Olen erittäin menestyvä suomalainen yksityisyrittäjä ja olen yrittänyt palkata yritykseeni uusia työntekijöitä jo jonkin aikaa. Suomalaiset työntekijäkandidaatit ovat kuitenkin kieltäytyneet hommista, koska valittamista on aina ollut palkkauksessa tai työajoissa. Käsittämätöntä, koska maksan työstä juuri niin paljon kuin siitä kuuluukin maksaa.
Onneksi nyt olen saanut palkattua monia maahanmuuttajia, jotka ovat todella ahkeria ja hyviä työntekijöitä eivätkä valita turhasta.
Mielestäni suomalaiset ovat nykyään aika pullamössökansaa, joka on tottunut saamaan kaiken ilmaiseksi. Sosiaalituet pitäisi ehdottomasti poistaa. Tästä maasta löytyy jokaiselle suomalaiselle vaikke 3 työpaikkaa, jos vaan haluaa töitä tehdä.
Suomalaiset ovat laiskoja eivätkö halua tehdä työtä
31
1796
Vastaukset
- Toinen yrittäjä
Tämä on niin totta!
Suomalaiset työntekijäni ovat aina kahvi/tupakkatauolla ja marisemassa milloin mistäkin. Saikkuilevat myös aivan tolkuttomasti! Juuri palkkaamani pari ulkomaalaista kundia ovat parhaita ikinä näkemiäni työntekijöitä!
Ehdottomasti sosiaalituet pois, ei tämä kommunistinen holhousyhteiskunta ole meille hyväksi. Minun ääneni saa seuraavissa(kin) vaaleissa Suomen ykköspuolue KANSALLINEN KOKOOMUS! - tarkkailija4
Viestissäsi on totuuden siemen. Monet ystäväni ovat työttömänä ja valittavat siitä koko ajan ja kun ehdottelen heille vapaita vakansseja eri yrityksistä niin ei koskaan kelpaa kun aina löytyy joku tekosyy miksi paikkaa ei muka voi hakea. Ei tunnu työt kelpaavan tässä maassa ihmisille.
- pienipalkk. duunari
Luuletko että töissäkäynti on ilmaista? Työttömillä ei ole varaa asua jossain keskustassa vaan halpojen asuinalueiden vuokraslummissa jotka ovat varmasti kaukana työpaikoista. Näinollen työssäkäynti ei onnistu jollain polkupyörällä tai bussillakaan vaan vaatii auton jonka ylläpito on Suomessa tekemällä tehty h3lvetin kalliiksi.
TES minimipalkat ovat täällä aivan liian alhaisia elinkustannuksiin nähden, tottakai sinä olet sitä mieltä että "maksan sen mikä kuuluu maksaa" eli TES minimipalkka jolla työntekijä ei kuitenkaan tule toimeen käytännön elämässä!
Jos työvoiman saanti on OIKEA ongelma, yrittäjien tulisi vaikuttaa päättäjiin että elinkustannukset alenisivat tai TES minimipalkat nousisivat sen verran että niillä tulee toimeen.
Nopeiten vaikuttava vaihtoehto olisi että maksaisitte enemmän kuin TES palkka että työntekijä tulee sillä toimeen mutta "jostain syystä" työnantajat eivät halua maksaa työntekijöille oikein mitään, sen sijaan sijoittajille jaetaan osinkoja, palkkioita ym. rahaa avokätisesti.
MIETTIKÄÄ NYT PRKELE MITÄ OIKEIN TEETTE ENNENKUIN ALATTE SYYTTELEMÄÄN TYÖNTEKIJÖITÄ!!!!
ps: minä olen äänestänyt Perussuomalaisia jo useammassa vaalissa ja tulen tekemään näin jatkossakin.- yritys & yritys
>> ... sen sijaan sijoittajille jaetaan osinkoja, palkkioita ym. rahaa avokätisesti.
Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn miksi pääomansa menettämisen ja / tai suurienkin tappioiden uhalla yrityksiin invetoivat eivät ansaitsen osinkojaan?
Mitä tapahtuu jos kaikki nuo riskiä ottavat sijoittavat päättäisivät vetää sijoituksensa pois ja olla enää sijoittamatta yrityksiin? Moniko yritys tekisi konkurssin ja työntekijät menettäisivät työpaikkansa? Montako uutta yritystä työpaikkoineen perustettaisiin ilman sijoittajia?
Kannustan sinua itseäsi aloittamaan vaikkapa pienimuotoisen pörssisijoittamisen, tekemään perustyön valitaksesi hyviä yrityksiä ja havaitsemaan miten toisinaan sijoittamasi pääoma saatta olla jopa 50%:a tappiolla.
Kestäisikö hermoisi sijoitusarvosi voimakkaitakin heilahteluita ja säilyisikö varmuutesi tekemistäsi sijoitusvalinnoista ja nukkuisitko yösi rauhassa?
Kuinka monia ja kuinka suuria tappioita henkinen sijoittajan kanttisi kestäisi?
Kun olet harrastanut muutaman vuoden sijoittamista niin uskallan olla vakuuttunut, että kantasi osikinkoihin tulee muutumaan. Se on sijoittajille maksettua palkkaa ottamastaan riskistä.
Ps. Miten sijoittamillesi rahoille olisi käynyt jos olist sijoittanut vaikkapa Nokiaan vuonnan 2010?
- http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/osake/index.jsp?klid=1050&days=1825&graafi=true#graph - Pienipalkk. duunari
yritys & yritys kirjoitti:
>> ... sen sijaan sijoittajille jaetaan osinkoja, palkkioita ym. rahaa avokätisesti.
Kertoisitko yhdenkin hyvän syyn miksi pääomansa menettämisen ja / tai suurienkin tappioiden uhalla yrityksiin invetoivat eivät ansaitsen osinkojaan?
Mitä tapahtuu jos kaikki nuo riskiä ottavat sijoittavat päättäisivät vetää sijoituksensa pois ja olla enää sijoittamatta yrityksiin? Moniko yritys tekisi konkurssin ja työntekijät menettäisivät työpaikkansa? Montako uutta yritystä työpaikkoineen perustettaisiin ilman sijoittajia?
Kannustan sinua itseäsi aloittamaan vaikkapa pienimuotoisen pörssisijoittamisen, tekemään perustyön valitaksesi hyviä yrityksiä ja havaitsemaan miten toisinaan sijoittamasi pääoma saatta olla jopa 50%:a tappiolla.
Kestäisikö hermoisi sijoitusarvosi voimakkaitakin heilahteluita ja säilyisikö varmuutesi tekemistäsi sijoitusvalinnoista ja nukkuisitko yösi rauhassa?
Kuinka monia ja kuinka suuria tappioita henkinen sijoittajan kanttisi kestäisi?
Kun olet harrastanut muutaman vuoden sijoittamista niin uskallan olla vakuuttunut, että kantasi osikinkoihin tulee muutumaan. Se on sijoittajille maksettua palkkaa ottamastaan riskistä.
Ps. Miten sijoittamillesi rahoille olisi käynyt jos olist sijoittanut vaikkapa Nokiaan vuonnan 2010?
- http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/osake/index.jsp?klid=1050&days=1825&graafi=true#graphNe ketkä sijoittavat suuria summia ammatikseen, osaavat kyllä valikoida ajankohdat oikein joten tuo Nokiaan vetoaminen ei oikein tepsi.
Harrastan pienimuotoista rahastosäästämistä, tällä hetkellä on hieman plussalla mutta palkkatulo työstä on mulle se pääasiallinen toimeentulon muoto.
Kyllähän yrityksiä voi perustaa ilman pörssiä ja sijoittajia jos yrittäjällä on itsellään alkupääomaa tai lainaa sitä pankista. Nykyisellään vaan tuntuu että on täysin sivuseikka mikä on yrityksen toimiala, pääasiana näyttää olevan työntekijöiden irtisanominen ja rahojen avokätinen, suorastaan holtiton jakaminen sijoittajien kouraan.
Kyllähän sijoittajat toki ansaitsevat osingot mutta niissäkin pitää olla kohtuus, lisäksi työntekijöitä ei saa irtisanoa vain siksi että joku sijoittajanplanttu huvikseen niin määrää vain näyttääkseen että on jotain valtaa.
Vastaapa itse miksei työntekijä ansaitsisi mielestäsi minkäänlaista palkkaa työstään? Ilman työntekijöitä ei yritys saa mitään aikaan eikä sijoittajakaan sitä tuottoa kun mitään myytäviä tuotteita ei saada aikaan ilman työntekijöitä.
En jaksa käsittää tätä nykyajan työntekijä / duunari vihamielistä asennetta koko yhteiskunnassa!! Sitä vaan duunari yrittää saada toimeentulonsa työtä tekemällä eikä työttömänä tukia vetämällä mutta silti saa vaan paskat silmilleen poliitikoilta, yrittäjiltä, sijoittajilta ja työttömätkin nauravat partaansa kun toiset raataa turhan takia, saavat palkaksi vaan pakkoloman tai potkut!!
Miten omat hermosi kestäisivät niellä tällaista paskaa... - yritys & yritys
Pienipalkk. duunari kirjoitti:
Ne ketkä sijoittavat suuria summia ammatikseen, osaavat kyllä valikoida ajankohdat oikein joten tuo Nokiaan vetoaminen ei oikein tepsi.
Harrastan pienimuotoista rahastosäästämistä, tällä hetkellä on hieman plussalla mutta palkkatulo työstä on mulle se pääasiallinen toimeentulon muoto.
Kyllähän yrityksiä voi perustaa ilman pörssiä ja sijoittajia jos yrittäjällä on itsellään alkupääomaa tai lainaa sitä pankista. Nykyisellään vaan tuntuu että on täysin sivuseikka mikä on yrityksen toimiala, pääasiana näyttää olevan työntekijöiden irtisanominen ja rahojen avokätinen, suorastaan holtiton jakaminen sijoittajien kouraan.
Kyllähän sijoittajat toki ansaitsevat osingot mutta niissäkin pitää olla kohtuus, lisäksi työntekijöitä ei saa irtisanoa vain siksi että joku sijoittajanplanttu huvikseen niin määrää vain näyttääkseen että on jotain valtaa.
Vastaapa itse miksei työntekijä ansaitsisi mielestäsi minkäänlaista palkkaa työstään? Ilman työntekijöitä ei yritys saa mitään aikaan eikä sijoittajakaan sitä tuottoa kun mitään myytäviä tuotteita ei saada aikaan ilman työntekijöitä.
En jaksa käsittää tätä nykyajan työntekijä / duunari vihamielistä asennetta koko yhteiskunnassa!! Sitä vaan duunari yrittää saada toimeentulonsa työtä tekemällä eikä työttömänä tukia vetämällä mutta silti saa vaan paskat silmilleen poliitikoilta, yrittäjiltä, sijoittajilta ja työttömätkin nauravat partaansa kun toiset raataa turhan takia, saavat palkaksi vaan pakkoloman tai potkut!!
Miten omat hermosi kestäisivät niellä tällaista paskaa...>> Ne ketkä sijoittavat suuria summia ammatikseen, osaavat kyllä valikoida ajankohdat oikein joten tuo Nokiaan vetoaminen ei oikein tepsi.
Miksi siis Lehman Brothers http://en.wikipedia.org/wiki/Lehman_Brothers joka oli maailman neljänneksi suurin investointipankki epäonnistui aina konkurssin saakka?
Miksi pankit ja investointipankit kautta maailman tekivät kolossaalisia tappioita ja alaskirjauksia mm. surprime-kriisin mainingeissa?
Ei kenelläkään ole sitä kuulua kristallipalloa ja kaikki tekevät myös tappioita, niin suuret kuin pienetkin.
>> Ilman työntekijöitä ei yritys saa mitään aikaan eikä sijoittajakaan sitä tuottoa kun mitään myytäviä tuotteita ei saada aikaan ilman työntekijöitä.
Käännät asian aivan ylösalaisin. Ilman yrityksiin investoijia ei olisi yrityksiä eikä työpaikkoja. Ilman yrittäjyyden riskien ja haasteiden ottavia ei olisi työpaikkoja tarjolla.
Työntekijöillä puolestaan ei edes ole kompetenssia, tieto-taitoa, henkistä profiilia, eikä halua yritystoiminnan perustamiseen ja sen menestyksekkääseen hoitamiseen, eikä halua sen mukanaan tuomiin haasteisiin ja paineisiin vastatakseen.
Myös pienyrityksen perustaja ottaa kantaakseen kaikki toiminnan riskit ja hänellä työ, paineet ja huolet jatkuvat vielä virallisen työajan jälkeenkin iltaisin ja viikonloppuisin samaan aikana kun työntekijä sulkee oven perässään ja keskittyy vapaa-aikaansa ilman yrittäjän riskejä ja murheita. Monella pienyrittäjällä yritystyypistä riippuen on jopa oma henkilökohtainen omaisuus toiminnan takeena.
Siitä toki olen samaa mieltä, että on olemassa myös väärinkäytöksiä ja työntekijöiden liki pelkkänä karjana kohtelua, mutta tämänkään suhteen ei tule lähteä liian pitkälle meneviin globaalisiin yleistyksiin.
Suuryrityksien tasolla joudutaan tekemään vaikeita yrityksen globaaliin kokonaisuuteen liittyviä kannattavuuden linjauksia ja ratkaisuja. Toisinaan yritysympäristön muutoksien vuoksi on pakko saneerata, keventää purjeita ja keskittää toimintaa jo itse yrityksen olemassaolon jatkamisen edellytyksenä.
Tietystikin ne joiden kohdalle väen vähennykset tulevat joutuvat erittäin vaikeaan tilanteeseen ja varsinkin jos on kyse vähäisen koulutuksen suorittajatason tehtävistä. Mikäli tilanne toteutuu lisäksi alueella jossa paikallinen talous on vain muutaman yrityksen varassa, niin vajaalla / suppealla koulutuksella ja kompetenssilla on vaikea löytää uutta työpaikkaa.
Sitten on ongelmana toisinaan myös investointipankkien ja / tai suurinvestoijien tekemät yrityksien nurkanvaltaukset ja jotka pakottavat yrityksen halltuksessa oman tuoton maksimoinnin linjansa, joka ei välttämättä ole edes yrityksen pitkän aikavälin edun mukaista. He eivät edes ole todellisia yrittäjiä tai yrittäjähenkisiä, vaan ovat hakemassa maksimaalista tuottoa.
>> En jaksa käsittää tätä nykyajan työntekijä / duunari vihamielistä asennetta koko yhteiskunnassa!!
Nykyisin vedetään ruuvit tiukalle kaikkialla yhteiskunnassa jossa myös yrittäjien toimintaympäristö on yhä vaikeampaa.
Myös kansainvälinen globaali talous tekeen yrittämisen erittäin haasteelliseksi. Aina löytyy joku joka on valmis tekemään saman edullisemmin EU:ssa tai toisaalla.
Yritystoiminta ei myöskään ole kuin viivottimella piirrettyä tasiasen tuottavuuden linjaa jossa nykyisyys on tae tulevaisuudesta. Kilpailu on kovaa, raakaa ja siihen tulee voida vastat. Myös yritystoiminnan toimintaympäristössä voi tulla yrityksestä riippumattomia muutoksia, jotka laitavat toiminnan kannatavuuden vaakalaudalle.
- Tämä on totuus
Jaahas, loispummiyrittäjät uhoavat. Suurin osa yrittäjistä on täysiä kusipäitä. Onko se sitten ihme, jos suomalaiset eivät halua joutua loisivien yrittäjien "orjiksi"? Teidän kaltaistenne takia koko Suomi on uppoamassa suohon.
- Anonyymi
Yrittäjä voi kierrättää riskit vuokrafirmalle , tosin maksaa tuplahinnan, mutta pääsee helposti eroon.
- acetaatti
Myöskin yrittäjänä huomannut saman. Työt eivät oikein suju kunnolla peruspalkalla ja työntekijät "kiristävät" urakkaluonteisesti palkkansa niin korkeiksi, että työn tekeminen heillä ei kannata. Työtä tehdään hitaasti tai huonolla laadulla peruspalkalla. Mikäli urakka näyttää helpolta tehdään se hutiloiden vieläkin huonommin. Rajatuista aikatauluista johtuen urakkahintoja nostetaan ihan törkeiksi, sellaisiin en ole enään ryhtynyt. Muutama on lähtenyt kokelemaan onneaan aidan toiseltapuolelta huomaten, että ruho olikin jopa käynyttä siellä puolen, ansiotaso tippunut 50% ja kilpailijoiden lupaukset puheiden hölinää. Eivät kehtaa tulla takaisin vaikka sensuuntaisia puheita heidän tuttaviltaan kuulenut.
- Pienipalkk. duunari
Sanon sullekin että jos työvoiman saanti tai palkkataso on ongelma niin vaikuttakaa päättäjiin verotuksen ja elinkustannusten alentamiseksi. Ne ovat pääsyy kaikkeen pa8kaan mitä Suomessa nykyään on meneillään.
Jos elinkustannukset olisivat kohtuullisia ja palkalla tulisi toimeen, olisi työnteko paljon mielekkäämpää kun sillä todella tulisi toimeen. Nyt se on vaan hyväntekeväisyyttä kun ei työntekijä siitä saa mitään, kaiken hyödyn korjaa työnantaja, verottaja sekä osakkeenomistajat, työntekijä nuolee vain näppejään!
- viidestoista yritys
Yrittäjäksi pääsee kuka tahansa pummi kävelemällä yritysrekisteriin ja maksamalla muutaman euron rekisteriin pääsemiseksi. Eipä siis ihme, että suurin osa nykyajan yrittäjistä on kansakoulutason sekopäitä.
- yritys & yritys
Yksityisyrittäjä:lle
Avauksesi ilman ianoatakana faktatietoa on täysin epävalidi ja lisäksi esitettynä yleistävällä suomalaisia tavalla työntekijöitä asiattomasti leimaten.
Aivan aluksi. Kerro yrityksen toimiala, työn profiili, työajat ja työolosuhteet, sekä palkka jota tarjoat tehdystä työstä.
Vasta tämän jälkeen voimme alkaa keskustella konkreettisesti ja ottaa kantaa väittämääsi.
Yhdelläkään tässä ketjussa yrittäjänä esiintyvällä itsellä ei ole olut edes alkeellisinta selkärankaa, että olisi yksilöinyt yllä olevat olelliset ja aivan perusasiat. Mistä se kertoo?
- ->
Markkinoilla hyviä työnantajia ja hyviä työntekijöitä. Sitten on paljon edellämainittuja, mutta aivan eri kategoriassa.
Maailma ei ole suinkaan niin mustavalkoinen jollaisen sen koetat maalailla.
On toimialoja joille on täysin ymmärettävistä syistä vakea saada stabiilia, pysyvää ja hyvää henkilökuntaa.
Tästä yhtenä esimerkkinä vaikkapa siivousfirmat joissa henkilökunta rehkii raskaissa töissä aivan olemattomalla palkalla ja usein myös vaihtelevilla työajoilla ja jossa usein myös työpisteet sijaitsevat hajallaan eri paikoissa ja vaativat omaa autoa.
Sama tilanne koskien huonokuntoisia ja huonosti sijaitsevia sijoitusasuntoja joihin on vaikea saada vuoralasia, hyvistä sellaisista puhumattakaan.
On myös hyviä asuntosijoittajia ja hyviä vuokralaisia ja sitten niitä toisenlaisia kummassakin leirissä. - lifemocker
voi harmi kun et voi orjuuttaa ketään!
et sitten ole ajatellut olisiko siinä työajassa ja palkkauksessa JOTAIN VIKAA kun ei kelpaa!? :D- pienipalkk. duunari
Niinpä, paljon puhutaan työelämän kehittämisestä ja työssäjaksamisesta, työssäviihtymisestä mutta ne jäävät vain juhlapuheiksi.
Käytännössä työnteko on useimmille vain välttämätön pakko, inhoke jolla saa jonkinlaisen toimeentulon ja sekin ainut hyöty on katoamassa kun kustannukset tässä maassa kohoavat räjähdysmäisesti, palkat sen sijaan polkevat paikallaan.
Miksi turhaan raataa v1ttumaisessa työssä huonolla palkalla jos parempiakin löytyy? Aloittaja voisi vaikka kohentaa työoloja tai maksaa tarpeeksi korkeaa palkkaa niin voisi joku tekijä löytyäkin mutta en usko hetkeäkään että tekee yhtään mitään työntekijän eteen eikä maksa pakollista enempää palkkaakaan, mieluiten varmaan haluaisi ilmaisen työharjoittelijan jolla teetättäisi kaikki työt mistä kuuluisi maksaa oikeaa palkkaa.
Eihän rikas eliittikään tee mitään töitä, nehän vaan oleskelevat joutilaina ja korkeintaan ainut työn näköinen homma on tarkistella sijoitusten tuottoprosentit tietokoneella, ehkä ostella ja myydä joitain osakkeita, siinä rikkaiden päivän hommat...
- pölyallergia
Pienyritykset pitäis lailla kieltää. Yrittääkää vaan ihan itestänne. Kokemusta muutamasta, hyvä että vessassa sai käydä työaikana! Kas kun sitäkin ei vähennetty palkasta. Ja auta armias, jos sairastuit ja jouduit vielä käymään työterveydessä. Sekin olisi maksatettu! Tee työs itte!
- maksakaasitä palkkaa
Suomalaiset eivät halua tehdä työtä ilman palkkaa. Kukaan muukaan ei halua.
- Anonyymi
Haista sinäkin itsekäs rahanahne pulla vittu, mitä sinäkin siinä valitat ja haukut ja ruoskit muita.
- Anonyymi
Kommenttisi kertoo juurikin mikä on ongelma nykyajan työnekijöissä.
Ketju on vanha mutta allekirjoitan kyseisen ongelman.
Nykytyöntekijät haluavat että työnantaja olisi työntekijän palvelija joka nöyränä palvelee työntekijää kun hän hyväsydämmisyyttään vaivautuu työpaikalle.
Suurin piirtein ketjun aloitusajoista taistelin yritykseni kannattavuuden kanssa.
Maksoin työntekijöille n. 30% tessiä parempaa palkkaa, 15% kilpailijoita parempaa palkkaa.
Ajatus oli että työtehoa olisi pikkuisen paremmin kuin kilpailijoilla, myös laadun oli tarkoitus olla parempaa.
Työteho ja laatu jäi jatkuvasti huonommaksi kuin kilpailijoilla, palkalliset koulutkukset, motivoinnit yms. eivät auttaneet.
Urakkaan kuuluvia työtehtäviä jotka olivat kuuluneet urakan sisältöön jo vuosikymmeniä alettiin laiminlyödä.
Työkoneet ja kalusto hajosi / katosi enenenemässä määrin.
Materiaalikustannukset nousivat hävikin myötä.
Oma työni lisääntyi koko ajan ja aiheutti sen etten voinut enään itse tehdä tuottavaa työtä.
Muutama vuosi sitten tuli mitta täyteen, irtisanoin melkein kaikki yöntekijät.
Vanhiimman työntekijän kanssa teen nyt töitä, ainakin vuoden verran vielä.
Nyt töissä oleva työntekijä pääsee eläkeputkeen ja itse jään omalle eläkkeelle.
Jos olisi ollut käytettävissä samanlaisia työntekijöitä kuin ennen vuosituhannen vaihdetta niin yritys olisi kannattanut ja olisin jatkanut yritystoimintaa vielä vuosia eteenpäin.
Melenkiinnolla jään seuraamaan uuden yrittäjäsukupolven taistelua ja sitä miten he ratkaisevat ongelmat.
- Anonyymi
Joopa joo. Et taida olla niin menestynyt kuin sanoit. Tämä on sitä paikallista sopimista buustaavaa juttua.. Toisaalta tunnen suurta myötähäpeää ahneuttasi kohtaan. Eipä kannattaisi valittaa jos tarjoaa vähemmän kuin suomalainen sosiaaliturva, joka sekin on maailman huonoimpia.. Taidat olla juuri niitä kaikkien inhoamia pellejä, jotka valittavat että he eivät saa täysillä hyväksi käyttää hätää kärsiviä ihmisiä.. Jos tietäisin kuka olet niin olisit todella vaikeuksissa.. Luultavasti maksaisit vielä pimeästikin koska se sopisi sun pirtaan.. Paska vetelys kun olet.
Lämpimin terveisin Verohallinto veroasiamies Repo.
Mahdolliset palautteet verotarkastusta varten minulle tänne toimistoon.
Muuten pidät suusi soukemmalla.. Tuliko selväksi.. Apina..- Anonyymi
Jos kommentoit minun tekstiin kun heitän pyyhkeen kehään.
Kuten kirjoitin en pihistellyt palkasta.
En vaatinut palkan alentamista.
Ainoa mitä vaadin on työn tekeminen vastineeksi palkasta.
Nykyään vain tuntuu olevan sellainen ajatelutapa että lasketaan että kuka pääsee vähimmällä työnteolla päivän ja sitäkautta muka tienaa enemmän.
Mutta eikös se ole hyvä kun minunlaisesta riistjästä pääsette eroon.
Kannustan muitakin riistäjiä lopettamaan "riistämisen" ja vapauttamaan lusmut riistosta.
Suomihan on vapaa maa eikä ketään pakoteta riistäjäksi.
- Anonyymi
Olet näitä trattoja pyöritellyt vuosia?
- Anonyymi
Eihän ne kukaan enää töitä. Se on vanhanaikaista. Ennenhän ne tekivät töitä, mutta ei enää nykyään.
Sanna Marin sanoi, että työ on vanhanaikaista, nyt on uusinormaali.
Työaika on 5 tuntia kolmena päivänä viikossa, sillä vanhalla hyvällä palkalla. Mitäs sanotte, siihen vielä koko kesä kesälomaa. Ja sitten soittaa vaan lekurille, että en pääse tulee, niin viikko tulee sairaslomaakin heti ja sitten kun käymään menee ja lekuri naaman näkee, kuukauden lisää kirjoittaa, että sillä tavalla, lomalle ulkomaille ne herrat.- Anonyymi
Sekö on sitä kuukausipalkkaisten herrojen työtä, ilmeisesti, eipä niillä mitään tekemistä ole muutenkaan. Kolme tohtorinhattua päälekkäin ja kuusi korkeaa tutkintoa. Parisataa tonnia palkkaa.
- Anonyymi
Lähtiköhän tämäkin henkilö -laiskuuttaan- Suomesta, vai olisikohan sittenkin syyksi kertomallaan huonolla palkkatasolla vinha perä...
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008181947.html - Anonyymi
ilman palkkaa ei varmasti kukaan halua tehdä työtä, miksi Suomalainen olisi poikkeus? Suomessahan on EU:n heikoinpiin kuuluva palkan ostovoima, että sieltäpä se pääsyy löytyy miksei työt kiinnosta...
- Anonyymi
Haha, ”menestyvät” yritysjohtajat” eivät pyöri jollain huuhaa keskusteluforumilla. Huono trolli ja vedätysyritys. Hyppää kaivoon.
- Anonyymi
Johtuisikohan Suomalaisten vähäinen into töihin siitä, että Suomalaisia on raskaasti vedetty nenästä tässä maailmassa. Sotien jälkeen kansamme teki suuren työn noustakseen sodan runtelemasta maasta Pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Se ei käynyt poliitikoillemme ja yritysjohtajilllemme jne. taloudelliselle eliitille, vaan työmme hedelmät menivät myymään pilkkahintaan ulkomaiseen omistukseen, järjestivät tähän maahan 90-luvun laman keinotekoisesti, tuhosivat kaiken sen työn hedelmät, mitä sotien jälkeen kansamme sai aikaan!
Ei ihme jos ei kiinnosta työskennellä kusettajien hyväksi... - Anonyymi
Ei Suomi enää pärjäisi Pohjois Koreana . Maailma on avautunut. Tosin Suomi vapautti rahamarkkinat aika aikaisessa vaiheessa 1986. Jolloin rahan vienti ja tuonti Suomeen tuli vapaaksi. Se oli hyvin pieni summa mitä sai olla mukana , kun turisti ulkomaille lähti. Taisi olla 1 400 markaa 1980 luvun alussa. Ilman Suomen Pankin lupaa.Harvalla oli silloin Visaa. Matkashekkejä käytettiin. Oliko niissäkin yläraja. Seuramatkoja kun tehtiin Suomesta niin matkat ja majoitus oli jo maksettu- Olipa niin että joukossa oli matkustajia , jotka sitten asuivat jossain muualla ei maksetussa hotellissa. Aivan älyttömän kalliita , kun olivat pelkät lentoliput.
Mitä sitten seurasi siitä , kun rahamarkkinat vapautui . No ensimmäiseksi lopetettiin vaate ja kenkäteollisuus Suomessa. Portugaliin siirsivät Suomalaiset vaatetehtaat tuotantonsa, kun oli paljon halvempaa. Portugalikin menetti kilpailuetunsa , kun tuli tämä Glopalisaatio. Siinä missä aikaisemmin Länsi-Euroopan ja Usa ja Japani harjoittivat kauppaa keskenään pienillä tulleilla, Tuli mukaan kaikki Maailman maat samoilla säännöillä. Rahan vienti ja tuonti , samoin kun investointi ulkomaille ja toistepäin vapautui vuonna 1997 ja 2000 luvun alussa, joitain Kuubaa tai Pohjois Koreaa lukuunottamatta. Palvelut ei tosin sisältyneet ehtoihin. Muuten Suomen pitkäaikais sairaat kärrättäisiin ulkomaille ja kaikki leikkausta vaativat potilaat hoidettaisiin niissä maissa , joss se olis halvinta. - Anonyymi
Vedä syyrianlaisen turkinhihaan.
- Anonyymi
Suomessa yliverotetaan palkka olemattomaksi. Tuloverot nolliin, verotetaan ennemmin esim. (haitta)kulutusta, kummasti esim autoilijaa kiinnostaisi panostaa uudempaan pienikulutuksisempaan autoon jos polttoaine olisi niin kallista, että olisi oikeasti merkittävä hyöty kokonaiskuluissa sijoittaa vaikka 10000e pienen kulutuksen autoon. Nykyisellään, polttoaine on niin halpaa että uudempi auto ei kannata.
Tupakka- ja alkoholivero kanssa tappiin. Tällaisia yhteiskunnalle haitallisia asioita voisi verottaa pois kuvioista. Tulovero jos on nolla niin rahat edelleen riittäisi esim. tupakkaan jos siihen päätyy, mutta kummasti vaikka tupakoinnin lopettaminen kävisi mielessä ja saman rahan säästö vaikka hienompaan lomamatkaan houkuttelisi, jos röökin hinta olisi tapissa.
Tuloverotus on naurettava keksintö. Progressio vieläpä tappaa viimeisenkin innon panostaa tulotason kasvattamiseen. - Anonyymi
Joo kyllä nää ulkomaalaiset työntekijät on nähty. Niitä tarvitaan 5 korvaamaan yksi suomalainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211791
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241488Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1731320Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1601290- 1481265
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.631078