SDPn kannatus laskee edelleen - nyt 15%

Ja Urpilainen kommentoi uuden gallupin tulosta sanomalla, että ei kannatus puheenjohtajaa vaihtamalla parane! Olen eri mieltä, mitäs jos kokeiltais?

Miten kehtaa antaa tollasen kommentin vaikka noin ajattelisikin, Aika omahyvänen kommentti, no eipä yllätä, besservisseri mikä besservisseri, ei nää tukkia omassa silmässän vaikka näkee rikan toisen silmässä.

Krisselimoraalia kerrassaan.
43237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

"Olen eri mieltä, mitäs jos kokeiltais?" Mutta miksi? Eikö olisi korkea aika kokeilla vähän muunlaista politiikan tekoa. Sellaista, joka ottaa huomioon äänestäjänsä ja on oman kansan asialla. Joka tapauksessa tulevissa hallituksissamme ei tule istumaan enää näin paljon punavihreitä, mitä tässä sekopäähallituksessa juuri nyt istuu. Nimittäin kansalaisten veronmaksukyvyllä on rajansa ja ennen kaikkea, niillä kerätyillä veroeuroilla elelevät sellaiset, jotka eivät ole omia asioitaan osanneet hoidella. Meillä on aivan riittävästi omien sotkujemme selvittämisessä. Muutos on jo tapahtunut, ja "tuplajytky" vaanii punikkeja ek-vaalien jälkeen.

Äänestä
  • On ollu jo ihan nokko aikaa muuttaa SDPn linjaa järkevämmäksi, Jutan johdolla se ei näytä onnistuvan.

    Jutta kuin tuuliviiri, nyt kelpaa kuntien pakkoliitoksetkin, vaikka aimmin ei kelvannu. Itse asiaan en ota kantaa. Mutta Jutta on ku tuuliviiri. Toisaalta sitten Jutta pitää tuikasti kiinni järjettömäksi osoittautuneesta vaalilupauksesta, että eläkeiän nostoon ei suostuta, vaikka se on ihan pakko tehdä jos ei tän hallituksen aikana niin viimeistään seuraavan.

    Eikä tuohon lupaukseen hirttäytyminen ole SDPn kannatusta nousuun kääntänyt, tuskin edes hidastanut sen syöksykeirrettä, vapaata pudotusta.

    Äänestä

  • dfhjc kirjoitti:

    On ollu jo ihan nokko aikaa muuttaa SDPn linjaa järkevämmäksi, Jutan johdolla se ei näytä onnistuvan.

    Jutta kuin tuuliviiri, nyt kelpaa kuntien pakkoliitoksetkin, vaikka aimmin ei kelvannu. Itse asiaan en ota kantaa. Mutta Jutta on ku tuuliviiri. Toisaalta sitten Jutta pitää tuikasti kiinni järjettömäksi osoittautuneesta vaalilupauksesta, että eläkeiän nostoon ei suostuta, vaikka se on ihan pakko tehdä jos ei tän hallituksen aikana niin viimeistään seuraavan.

    Eikä tuohon lupaukseen hirttäytyminen ole SDPn kannatusta nousuun kääntänyt, tuskin edes hidastanut sen syöksykeirrettä, vapaata pudotusta.

    Demut ovat hirttäytyneet pakkoruotsin kannattajiksi. Se on kallis kannatus
    RKP:n lahjusrahoista huolimatta.
    Demujen äänestäjistä enää 13 % on miehiä. Kaikki ammattiduunarit ovat jättäneet SDP:n. Jäljellä ovat enää vanhainkotien dementikot ja pakkoruotsittajafemakot.

    Äänestä

  • dfhjc kirjoitti:

    On ollu jo ihan nokko aikaa muuttaa SDPn linjaa järkevämmäksi, Jutan johdolla se ei näytä onnistuvan.

    Jutta kuin tuuliviiri, nyt kelpaa kuntien pakkoliitoksetkin, vaikka aimmin ei kelvannu. Itse asiaan en ota kantaa. Mutta Jutta on ku tuuliviiri. Toisaalta sitten Jutta pitää tuikasti kiinni järjettömäksi osoittautuneesta vaalilupauksesta, että eläkeiän nostoon ei suostuta, vaikka se on ihan pakko tehdä jos ei tän hallituksen aikana niin viimeistään seuraavan.

    Eikä tuohon lupaukseen hirttäytyminen ole SDPn kannatusta nousuun kääntänyt, tuskin edes hidastanut sen syöksykeirrettä, vapaata pudotusta.

    Jutta ei välitä puolueen kannatuksen suuruudesta tai äänestäjien määrästä. Hänelle tärkeintä on saada olla johtopaikalla eli puheenjohtajana ja päästä neuvotteluihin korkeiden herrojen ja rouvien kanssa. Siitä hommasta hän tykkää, kun pääsee esille.

    Jutta on kiintynyt valtaan ja se kyllä tiedä hyvää demareille, kun seuraavissa ek-vaaleissa puolueelle tuulee ja tuivertaa niin, ettei meinaa takki päällä pysyä.

    Äänestä

  • dfhjc kirjoitti:

    On ollu jo ihan nokko aikaa muuttaa SDPn linjaa järkevämmäksi, Jutan johdolla se ei näytä onnistuvan.

    Jutta kuin tuuliviiri, nyt kelpaa kuntien pakkoliitoksetkin, vaikka aimmin ei kelvannu. Itse asiaan en ota kantaa. Mutta Jutta on ku tuuliviiri. Toisaalta sitten Jutta pitää tuikasti kiinni järjettömäksi osoittautuneesta vaalilupauksesta, että eläkeiän nostoon ei suostuta, vaikka se on ihan pakko tehdä jos ei tän hallituksen aikana niin viimeistään seuraavan.

    Eikä tuohon lupaukseen hirttäytyminen ole SDPn kannatusta nousuun kääntänyt, tuskin edes hidastanut sen syöksykeirrettä, vapaata pudotusta.

    Termit "SDP" ja "järkevyys" eivät vain sovi kovin hyvin yhteen.

    Eläkeiän nostoon ei ole mitään pakkoa. Pelkästään asettamalla eläkekatto esimerkiksi 3000 euroon ja lopettamalla työttömien rahtaaminen ulkomailta suomalaiseen kortistoon vapautuisi riittävästi varoja, jotta kaikki halukkaat voisivat jäädä eläkkeelle 65-vuotiaina.

    Tässä kysymyksessä Urpilainen sentään näyttää olevan vielä jotenkin järjissään.

    Mutta olisi tietenkin selvitettävä, mitä SDP oikeastaan tekee kerätyille eläkerahoille. Jo pari vuotta takaperin Esko Seppänen kommentoi kolumnissaan, että eläkerahoja kerätään Suomessa enemmän kuin on tarpeen ja ne rahastoidaan tuntemattoniin tarkoituksiin.

    Äänestä

Jutta! "Mene jo hiiteen. Lähetkö heti vai laskenko viiteen?"

Lainaus Juicen Ekumeenisesta jenkasta.

Äänestä

Jokainen paikka paranee, jos valehtelijat ajetaan pois.

Äänestä

Pakkoruotsi pois ja kannatus nousuun.

Äänestä

Puheeseen rakenneuudistuksesta sisältyy julmaa raakuutta, jota kukaan ei halua avoimesti sanoa ja tunnustaa. Rakenneuudistus, kunta- ja soteuudistus, tarkoittaa valtion ja kuntien lasten- ja vanhustenhoidon, opetuksen ja koulutuksen, terveyden- ja sairaanhoidon sekä sosiaaliturvan ja sosiaalisten palvelujen radikaalia supistamista. Julkisen alan töistä on 607 300 työntekijää. Pääoma- ja yritysverohelpotuksista syntyneen 10 miljardin euron niin sanottu kestävyysvaje poistuisi, jos rakennemuutoksella vähennetään 200 000 työntekijää. Siinä olisi sitä rakennemuutosta!

Eläkeiän pidentämisestä vaaditaan Tilastokeskuksen huijauksen perusteella. Se laskee, että vuonna 2040 suomalaisia 65 vuotta täyttäneitä on 779 000, johon on härskisti lisätty 788 000 työikäistä maahanmuuttajaa. Näin on saatu ikääntyneiden määräksi 1 567 000. Se on todella suurenluokan huijaus, jolla on myönteinen merkitys vain eläkevakuutusyhtiöille ja soteuudistajille, jotka hakevat säästöjä uusia pääoma- ja yritysverohelpotuksia varten.

Kai Kontturin bloki

Äänestä

Puoluesihteeri Reijo Paananen:
SDP:n pitäisi keskustella ihmisten kanssa.

Verotus ”kehittyy”
Pahin ”rakenneuudistus” on vasta tulossa. Uusi autojen verotusmalli nostaa halpojen autojen verotuksen yli kymmenkertaisiksi.

Äänestä

"Olen eri mieltä, mitäs jos kokeiltais?"

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta on parempi jos demut ovat niin tyhmiä että jättävät Urpilaisen kukoksi tunkiollensa. Siten heidän kannatuslukunsa putoaisivat vastakin ja Suomen kansa jaksaisi paremmin.

Äänestä

Antaa nyt Jutan tehdä sitä "rakennemuutosta" nimittäin oman puolueensa hyväksi saattaa gallupit joulukuussa näyttää jopa 10% (toivottavasti alle)

Äänestä

Kyllä tuo on kuin hukkuvan hätähuutoa tuoda Halonen torille,muka nostamaan tunnelmaa.Ei kansa enään mene halpaan

Äänestä
  • Nyt Jutalle kelpaa Halonen ku se on liittyny kirkon jäseneks ja osoittanu ehdollistuneensa , kuten suuri osa kansasta ja varsinkin päättäjistä, että kun kirkko jotauin palveluksia yhteiskunnalle tekee, niin se muka tekisi ne hyvää hyvyyttään ilmaiseksi tai ainakin ns. asevelihintaan. Momista palveluistaan kirkko saa korvaukseksi valtiolta ja kuunnilta lievää törkeempää ylikompensaatiota, moninkertaista korvausta todellisiin kuluihin verrattuna. Ehkäpä yörkeinpänä esimerkkinä kirkon saama yhteisövero-osuus hautaustoimen kulujen korvauksena.

    Jo reilut 10V. sitten valtiontilintarkastajat esittivät että kirkolle pitäisi korvata hautaustoimen kulut TODELLISTEN kulujen mukaan, eikä kirkon esittämän valheelisen laskun mukaan, mutta eihän se kirkonkätyripoliitikoille sopinut, he kun haluavat tietoiseti suosia omaa uskonyhteisöään, ev-lut. kirkkoa, jääviyspohdinnat roskakoriin vaan.

    KIrkon tilikirjoissa vuosina 2003-2007 hautaustoimen kulut kasvoivat 92%!!! Siis melkein tuplaantuivat 4 vuodessa. Miksi? Siksi että epärehellinen kirkko siirsi runsaasti kuluja muilta momenteilta hautaustoimelle, koska oli oppinut, että valtio, maaksaa kirkon laskun mukaan mukisematta ja tietojen oikeellisuutta tarkistamatta. Piikki on täysin auki.

    Varma todiste että kirkon yhteisövero-osuus ei ole korvausta kirkin hautaustoimen kuluista vaan ainoastaan tapa lapata kirkolle vastikkeetonta rahaa, suosia kirkkoa talodellisesti kymmenillä muljoomilla euriolla, on Kauniaisten tapaus. Kauniaisissa kaupunki poikkeuksellisesti huolehtii hautauksista, mutta kuka saa Kauniastenkin osalta korvauksen hautaamisesta valtiolta yhteisövero-osuutena, KIRKKO!!!

    Kaupunki tekee työt ja kirkko nostaa palkkion!!!! Siinä teille osoitus kirkon "yhteisöllisyydestä" ja yhteisvastuusta joista sen edustajat puhuvat niin kaunnisti juhlapuheissa. Iilimato, verenimijä, haaskalintu se on eikä mikää "yleishyödyllinen" toimija! Tuon valheellisen "yleishyödyllinen yhteisö"-leiman takia kirkko on vapautettu liki kaikista veroista, jos kirkko jotain veroja maksaa, niin se on poikkeustapaus. Omahyväinen yhteisö - sitä kirkko on mitä suurimmassa määrin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10598278 (Kirkon etuoikeudet?)

    Juttakin kommentoi toimittajan kysymykseen uskonnon ja politiikan koplaamisesta yhteen, vaikean oloisena ja pitkän mietinnän jälkeen, tajusi siis edes hävetä vastaustaan, että haluaisin korostaa uskonnovapautta, Eli siitöä vaan omaa kirkkoa suosimaan. No Juttahan on kertonut menevänsä omantunnon mukaa, ja se on uskovilla todistetusti kovin venevää laatua, ku purukumi.

    Totuus on toisenlainen. Kirkko tekee hyvää vain ja ainoastaaan jos juku muu maksaa viulut, omia rahojaan, mm. kirkollisverotuottoja, liki 1000Me eli miljardi vuodessa, se ei halua hyväntekoon käyttää. Kirkollisverosta diakoniaan menee 0,89% ja kuitenkin kirkko kehtaa sanoa olevansa muka Suomen suurin hyväntekeväisyysjärjestö, ja maanittelee kansalaisia pysymmän kirkon jäseninä, vauvoinahan sinne on malkeijn kaikki liitetty heiltä itseltään, luonnollisesti, kysymättä. Vauva ei ei tajuu jumalasta, uskonnosta ja kirkosta mitään.

    Uskosta ei niin väliä, mutta pysykää kirkon jäseninä ja maksakaa kirkkoveronne mukisematta, koska "kirkko tekee paljon hyvää" kuuluu kirkon mantra. Höpö, höpö! Kirkollisveroilla kirkko ei ainakaan tee hyvää.

    Äänestä

Miksi SDP-n kannatus on pohjassa? Kylmä totuus on siinä, että vuosikymmeniä puolue on nojautunut tiettyihin isoihin paperitehtaisiin. Nyt nuokin on ajettu alas. Ja nämä valtion virastot kuten työvoima, verotus, ym olleet demarien suojatyöpaikkoja, ja näitäkin aletaan alas kiihtyvällä vauhdilla. Kuntien raju fuusio on seuraava josta tulee SDP-lle takkiin. Mitään ei tule tilalle. Pienyrittäjät ym paremmin toimeen tulevat palkansaajat eivät äänetä puoluetta. Nyt yriteään imuroida kaikenlaisia "työperäisiä" maahanmuuttajia ym sossun, sekä Kelan luukuilla notkuvia.. Enää on vain muisto työväenliikkeestä...

Äänestä
  • http://yle.fi/uutiset/tutkijat_100_000_uutta_maahanmuuttajaa_tarvitaan_suomeen_toihin/6598480

    Niinpä. "Maahanmuuttajia tarvitaan", koska maahanmuuttajilla on "työllistävä vaikutus".

    Tosin se "työ" ja siitä "työstä" saatava palkkaraha on duunarin ostovoimasta pois ja kun ihan kaikkea ei voi duunariltakaan viedä, niin kolmen A:n varjolla otetaan loput ulkomaanvelkana.

    Tämän kansalaiset ovat huomanneet ja siinä suuri osasyy SDP:n jatkuvaan alavireisyyteen ja se ei tule milloinkaan nousemaan, jos heillä ainoat keinot kannatuslukujen nostamiseen ovat muitten haukkuminen, näkemättä peilistä itse tekemiään virheitä.

    Puolestani "haukut" saavat jatkua. Pääsemmepähän niistä sitten aikanaan ( 2015 ) eroon.

    Äänestä

  • eroon on päästävä kirjoitti:

    http://yle.fi/uutiset/tutkijat_100_000_uutta_maahanmuuttajaa_tarvitaan_suomeen_toihin/6598480

    Niinpä. "Maahanmuuttajia tarvitaan", koska maahanmuuttajilla on "työllistävä vaikutus".

    Tosin se "työ" ja siitä "työstä" saatava palkkaraha on duunarin ostovoimasta pois ja kun ihan kaikkea ei voi duunariltakaan viedä, niin kolmen A:n varjolla otetaan loput ulkomaanvelkana.

    Tämän kansalaiset ovat huomanneet ja siinä suuri osasyy SDP:n jatkuvaan alavireisyyteen ja se ei tule milloinkaan nousemaan, jos heillä ainoat keinot kannatuslukujen nostamiseen ovat muitten haukkuminen, näkemättä peilistä itse tekemiään virheitä.

    Puolestani "haukut" saavat jatkua. Pääsemmepähän niistä sitten aikanaan ( 2015 ) eroon.

    "Niinpä. "Maahanmuuttajia tarvitaan", koska maahanmuuttajilla on "työllistävä vaikutus"."

    Tyypillistä demarilogiikkaa, joka pistää rattaat hevosen eteen. Jotta työpaikka voisi syntyä, tulee olla työ tehtävänä. Työpaikan syntyminen siis vaatii lisäarvoa. Sitä ei synny pelkästään tuomalla uusi työntekijä markkinoille.

    Tässä irrationalismin muodossa syyn ja seurauksen ketju on pahasti katkennut. Tuo järkeily yllä olisi samaa kuin sanoisi, että kylläisen miehen saa nälkäiseksi tuomalla lisää ruokaa tämän eteen. Ihan älytöntä ja siten demarimaista.

    Äänestä

  • Looginen puutos kirjoitti:

    "Niinpä. "Maahanmuuttajia tarvitaan", koska maahanmuuttajilla on "työllistävä vaikutus"."

    Tyypillistä demarilogiikkaa, joka pistää rattaat hevosen eteen. Jotta työpaikka voisi syntyä, tulee olla työ tehtävänä. Työpaikan syntyminen siis vaatii lisäarvoa. Sitä ei synny pelkästään tuomalla uusi työntekijä markkinoille.

    Tässä irrationalismin muodossa syyn ja seurauksen ketju on pahasti katkennut. Tuo järkeily yllä olisi samaa kuin sanoisi, että kylläisen miehen saa nälkäiseksi tuomalla lisää ruokaa tämän eteen. Ihan älytöntä ja siten demarimaista.

    Demarit sanoo, että maahanmuuttajia tarvitaan, sillä niillä on työllistävä vaikutus.
    Niin voi ollakkin, kun demarit jakelee yhteiskunnan pussita omille aktiiveilleen korkeapalkkaisia poliittisia suojatyöpaikkoja.
    Demarit opettaa oitis maahanmuuttajille loisimiskäytännön, ja samalla aivopesee valheillaan niitä uusiksi demariäänestäjiksi.

    Ei vain suomalainen köyhä, ja pieneläkeläinen kurja, voi ymmärtää miksi tuodaan maahan lisää köyhiä, kun ei pystytä huolehtimaan entisistäkään.

    Kyllä olis ikänsä pienellä palkalla Suomen eteen raaatanut pieneläkeläinen mielissään, jos häntäkin hyysättäisiin ja hänelle annettaisiin yhtäpaljon ilmaista rahaa niinkuin noille muualta tuotetuille. Onko 500-700 euroa mitenkään sellainen summa, että sillä voi elämisensä maksaa?
    EI OLE! Mutta kun kansaedustajat luovat yhteiskunnan maksut oman maksukykynsä mukaan. Eikä tuokaan hirmupalkka näy joillekkin demuedustajille edes riittävänkään, kun ovat ulosotossa olleet toistuvasti. No ehkäpä hän ministerinpalkallaan pärjää jotenkuten paremmin. Tuollaisia demut vain ovat, ja ovat päättämässä vielä muiden asioista
    Suomalaisten köyhien mitta on tullut täyteen, ja ne jotka ovat vielä järjissään eivät takuulla äänestä demareita tulevaisuudessa. Hullu on myöskin se tavallinen pienipalkkainen duunari, joka tuhoaa jo etukäteen vanhuutensa demareita äänestämällä.

    Jos tänne joitain tuodaan sotaa pakoon, niin lähetettäköön myöskin lasku, eli perittäköön heidän elättämisensä kustannukset siltä maalta, mistä ovat tulleetkin.

    Äänestä

Se on tämä työpaikka-asia nyt erityisen kurja meille puolueen naisille jotka olemme kuntien viroissa.
Kuntaliitoskunissa alkaa julma ulosajo kun virkojen suoja-aika päättyy. Arvioin, että n. puolet potkujen saajista on SDP:läisiä ja suraavien kunnallisvaalien jälkeen tilanne on entistä pahempi.
Ilmeisesti viimeistään nyt virkanaisten on vaihdettava jäsenkirjaa, jos ei ole jo liian myöhäistä.

Äänestä
  • Kyllä näppäräsormiset "puolueen naiset" aina tekemistä keksivät. Maakunnissa Marttayhdistyksissä alkavat virkkuukoukut kilistä ja marja-aikaan rouvat viilettävät sinkkiämpärein pitkin metsiä, missä punaposkiset puolukat ja karpalot odottavat poimijaansa. Metsiin ei kannata unohtaa herkkutattejakaan. Niistä eteläisen euroopan herkkusuut maksavat maltaita. kuten puolukoista ja karpaloistakin.

    Elikkä vientiteollisuutemme kannalta kuntien "luukuilta" vapautuvat demarinaiset auttavat jatkuvasti kutistuvaa vientiteollisuuttamme, keräämällä metsät puhtaiksi luonnon antimista ja valtiomme saa miljardiluokan vientitulot. Niillä rahoilla voimme sitten ylläpitää jo kadonnutta hyvinvointiamme ja muistuttaa kansalaisia siitä, mitä edellinen hallitus sai aikaiseksi.

    Äänestä

Mitä alemmas sössödemarien kannatus laskee, sitä parempi Suomelle ja Suomalaisille.

Äänestä

Jutta on päättänyt pysyä vallan kahvassa eli puolueen puheenjohtajana keinolla millä hyvänsä ? Menestyksellä ei ole väliä, kannatuksella ei ole väliä - kunhan vaan saa olla johdossa. Lähihistoriasta saa hakea surkeampaa demaripuheenjohtajaa kuin Jutta on.

Äänestä

Meillä on kolmen A:n luottoluokituskupla ja SDP:n 15,4%:n kannatuskupla. Veikkaan, että vuonna 2014 molemmat kuplat tulevat puhkeamaan.

http://yle.fi/uutiset/uusien_yritysten_perustaminen_hiipui_alkuvuonna/6888425

Kun kaupan lähes kaikki sektorit myyvät miinusta ja uusia yrityksiäkään ei enää perusteta, niin lopputulema ei voi enää tämän hallituksen hölmöilyjen aikana olla kuin yksi A pois ja olemme lähempänä sitä, mitä meidän pitäisikin olla. Nettosaajia.

Äänestä
  • Olisi parempi Suomelle, jos yhden A:n sijasta täältä poistettaisiin yksi S, yksi D ja yksi P.

    Äänestä

  • Parempi näin? kirjoitti:

    Olisi parempi Suomelle, jos yhden A:n sijasta täältä poistettaisiin yksi S, yksi D ja yksi P.

    Kyllähän se SDP tavallaan poistuu kehästä, koska kristallipalloni mukaan SDP on seuraavaan vaalikauden oppositiossa - saattaa olla, että SDPn oppositiokeikka on luonteeltaan vähän pitempikestoinen eli useita vaalikausia.

    Myöskään presidentinvaaleihin voittomielessä ei SDPllä ole mitään asiaa. Suomi on tulevat ajat tukevasti oikeistopresidentin johdolla toimiva maa.

    EUssa ei kristallipalloni näe SDP:lle mitään kovin häikäisevää tulevaisuutta. Puolueen ojanpohjalla rypeminen johtaa siihen, että kevään 2014 -vaaleissa SDP saa yhden EU-mepin, oikein hyvässä tapauksessa voidaan niukin naukin puhua kahdesta läpimenneestä demarista. Mutta, se vaatisi jo muiden isojen puolueiden epäonnistumista - ja siihen en usko.

    Äänestä

Seyraavien eduskuntavaalien jälkeen meillä on 15 työtöntä $DP:n ex kansanedustajaa. Ja kuntaliitos-shown jälkeen tuhansia työttömiä virkamiehiä joilla oli $DP:n jäsenkirja.

Voiko tästä olla muuta seurausta kuin, että puolueemme rippeiden on liityttävä Vasemmistoliitton tai RKP:n alaosastoksi?
Jutta voisi päästä Arhislaisten tai $uRujen varapuheenjohtaksi.

Äänestä
  • Minä vielä parantelen arviotasi nimimerkki "mitä edessä ?". Suuntasi on toki oikea, mutta poistuva edustajamäärä liian vähäinen.
    Seuraavissa ek-vaaleissa voi olla aivan totta, että SDP:n nykyinen edustajamäärä puolittuu eli 42 edustajaa x ½ on 21 edustajaa. Tällainen saattaisi olla tilanne nykymenolla - eikä sitä varsinaisesti kukaan ihmettele.

    Siinäpä syntyy voitonvaraa mukavasti samalla niille muutamalle puolueelle, jotka nyt tulevissa vaaleissa voittoisia ovat. Paikkansa menettäneet demariedustajat saavat hipsiä takaisin maakuntaan ja myös pysyä siellä. Takaisin ei kaivata.

    Äänestä

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/tuomioja-lyttaa-esko-ahon-aloitti-hyvinvointivaltion-alasajon/2012/12/1682369

http://yle.fi/uutiset/itsenaistyva_valmet_aikoo_vahentaa_satoja_tyontekijoita/6892017

http://yle.fi/uutiset/tyoministeri_ihalainen_lomauttakaa_alkaa_irtisanoko/5415883

Eivätpä ole demaritkaan saaneet Suomilaivan keulaa kääntymään. Eli täysin turha puolue sotkemassa jo riittävän sotkuista "koneistoamme".

Outoa, että rahaministerin salkkua hallitsee opettajatar, vaikka puolueensa on sellaisessa talouden tilassa, että pikavippifirmat lienevät ainoita, mistä ylläpitoon vielä riihikuivaa voi saada?

Jäsenmaksuilla työväentuvat kylmenevät, kun QZetetut duunarit ovat jo läpeensä suivaantuneet demaripelleilyyn.

Äänestä
  • Kannattaa myös muistaa, että demareiden puolueosastojen jäsenten keski-ikä on nykyisin luokkaa 65 - 66 vuotta, joten nuorista porukoista ei tietoakaan. Keski-iän perusteella voidaan puhua eläkeikäisistä tai hienosti ilmaistuna seniori-ikäisistä jäsenistä.
    Jos olisin demarijohtaja, olisin kyllä hiukan huolisssani.

    Äänestä

  • Huolenaiheita ? kirjoitti:

    Kannattaa myös muistaa, että demareiden puolueosastojen jäsenten keski-ikä on nykyisin luokkaa 65 - 66 vuotta, joten nuorista porukoista ei tietoakaan. Keski-iän perusteella voidaan puhua eläkeikäisistä tai hienosti ilmaistuna seniori-ikäisistä jäsenistä.
    Jos olisin demarijohtaja, olisin kyllä hiukan huolisssani.

    Se, etteivät demarit duunareista huolehdi, on "puolueen tapa". Mutta tavoilleen uskollisina eivät huomaa, että oma kannatuskin on katoavaa, niinkuin ex. presidenttinsä kauneus.

    http://yle.fi/uutiset/tyottomyysaste_nousi_reippaasti_syyskuussa/6893762

    Työttömyys nousee "reippaasti", mutta demarikannatuksen näkisi mieluusti alenevan reippaammin.

    Äänestä

  • reippahasti kirjoitti:

    Se, etteivät demarit duunareista huolehdi, on "puolueen tapa". Mutta tavoilleen uskollisina eivät huomaa, että oma kannatuskin on katoavaa, niinkuin ex. presidenttinsä kauneus.

    http://yle.fi/uutiset/tyottomyysaste_nousi_reippaasti_syyskuussa/6893762

    Työttömyys nousee "reippaasti", mutta demarikannatuksen näkisi mieluusti alenevan reippaammin.

    Ei Halo(pa)skan kauneus voi mihinkään kadota kun ei sillä ole sellaista ikinä ollut.

    Äänestä

Se on ihan totta ettei vaihtamalla parane kun sama hyrrätakki päällä syöksyy. Sama kuin natsiunivormu 1946.

Äänestä

Parempi kuin Upilainen pysyy puheenjohtjana, kuolee pystyyn koko SDP.
Parasta Kokoomuspolitiikkaa Urpilaiselta ikinä.

Äänestä
  • Edelleen ja aina vaan kiinnostaa ne Jutan kiljumalla lupaamaat 100 000 uutta työpaikkaa.
    Näin siis olivat puheet vuonna 2011 vaalien edellä ja puheenjohtajanne huusi viestiään naama punaisena - ikään kuin huutokauppahengessä. Että mepäs kyllä panemme paremmaksi.
    Sadussa ei ollut hiirestä kissalle räätäliksi eikä ole Jutasta puheenjohtajaksi: pelkkiä lieromaisia valheita vain putoilee hänen huuliltaan.

    100 000 uuden työpaikan etumerkki on vaihtunut miinukseksi ja työpaikat työn menetykseksi. Tämä on totuudellinen kuva nykytilanteesta. Voi olla, että pahenee vaan.
    Demareita ei taida puolueen poliittinen tulevaisuus paljonkaan kiinnostaa, kun nyt vaan saa epäonnistua rauhassa hallituksessa ja tärvätä kansan verorahoja pitkin maailmaa. Missähän tulee se totuudenpaikka vastaa. Olisiko vaalit vuonna 2015
    oikea hetki demareille havahtua karuun totuuteen ? Katsotaan.....

    Äänestä

  • Jo tässä vaiheessa voi paljastaa, että Jutasta ei tule koskaan pääministeriä Suomeen.
    Halua ja pyrkyä hänellä kyllä olisi, mutta ei ole kykyä johtaa hallitusta.
    Sitäpaitsi, seuraavien ek-vaalien jälkeen SDP:tä odottaa lähinnä oppositio ja siellä puolue viihtynee aika pitkän aikaa.

    Äänestä

"Työttömyys kasvoi rajusti: Lähes 300 000 työkkärin luukulla."
Noin 1000 uutta työtöntä JOKA VIIKKO 2013 .
Lasketaas nyt: jos sama meno (joka nyt vain kiihtyy) jatkuu niin kuinka kauan kun katkeaa kamelin selkä?

http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomyys kasvoi rajusti lahes 300 000 tyokkarin luukulla/a2210798

"Lähitulevaisuus näyttää synkältä: Työttömyyden kasvu jatkuu"
http://www.talouselama.fi/uutiset/lahitulevaisuus nayttaa synkalta tyottomyyden kasvu jatkuu/a2210924

Lauri Ihalainen ei juurikaan näytä naamaansa uutisissa. Syykin lienee selvä: hän on Suomen kaikkien aikojen huonoin työministeri.

Äänestä
  • Tämän päivan lukema: demareiden kannatus 16.2 % eli kaukana muiden isojen puolueiden kannatuksesta.
    Ykkösenä Kepu 21.8 %. Hyvin menee ja vaaliasetelmat alkavat hahmottua: kolmen suuren hallitus tulee. SDP ja kaikki pikkupuolueet ovat siitä ulkona. Oppositioon vaan ryytymään ja keräämään kokemuksia.

    Jos ek-vaalit pidettäisiin tällä kannatuksella, SDP saisi noin 32-33 paikkaa. Joten heillä on tällä hetkellä noin 10 "ylipaikkaa" käytössään. Viime vaalien tuloshan oli demareille 42 paikkaa. Mutta vielä putoaa demarikannatus....joutaahan se pudotakin.

    Äänestä

  • Sujuvassa alamäessä kirjoitti:

    Tämän päivan lukema: demareiden kannatus 16.2 % eli kaukana muiden isojen puolueiden kannatuksesta.
    Ykkösenä Kepu 21.8 %. Hyvin menee ja vaaliasetelmat alkavat hahmottua: kolmen suuren hallitus tulee. SDP ja kaikki pikkupuolueet ovat siitä ulkona. Oppositioon vaan ryytymään ja keräämään kokemuksia.

    Jos ek-vaalit pidettäisiin tällä kannatuksella, SDP saisi noin 32-33 paikkaa. Joten heillä on tällä hetkellä noin 10 "ylipaikkaa" käytössään. Viime vaalien tuloshan oli demareille 42 paikkaa. Mutta vielä putoaa demarikannatus....joutaahan se pudotakin.

    Alkaa näyttää tosi huolestuttavalta, sillä demareiden kannatus on saatu jollain ilveellä nousemaan melkein prosentin.
    Uskoisinkin, että demareiden kannatukseen on lisätty se 2%:n virhemarginaali, kuten Kokoomuksen kannatukseen, mikä taas on pantu miinusmerkkiseksi kahdelle johtavalle gallubpuolueelle.
    Jotensakin silloin alkaisi ´olemaan asiat oikealla mallilla.
    Eli luetaanpa nyt oikein tuo kannatus.
    Eli Keskusta 23,8% ja demarit 14,2%
    Mitä vähemmän demuja näytetään julkisuudessa, niin sen huonompi muille puolueille ja Suomen köyhille.
    Eli kiireesti Urpilainen hokemaan joka uutisiin, että me sdp:ssä....
    Katainenkin on kuin kusi sukassa, ja puhuu joutavia, mistä kukaan ei ota mitään selvää, mitä mahtoi taaskin tarkoittaa.
    Eli kansalle on aletu syöttämään pajunköyttä oikein raskaimman jälkeen.


    Kokomus ja demukat pelaa likaista peliään jälleen kannatusmittauksissakin. Suomesahan "korruptio ja puoluemafiointi" on mediassakin aivan käsinkosketeltavissa. Joskus tuntuu, että mehän taidetaan asuakkin Pohjois-Koreassa. Niin valheellista demari/kokoomuspuolueellista on tiedotusvälineidemme toiminta.

    Stubb, Urpilainen ja Katainen äkkiä pian jokaisen mahdolliseen lähetykseen, ja vielä Harkimo haastattelemaan, niin ei kansalta pääsisi totuus unohtumaan.

    Äänestä

Mistä ihmeestä johtuu se, että $osialistiDP on tuoreen Hesarin mittauksen mukaan edelleen neljänneksi suurin puolue.
Uskoisin Arhiksen joukkueen jo olevan ohi jos ei käytetä ”$DP-korjauskertoimia”.

HS:
Kes 21,8%
PS 18,9%
Kok 18,2%
$DP 16,2%

$demujen pitää aloittaa kiivas taistelu vasemman laidan tiivistämiseksi?

Äänestä
  • jatkoa
    – Vih 8,3
    – Vas 7,7
    – Rkp 4,4
    – Krd 3,4
    – muut 1,1%

    Äänestä

Kyllä pitävät demarit hyvin yhtä:

Guzenina ilmoittaa nettisivuillaan cv:ssään olevansa demarinaisten puheenjohtaja, vaikkei sitä ole, kansanedustaja Tuula Peltonen on. Eduskunnan sivuilla kansanedustajien henk.tiedoissa ilmoittaa lisäksi olevansa demarien 1. varapuheenjohtaja, vaikkei ole minkäänlainen varapj., Krista Kiuru on 1. varapj., Antti Lindtman 2. varapj. ja Eero Vainio 3.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdfgd kirjoitti:

Ja Urpilainen kommentoi uuden gallupin tulosta sanomalla, että ei kannatus puheenjohtajaa vaihtamalla parane! Olen eri mieltä, mitäs jos kokeiltais?

Miten kehtaa antaa tollasen kommentin vaikka noin ajattelisikin, Aika omahyvänen kommentti, no eipä yllätä, besservisseri mikä besservisseri, ei nää tukkia omassa silmässän vaikka näkee rikan toisen silmässä.

Krisselimoraalia kerrassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu