Kreikka on saanut merkittävän uudistuksen aikaan

kuuden päivän korvaus tietokoneen käytöstä poistuu . Toinen tärkeä uudistus tehtiin aiemmin ,virkamies sai aiemmin korvauksen siitä että ilmestyi tuöpaikalle ,se poistettiin .Suomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa, Maa toimi ja osaa ,niinkuin suomessa Vasemmisto .
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhtä merkittä saavutus kuin rakennusliitolta aikoinaan ,,joka tiilen jälkeen hanslankarin ei tarvitse sanoa kiitos herra muurari .

Äänestä
  • Saavat sentään jotain aikaiseksi ? Suomessa hallitus pyörittelee peukaloita ja huutaa apuun oppositiota.

    Äänestä

Kreikkalaiset saanut vitusti rahaa poltettavaksi, Suomestakin!

Äänestä

"Kreikkalaiset saanut ******* rahaa poltettavaksi, Suomestakin! "

Älä valehtele. Kreikan työläiset eivät ole saaneet Suomesta senttiäkään. Suomen hallitus on yksimielisesti vaatinut Kreikan hallitusta ottamaan Kreikan työläisiltä vähiäkin pois.
Suomen hallitus, nykyinen ja entinen, ei antanut Kreikan rahvaalle mitään. Se antoi Kreikan muutenkin rikkaalle väestönosalle vapautuksen sekä osaksi Saksan ja Ranskan liikepankeille (suursijottajille) tukea.
Pitää puhua asioista oikeille nimillä.
Huom. Keskusta ja persut eivät ole kritisoineet Kreikan työkansan kynimistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurraa4 kirjoitti:

kuuden päivän korvaus tietokoneen käytöstä poistuu . Toinen tärkeä uudistus tehtiin aiemmin ,virkamies sai aiemmin korvauksen siitä että ilmestyi tuöpaikalle ,se poistettiin .Suomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa, Maa toimi ja osaa ,niinkuin suomessa Vasemmisto .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu