Hautala: Suomi kaksinkertaistaa tukensa Somalialle

Avunantajamaat ja kansainväliset järjestöt kokoontuvat korkean tason Somalia-konferenssiin Brysseliin maanantaina 16. syyskuuta. Brysseliin matkustavalla kehitysministeri Heidi Hautalalla on viemisinään lupaus Suomen tuen kaksinkertaistamisesta vuodesta 2014 eteenpäin. Konferenssissa on määrä hyväksyä yhteiset periaatteet eli poliittinen sopimus, joka määrittää Somalialle annettavan avun painopisteitä ja tavoitteita seuraavan kolmen vuoden ajan. Asiasta kerrottiin Hautalan verkkosivuilla.

Suomen tuki Somalialle on ollut noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, koostuen humanitaarisesta avusta, kahdenvälisistä hankkeista ja kansalaisjärjestöille annettavasta tuesta. Nyt Suomi lähes kaksinkertaistaa tukensa Somalialle vuodesta 2014 eteenpäin. Jos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.

Ministeri Hautala vieraili Somaliassa huhtikuussa 2013 yhdessä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Vierailulla saatiin ensikäden tietoja Somalian tilanteesta ja tuettiin maan hallitusta sen työssä Somalian kehittämiseksi.

Konferenssin yhteydessä ministeri Hautala käy kahdenväliset keskustelut Somalian presidentin Hassan Sheikh Mohamudin kanssa.

PS VERKKOTOIMITUS
1485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Järkyttävää rahantuhlausta vihreiltä

Äänestä
  • Eikös juuri persut kannattaneet sitä ajatusta, että vaihtoehtona pakolaisten tänne roudaamiselle näitä tulisi auttaa kotimaissaan?

    Joko tämä unohtui?

    Äänestä

Tuollaiset suomalaisten rahojen lahjoittajat ovat kansan vihollisia.

Äänestä

Neiti Heidi Hautala on maan petturi. Alkaisit hyysätä oman
maan työttömiä, lapsia ja vanhuksia.
Ja matkoihinkin menee rahaa ja vieläpä useampaan kertaan
olet valtion rahoilla matkustanut siellä.

On näköjään ollut tavoite katsastalle kuinka paljon somaliaan
tarvitaan rahaa eikä aikomustakaan palauttaa Suomesta somaleja kotimaahansa. Täällä olisi rahanmenoa omastatakaa eikä tarvittaisi yhtään elättiä.

Osaako Hautaka edes HÄVETÄ?

Äänestä

Persuille ei sitten kelpaa mitään. Jos somaleja autetaan siellä kotimaassa - niin kuin persujen virsi aiemmin kuului - niin alkaa heti valtava mölinä. No, jos somalit joutuvat hakemaan turvapaikkaa osaksi maan köyhyyden ja siitä aiheutuvien selkkausten vuoksi, mölinä sen kuin yltyy.

Minkälaisella päättelykyvyllä keskivertopersu onkaan varustettu, kun asioiden syy-seuraussuhteiden tajuaminen on näin ylivoimaista ja mölinä näin epäloogista?

Äänestä
  • Miksi meidän pitäisi sompuja auttaa? On jo omissakin housuissa paskat, ja lama!

    Äänestä

  • mutiaispelle? kirjoitti:

    Miksi meidän pitäisi sompuja auttaa? On jo omissakin housuissa paskat, ja lama!

    "On jo omissakin housuissa paskat, ja lama!"

    No ne omat housusi varmaan osaa pestä tai pesettää ihan itse.

    Lamaa ei varsinaisesti ole, mutta toki talouden epävarmuutta ja lievää taantumaa. Valtion velkaantuminen on saatava kuriin.

    Äänestä

  • Kirkkaan vihreä kirjoitti:

    "On jo omissakin housuissa paskat, ja lama!"

    No ne omat housusi varmaan osaa pestä tai pesettää ihan itse.

    Lamaa ei varsinaisesti ole, mutta toki talouden epävarmuutta ja lievää taantumaa. Valtion velkaantuminen on saatava kuriin.

    Tuhansille joille jaetaan kenkää laman takia? Kunnissa ja yksityisillä.. Mamuloisia haluat silti jeesata, miksi?

    Äänestä

  • mutiaispelle? kirjoitti:

    Miksi meidän pitäisi sompuja auttaa? On jo omissakin housuissa paskat, ja lama!

    No voi hyvänen sentään! Sitä se iso jytky teettää, jos ei ehdi laskea housujaan.

    Reippaasti vaan housupyykille, ei se ole maailmanloppu. Ei saa jäädä ******* makaamaan!

    Äänestä

  • >Persuille ei sitten kelpaa mitään. Jos somaleja autetaan siellä kotimaassa - niin kuin persujen virsi aiemmin kuului - niin alkaa heti valtava mölinä

    Haluat vihrvasurimaiseen tyyliin vääristellä tämänkin asian, niin odotettavaa. :)

    Se perussuomalaisten yksi ehdotus oli sellainen, että täälä sosiaaliturvan varassa eläviä ja maahamme sopeutumattomia maksettaisiin takaisin kotimaahansa jollakin kertakorvauksella, koska se tulisi halvemmaksi, kun ei tarvitsisi maksaa niitä valtavia kuluja ja haittoja mitä tuosta porukasta eittämättä aiheutuu mm rikoksien muodossa. Ja lippu yhteen suuntaan.
    Ehdotuksen teki Vesa-Matti Saarakkala Kurikasta

    Äänestä

  • Sisällisodalla ja toistensa tappamisellahan se köyhyys ratkeaa, taitaa kyllä olla toisinpäin, toistensa jatkuva tappaminen ja sota, taitaa olla se suurin syy sille, ettei tuolla tai muissakaan sotivissa maissa hommat toimi.
    Tuetaan, lähetetään rahaa, otetaan vastaa pakolaisia, jotka lähettävät rahaa, aseita yms. yms. sotimisen ja tappamisen mahdollistavia tarvikkeita "maahansa".
    Sen lisäksi, että luovat/jatkavat kurjuutta omassa maassaan, tekevät sen myös "auttavassa" maassa joka heidät on "pelastanut".
    Ei kovinkaan järkevää, ja tuotahan toteutetaan vain, aseteollisuuden vuoksi.

    Turha siis itkeä siitä auttamisesta. Eihän tuolla muuta kuin pitkitetä tilanteen selviämistä, jos sellainen edes on mahdollista - "rauha" ei yleensäkään kestä montaa kuukautta, kun seuraava porukka haluaa alkaa "hallitsemaan".
    Antaa siis olla, ja selvittäkööt ensin, mitä oikein haluavat. Ei muu maailma voi aseteollisuuden vuoski ympäri maailmaa käytä "auttamassa ja turvaamassa" rauhaa, jota ei kuitenkaan saada aikaiseksi.

    Äänestä

tyypillistä vasemmistovihreää politiikkaa. mamuja hyyssätään

Äänestä

Kristilliset ja Vihreät mamujen asialla.

Äänestä

Suomalaiset ulos kunnan kämpistä.. Räsänen asutta niihin syrialaiset!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Avunantajamaat ja kansainväliset järjestöt kokoontuvat korkean tason Somalia-konferenssiin Brysseliin maanantaina 16. syyskuuta. Brysseliin matkustavalla kehitysministeri Heidi Hautalalla on viemisinään lupaus Suomen tuen kaksinkertaistamisesta vuodesta 2014 eteenpäin. Konferenssissa on määrä hyväksyä yhteiset periaatteet eli poliittinen sopimus, joka määrittää Somalialle annettavan avun painopisteitä ja tavoitteita seuraavan kolmen vuoden ajan. Asiasta kerrottiin Hautalan verkkosivuilla.

Suomen tuki Somalialle on ollut noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, koostuen humanitaarisesta avusta, kahdenvälisistä hankkeista ja kansalaisjärjestöille annettavasta tuesta. Nyt Suomi lähes kaksinkertaistaa tukensa Somalialle vuodesta 2014 eteenpäin. Jos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.

Ministeri Hautala vieraili Somaliassa huhtikuussa 2013 yhdessä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Vierailulla saatiin ensikäden tietoja Somalian tilanteesta ja tuettiin maan hallitusta sen työssä Somalian kehittämiseksi.

Konferenssin yhteydessä ministeri Hautala käy kahdenväliset keskustelut Somalian presidentin Hassan Sheikh Mohamudin kanssa.

PS VERKKOTOIMITUS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu