Tietysti ovat, kun hallitusta pitää pitää pystyssä, jotta liittovaltiokehityksen kaikki elementit saataisiin lukkoon ennen halituksen toimivallan päättymistä. on se ennenkin tiedetty, että kokoomuksella ja demareilla on samat intressit noilla alueilla.
KATAINEN JA uRPILAINEN KIIREIEISÄ.
kansa vastaa,
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sipilän Juha ja Soinin Timppa kun nousee valtaan 2015, niin kaikki tähän mennessä kootit Sotet ja EU-tukimaksupaketit revitään tuhannnen pillun päreiksi.
Enää 1.5 vuotta vaaleihin aikaa, ja sitten tuhopari Urpilainen Katainen haudataan lopullisesti.
Tuota naiviutta, Keskusta on yksi EU-mielisimpiä puolueita, se on europarlamentissakin ryhmässä, joka kaikkein kiivaimmmin ajaa maataloutta Suomesta alas.
Mikään ei varsinaisesti tule muuttumaan, vaikka siellä kepu ja perussuomalaiset olisivatkin.
Kyllä kepu hoitaa tuhon loppuun. Johan Mari Kiviniemi Jyrkin kanssa loppuunajoa harjoitteli.
taas kansaa vedetään retkuun kepulit hoitaa seuraavat vaalit 4 vuoden jälkeen taas vanha remmi palaa ruotuihin.