Valaiskaa minua!

Luin jokunen vuosi sitten kirjan verkostomarkkinoinnista. Voisiko se soveltua osaksi muita harrastuksia, arkea ja elämää ilman, että tarvitsisi vaahdota tuotteesta, tai menettää kasvoja ja ihmissuhteita? Tarkoitus on elämässäni luoda pysyviä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, enkä haluaisi tulevienkaan ihmissuhteitteni perustuvan jonkun tuotteen tyrkyttämisen ympärille. Nykyiset tuttuni ja harrastekaverini voisi laskea pisteitä minun osaltani, jos kerron heille jostain älyttömästä tuotteesta. Eli en voi tehdä sitä. Tuotteen pitää olla sellainen, että sen takana voi luontevasti seistä. Pitää tehdä itsensä tunnetuksi ikäänkuin.

Haluaisin kuulla, mitä firmoja alalla on, eli mitä käytännössä voisin myydä Suomessa laillisesti? En tiedä ylipäätään markkinnoinnista mitään käytännössä, eikä se kuulu kiinnostusten kohteisiini, mutta voisin olla kiinnostunut pitkän aikavälin harrastuksena, jos löytyy jokin elämääni ja harrastuksiini hyvin soveltuva tuote, jota voisi ilman tyrkyttymäistä yrittää saada kaupan?Mitä siis on tarjolla?

15

165

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • efghiosgruihb

      Kun tuote ja yhtiö ovat kunnossa, voi kyseessä olla juuri kuvauksesi mukainen mahdollisuus.

      Hyvä ystäväni tekee 800 -1000 euroa/kk "tekemättä mitään" - perustuen hyvään pohjatyöhön. Hän ei kiusannut kavereitaan eikä sukulaisiaan eikä polttanut yhtään siltaa, päinvastoin...

      • Voi reppanoita

        Hyvä ystäväni tekee 800 -1000 euroa/kk "tekemättä mitään"

        Paljonko hänellä menee kuukaudessa aikaa tuohon? Onko hän jättänyt päivätyön? Maksaako hän veroja tai eläkemaksuja?


      • Hölmöläinen
        Voi reppanoita kirjoitti:

        Hyvä ystäväni tekee 800 -1000 euroa/kk "tekemättä mitään"

        Paljonko hänellä menee kuukaudessa aikaa tuohon? Onko hän jättänyt päivätyön? Maksaako hän veroja tai eläkemaksuja?

        "Onko hän jättänyt päivätyön? Maksaako hän veroja tai eläkemaksuja?"

        Mitäs viddua se sulle kuuluu, vatipää...

        Opettele vain pitämään huolta omista asioista.


    • Mikä on kyseinen yhtiö ja tuote? Ja minkälainen on kaverisi ylipäätään personaallisuudeltaan ja harrastuksiltaan yms elämän tavoiltaan?

    • Karmeaa jaskaaaa!

      >>>Hyvä ystäväni tekee 800 -1000 euroa/kk "tekemättä mitään" - perustuen hyvään pohjatyöhön. Hän ei kiusannut kavereitaan eikä sukulaisiaan eikä polttanut yhtään siltaa, päinvastoin...

      Niin että kaikki ne asiakkaat ovat tyytyväisiä ylihintaisiin tuotteisiin ja ostavat niitä innoissaan useita satoja KUUKAUDESTA TOISEEN? :D

      Ja tietenkään et osaa sitten kertoa että mitä se hyvä pohjatyö oikein on? Ja et varsinkaan firmaa ja tuotteita?

    • JaMitäänEiMyönnetä?

      Ennenkuin laitat nimeäsi mihinkään paperiin, niin vaadi että saat paperit mukaasi ja näytät niitä myös ystävillesi. Sitten kysyt myös itse tuotteista yksityiskohtaisesti ja arvioit että onko niitä realistista saada myytyä. Jos et itsekkään ostaisi sillä hinnalla kuin pitäisi myydä vaan ostaisit vastaavan marketista.... niin olet vastannut itse itsellesi että ne ovat liian kalliita.

      Kun olet laittanut nimesi johonkin niin peruuttaminen ei enään onnistu vaikka niin saatetaan lupailla vaan vaaditaan sinua maksamaan sovitut maksut. Eli rahaa ne sinulta haluaa ja vielä kaikenmaailman MAKSULLISIIIN lisäkoulutuksiin, jotta sinua voidaan pumpata lisää.

      Et usko kirjoituksiani? Kelaappa pitkälle taaksepäin mitä on kirjoiteltu ja mieti niiden perusteella että kumpi osapuoli perustelee paremmin sekä kumpi osapuoli pyrkii vain väistelemään ilman HYVIÄ perusteluita.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11014199

      Kaiken A ja O on että saat oikeasti tuotteita kaupaksi. Samoin vakuuteltua uusia kauppiaita SINUN KILPAILIJOIKSI myymään samalle paikkakunnalle samoja tuotteita. Jos tämä ei onnistu, niin ei tule myyntiä ja ei tule sinulle provikoita... joten koko jaskanjauhanta "800e/kk" paljastuu sinulle kantapään kautta.

    • Mitä olen kuullut tuotteista, joita kaupataan verkostomarkkinoinnin keinoin, esimerkiksi kahvinkeitin, joka oli uutisississakin jokin aikaa sitten joidenkin epäselvyyksien takia, on roimasti ylihintainen. Ja en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että jos homma perustuu jälleenmyyntiin, niin miksi ei samalla vaivalla unohtaisi koko verkostoroskan, ja hankkisi aidon jälleenmyynti - diilin tuotteen valmistajan kanssa, sellaisen tuotteen parissa, jota haluaa myydä ja joka aidosti voisi mennä kaupaksi?

      • päätähän nyt

        Enkä minä ole koskaan ymmärtänyt sitä, että tällä kysellään vm:sta muka kiinnosuneena, mutta melekin samaan hengenvetoon myönnetään, että ei ymmärrä mitä järkeä siinä on...? Voisin kanssa kysyä, että mitä järkeä näissä skitsoissa provoissa sitten on??


    • AasiastaPaljonHalvem

      Olen itsekkin ihmetellyt että miksei perusta omaa yritystä, tutki aasiamaiden markkinoita, tilaa täyden merikontillisen tuotteita kerralla ja sitten toimii itse tavallisena yrittäjänä pitäen itse kaikki voitot? Toki se vaatii työtä enemmän, mutta varmasti myös tuotteiden hinnat oikealla tasolla ja saa myös oikeasti tuotteita kaupaksi kun eivät häviä hintakilpailussa. Ja samaan tapaan voi sitten vaikka pienelle tuttavapiirilleen tai messuilla tehdä kauppaa... kuten verkostomarkkinoinnissakin ilman liikettä jos niin päättää. :)

      • Fak mitä p...skaa

        Huh, huh apinat, teidän juttuja!

        Jumaleissön!:


        "Olen itsekkin ihmetellyt että miksei perusta omaa yritystä, tutki aasiamaiden markkinoita, tilaa täyden merikontillisen tuotteita kerralla ja sitten toimii itse tavallisena yrittäjänä pitäen itse kaikki voitot"

        Ja mikä oli ikä? 10 vai 11...???????


      • RahanTakiaEpäRehelli
        Fak mitä p...skaa kirjoitti:

        Huh, huh apinat, teidän juttuja!

        Jumaleissön!:


        "Olen itsekkin ihmetellyt että miksei perusta omaa yritystä, tutki aasiamaiden markkinoita, tilaa täyden merikontillisen tuotteita kerralla ja sitten toimii itse tavallisena yrittäjänä pitäen itse kaikki voitot"

        Ja mikä oli ikä? 10 vai 11...???????

        Pitäisikö sitten sinun mielestäsi monet pienet yritykset lopettaa suomessa ja aloittaa verkostomarkkinointi hommat? Jos vuosisatoja on yrittämistä harrastettu, tuotu ulkomailta tavaraa ja myyty hieman kalliimmalla kotimaassa, niin miksei se ole hyvä ajatus?

        Vai oliko jälleen kerran turhan ikävä kommentti tänne vm palstalla ja pelätään että joku alkaakin yksityisyrittäjäksi, myyden selvästi halvemmalla ja pitäen itse kaikki voitot vaivaansa eikä vm tavarat mene sitten kaupaksi? Ja ennenkaikkea sen takia ettei voi pumpata tältä henkilöltä rahaa eri muodoissa... omaan taskuunsa? ;)


    • tieto ja taito

      Aloittajalle viesti.
      Täällä on turha kommentoida, lisäinfoa täältä.

      [email protected]

      • XXXFFFTTTGEEEEETTTRR

        WAU!!!

        Osoitteesta päätellen tarkoitus on markkinoida "kuumia maileja" - erittäin hienoa, erittäin hienoa!

        Missä voin liittyä? Mihin voin maksaa aloituspaketin? Miten hienoa mainostaa omaa bisnestään täällä keskustelupalstalla.....!!!!!

        Todella hienoa toimintaa! Onneksi olkoon!


    • XXXTTTFDFHJKIIUHH

      ei ole kyse liittymisestä, onneksi olkoon tietämättömyydellesi. NARRI ;)

      • WaudeWille

        Ai - Teidän pisnekseen ei siis tarvitse lainkaan liittyä - waude :)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      206
      2042
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1207
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      671
    Aihe