Rakas päiväkirjani.
Tänään on torstai.
En olisi halunnut nousta aamulla sängystäni,
mutta äitini pakotti nousemaan ja lähtemään
kouluun.
Vetelehdin ja yritin kaikin verukkein myöhästyä
bussista, mutta äitini tuuppasi ovesta hyvissä
ajoin, etten voisi jäädä kotiin.
Bussissa oli tänä aamuna onneksi vapaa penkki,
eikä ihmisten täytynyt riidellä, kuka joutuu
ottaa minut istumaan viereensä.
Koulussa yritän olla näkymätön, mutta heti
ensimmäisen tunnin alussa alkavat luokan suositut
ja hyvännäköiset nälviä ja haukkua.
"Läski!", "Läskit pursuaa tuolin yli!" jne.
Opettajat eivät välitä.
Eihän se kuulu heidän työhönsä. Olen jo iso
tyttö. Minun täytyy vain laihduttaa pari kymmentä
kiloa, niin alan sopia joukkoon.
Onhan luokallani pari siedettävää tyttöä, joiden
kanssa juttelen välitunnilla, mutta paljon muuta
ei tehdä.
En voi lähteä heidän kanssaan shoppailemaan,
enhän sovi muotivaatteisiin.
Mietin vain, että toivottavasti jaksan vielä
tämän puolivuotta tätä yläastetta ja sitten... en
osaa edes päättää... Tämä sama jatkuisi
kuitenkin, mihin ikinä menisinkin!
Kotiin päästyäni luen ja luen ja syön, syön ja
syön!
Hukutan suruni ruokaan ja kirjoihin, joiden
maailmaan hukun. Kuvittelen parasta ystävää, joka
ei välitä, millainen vararengas vatsaniympärillä
on.
Vanhempani huutavat, kun en laihduta ja koulu
menee huonosti. Olen masentunut, mutta minun
pitäisi olla iloinen vanhemmilleni.
En jaksa tätä enää...
Itsemurha on ajatuksissani usein...
Miksei yhteiskunta voisi vain hyväksyä myös
läskejä!
Nukahdan itkien läskieni määrää...
Jos joku haluaa piristää läskin tytön päivää,
mailaa: [email protected]
Tänään on torstai.
En olisi halunnut nousta aamulla sängystäni,
mutta äitini pakotti nousemaan ja lähtemään
kouluun.
Vetelehdin ja yritin kaikin verukkein myöhästyä
bussista, mutta äitini tuuppasi ovesta hyvissä
ajoin, etten voisi jäädä kotiin.
Bussissa oli tänä aamuna onneksi vapaa penkki,
eikä ihmisten täytynyt riidellä, kuka joutuu
ottaa minut istumaan viereensä.
Koulussa yritän olla näkymätön, mutta heti
ensimmäisen tunnin alussa alkavat luokan suositut
ja hyvännäköiset nälviä ja haukkua.
"Läski!", "Läskit pursuaa tuolin yli!" jne.
Opettajat eivät välitä.
Eihän se kuulu heidän työhönsä. Olen jo iso
tyttö. Minun täytyy vain laihduttaa pari kymmentä
kiloa, niin alan sopia joukkoon.
Onhan luokallani pari siedettävää tyttöä, joiden
kanssa juttelen välitunnilla, mutta paljon muuta
ei tehdä.
En voi lähteä heidän kanssaan shoppailemaan,
enhän sovi muotivaatteisiin.
Mietin vain, että toivottavasti jaksan vielä
tämän puolivuotta tätä yläastetta ja sitten... en
osaa edes päättää... Tämä sama jatkuisi
kuitenkin, mihin ikinä menisinkin!
Kotiin päästyäni luen ja luen ja syön, syön ja
syön!
Hukutan suruni ruokaan ja kirjoihin, joiden
maailmaan hukun. Kuvittelen parasta ystävää, joka
ei välitä, millainen vararengas vatsaniympärillä
on.
Vanhempani huutavat, kun en laihduta ja koulu
menee huonosti. Olen masentunut, mutta minun
pitäisi olla iloinen vanhemmilleni.
En jaksa tätä enää...
Itsemurha on ajatuksissani usein...
Miksei yhteiskunta voisi vain hyväksyä myös
läskejä!
Nukahdan itkien läskieni määrää...
Jos joku haluaa piristää läskin tytön päivää,
mailaa: [email protected]
Vastaukset 7
Vanhimmat
..Fanny..
Tää maailma on paska paikka kuten olet joutunut
huomaan,ja tälläisiä ääliöitä kuin minä olen
ollut kauan sitten kun kävin koulua,näköjään
edelleenkin,
miten sinua lohduttaisi tai antaisi neuvoja..
Yleensä niillä kiusaajila on vielä heikommin
asiat kuin sulla..
Tiedän omasta kokemuksesta..
Mun mielestä sun pitäis sanoo sun vanhemmilles
että mitä siellä koulussa oikeesti tapahtuu ja
onko sun velvollisuuten kestää kaikki paska ja
kantaa se nuorilla hartioillas,mä pidin omista
lapsistani sen verran huolta että kävin sanomassa
ja lujaa mitä teen jos ei se mun lasten
kiusaaminen lopu..ei ole oikein että opettajat
sallii tollaisen kohtelun sua kohtaan..Kyllähän
tietenkin jonkunverran aina joutuu kiusantekoa
sietää mutta ei sentään ihan kaikkee..vai mitä..
yks juttu on se että rupeet pätkii turpaan niitä
kiusaajias ja nostatat omanarvontunteen sitä
kautta korkeammalle..rupee treenaa jotain
kappailulajia..
laihduttamaan en sinua käske,koska mä olen
itsekkin aika läski ja mä olen huomannut että se
on osa minua ja sen takii siitä on turha
murehtia..
mä toivon sulle kuitenkin iloista mieltä elämääsi
ja unohda ne itsari puheet koska on sinullekkin
varattuna sitä oikeaa rakkautta ja elämäniloa
jossain nurkantakana....mutta niitä sun vanhempia
ihmettelen että ne käskee sun laihduttaa..
nehän ne safkat teille ostaa..
sano niille että rupee ostaa sellaisia ruokia
mitä voi syödä..
ja viimeiseksi mehän kaikki ihmiset ollaan
erilaisia ja kiitos siitä..kyllä jos kaikki olis
sellaisia luuviuluja niin rupeis sekin vituttaa...
...hei mä suosittelen ensiks et tietenki
laihuttaisit väkisin koska se on vaaraks
terveydellle....eihän kukaa haluis olola mikää
tulitikku ja lauta...mä en kyl osaa sanoo mitää
ku sulle tsemppiä ja yritä laihuttaa ....
Fanni,uskon että sinulla on ollut tosi
vaikeaa,jos sinun omat vanhempasikin vielä
"rohkaisevat"sinua sanomalla noin rumasti.
Tottakai siinä oma itsetunto heikkenee ja
asia pahenee vaan...muista sisäinen kauneus
on paljon parempi kuin ulkoinen,eli en usko
että ne luuviulut olisivat sinua kauniimpia
ja parempia ihmisiä.Sinusta varmaankin löytyy
paljon hyviä puolia,mitä monella ei ole.
Usko itseesi ja yritä välttää vain se ettet
söisi suruusi.Koita jutella vanhempiesi kanssa
ja kerro miten heidän "rohkaisupuheet laihdut-
tamisesta"ovat vaikuttaneet sinuun...heiltähän
odottais ymmärtämystä,et varmaan hauku heitäkään
vaan kunnioitat molempia.
Älä ajattele edes leikilläkään itsaria,sillä
ole utelias mitä kivaa vielä voit kokea.Pikku-
hiljaa yritä ominpäin auttaa tekemällä jotain
kiinnostavaa aina silloin jos tekis mieli
panna suuhun jotain naposteltavaa.
p.s. en ole minäkään mikään mallinmittainen,
mutta yritän hyväksyä kiloni ja läskini,sillä
minähän niitä kannan,eikä ole muiden murhe.
Piristystä vaan ja toivon että edes vanhempasi
viisastuisivat.
ole kiinni. Omasta kouluajastani on jo, onneksi,
25 vuotta, mutta muistan sen piinan kuin eilisen.
Minä olin luokan ja koulunkin kiusattu. Mutta
olin sopusuhtainen, hoikka ja kaunis. En sano
elvistelläkseni, vaan asiallisesti totean, että
toisinaan olin luokan kaunein tyttö. Ehkä se oli
syy kiusaamiseen, tai sitten se, etten suostunut
käyttämään farkkuja vaan viihdyin hameissa
paremmin. 70-luvulla se oli synti!
Aamuisin oksetti, toivoin että olisin oikeasti
oksentanut voidakseni jäädä kotiin sairastamaan.
Maha aina kipeänä, päätä särki. Keskikoulun
taaplasin jotenkin läpi, lukiota en enää jaksanut
vaan häivyin. Joskus kyllä harmittaa, onneksi
pystyin kehittämään itseäni työn ohessa.
Kehityin aikaisin 10v minulla oli rinnat ja
kuukautiset,koska muut eivät olleet kehittyneet
niin minä kuulin omasta ulkonäöstäni paljon rumaa
ja pilkallista Kuinka kovasti yritinkään peittää
pyöreän lantioni ja rinnat vaatetuksella ja ryhti
minulla oli huono siksi että työnsin hartioita
eteen ettei ne rinnat olisi erottuneet, sitten
vuodet kului 16v olin niiden haukkujien mielestä
upea ja kaunis Miten ne luulivat että voisin
oksentamatta katsoa sellaisia kavereita joiden
muistan nipistelleen rintojani likaisilla
kourillaan En ole antanut anteeksi vieläkään kun
tulevat vastaan he ovat ilmaa ja saastaa.
Sä et saa välittää! kuljet nokka pystyssä
kiiusaajien edessä! Sano kiusaajille et mä en ole
kiusaaja enkä sortaja , minä olen kiusattu!
alota laihis vaikka se ei niin helppoo ookkaa