Tuolaista saattoi olla ehkä vielä 500 vuotta sitten, mutta uskovaisten piirissä edelleen!!!!
http://yle.fi/uutiset/paavi_on_huolissaan_puolan_kiellettya_rituaaliteurastukset/6811329
Uskisten roisit hommat..
2
84
Vastaukset
- eipä maalailla.
Joopa. Isäpappani, sodat käynyt mies, jos edesmennyt, kieltäytyi maassamme tarjotusta teurastajan hommasta. Eläinten tappaminen ei sopinut meidän järjestelmämme mukaisesti hänelle.
Asia ei ollut hänelle sinällään outoa, sillä elimmehän aikoinaan maaseudulla, jossa lampaat ja siat omaanpöytään hoidettiin talossa itse.
Mutta, näin "uskomattomien" piirissä tappamisen hienous, se on kaukana monen mielikuvista.
Tuossa vastaikään haastelin koulukaverini kanssa, kun hän meni Lahdessa jo lopetetun teurastamoon töihin. Siihen aikaan kun karja-autosta tuotiin elukat lopetettavaksi, se kuoleman lemu aiheutti eläimille ts. lehmille esim. kauhun.
Ne pyrkivät johonkin nurkkaan joukolla pakoon, turvat nurkkaanpäin ja siitä ne sähköllä "pamputettiin" kuolemanjonoon, odottamaan vuoroaan.
Asiasta voisi kirjoitella roisille hieman lisää, mutta jätän asian.
Ei se rituaaliteurastus sen vakavampi ole tavallaan, mutta asia hoidetaan toisella tavalla. Myös ravintoketjussa se eläimen liha, on verestä vähempi, kuinka teurastetaan. Mutta vain todeten. Turha nikotella.
Mieti taas ennemmin, mitä siitä paat suuhusi. Tuolta teurastamosta kun meille töihin tuli entinen makkarantekijä, niin hän ei syönyt muutakuin Balkanin- makkaraa.
Syy oli raaka-aineet ja valmistustapa. Mutta, jätän tästäkin enemmät asiat pois.
Aikoinaan, kun teurastamon lihatarkastamossa ollut henkilö, hän kertoi, miksi hänestä tuli työnsä ääressä vegaani, oli se nähty tapa hoitaa ravintoketju meille.
Sairas eläin ja siitä leikattiin pois "vain" se paha kohta ja loput sulle syötäväksi.
Siinä sitä rituaaliteurastusta on kerrakseen, ja puhtautta.
Niin. Syödäähän tänään jo antibiooteilla kyllästettyä lihaa, ettei enää tarvita penisilliinä hakea apteekista. Ulkolainen liha, sitä en tieten halua panna suuhuni, Haluan tietää milloin olen lääkekuurilla ja milloin en.
Että siinä sitä rituaalia kerrakseen.
Niin, tuo veri. Kun sinä sairastat, menet labraan, niin sinusta otetaan verikoe.
Se verikoe näyttää sinulle sen, mitä verestä löytyy ja taudistahan on kyse.
Tämä veri, mikä myös elukassa on, mielestäni siinäkin on matkassa samat elementit ja ennemmin katsoisin rituaalisti tapetun lihakimpaleen perään, kuin teurastamon verisen lihamössön perään, josta ei silmämääräisesti tiedä, mitä jäämiä se tuo elimistööni rasitteeksi ja kerryttämään sitä kuonaa, joka voi puhjeta myöhemmällä iällä niin, ettei aivot sano enää ällää, eikö öötä.
Mutta, kauhistelkaahan te teurastuksia, minä en pidä rituaali eläintappoa sen pahempana kuin muutakaan. Yhtä paha molemmat, se elukka kuolee.- se vapina jäi pois.
Jäi vain mainitsematta koulukaverini näkemästä sen lehmien kauhusta, että ne vapisivat kauttaaltaan, jalat jne. Se oli pelkoa viimeiseen asti ja sähköpamppu antoi pakon kävellä kipuna tuomiolleen, jonka tiesivät olevan edessään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1435920
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2674966Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400002733537- 122071
- 1661766
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1891686- 1041343
Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii2261322Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj1011219- 621195