Sielu

Kiku-palstalla pappi puhui sielusta.

"Lopultahan se selviää lopullisesti vasta meidän jokaisen oman kuoleman jälkeen.
Sielu on olennainen osa ihmistä. Keskiajalle saakka ajateltiin, että vain miehellä on sielu. Nyt te haluatte ajatella ja uskoa, että kellään ei ole olemassa sielua? Jos me olemme pelkkää kemiää ja fysiikkaa ja ainetta, niin miksi meillä on tunteet? Miksi voimme oppia ja kehittyä? Emme ole robotteja, joita aivot ohjaavat.
Mitä tulee ihmisen sieluun, siitä voidaan sanoa myös näinSielu on yhteydessä ihmisen elämään ja henkeen. Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluvat ruumis ja sielu. Osa erottaa hengen ja sielun ja osa ei."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11717835/#comment-63516022

Mistä tuollainen uskomus johtuu? Mikä tarve joillain on uskoa johonkin sieluun, joa leijailee sitten joskus hamassa tulevaisuudessa taivaisiin tai helvettiin?

http://psychenet.wordpress.com/mielen-tutkimus-ja-hoito/aivot-ja-mieli/
24139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Uskovilla täytyy olla tuollainen keksitty käsite, jotta voisivat uskotella siihen kuolemanjälkeiseen elämään ja taivaaseensa. Toinen keskeinen käsite on synti, joka on uskovien keksimä käsite, varta vasten keksitty ongelma johon sitten tarjotaan keksittyä ratkaisua eli uskoa ja Jeesusta.

Mutta kun tajuaa ettei mitään tuollaista ongelmaa ole edes olemassakaan, niin tajuaa myös ettei siihen olemattomaan tarvita mitään olematonta ratkaisua. Pelkkää lapsellisen typerää huuhaata koko soopa ja vain eräs versio joulupukista ja kilteistä lapsista.

Ja jokainen joka on nähnyt omaisensa kituvan ja kuihtuvan pois hitaasti etenevän alzheimerin taudin kynsissä, on samalla nähnyt miten se "sielu" rapistuu ja murenee pois samaa tahtia rapistuvan aivokudoksen kanssa. Lopputuloksena outo ja täysin vieras ihminen, joka käyttäytyy kummallisesti eikä muista mitään eikä tunnista ketään omaisiaan, eikä kykene huolehtimaan mistään asioistaan. Missäs se kyseisen ihmisen "sielu" siinä vaiheessa luuraa?

Äänestä
  • "Toinen keskeinen käsite on synti, joka on uskovien keksimä käsite, varta vasten keksitty ongelma johon sitten tarjotaan keksittyä ratkaisua eli uskoa ja Jeesusta."

    - Siis keksi ensin ongelma ja sitten siihen ratkaisun. Noin se mainonnassakin menee. Keksi tarve ja kauppaa sitten siihen jotain tuotetta.

    Ystäväni kertoi äidistään joka ei tuntenut enää ketään ja vaan makasi sängyn pohjalla täysin toisten ihmisten hoidon varassa. Painoi jotain 45 kiloa kuollessaan. Oli kai unohdettu syöttää.

    Äänestä

  • Synti on mielipidejohtajien, pappien ja vastaavien keksimä massojenhallintakeino. Alamaisista saa helpommin ohjailtavia ja tottelevaisempia kun heille syötetään idea siitä, että ovat pahoja ja vain mielipidejohtajien virallistaman totuuden nielemällä voivat vapautua pahuudesta, mutta vasta kuolemansa jälkeen. Ja yksi tärkeimmistä ideoista syntikäsitteen takana lienee myös se, että koska pappeja tms. ei millään riitä jokaiseen makuuhuoneeseen vahtimaan, että Matti todellakin laskee siemenensä Maijaan, eikä Teppoon tai lakanalle, tarvitaan jippo, jolla seksuaalisuutta voidaan hallita etäohjatusti. Valtaosa uskovaisten syntikäsitteestähän pyörii navanalusasioissa.

    Äänestä

  • Pari kappaletta eläneitä esimerkkejä tunsin uskovista kristityistä, joiden muisti säilyi kuolemaan asti kohtuullisena, ja kiitollisuus Jumalaa kohtaa kuolemaan saakka. Samoin tunnen muutaman esimerkin Jumalaa kunnioittamattomia ihmisiä, joiden henkinen suorituskyky on rajusti murenemassa iän karttuessa. Vanhainkodin asukkaiden luonteet kärjistyvät vanhenemisen myötä. Toisilta tulee rajuja kirosanatulvia ja katkeruutta, toisena ääripäänä löytyy hymyileviä ja elämästään kiitollisia.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Pari kappaletta eläneitä esimerkkejä tunsin uskovista kristityistä, joiden muisti säilyi kuolemaan asti kohtuullisena, ja kiitollisuus Jumalaa kohtaa kuolemaan saakka. Samoin tunnen muutaman esimerkin Jumalaa kunnioittamattomia ihmisiä, joiden henkinen suorituskyky on rajusti murenemassa iän karttuessa. Vanhainkodin asukkaiden luonteet kärjistyvät vanhenemisen myötä. Toisilta tulee rajuja kirosanatulvia ja katkeruutta, toisena ääripäänä löytyy hymyileviä ja elämästään kiitollisia.

    Empiirinen ja laajaotantainen tutkimusaineistosi häikäisee objektiivisuudellaan.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Empiirinen ja laajaotantainen tutkimusaineistosi häikäisee objektiivisuudellaan.

    Saamme otantaan laajuutta, kun ateistit alkavat kertoa tuntemiensa ihmisten vanhenemisesta ennen kuolemaa.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Saamme otantaan laajuutta, kun ateistit alkavat kertoa tuntemiensa ihmisten vanhenemisesta ennen kuolemaa.

    Kaikki meistä eivät moisella taida kehdata elvistellä.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Saamme otantaan laajuutta, kun ateistit alkavat kertoa tuntemiensa ihmisten vanhenemisesta ennen kuolemaa.

    >>4 jkr

    Äänestä

  • 234rtf kirjoitti:

    Kaikki meistä eivät moisella taida kehdata elvistellä.

    Oli aika vaikea tajuta mikä viestissäni on elvistelyä. Onko niin, ettei 234rtf ole kohdannut elämänsä aikana yhtään vanhaa ihmistä? Vanhainkodeissa ja sairaaloissa on vierailuajat, eikä tarvitse olla elvis-rikas päästäkseen tapaamaan vanhaa ihmistä.

    Proconsul kyselee missä ihmisen sielu luuraa silloin kun ihminen menettää henkisen suorituskykynsä. Kuolemaa lähestyvien ihmisten luonteet paljastuvat, ja ovat hyvin opettavaista seurattavaa sen suhteen, miten oma elämä kannattaa elää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta seurata kuolemaa tekevien edesottamuksia, joten keskustelupalsta on hyvä paikka sellaisenkin kokemuksen välittämiseen.

    "Proconsul kyselee missä ihmisen sielu luuraa silloin kun ihminen menettää henkisen suorituskykynsä."

    Etkä sinä vastannut siihen vaan aloit höpistä aiheen vierestä, kun sinulla ei ilmeisesti ole antaa mitään vastausta.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Oli aika vaikea tajuta mikä viestissäni on elvistelyä. Onko niin, ettei 234rtf ole kohdannut elämänsä aikana yhtään vanhaa ihmistä? Vanhainkodeissa ja sairaaloissa on vierailuajat, eikä tarvitse olla elvis-rikas päästäkseen tapaamaan vanhaa ihmistä.

    Proconsul kyselee missä ihmisen sielu luuraa silloin kun ihminen menettää henkisen suorituskykynsä. Kuolemaa lähestyvien ihmisten luonteet paljastuvat, ja ovat hyvin opettavaista seurattavaa sen suhteen, miten oma elämä kannattaa elää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta seurata kuolemaa tekevien edesottamuksia, joten keskustelupalsta on hyvä paikka sellaisenkin kokemuksen välittämiseen.

    Useimmat meistä ovat nähneet kuolevia ihmisiä. Kyllä kaikki tietävät että reaktiot heillä ovat monenlaisia. Eivät ne kerro mitään sielusta tai sen olemassaolosta/olemassaolemattomuudesta. Halusit vain brassailla sillä kuinka jalo ja hyvä tyyppi olet kun käyt katsomassa vanhuksia samalla olettaen ettei moinen kuulu ateistien harrastuksiin.

    Äänestä

Todennäköisesti tämä johtuu siitä että meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys omasta merkityksellisyydestä, koska meillä itsellämme on merkitystä vähintäänkin meille itsellemme. Tämä kokemus on myös niin persoonallinen että sen erottaminen siitä keitä me itse koemme olevamme on lähestulkoon mahdotonta.
Ja mikäli omaa riittävästi sekä itsekunnioitusta että itseluottamusta niin tätä kokemusta ei tarvitse lähteä oikeuttamaan taikka perustelemaan oman itsensä ulkopuolisista lähteistä käsin vaan se on itsessään riittävä.

Uskonnot lähes poikkeuksetta hyökkäävät näitä inhimillisiä ominaisuuksia kohtaan, näiden ollessa itsekunnioitus ja itseluottamus, yleisesti vielä useammasta eri kulmasta saarnaamalla kahta ristiriitaista oppia.

Ensimmäinen näistä on käsitys siitä että ihminen on täysin vailla minkäänlaista merkitystä, joka on myös pääasiallinen syy sille minkä takia ihmiset edes ylipäätään kykenevät hahmottamaan käsityksen merkityksettömästä elämästä.
Toinen näistä on käsitys siitä että ihminen on erikois asemassa ja tämän uskonnollisen käsityksen mukaisen auktoriteetin mielenkiinnon kohteena.

Näistä ensimmäinen pyrkii lähinnä syyllistämään ja käytännössä hävittämään itsekunnioituksen ja itseluottamuksen, pyrkimyksenä korvata nämä omistautumisella uskonnolliselle dogmille ja luottamuksella tähän uskonnolliseen instituutioon.
Jälkimmäinen näistä puolestaan vetoaa ihmisen tuntemukseen merkittävyydestä ja esittää että tämä merkittävyys on johdettavissa uskonnollisten dogmien ja instituutioiden kautta. Useimmiten tämä myös tarkoittaa esitystä jossa ihminen nostetaan erityisasemaan, mutta ainoastaan silloin jos omaksuu kyseisen uskonnollisen dogmin.

Näitä käytetään siten että ihmistä ensin syyllistetään uskonnollisen dogmin avulla,jonka jälkeen tätä samaa dogmia tarjotaan ratkaisuksi ongelmaan jonka se on saanut aikaan.
Minkä jälkeen tämän dogmin mukaan toimimisesta palkitaan esittämällä että tämän dogmin mukaisesti ihminen joka hyväksyy sen on erityisessä asemassa muihin ihmisiin ja todellisuuteen verrattaessa.

Tätä syyllistämisen, omaksumisen ja palkitsemisen kierrettä jatketaan jonkinlaisella synti käsityksellä oli se sitten karma, tao, synti tai..... miksikä sitä sitten missäkin uskonnossa milloinkin nimitetään.
Jolloin syyllistämällä jostakin asiasta tämä samainen kierre voidaan aloittaa alusta, mikä johtaa entistä voimakkaampaan omistautumiseen siihen uskontoon minkä sitten onkaan omaksunut.

Tämä johtaa ennen pitkää tilanteeseen missä uskonnollisuus on ainoa ajattelutapa jonka kautta kyseinen henkilö määrittelee arvoja taikka merkityksiä.
Mikä johtaa esityksen kaltaisiin ajatuksiin ja tarpeeseen selittää merkityksiä ja käsityksiä uskonnollisen näkemyksen kautta.
Jotakin mikä on pääasiallinen ongelma uskonnollisissa ideologioissa noin ylipäätäänkin, ei ainoastaan jotakin mikä pätee tämän asian suhteen.

Äänestä

Outoa ettei kouluja käynyt ihminen ole tietoinen aivojen toiminnasta. Kuvitelma sielusta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on pelkkää unelmaa.

Vuosien mittaan on tullut huomattua hyvin selkeästi se, että monet ihmiset eivät mieti asioita. Lapsena päähän juntatut käsitteet pysyvät siellä, eikä niitä kyseenalaisteta juuri koskaan. Ehkä ei edes haluta miettiä, koska kuolema on monille hyvin pelottava asia. Varsinkin ja tietenkin jos kyse on omasta kuolemasta.

Äänestä
  • Joko se on selvitetty että mikä ne sähköimpulssit pistää liikkeelle juuri siinä järjestyksessä kuin ne lähtevät? Voidaanko jo koota keinotekoinen persoonallisuus tietokoneenosista?

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Joko se on selvitetty että mikä ne sähköimpulssit pistää liikkeelle juuri siinä järjestyksessä kuin ne lähtevät? Voidaanko jo koota keinotekoinen persoonallisuus tietokoneenosista?

    Körttiläisen isomummoni mielestä sähkö oli saatanasta, joten aivot ovat sielunvihollisen hallussa.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Joko se on selvitetty että mikä ne sähköimpulssit pistää liikkeelle juuri siinä järjestyksessä kuin ne lähtevät? Voidaanko jo koota keinotekoinen persoonallisuus tietokoneenosista?

    "Joko se on selvitetty että mikä ne sähköimpulssit pistää liikkeelle juuri siinä järjestyksessä kuin ne lähtevät? Voidaanko jo koota keinotekoinen persoonallisuus tietokoneenosista?"

    Aukkojen Jumala on huono argumentti. Toki kaikkea ei tiedetä aivojen toiminnasta, mutta se ei ole perustelu sielun olemassaololle.

    Äänestä

  • 4 jKr kirjoitti:

    Joko se on selvitetty että mikä ne sähköimpulssit pistää liikkeelle juuri siinä järjestyksessä kuin ne lähtevät? Voidaanko jo koota keinotekoinen persoonallisuus tietokoneenosista?

    4 jkr

    Elävä on elävä jossa toimii kaikenlaiset jutut. Siinä on kaikensorttisia soluja ja mitä lie juttuja ja yleensä elävät olennot liikkuvat. Eivät tosin aina, jos vaikka ajatellaan aivokuollutta, mutta muuten elossa olevaa ihmistä, jota roikotetaan putkien ja letkujen varassa.

    Mikä saa madon liikkumaan, mietipä sitä.

    Äänestä

Pitihän se keksiä joku miellyttävämpi mielleyhtymä kuolemanjälkeisestä olomuodosta kuin mätänevä ja haiseva ihmisraato. Sielu on kehitelty puhtaanvalkoiseksi, jopa siivekkääksi olioksi joka meistä muka jäljelle jää...

Äänestä

kas kummaa ettei tätä ole pyydetty poistoon, tämä kun ei liity ateismiin yhtään sen enempää kuin tanssiminenkaan.

Äänestä
  • Tanssii sielujen kanssa.

    Äänestä

  • Lopeta se ruikuttaminen.

    Äänestä

Itseäni sinänsä huvittaa eniten monien uskovien käsitys siitä että ihmisen tietoisuus on yhtä kuin ihmisen sielu, vaikka todellisuudessa on vaikka kuinka paljon näyttöä siitä että ihmisen tietoisuus on hyvin vahvasti sidottu nimenomaan aivoihin.

Itse uskon että jos jonkinlainen sieluksi kutsuttava asia on olemassa, se hyvin puhtaasti tietoisuutemme ulkopuolinen asia, elementti jolla korkeintaan saattaa olla jonkinlaista vaikutusta alitajuntaamme.

Tämä on se näkemys minkä varsin pitkälti buddhalaisuus omaa ihmisen sielusta ja ylipäänsäkin se tieteellisesti kestävimmällä pohjalla oleva sielukäsitys.

Kun ihminen kuolee, tämän muisti ja tietoisuus tuhoutuvat aivojen mukana joten eläneestä ihmisestä ei sinänsä jää mitään merkittävää jäljelle, ihmisen "minä" katoaa, aivan kuten monet ovat alzheimerista kärsivän läheisensä kohdalla nähneet.

Aika mielenkiintoista sinänsä että jos taivas ja/tai jonkinlainen kadotus ovat olemassa, mitä todennäköisimmin kenelläkään ei ole näihin joutuessaan enää maallisia muistojaan mukanaan.

Äänestä

"Sielu on olennainen osa ihmistä."

- Jos se on olennainen osa, niin miksi siitä ei ole minkäänlaista todistusaineistoa?

Äänestä
  • "- Jos se on olennainen osa, niin miksi siitä ei ole minkäänlaista todistusaineistoa?"

    Onhan siitä vaikka millä mitalla. Katsos kaikki ruumiit, joista sielu on lähtenyt, ovat todella hengettömiä.

    Venttiileissäkin sanotaan oleva sielu. Se on se ilman ulospääsyn estävä pikku mekanismi. Jos sielun ottaa pois venttiilistä, rengas on tussu kuten entisen huoran sanonko mä mikä.

    Ei nämä ateisteillekaan pitäisi kovin vaikeita olla tajuta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ateistix kirjoitti:

Kiku-palstalla pappi puhui sielusta.

"Lopultahan se selviää lopullisesti vasta meidän jokaisen oman kuoleman jälkeen.
Sielu on olennainen osa ihmistä. Keskiajalle saakka ajateltiin, että vain miehellä on sielu. Nyt te haluatte ajatella ja uskoa, että kellään ei ole olemassa sielua? Jos me olemme pelkkää kemiää ja fysiikkaa ja ainetta, niin miksi meillä on tunteet? Miksi voimme oppia ja kehittyä? Emme ole robotteja, joita aivot ohjaavat.
Mitä tulee ihmisen sieluun, siitä voidaan sanoa myös näinSielu on yhteydessä ihmisen elämään ja henkeen. Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluvat ruumis ja sielu. Osa erottaa hengen ja sielun ja osa ei."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11717835/#comment-63516022

Mistä tuollainen uskomus johtuu? Mikä tarve joillain on uskoa johonkin sieluun, joa leijailee sitten joskus hamassa tulevaisuudessa taivaisiin tai helvettiin?

http://psychenet.wordpress.com/mielen-tutkimus-ja-hoito/aivot-ja-mieli/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu