The Ratille kysymys moottoritiestä ja kärkikolmiosta

The Ratille kysymys:

Väistämisvelvollisuuden risteyksessä osoittaa liikennemerkki 231. Väistämisvelvollisuus risteyksessä. Moottoritien liittymiskaistan päässä on kyseinen merkki, jonka tarkoitus on osoittaa, että liittymiskaistaa ajava on väistämisvelvollinen.

Merkin nimi on "Väistämisvelvollisuus RISTEYKSESSÄ", ja tieliikenneasetus sanoo merkistä seuraavaa:

"Merkillä osoitetaan, että RISTEYKSEEN tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat RISTEYKSEEN risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta. Liikenneympyrässä merkillä osoitetaan, että liikenneympyrään tuleva ajoneuvo on pysäytettävä ja sen on väistettävä liikenneympyrää käyttäviä ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Lisäkilvellä 815 varustettuna merkkiä voidaan käyttää ennakkomerkkinä. Lisäkilvellä 816 varustettuna sitä voidaan käyttää merkin 232 ennakkomerkkinä. Merkillä voidaan osoittaa myös tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukainen väistämisvelvollisuus."

Tieliikenneasetus puhuu ko. merkin yhteydessä koko ajan siis RISTEYKSESTÄ. Aina kun näkee kyseinen merkin, kyseessä on siis oltava risteys. (Paitsi jos tullaan pihasta, parkkialueelta jne. jossa tieliikennelain 14 § 3 ja 4 momentit mahdollistavat kärkikolmion käytön vaikka väistämisvelvollisuus on olemassa muutenkin.) Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. Miten merkin käyttö, joka kertoo kyseessä olevan risteys, on moottoritien yhteydessä mahdollista? Moottoritien merkki on jossain vaiheessa (yleensä noin puolivälissä) liittymiskaistaa, eli kärkikolmion kohdalla ollaan aina jo moottoritiellä.

Usein on vielä ennakkomerkki, eli kärkikolmio, jonka alla jotain metrimäärää ilmaiseva lisäkilpi. Merkki varoittaa siis, että "edessä risteys, jossa olet väistämisvelvollinen".

Onko "väistämisvelvollisuus risteyksessä" -liikennemerkin käyttäminen moottoritien yhteydessä lainmukaista? Pitäisikö käyttää jotain eri merkkiä? Vai onko siinä turha käyttää mitään merkkiä?

Minä rinnastaisin liittymisen enemmänkin kaistanvaihtoon, ja kaistanvaihtajahan on muutenkin väistämisvelvollinen ja kaistaa tulee vaihtaa siten, ettei aiheuttaa vaaraa tai tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.

Dilemma on siis, että moottoritie ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa, mutta moottoriteille on silti asetettu merkkejä, jotka ilmaisevat väistämisvelvollisuutta risteyksessä.
21348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

No nyt kyllä Rotta alkaa keulimaan kun häneltä oikein kysytään suoraan ikäänkuin lapsi vanhemmiltaan. Heh. Kyllä itsetuntoaan nyt nostatetaan!

Äänestä
  • Halusin asiaa arvioitavan lain kannalta, ja The Rat on ainoa tällä palstalla joka niin tekee/osaa tehdä. Muut tällä pastalla arvioivat liikenneasioita mutu-tuntumalla, maalaisjärjellä ja "merkin tarkoituksen tyhmempikin ymmärtää, sanoi laki mitä sanoi" -mentaliteetillä.

    Äänestä

  • Selkeä syy kirjoitti:

    Halusin asiaa arvioitavan lain kannalta, ja The Rat on ainoa tällä palstalla joka niin tekee/osaa tehdä. Muut tällä pastalla arvioivat liikenneasioita mutu-tuntumalla, maalaisjärjellä ja "merkin tarkoituksen tyhmempikin ymmärtää, sanoi laki mitä sanoi" -mentaliteetillä.

    Jyrsiä keskittyy enemmän lakien tekstiin ja muotoiluun kuin siihen mitä sillä on oikeasti tarkoitettu. Sinäänsä OK mutta useimmiten turhaa vänkäilyä ja pilkun nussint...

    Äänestä

  • dotfukker kirjoitti:

    Jyrsiä keskittyy enemmän lakien tekstiin ja muotoiluun kuin siihen mitä sillä on oikeasti tarkoitettu. Sinäänsä OK mutta useimmiten turhaa vänkäilyä ja pilkun nussint...

    Lakien tulisi olla yksiselitteisiä. Lähtökohdan on oltava, että tekstiä lukemalla voidaan päätellä, mitä on tarkoitettu. Muuten lakien väärinkäyttö on mahdollista...

    Toinen asia on arvioida miten lakeja on tarkoitettu tulkittavan (ja miten niitä tulkitaan). Tämäkin toki tärkeää, mutta vähän vähemmän kriittisellä tasolla. Pikemminkin jokapäiväisen elämän suhteen... Tärkeää tietää.

    Ja sitten on tietysti se elävä todellisuus, jossa lakeja ei aina pysty noudattamaan. Mutta olisi tärkeää tietää, mitä laeissa sanotaan, että niitä voisi turvallisin mielin rikkoa.

    Äänestä

Moottoritie ei risteä liittymän kanssa, vaan liittymä liittyy moottoritiehen. Liitoskohdassa on risteys. Risteys ei vaadi risteämistä.

Sinänsä kolmio on useimmiten käytännössä turha, sehän tarkoittaa vain, että liittymästä tulijan on väistettävä niitä, jotka vaihtavat liittymäkaistalle varsinaiselta moottoritieltä. Kohtia, joissa tällaista tapahtuu on harvassa, mutta kyllä niitäkin löytyy. Toisaalta, harva varmaan väistää kaistanvaihtajaa... :)

Äänestä
  • => Sinänsä kolmio on useimmiten käytännössä turha

    Paitsi että liittymästä tulija on oikealta tulija jota pitää väistää ellei toisin liikennemerkillä määrätä. Liittymä on periaatteeltaan kuin mikä tahansa risteys, mutta se on tehty käteväksi kiihdyttämisen kannalta.

    Äänestä

  • üks mutuvastaus kirjoitti:

    => Sinänsä kolmio on useimmiten käytännössä turha

    Paitsi että liittymästä tulija on oikealta tulija jota pitää väistää ellei toisin liikennemerkillä määrätä. Liittymä on periaatteeltaan kuin mikä tahansa risteys, mutta se on tehty käteväksi kiihdyttämisen kannalta.

    Pitäisi, mutta kun on oma kaista jolle tullaan, ei tarvitse väistää. Kaistaa vaihtava väistää - paitsi jos kärkikolmiolla on toisin osoitettu.

    Mutta kuinka pitkään tuo kärkikolmio sitten on voimassa? Paha kysymys... Usein risteysalueelle, eli kolmion luonnollisesti ymmärrettävään voimassaoloaikaan, on lisäksi maalattu sulkuviiva, joka estää kaistanvaihdon.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    "Jos kiihdytyskaista puuttuu, on moottoritielle aikovan kuljettajan väistettävä moottoritietä kulkevia ajoneuvoja. Kiihdytyskaistalta moottoritielle aikovan on varmistauduttava siitä, että siirtyminen voi tapahtua vaaratta ja muita tarpeettomasti estämättä."

    Tarkistin tuon Finlexin Tieliikenneasetuksesta. Tosiaan ne kärkikolmiot on turhia kun kerran liikennesäännöt jo sisältävät ko. säännön siitä kenen kuuluu varoa. Ei siis tarvitse vedota edes talvella lumen peittämiin kaistamerkintöihin.

    Äänestä

"Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. "

Tuossa kohtaa menet metsään. Moottoritie ei saa ristetä erilaisten teiden kanssa, mutta kyllä siinä risteyksiä voi olla. Risteyksiä on monenlaisia, tie voi ylittää samassa tasossa toisen, jolloin nämä tiet risteävät, mutta risteys voi olla vaikka Y-risteys, jolloin tiet, joko yhtyvät tai erkanevat toisistaan, mutta eivät risteä!
Moottoritien liittymisramppi yhtyy oikealta moottoritiehen Y-haaraa pitkin ja sen väistämisvelvollisuus on merkitty 231- merkillä edessä olevaa risteystä koskien.

Äänestä
  • ""Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. "

    Tuossa kohtaa menet metsään."

    Ehei. En minä voi mennä metsään, kun ei tuo suinkaan mikään minun keksimäni juttu ollut. Tuo tulee tieliikennettä koskevan yleissopimuksen 30/1986 I luvun 1 artiklasta. Siellä moottoritie on määritelty noin:

    "j) Moottoritie tarkoittaa tietä, joka on erityisesti suunniteltu ja rakennettu moottoriajoneuvoliikennettä varten ja joka ei palvele sen varrella olevia kiinteistöjä sekä

    i) jossa on, erityisiä kohtia tai tilapäisjärjestelyjä lukuunottamatta, kumpaakin liikennesuuntaa varten toisistaan keskikaistalla, jota ei ole tarkoitettu liikenteelle, tai poikkeuksellisesti muulla tavoin erotetut erilliset ajoradat;

    ii) joka ei risteä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa;

    Äänestä

  • Ei itse keksimä kirjoitti:

    ""Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. "

    Niin? Eihän tuossa ole mitään ristiriitaa.

    Risteys voi olla ilman risteämistä.

    "Ehei. En minä voi mennä metsään, kun ei tuo suinkaan mikään minun keksimäni juttu ollut. "

    Anteeksi epätarkka ilmaukseni. Et todellakaan mene metsään kun olet jo syvällä siellä!

    Tarkoitin, että vedät moottoritieartiklan termistä "ei risteä" johtopäätöksen, että moottoritiellä ei voi olla risteyksiä. Monet risteykset, esim. T-risteys ja Y-risteys eivät risteä minkään tien kanssa. Liikennemerkki 231 kohdistuu myös näihin risteyksiin.

    Äänestä

  • Y-risteys kirjoitti:

    Sinä menit sitten metsään lainauksesi kanssa. Olisit edes lainannut sen kohdan, jossa olin väärässä etkä sitä joka ei ollut edes minun keksimääni tekstiä.

    Äänestä

  • metsään meni... kirjoitti:

    Juuri lainaamani kohdan ymmärtämisessähän sinä sinne metsään menit! Kaikki muut kyllä ymmärsivät, mistä oli kysymys. Tule nyt hyvä mies(?) jo pois sieltä metsästä huutelemasta.

    Äänestä

  • Y-risteys kirjoitti:

    Juuri lainaamani kohdan ymmärtämisessähän sinä sinne metsään menit! Kaikki muut kyllä ymmärsivät, mistä oli kysymys. Tule nyt hyvä mies(?) jo pois sieltä metsästä huutelemasta.

    Lainaa nyt vielä se kohta, jossa kirjoitin että moottoritiellä ei saa olla risteystä. Enhän minä kirjoittanut muuta kuin, että moottoritie ei saa ristetä muiden teiden kanssa ja sekään ei ollut omaa tekstiäni. :D Lainauksesi meni siis metsään.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Niin? Eihän tuossa ole mitään ristiriitaa.

    Risteys voi olla ilman risteämistä.

    Niin? Mikä ristiriita siinä piti olla? Lainasin pätkän tieliikennettä koskevan yleissopimuksen 30/1986 I luvun 1 artiklasta, ja kaveri lainasi saman pätkän ja kirjoitti alle että "menin metsään".

    Äänestä

  • mikä ristiriita? kirjoitti:

    Niin? Mikä ristiriita siinä piti olla? Lainasin pätkän tieliikennettä koskevan yleissopimuksen 30/1986 I luvun 1 artiklasta, ja kaveri lainasi saman pätkän ja kirjoitti alle että "menin metsään".

    Hän ei puhunut sinulle, vaan nimimerkille "Miten mahdollista?"

    Äänestä

  • metsään meni... kirjoitti:

    Lainaa nyt vielä se kohta, jossa kirjoitin että moottoritiellä ei saa olla risteystä. Enhän minä kirjoittanut muuta kuin, että moottoritie ei saa ristetä muiden teiden kanssa ja sekään ei ollut omaa tekstiäni. :D Lainauksesi meni siis metsään.

     "Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. Miten merkin käyttö, joka kertoo kyseessä olevan risteys, on moottoritien yhteydessä mahdollista?"

    Miksi esität tuollaisen kysymyksen jos moottoritiellä mielestäsi saa olla risteyksiä?
    Mieti sitä!

    Äänestä

Aikoinaan, Espoossa Suomenojan poistumisliittymän jälkeen oli
kärkikolmio siellä sillan päällä oikealle kääntyville joilla oli
ja on edelleenkin ihan oma kaistansa. Kuitenkin todella moni ellei suurin osa
aina pysähtyi siihen odottamaan koska luuli kai että toista kaistaa tulevia kohtaan olisi väistämisvelvollisuus kun ja jos ne ajaa kaistaa vaihtaen toiselle kaistalle
eli sille kaistalle jolta motarilta tulevat tulee.

Onneksi se kolmio poistettiin :) Ruuhkat vähän väheni sitä myöten.

http://goo.gl/maps/3Ylft Tuossa oikealle ajaville oli kolmio ennen ja
källi tolloille oli valmis.

http://goo.gl/maps/ZZXs9
Tässä, Lauttasaareen vievä tie Länsiväylältä.
Myös tuossa oli aikoinaan kolmio ja eikä kukaan oikein ymmärtänyt
uutisointiani siitä että se kolmio ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään
kyseisessä paikassa. Eli mitään poikkeavaa väistämisvelvollisuutta ei ole
koska ei ole risteystä yms. Sekin kolmio on poistettu, näin ne asiat jopa
joskus kehittyykin.

Äänestä
  • Ainakin jälkimmäisessä on risteys ja kolmiolla olisi tuossa jopa vaikutus, koska risteyksessä ei ole maalattuna sulkuviivaa. Kolmion takaa tuleva kun on väistämisvelvollinen kaistanvaihtajiin nähden.

    Äänestä

Aloittaja:

”Dilemma on siis, että moottoritie ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa, mutta moottoriteille on silti asetettu merkkejä, jotka ilmaisevat väistämisvelvollisuutta risteyksessä.”

Merkki 561 Moottoritie
Merkki sijoitetaan moottoritien alkamiskohtaan tai liittymistielle.

” Moottoritien merkki on jossain vaiheessa (yleensä noin puolivälissä) liittymiskaistaa, eli kärkikolmion kohdalla ollaan aina jo moottoritiellä. ”

Ei olla moottoritiellä, vaan sen liittymistiellä,

TLL; Ajoneuvon saa ajaa moottoritielle vain tien alkamiskohdasta tai liittymistieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten mahdollista? kirjoitti:

The Ratille kysymys:

Väistämisvelvollisuuden risteyksessä osoittaa liikennemerkki 231. Väistämisvelvollisuus risteyksessä. Moottoritien liittymiskaistan päässä on kyseinen merkki, jonka tarkoitus on osoittaa, että liittymiskaistaa ajava on väistämisvelvollinen.

Merkin nimi on "Väistämisvelvollisuus RISTEYKSESSÄ", ja tieliikenneasetus sanoo merkistä seuraavaa:

"Merkillä osoitetaan, että RISTEYKSEEN tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat RISTEYKSEEN risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta. Liikenneympyrässä merkillä osoitetaan, että liikenneympyrään tuleva ajoneuvo on pysäytettävä ja sen on väistettävä liikenneympyrää käyttäviä ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Lisäkilvellä 815 varustettuna merkkiä voidaan käyttää ennakkomerkkinä. Lisäkilvellä 816 varustettuna sitä voidaan käyttää merkin 232 ennakkomerkkinä. Merkillä voidaan osoittaa myös tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukainen väistämisvelvollisuus."

Tieliikenneasetus puhuu ko. merkin yhteydessä koko ajan siis RISTEYKSESTÄ. Aina kun näkee kyseinen merkin, kyseessä on siis oltava risteys. (Paitsi jos tullaan pihasta, parkkialueelta jne. jossa tieliikennelain 14 § 3 ja 4 momentit mahdollistavat kärkikolmion käytön vaikka väistämisvelvollisuus on olemassa muutenkin.) Mutta moottoritiehän ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa. Miten merkin käyttö, joka kertoo kyseessä olevan risteys, on moottoritien yhteydessä mahdollista? Moottoritien merkki on jossain vaiheessa (yleensä noin puolivälissä) liittymiskaistaa, eli kärkikolmion kohdalla ollaan aina jo moottoritiellä.

Usein on vielä ennakkomerkki, eli kärkikolmio, jonka alla jotain metrimäärää ilmaiseva lisäkilpi. Merkki varoittaa siis, että "edessä risteys, jossa olet väistämisvelvollinen".

Onko "väistämisvelvollisuus risteyksessä" -liikennemerkin käyttäminen moottoritien yhteydessä lainmukaista? Pitäisikö käyttää jotain eri merkkiä? Vai onko siinä turha käyttää mitään merkkiä?

Minä rinnastaisin liittymisen enemmänkin kaistanvaihtoon, ja kaistanvaihtajahan on muutenkin väistämisvelvollinen ja kaistaa tulee vaihtaa siten, ettei aiheuttaa vaaraa tai tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.

Dilemma on siis, että moottoritie ei saa ristetä samassa tasossa tien, rautatien, raitiotien eikä jalankulkutien kanssa, mutta moottoriteille on silti asetettu merkkejä, jotka ilmaisevat väistämisvelvollisuutta risteyksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu