Persujen mölinä maahanmuutosta harhaista

Monien ihmisten mielikuvat Suomen maahanmuutosta ovat "harhaisia", kirjoittaa Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -blogissa.

"Kuvitellaan, että Suomeen tulvii muuttajia ja varsinkin afrikkalaisia, jotka eivät Suomessa työllisty vaan elävät sosiaaliturvan varassa. Totuus on toisenlainen."

Myrskylä muistuttaa, että tilastojen mukaan afrikkalaiset ovat enää pieni vähemmistö Suomeen muuttavista. Vuosina 2000–2012 Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista afrikkalaisia on 6 prosenttia ja somalialaisia 1 prosentti. 2010-luvulla Afrikasta tulijoiden määrä on kääntynyt laskuun ja Somaliasta tulleiden määrä on pudonnut kolmanneksen.

Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huu-haa-persu kirjoitti:

Monien ihmisten mielikuvat Suomen maahanmuutosta ovat "harhaisia", kirjoittaa Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -blogissa.

"Kuvitellaan, että Suomeen tulvii muuttajia ja varsinkin afrikkalaisia, jotka eivät Suomessa työllisty vaan elävät sosiaaliturvan varassa. Totuus on toisenlainen."

Myrskylä muistuttaa, että tilastojen mukaan afrikkalaiset ovat enää pieni vähemmistö Suomeen muuttavista. Vuosina 2000–2012 Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista afrikkalaisia on 6 prosenttia ja somalialaisia 1 prosentti. 2010-luvulla Afrikasta tulijoiden määrä on kääntynyt laskuun ja Somaliasta tulleiden määrä on pudonnut kolmanneksen.

Ketkä Suomeen sitten muuttavat? Ensinnäkin monet ovat entisiä suomalaisia. Vuoden 1987 jälkeen Suomeen on muuttanut ulkomailta 476 000 henkeä, joista 293 000 on ulkomaan kansalaisia. Kaikista tulijoista siis 38 prosenttia on ollut kotiin palaavia suomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu