Sdp:n kansanedustajista yli 60 prosenttia on naisia, ministereistä neljä kuudesta. Puheenjohtaja on nainen.
Samaan aikaan tehtaita suljetaan ja koneita ajetaan alas.
Se koskee miehiä, ja se on demareille ongelma.
Samaan aikaan tehtaita suljetaan ja koneita ajetaan alas.
Se koskee miehiä, ja se on demareille ongelma.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ihme että maailma on solmussa kun kaikenmaailman "kärpäsaivot" meitä (rahaa) johtavat.
Asia voidaan parantaa kun vasemmisto sivussa hallituksesta, vihreitten kanssa.
Ihan yksinkertainen selityskin siihen, kun ei ole sitä rahaa.
Vielä esim Ay-johtajat rahastaa rutkasti järjestelmää.
Sakki joka ei tuota mitään.
Siksi demokratissa on vaalit aina 4v välein.
Pitäisi olla vaalien mukainen hallitus porvari- / vasemmisto -puolueet.
Nyt sekaisin " arvot "
Pienipuolue voi ottaa hallituksen panttivangikseen.
Niin voihan miespuoliset teollisuusduunarit äänestää esimerkiksi Maalaisliittoa tai Suomen maaseudun puoluetta seuraavissa vaaleissa. Sosialidemokraattijohtajana nainen on kuitenkin hyvä tässä ajassa, Suomi on hidas syttymään teollisuusyhteiskunnan muuttumisesta palveluyhteiskuntaan. Ay-liittojen järjestäytymisaste on hyvä, kun se pitää ei ole mitään ongelmaa tulevina vuosikymmeninä. Teollisia työpaikkoja surkutellaan ja eletään nostalgiassa jonkin aikaa, sitten yksinkertaisesti palkansaajamies tekee töitä jossain muualla. Se on pakko leipänsä eteen palkansaajan jotain tehdä.
Ei kai kukaan kuvittele, että kun teollisuustyöpaikat katoavat loppuu palkkatyö Suomessa tai läntisessä Euroopassa? Urpilainen ymmärtää tämän ja sillä on munaa hoitaa työtään. Paras homma on, että Sdp ei höntyile ja tee samoja virheitä kuin maalaisliitto teki naisjohtajien kanssa eli joudutaan vaihtamaan ulkopuolisen painostuksen johdosta ala Jäätteenmäki tai Kiviniemi. Tässä koetellaan naisjohtajaa, mutta pitää olla luja eikä höntyillä yhden vaalikauden ajan. Tämä on naisjohtajan koetin kivi ja sehän vi...taa, kun on ruorissa nainen joka ei taivu eikä jätä kesken. Loppupeleissä tämä on koko yhteiskunnan etu. Jos nainen nyt taipuu, se on turha kuvitella, että naisen euro muuttuu euroksi siitä 80 senttisestä. Tämä on myös yksi esimerkki siitä, että nainen voi olla johtaja eikä jäädä maalaisliittolaiselle lasten kodinhoidon tuelle, kun mies tienaa paremmin. Maalaisliittolaiset poliittiset naisjohtajat eivät pystyneet hoitamaan tonttiaan maaliin, nyt on SDP vuoro näyttää mallia.
Urpilainen on hyvällä tiellä. Kotimaakunnassaan Keski-Pohjanmaalla maalaisliitto yritti saada koki eduskunnan historian ensimmäisen alueen naiskansanedustajan. Siihen se ei edes maalaisliitto pystynyt mahtipuolueena, mutta Sdp pystyi. Sekin maakunta sai yli satavuotisen eduskunnan historiassa ekan naisen eduskuntaan.
Keski-Pohjanmaa on pieni maakunta, jolla ei ole omaa vaalipiiriä, joten sieltä ei mene läpi yhtään demarikansanedustajaa, ellei puolue aseta selkeää ykkösehdokasta, jolle kaikki tietävät keskittää äänensä. Jutta Urpilainen peri tämän ykkösehdokkaan aseman isältään. Ei naisen läpisaaminen ole mitenkään erikoista silloin, kun muita äänestysvaihtoehtoja ei käytännössä anneta.
Ei paljoa auta maata jos ylistetään jotain yksittäistä.
Vaikkapa Ay liikettä.
Se syö vain johtajiensa kautta työmiesten palkkapussia.
Kun ei ole työnantaja.
Kuin vain verottomilla jäsenmaksu rahoilla kustannettavissa palatseissaan.
Suomen demokratia nyt koetus vaiheessa, kun ei ole "akselia lainkaan.
Porvaripuolueet / vesemmistopuolueet sekaisin.
Kuin vaalit olisi ihan turhia.
Jokin Ay liike ym tahot sitten rahastaa johtajiensa kautta rutkasti järjestelmää.
Demokratian täytyy ryhdistäytyä.
Vaikka työmisten selkänahkaan iskee loiset rahastaan.
Järjestelmän pitää puhdistaa ne pahimmat loiset.
Vain työstä se raha tulee ei ole muuta tulonlähdettä.
Velkaraha ei ole oikeaa rahaa. Jos siihen tuudittaudutaan vain.
Nyt 60% (Bkt) valtionvelka ylittymässä.
Suomen demokratia ihan väärin.
"päämisterivaalit"
Voittajapuolue kerää sakkinsa ympärille puoluusta piittaamatta.
Muualla demokratia tekee paljolti voittaja -"akseli " tekee hallituksen.
Jos ei nyt maa ihan sekaisin.
esim vihreät hävisi eniten eduskuntavaaleissa 34 %
Silti vain mukana hallituksessa. Määräilemässä.
Ei demokratia ole tätä.
Media ja poliittiset kilpakumppanit yrittää sitkeästi ajaa perusteollisuuden miehiä SDP:n johtoon, mutta demarit on nähnyt jo kaukaa kehityksen. Ja halusivat urpilaisen ja halusivat tulevaisuuslinjan, ei impivaaraa. Antaa muiden puolueiden aikansa kilvoitella protestiäänistä, ei uudet sukupolvet enää haikaile vanhaa paperikonetta, miksi haikalisivat kun ei se heille leipää tuo. Pahin virhe olisi jos demaripuolue hirttäytyy vanhaan, sitähän muut varmaan toivovat. Ei alasajetun teollisen työpaikan miestyöntekijä uudelleen synny, ei sitten millään.
mitä se uusi on, Urpilaisen unelmahötöäkö ?
"mutta demarit on nähnyt jo kaukaa kehityksen
-tulevaisuuslinja"
Mitä se tulevaisuus sitten on ?
Millä Suomi elää tulevaisuudessa.
Kun paperikoneet on seis.
Velkarahallako ?
Kauhean mielenkiinnolla odotan.
Demu siinä vain höttöilee.
Ilmaismatkoilla luulee rahoittavansa maan elämän.
Ei hänellä ole käsitystä rahasta.
Palkansaajapuolue on palkansaajia varten. Kysyppäs piruttas asiaa EK:sta, siellä on asiantuntemusta yritysten kehitystyöstä ja näkemyksistä. Voit kysellä asuinalueesi yritystoiminnasta, teollisuudesta ja palveluyrityksien liitoista. Näillä pääset alkuun ongelmasi kanssa. Yksittäisen yrittäjän tai omistajan pään sisälle ei pääse. Pitää kysyä suoraan, sillä siitä pääsee.
Palkansaajapuolen asioita voi kysellä ammattiliitoista tai paikallisjärjestöistä. Valtion talousarviosta, yritysveron alentamisesta ja muista valtiovallan ratkaisuista voit kysyä poliittisessa ohjauksessa olevilta virkamiehiltä. Valtiolla on myös alueellisesti hajautettu avo ja ely sekä muita apuvirastoja.
Toki ministereiltäkin, mutta ei välttämättä ministereillä ja kansanedustajilla ole täyspäiväisesti mahdollisuutta toimia kansalaisen puhelinlinjana. Pikkuisen aktiivisuutta ja kyllä se siitä.
Hyvä tietää, vielä että maalaisliiton asioista voi kysellä pääkaupungistamme Helsingin apollonkadulta.
hih hih puolue kutistuu ja minun takamus leviää hih hih
Helmojen heiluttelulla ei ainakaan SDP:n akkaväki saa puoluetta muuhun, kuin pienpuolueiden kastiin. Miehet ovat kaikonneet puolueesta ja naiset yrittävät mesoa ja sotkea pelipakkaa entisestään. Onhan tuo Jutta Urpilainen jotenkin pärjännyt valtiovarainministerinä, mutta kyllä hänen pitäisi antaa myös miesten äänen kuulua puolueessa. Nyt Jutta Urpilainen on hiljentänyt Eero Heinäluomankin, jykevää puhuvan miehen. Naiset ovat keskenäänkin kovin kateellisia ja eripuraisia ja mitä pahimpia selkään puukottajia. Tuo eliittimediakin välittää SDP:stä tuota ällöttävää naiskuvaa, viimeisimmässä kuvassa Jutta Urpilainen, Tarja Halonen ja Krista Kiuru. Miten tuota Krista Kiuruakin yritetään sovittaa moneen ministerin saappaaseen? Kaksi vuotta sitä ja kaksi vuotta tätä ja rehelliseltä asiansa osaavalta Jukka Gustafsonilta piti salkku napata hameen keikuttajalle. Voe helevetti suatan sannoo!