Perheenisä pysäytti varkaat - 12 000 euron lasku uhkaa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091217472176_uu.shtml

Torstai 12.9.2013 klo 05.45
Bensavarkaista kiinni jäänyt kolmikko vaatii yli 12 000 euron korvauksia mieheltä, joka pysäytti heidän autonsa ampumalla. Varkaat valittavat, että välikohtaus on aiheuttanut heille muun muassa painajaisia.

(PENTTI J. RÖNKKÖ)
Käräjille johtanut tapaus sattui Rovaniemellä, joulupukin Pajakylän alueella, lähes kaksi vuotta sitten uuden vuoden aikoihin.

Rovaniemeläisyritys oli jo aiemmin joutunut useita kertoja bensavarkauksien kohteeksi. Yritys suunnitteli alueelle kameravalvontaa, mutta kameroita ei ollut joulun- ja uuden vuoden pyhien takia ehditty vielä asentaa. Yövartioon lähtivät lopulta yrityksen naisomistaja, hänen aviomiehensä sekä pariskunnan 11- kuukautinen vauva.

Pariskunta heräsi yrityksen huoltorakennuksessa aamulla kello kuuden aikoihin, kun yrityksen pihalle ilmestyi auto. Mies meni ulos kiväärin kanssa, ja aviopuoliso soitti poliiseille.

Ulkona kaksi miestä ja nainen olivat anastamassa bensaa pihalla seisseistä moottorikelkoista.

Ampui renkaaseen

Mies käski bensavarkaita pysähtymään, mutta bensavarkaat hyppäsivät autoon ja käynnistivät sen, jolloin mies ampui kiväärillä kuljettajan puoleiseen eturenkaaseen. Auto kuitenkin liikkui edelleen, joten mies ampui vielä toisen laukauksen oikeaan eturenkaaseen.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan toinen ammutuista laukauksista otti kimmokkeen joko maasta tai renkaan vanteesta, jolloin luoti lensi auton sisään.

Bensavarkaista yllätetty kolmikko nousi ampumisen jälkeen autosta ja odotteli poliisin tuloa ampujan kanssa. Syyttäjän mukaan ampuja kuitenkin osoitteli bensavarkaita aseellaan.

Korvausvaatimus

Nyt bensavarkaissa yllätetty nainen vaatii oikeudessa, että hänen autoaan ampunut rovaniemeläismies tuomitaan ensisijaisesti tapon yrityksestä.

Syyttäjä sen sijaan vaatii ampujalle tuomiota vaaran aiheuttamisesta ja laittomasta uhkauksesta. Bensavarkauden myöntäneitä, naista ja kahta miestä, syytetään varkaudesta.
i
Bensavaraskolmikko vaatii ampujalta henkisistä kärsimyksistä, muun muassa tapahtuman aiheuttamista painajaisista, yhteensä yli 12 000 euron korvauksia. Lisäksi naisen mukaan luodin tunkeutumisen seurauksena pikkuesineet sinkoilivat matkustamotilassa jonkun niistä osuessa hänen vasempaan silmäänsä.

Ampuja on esitutkinnassa myöntänyt syyllistyneensä vaaran aiheuttamiseen, mutta korostanut ampuneensa suojellakseen perhettään ja perheensä elinkeinoa.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hienoa toimintaa perheenisältä !

Äänestä

Liberaanina perussuomalaisena olen sitä mieltä että ihmisten pitää antaa vapaasti tehdä sitä mitä haluavat.

Äänestä

Olisi tosiaan väärin jos tähän kahakkaan osallistuneet vietäisiin tuomioistuimen eteen joka on puolueellinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

toni. kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091217472176_uu.shtml

Perheenisä pysäytti varkaat - 12 000 euron lasku uhkaa
Torstai 12.9.2013 klo 05.45
Bensavarkaista kiinni jäänyt kolmikko vaatii yli 12 000 euron korvauksia mieheltä, joka pysäytti heidän autonsa ampumalla. Varkaat valittavat, että välikohtaus on aiheuttanut heille muun muassa painajaisia.

(PENTTI J. RÖNKKÖ)
Käräjille johtanut tapaus sattui Rovaniemellä, joulupukin Pajakylän alueella, lähes kaksi vuotta sitten uuden vuoden aikoihin.

Rovaniemeläisyritys oli jo aiemmin joutunut useita kertoja bensavarkauksien kohteeksi. Yritys suunnitteli alueelle kameravalvontaa, mutta kameroita ei ollut joulun- ja uuden vuoden pyhien takia ehditty vielä asentaa. Yövartioon lähtivät lopulta yrityksen naisomistaja, hänen aviomiehensä sekä pariskunnan 11- kuukautinen vauva.

Pariskunta heräsi yrityksen huoltorakennuksessa aamulla kello kuuden aikoihin, kun yrityksen pihalle ilmestyi auto. Mies meni ulos kiväärin kanssa, ja aviopuoliso soitti poliiseille.

Ulkona kaksi miestä ja nainen olivat anastamassa bensaa pihalla seisseistä moottorikelkoista.

Ampui renkaaseen

Mies käski bensavarkaita pysähtymään, mutta bensavarkaat hyppäsivät autoon ja käynnistivät sen, jolloin mies ampui kiväärillä kuljettajan puoleiseen eturenkaaseen. Auto kuitenkin liikkui edelleen, joten mies ampui vielä toisen laukauksen oikeaan eturenkaaseen.

Esitutkintapöytäkirjan mukaan toinen ammutuista laukauksista otti kimmokkeen joko maasta tai renkaan vanteesta, jolloin luoti lensi auton sisään.

Bensavarkaista yllätetty kolmikko nousi ampumisen jälkeen autosta ja odotteli poliisin tuloa ampujan kanssa. Syyttäjän mukaan ampuja kuitenkin osoitteli bensavarkaita aseellaan.

Korvausvaatimus

Nyt bensavarkaissa yllätetty nainen vaatii oikeudessa, että hänen autoaan ampunut rovaniemeläismies tuomitaan ensisijaisesti tapon yrityksestä.

Syyttäjä sen sijaan vaatii ampujalle tuomiota vaaran aiheuttamisesta ja laittomasta uhkauksesta. Bensavarkauden myöntäneitä, naista ja kahta miestä, syytetään varkaudesta.
i
Bensavaraskolmikko vaatii ampujalta henkisistä kärsimyksistä, muun muassa tapahtuman aiheuttamista painajaisista, yhteensä yli 12 000 euron korvauksia. Lisäksi naisen mukaan luodin tunkeutumisen seurauksena pikkuesineet sinkoilivat matkustamotilassa jonkun niistä osuessa hänen vasempaan silmäänsä.

Ampuja on esitutkinnassa myöntänyt syyllistyneensä vaaran aiheuttamiseen, mutta korostanut ampuneensa suojellakseen perhettään ja perheensä elinkeinoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu