parintövero ja myyntivoittovero - meneekö paljon?

Tausta, ostin äitini kanssa mummoni kotitilan 1992. Omistan siis puolet. Kauppahinta oli 150 000 mk.

Tänä vuonna äitini kuoli. Häneltä jäi paljon velkaa, jonka vuoksi tila myytiin. kauppahinta 55 000 euroa. Joku olisi saattanut enemmänkin tarjota, mutta äitini omaisuus oli jo ulosmitattu sekä eläkkeestä meni perintään osa. Oli kiire saada velat maksettua.

Perukirjan laskelma osoitti pesän olleen velkainen, pankissa sanoivat että ei mene perintöveroa. onkohan noin, kun mikään pankin antama vakuutus tai lausunto ei ole kohdallani toteutunut...

Saako tähän myyntiveroon sitä huojennusta, josta luin netistä. Ja koska sitä pitää anoa. Jo nyt vai vasta kun maksulaput on kädessä?

Olen vakuuttunut, että jotain maksuja tulee, sanokoon pankista mitä hyvänsä.
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei ongelma on Orion antoi merkintäoikeuden irtoamisen Oriola osakkeille 2006.
Nyt myyty Oriolan osakkeet miten korjataan veroilmoitukseen.
Tuli ihan hirveät mätkyt.
Hankintamenon olettama A 87,24 Orion Oriola 12,76.
Hankintamenon olettama A 87.70 Orion Oriola 12.30 on 100 %.
Kuka osaa neuvoa?

Äänestä

Perintöveroa ei mene alle 20.000 euron perinnöstä. Kaikesta päätellen nettoperintösi on alle 20.000 euroa, kun äidilläsi on ollut paljon velkaa. Perintöveroa ei siis mene.

Oman tilan puolikkaasi myynnistä maksat sinä luovutusvoittoveroa. Kun puolikkaan ostohinta on ollut noin 12.500 euroa ja nyt myit puolikkaan 27500 euroon, niin myyntivoittoa on noin 15.000 euroa. Tästä menee veroa 30-32 % eli about 4500 euroa.

Oman puolikkaasi myynnistä et voi saada mitään huojennuksia. Jos äitisi perukirjassa tilan arvo oli alle 55.000 euroa, niin siihen voi hakea muutosta, jotta ei menisi siitä toisesta puolikkaasta veroa myyntihinnan ja perukirjan arvon erotuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9966267 kirjoitti:

Tausta, ostin äitini kanssa mummoni kotitilan 1992. Omistan siis puolet. Kauppahinta oli 150 000 mk.

Tänä vuonna äitini kuoli. Häneltä jäi paljon velkaa, jonka vuoksi tila myytiin. kauppahinta 55 000 euroa. Joku olisi saattanut enemmänkin tarjota, mutta äitini omaisuus oli jo ulosmitattu sekä eläkkeestä meni perintään osa. Oli kiire saada velat maksettua.

Perukirjan laskelma osoitti pesän olleen velkainen, pankissa sanoivat että ei mene perintöveroa. onkohan noin, kun mikään pankin antama vakuutus tai lausunto ei ole kohdallani toteutunut...

Saako tähän myyntiveroon sitä huojennusta, josta luin netistä. Ja koska sitä pitää anoa. Jo nyt vai vasta kun maksulaput on kädessä?

Olen vakuuttunut, että jotain maksuja tulee, sanokoon pankista mitä hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu