä en kenellekään muulle kerro.
Joten, Exit, et ole yksin näitten ajatusten kanssa. Jos se nyt jotain lohduttaisi mitä se ei tee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tykkään sinusta tosi tosi paljon
Siksi en pysty sisäistämään sitä, että se ei ole molemminpuolista. Sattuu liikaa. En osaa käsitellä sitä tunnetta, koska513487- 1562109
Kaupan kassalla kannataa olla kylmä käytös
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010488540.html "19-vuotias Minja ja 59-vuotias Anne työskentelevät sillä todelli2061805Mitä tehdä asialle?
Jos laitan deitti-ilmon "40-vuotias nainen etsii seuraa" niin ketään ei kiinnosta (korkeintaan paria runkkaripenaa joill1341716- 801165
- 2341104
Mitä helvettiä pakolaisille pitäisi tehdä RAJALLA?
Jos Venäjä työntää rajalle pakolaisia ja tekee Suomelle selväksi että heidän puolelleen ei ole pakolaisilla asiaa - mitä2851071- 130999
Olen pahoillani mies
Olen surullinen puolestasi, ettet saanut kaipaamaasi naista. Yrititkö lopulta edes? Teistä olisi tullut hyvä pari52939- 72895