Kenen joukoissa seisoa?

Kun ihminen on perusluonteeltaan valehtelija.
Niin hän vain valehtelee omaksi parhaakseen.

veljeyttä ,rakkautta ja toisen ymmärtämistä löytyy
todellakin enemmän alkoholistien nuotiolta,ikävää
sanoa näin, mutta tänne kirjoittajat eivät kyllä läheskään kaikki ole todella uskossa!!

Samasta syystä Jeesuskin viihtyi pikemminkin hylkiöiden, varkaiden ja huorien seurassa kiertäen nämä keskenään riitelevät uskovaisten lahkot kaukaa. Unohda nuo eri ryhmät ja tutustu Kristukseen suoraan ilman välikäsiä. Kristuksen löydät Uudesta Testamentista ja lukiessasi Hänestä, Jumalan Henki tulee sinulle ennenpitkää tutuksi ja muuttaa elämäsi parempaan suuntaan.

   KRISTINUSKO PÄHKINÄNKUORESSA

1. Vanhan Liiton aika

Kautta aikojen ihmiskuntaa on askarruttanut kysymys siitä, kuinka se voisi sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Jo ammoisina aikoina ihminen tunsi elävänsä vain puolinaista elämää ja tuntui siltä kuin jotakin kaunista ja arvokasta olisi menetetty joskus kauan sitten. Eri kansojen mytologioissa heijastui muistoja kaukaisista aikakausista, jolloin ihmiset ja jumalat elivät sopusoinnussa keskenään kultaisessa paratiisiajassa. Tuo aika oli kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja ihminen tunsi elävänsä omituisen taakan alla, joka ei koskaan suonut helpotusta vaan alituiseen painoi hänen sieluaan kuin outo jumalallinen viha. Sumeerit, babylonialaiset ja juutalaiset uskoivat ihmisen langenneen syntiin ja suututtaneen Jumalan. Itämailla uskottiin ihmisen kadottaneen jonkin tärkeän tiedon tosiolevaisesta ja pudonneen tietämättömyyden synkkään pimeyteen.

Ihminen koetti löytää keinoja päästäkseen irti tästä omituisesta velkasuhteestaan. Raamattu kuvaa tätä siten, että Aatami ja Eeva yrittivät peittää alastomuuttaan viikunanlehdillä (1. Moos 3:7). Monissa kulttuureissa viikunapuu alkoi symboloida ihmisen lakkaamatonta pyrkimystä peittää syntiensä paljous ja päästä ylöspäin kohti Jumalaa. Buddha sai valaistuksensa bodhipuun eli viikunapuun alla. Jeesus näki opetuslapsensa Natanaelin, totisen israeliitan, viikunapuun alla (Joh.1:48). Hinduille viikunapuu oli pyhä. Viikunapuu oli symboli ihmisen yritykselle sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Tätä projektia johdettiin enkelimaailmoista käsin (5.Moos 32:8, Ap.t.7:30,38,53, Gal.3:19, Hebr.2:2) ja sitä kutsuttiin Melkisedekin kouluksi. Melkisedekistä kerrotaan hebrealaiskirjeen luvussa 7 seuraavasti:

"Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli häntä vastaan ja siunasi hänet, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan...Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti."

Melkisedek oli siis yliluonnollista alkuperää oleva olento. Hän oli ja tulee aina olemaan ns. vanhan liiton ylipappi. Melkisedekin vanha liitto ei tarkoita pelkästään juutalaisuutta, vaan kaikkia muitakin uskontoja kristinuskoa lukuunottamatta, kuten seuraava katkelma hebrealaiskirjeen luvusta 7 osoittaa:

"Pankaa merkille, kuinka suuri hän (Melkisedek) on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan. Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset...Jopa Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin välityksellä maksamaan hänelle kymmenykset. Hänhän oli vielä esi-isässään Abrahamissa, kun Melkisedek tuli Abrahamia vastaan."

Näin siis pakanakaupunki Salemin (Jerusalemin edeltäjän) pappiskuningas Melkisedek oli Raamatun todistuksen mukaan juutalaista Leevin pappeutta ylempänä! Hän nimittäin johti sitä maailmanlaajuista koulua, jota teosofian piirissä kutsutaan Valkoiseksi Veljeskunnaksi ja jonka tarkoituksena oli tehdä tyhjäksi ihmisen velkasuhde saattamalla ihmiskunta sopusointuun Jumalansa kanssa. Melkisedekin koulu perustui lain kautta ansaittavaan vanhurskauteen. Ihmisen piti yrittää parhaan kykynsä mukaan noudattaa satoja ja taas satoja erilaisia käskyjä, määräyksiä ja ohjeita (5.Moos.11:1,8,22-23, 30:11). Hänen tuli välttää sitä ja välttää tätä, tehdä tuota ja tehdä tätä. Hänen piti säännöllisin väliajoin uhrata Jumalalle maallista omaisuutta, viljaa ja eläimiä. Hänen tuli paastota ja kärsiä janoa, hänen tuli kiduttaa ja ruoskia itseään ja harrastaa rukousmietiskelyä mitä monimutkaisimmissa asennoissa, hengittää oikealla tavalla, pitää seksuaalisuutensa kurissa ja ottaa jumalanpalveluksessaan huomioon päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet.

Tätä menoa jatkui vuosituhannesta toiseen, eikä tuloksena ollut juuri muuta kuin entistä suurempi masennus ja murhe. Mikään ei tuntunut auttavan. Vaikka ihmiset kuinka yrittivät ansaita Jumalan mielisuosiota hyvää tekemällä ja lain kirjainta noudattamalla, niin mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Yhä ihmisistä tuntui siltä, että velkasuhde Jumalan suuntaan oli suunnaton. Kaiken lisäksi erilaatuiset demoniset henkivallat alkoivat kaapata uskontojärjestelmiä omaan käyttöönsä. Ihmiset orjuuttivat itsensä maailman alkeisvoimien alle ilman, että Melkisedekin koulu kykeni heitä auttamaan. Hebrealaiskirjeen 7 luku jatkaa:

"Jos jo Leevin pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin?...Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön: eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa."

Kun Aatami ja Eeva olivat ensin yrittäneet viikunapuun lehdillä peittää alastomuutensa, antoi Jumala heille paremman suojapeitteen: eläimen nahan (1. Moos 3:21). Tässä ovat kristityt nähneet esikuvallisesti teurastetun Karitsan nahan, joka edustaa uutta liittoa ja Kristusta. Kristuksesta tuli uuden liiton ylipappi Melkisedekin järjestelmän mukaisesti (Heb. 5:6). Uusi liitto ei enää ollut ihmiskunnan yritys sovittaa itsensä Jumalan kanssa, vaan päinvastoin Jumalan toimenpide sovittaa itsensä ihmiskunnan kanssa (1.Joh.4:10). Aloite tuli nyt suoraan Logokselta, joka inkarnoitui ihmisenä maan päälle julistamaan uuden valtakunnan ilosanomaa (Joh.1:1-18). Apostoli Paavali kertoo asiasta Galatalaiskirjeen 4. luvussa seuraavaa:

"Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkeisvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan."

Ihmiskunta oli tullut täysi-ikäiseksi. Enkeliholhoojien työ oli päättynyt. On merkillepantavaa se, että ainoa asia, jonka Jeesus Raamatussa kirosi, oli viikunapuu. "Ikinä et enää tee hedelmää", sanoi Jeesus viikunapuulle ja se kuivettui välittömästi (Matt.21:19). Hebrealaiskirjeen 8. luvun lopussa julistetaan ensimmäinen liitto vanhentuneeksi ja tuhon omaksi. Toisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa luvussa Apostoli Paavali nimittää vanhaa liittoa kuolemaa palvelevaksi viraksi:

"Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!...Koska meillä on tälläinen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivat israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä."

Paavalin mukaan koko vanha liitto perustui siis hyvin pitkälle eräänlaiseen huijaukseen, jonka vuoksi Mooseskaan ei voinut esiintyä israelilaisille täysin avoimesti. Hänen oli peitettävä kasvonsa, jotta juutalaisten kansallisjumalan Jehovan kirkkauden katoavaisuus ei olisi paljastunut Israelin lapsille. Näin yritettiin uskotella ihmisjoukoille, että enkeliolennoilla oli suurempikin voima, kuin mitä niillä todellisuudessa oli. Tämän "huijauksen" tarkoituksena oli piiskata ihmiset pelon kautta tottelemaan lakia (Gal.3:23-26, 1.Joh.4:18).

Raamatun mukaan Mooses sai oppinsa egyptiläisiltä viisailta (Ap.t.7:22), joilla oli jo vuosituhansia vanha kokemus siitä, kuinka kansanjoukkoja hallitaan uskonnollisen auktoriteetin voimalla. Egyptiläiset papit tiesivät tarkalleen ne keinot, joiden avulla voidaan hyödyntää ihmisten taikauskoisia pelkoja. Näitä samoja periaatteita Mooses sitten sovelsi käytäntöön erämaavaelluksen aikana ja tuloksena oli lopulta Jehovalle kuuliainen, nöyrä kansa. Tarkoituksenani ei ole hyökätä Moosesta vastaan. Hänet (samoin kuin egyptiläiset papitkin) on osattava asettaa aikaansa vasten. Tuohon aikaan ihmisillä ei kerta kaikkiaan ollut parempaa toivoa, kuin enkelien epämääräiset lupaukset. Enkelit kuvittelivat, että tarkoitus pyhittää keinot. Jumalan suunnitelmana oli kuitenkin odottaa kärsivällisesti hetkeä, jolloin niin enkelien, kuin ihmistenkin eväät olisivat vihdoin lopussa (Hebr.7:18). Oikealla hetkellä itse korkein Jumala tuli maailmaan ja sovitti itsensä ihmiskunnan kanssa (Kol.1:20). Kyse ei siis ollut vihaisesta Jumalasta, joka olisi pitänyt lepyttää, vaan kyse oli vihaisesta ihmisestä, jonka Jumala tahtoi lepyttää, kuten Paavali seuraavissa raamatunkohdissa toteaa:

"Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen." (Kol.1:21-22)

"Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua." (Room.8:7)

"Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (2.Kor.5:19-21)

Synti sai voimansa laista (Room.3:20, 4:15, 5:13,20, 7:5,8, 8:2, 1.Kor.15:56), joten Jumala teki ainoan oikean ratkaisun ja tukahdutti sen voimanlähteen, joka elätti syntiä. Hän ei käynyt synnin kimppuun, joka oli vain seuraus. Hän kukisti synnin syyn, joka oli laki. Kolossalaiskirjeen toisen luvun 14 jakeessa sanotaan:

"...hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan."

Ristillä Kristus lopullisesti kukisti Jehovan (lain jumalan) ja samalla hän riisui aseista kaikkien pakanakansojen lukemattomat enkeliruhtinaat, jotka olivat sitoneet ihmiskunnan kahleisiinsa.
Kristus lunasti ihmiset lain eli karman kirouksesta (Gal.3:13). Viestikapula siirtyi vanhalta liitolta uudelle ja kapulan toivat Kristukselle Valkoisen Veljeskunnan kolme tietäjää itäisiltä mailta. Viikunapuun tilalle astui totinen viinipuu (Joh.15:1-7).


2. Uusi liitto

Tekojen tie ei siis tehnyt ihmistä vapaaksi (Gal.2:16, 3:12). Niinpä Kristus-Logos tuli maailmaan Jeesuksena ja julisti: "Totuus tekee teistä vapaita" (Joh.8:32). Jeesus julisti maailmalle ällistyttävän totuuden. Oli nimittäin vain yksi tapa, jolla ihminen voisi saada Jumalalta kaikki velkansa anteeksi kertaheitolla. Tämä periaate kuuluu seuraavasti:

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
(Matt. 6:14-15)

Näin yksinkertainen ja selkeä on Jeesuksen sanoma pähkinänkuoressa. Tähän yksinkertaiseen periaatteeseen sisältyy koko sovitus- ja lunastusoppi. Jokainen, joka ottaa lähimmäisiänsä kohtaan pysyvän ja jatkuvan anteeksiannon asenteen, on Jeesuksen vanhurskautettu opetuslapsi, jonka Isä on julistanut velattomaksi (Matt.18:23-35, Mark.11:25). "Vain yksi on tarpeen" (Luuk.10:41-42). Kaikki muu on vain pyhitystä. Ihminen ei hyvillä teoillaan voinut saavuttaa Jumalan anteeksiantoa, vaan ainoastaan siten, että antoi sydämessään anteeksi kaiken sen, mitä muut olivat häntä vastaan rikkoneet (1.Joh.4:20). Tämä anteeksianto on se Poika, joka on ainoa tie Isän luokse. Ilman Poikaa ei ole Isää, jota rukoilla (Joh.3:36). Ilman Poikaa voi lähestyä vain alempia henkiolentoja mutta ei koskaan Isää (Joh.8:19, 14:6-11). Apostoli Paavali opetti täysin samaa oppia Efesolaiskirjeen neljännen luvun 26. jakeessa:

"Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee."

Alkuseurakunnassa oli hyvin tärkeää se, että vaikka joskus suuttuikin, niin vihan tunteen oli poistuttava sydämestä vielä saman päivän aikana (Kol.3:13). Muussa tapauksessa seurakuntalaisesta oli tullut luopio (Luuk.12:47-48, 14:28-33, Hebr.6:4-6, 10:26-27, 2.Piet.2:20-22, 1.Joh.5:16). Tällöin ei alkuseurakunnassa enää riittänyt sydämessä tehty anteeksianto, vaan asia oli selvitettävä riitapuolen kanssa kahden kesken. Ellei tämä ollut mahdollista, niin sitten usko oli uudistettava joko kahden seurakunnan todistajan läsnäollessa tai koko seurakunnan edessä. Jokaisen seurakuntalaisen velvollisuus oli pitää huolta siitä, ettei kenelläkään toisella veljellä tai sisarella ollut mitään häntä itseään vastaan (Matt.18:15-20). Jeesus varoitti ryhtymästä kristityksi liian löyhin perustein (Luuk.14:27-35).

Mikään yksittäinen lankeemus (esim. alkoholin holtiton käyttö, valehteleminen tai aviorikos) ei tehnyt seurakuntalaisesta luopiota, vaan se, jos hän oli suutuksissaan jollekin ihmiselle yön yli (1.Kor.11:27-31). Alkuseurakunnan jäsenet pyrkivät viimeistään iltarukouksen yhteydessä varmistamaan, että kaikki rikkomukset ovat sydämessä anteeksi annetut. Iltarukouskaava oli jokseenkin seuraavanlainen:

"Isä Jumala.
Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä, julistan täydellisen anteeksiannon kaikille niille, jotka ovat joskus minua vastaan rikkoneet.
Amen."

Tämän rukouksen jälkeen kristitty saattoi ummistaa silmänsä rauhassa ja olla varma siitä, että hän huomennakin sai olla Kristuksen oma.

Apostoli Paavali tähdensi itsetutkiskelun tärkeyttä kristityn vaelluksessa ja kehoitti kristittyjä jatkuvasti testaamaan itseään ovatko he uskossa vai ei (2.Kor.13:5). Tästä testistä kerrotaan tarkemmin Johanneksen ensimmäisen kirjeen kolmannen luvun jakeessa 14:

"Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa."

"Pelastusvarmuuden" voi siis testata näin yksinkertaisella tavalla. Mikäli kristitty ei sydämestään löydä katkeruutta ketään henkilöä - elävää tai kuollutta - kohtaan, hän voi todeta, kuten Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeessa 16:

"Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."


3. Kristustien vaiheet

3.1 Yleistä

Kirkonopissa puhutaan toisinaan armonjärjestyksestä, jolla kuvataan niitä etappeja, joita ihminen käy läpi edetessään Kristustiellä. Nämä etapit ovat luterilaisen kirkon järjestelmässä seuraavat:

1. Kutsumus
2. Kääntymys (parannus, mielen muutos)
3. Vanhurskautus (Uudestisyntyminen vedestä)
4. Uudestisyntyminen hengestä (Autuus, henkikaste)
5. Kirkastus

3.2 Kutsumus (klesis)

Kutsumukseen ihminen tulee silloin, kun hän kuulee (tai lukee) valtakunnan sanan ja kiinnostuu siitä. Hän tutustuu totuuteen ja isoaa sitä. Hän alkaa nauttia sanan leipää eli Kristuksen ruumista, Kristuksen opin teoriaa. Hän astuu tällöin kutsuttujen (kletos) joukkoon. (Matt. 22:2-14) ja hänessä herää kirkkauden toivo (Ef.4:4).

3.3 Kääntymys (metanoia)

Seuraava vaihe on kääntymys. Kyse on siitä, että hän tulee sanan kuulemisesta synnin tuntoon. Hän oivaltaa alennustilansa. Hän tajuaa, että hän on tehnyt paljon pahaa muille ihmisille ajatuksissa, sanoissa ja teoissa (Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä). Hän löytää itsestään Luciferin. Kirkossa tätä vaihetta kutsutaan ripin sakramentiksi ja siinä on kolme vaihetta: katumus, synnintunnustus ja synninpäästö. Kolminainen Logos otetaan siis vastaan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, toisessa vaiheessa Poika eli Sana tuottaa suun tunnustuksen ja kolmannessa Isä antaa lohdutuksen.





   3.3.1 Kääntymyksen vaihe I (Katumus)

Katumuksessa henkilö ottaa vastaan kolminaisen Logoksen ensimmäisen persoonan, Pyhän Hengen, joka näyttää todeksi synnin ja Luciferin ihmisessä.

3.3.2 Kääntymyksen vaihe II (Synnintunnustus)

"Demon est Deus inversus" = "Paholainen on nurinpäinkäännetty Jumala"
"Christus verus Luciferus" = "Kristus on yhtä kuin Lucifer"

Nyt astuvat voimaan edellä mainitut esoteeriset lauseet. Samalla kun hän löytää itsestään Luciferin, hän voi löytää myös Kristuksen eli Jumalan hänessä. Kuvainnollisesti hän ikään kuin ottaa vastaan sisäisen Kristuksensa (Logoksen toisen persoonan) ja alkaa tehdä parannusta tunnustaen syntinsä suullaan joko papille tai omalle korkeammalle minälleen. (Matt.4:17).

3.3.3 Kääntymyksen vaihe III (Synninpäästö)

Kääntymyksen kolmannessa vaiheessa ihminen oivaltaa, että Isä onkin rakkauden Jumala, eikä vaadi ihmistä tilille tekosistaan. Tätä vastaa liturgiassa papin antama synninpäästö. Näin ihminen on ottanut vastaan kolminaisen Logoksen. Tämä ei kuitenkaan vielä merkitse opetuslapseutta, vaan vasta oikeutta siihen. Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun 12. jakeessa nimittäin sanotaan seuraavasti:

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (logoksen) vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi..."

Alkuseurakunnassa tällä asteella olevia ihmisiä otettiin usein koeajalle eräänlaisiksi ulkojäseniksi eli katekumeeneiksi. Heille opetettiin kristinopin perustaitoja mutta heitä ei vielä kastettu varsinaisiksi jäseniksi.





3.4 Vanhurskautus (dikaiosis)

Luonnollinen seuraus oivalluksesta, että minä olen tehnyt pahaa muille on se, että minä annan vastavuoroisesti anteeksi kaikille niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet. Tämä on vanhurskautus, uuden elämän alku ihmisessä. Kyseessä ei ole ihmisen itsensä tekemä valinta, vaan päinvastoin Jumala on valinnut ihmisen ja muuttanut hänet (Joh.15:16, Fil.2:13). Vanhurskautuksella tarkoitetaan Jumalan eli Yliminän työtä ihmisessä. Kertaamme vielä (Matteus 6:14-15):

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Tällöin henkilö kuvainnollisesti "kastetaan vedessä" (1.Kor.6:11). Symbolisesti hän hautaa vanhan ihmisensä ja uusi ihminen nousee vedestä ylös. Hän "astuu virtaan", kuten buddhalainen traditio kertoo vastaavasta tapahtumasta vanhassa liitossa. Leivän lisäksi hän alkaa nyt nauttia myös ehtoollisviiniä eli Kristuksen verta (Matt.26:26-28, 1.Kor.10:16, 12:13, Hebr.10:22). Hän ei enää pelkästään tutki opin teoriaa, vaan alkaa myös toteuttaa sitä käytännössä. Hän ottaa ristinsä ja seuraa Mestaria ahtaasta portista kaidalle tielle, jonka jälkeen hän ei enää ole lain, vaan armon alla (Matt. 7:13,14, Luuk.14:27) ja Kristuksen vihmontaveri alkaa sen jälkeen puhdistaa häntä kaikesta synnistä (Hebr.9:22, 1.Joh.1:7). Tällöin ihminen siirtyy valittujen (eklektos) joukkoon ja hänestä tulee Kristuksen ruumiin jäsen (1.Kor.12:27). Jumala on valinnut hänet Taivasten Valtakunnan täysivaltaiseksi kansalaiseksi.

Tässä vaiheessa hän vihdoin oivaltaa mikä on Kristuksen uhrin syvin merkitys. Se on siinä, että hänen itsensä on uhrattava oma elämänsä Isälle (Room.12:1-2). Hänestä tulee "uskollinen" eli "uskovainen" (pistos). Hänelle annetaan Pyhän Hengen sinetti (2.Kor.1:22, Ef.2:13) ja hänestä tulee Kristuksen opetuslapsi puhdistavalla tiellä. Hän alkaa uskoa siihen, mitä toivoo (Hebr.11:1). Kaikki seuraavat Raamatunkohdat puhuvat juuri tästä kaksivaiheisuudesta, jossa ihminen ensin löytää kutsumuksen teorian (leipä-ruumiin) ja sitten sen lisäksi vanhurskautuksen käytännön (viini-veren):

"Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle." (Matt 7:24)

"Jeesus sanoi: `Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei koskaan ole janoissaan`." (Joh. 6:35)

"Minun Isäni tahtoo, että jokaisella joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
(Joh. 6:40)

"Mutta sillä joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet." (Joh. 6:54)

Ja lisäksi vielä kaikkien mysteriouskontojen perusperiaate:

"Mutta Jeesus jatkoi: `Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen`." (Joh. 4:34)

Matteus 7:24 kertoo vanhurskautetusta henkilöstä, joka rakensi talonsa kallio- eli Kristusperustalle ja viimeisen tuomion tulvat eivät hänen taloaan kaataneet. Sen sijaan mies, joka kuuli Jeesuksen sanat mutta ei tehnyt niiden mukaan rakensi talonsa hiekalle ja tulvavesi vei sen mennessään. Hän oli kutsuttu, mutta ei valittu. Hän kuuli ohjeet mutta ei noudattanut niitä. Uusi Testamentti rinnastaa "uskomisen" ja "tekemisen" toisiinsa. Jos uskoo, mitä Jeesus sanoo, niin silloin myös noudattaa hänen ohjeitaan eli on "uskollinen" (pistos). Apostoli Jaakob toteaa (Jaak. 2:20): "...ilman tekoja usko on hyödytön."

Samaa asiaa käsittelee Jeesuksen vertaus armottomasta palvelijasta (Matt.18:23-35), jossa kyseinen palvelija oli käynyt läpi kääntymyksen kaikki kolme vaihetta mutta ei koskaan edennyt vanhurskautukseen, koska ei vastavuoroisesti antanut anteeksi muille vaikka isäntä oli antanut anteeksi hänelle. Uskonnollinen kääntymys ilman anteeksiantoa on pelkkää "Jeesustelua".

Kristuksen evankeliumin (ilosanoman) perusajatus oli siis siinä, että ihmisen tuli kerta kaikkiaan jättää taaksensa kaikki sellaiset ulkoiset käsitteet kuin "palkkio" ja "rangaistus", "syy" ja "seuraus", "menneisyys" ja "tulevaisuus", "syntymä" ja "kuolema", "taivas" ja "helvetti", "hyve" ja "synti", "sota" ja "rauha". Kaikki tälläiset määreet ovat katoavaisia ja siten vieraita Valtakunnan evankeliumille (Room.8:20-21). Kaikki vastakohtakäsitteet ovat poistuneet. Ne ovat enää vain merkiksi, symboliksi ja vertauskuviksi kelpaavaa materiaalia, eivät sitä tosiolevaisuutta, johon kristitty oli siirtynyt. Jopa "kuolema" oli käsitteenä nyt enää pelkkää vertauskuvaa, joten sitä ei enää tarvinnut pelätä. Sitä ei ollut enää olemassa, koska se kuului Valtakunnan ulkopuolelle kuuluvaan symbolimaailmaan. "Kuoleman" ja "ajan" vertauskuvat oli voitettu toisella vertauskuvalla, "ristillä". "Iloisen sanoman" opettajalle ei ollut olemassa menneisyyttä, eikä tulevaisuutta, ei syntymää, eikä kuolemaa, oli vain tämä iankaikkisen nykyhetken autuus, joka ei koskaan pääty. Jeesuksen sanomassa autuutta ei luvata, eikä sitä solmita ehtoihin. Se on ainoa jäännös siitä oivalluksesta, että ulkoisten realiteettien taakan voi vapaasti pudottaa hartioilta maahan. Sitä ei tarvitse enää kantaa millimetrin vertaa. Ei tarvitse tehdä tätä eikä tuota (Kol.2:16-23). Ei tarvitse käydä kirkossa, ei tarvitse sokeasti uskoa tähän tai tuohon väitteeseen tai dogmiin. Ei tarvitse pelätä, että jos teen tämän tai tuon synnin, niin joku Jumala siitä vihastuu (1.Joh.4:18-19).

Vasta sisäisten realitettien muuttuessa tosiolevaisiksi, mitkään ulkoiset realiteetit, joihin myös "synti" käsitteenä kuuluu, eivät enää paina hartioita. Kaikki nämä silminnähtävät ja ulkoisilla aisteilla koettavat käsitteet, kuten "aika", "paikka", "luonto" ja "pahe" menettävät voimansa muuttuessaan pelkiksi vertauskuviksi eikä niitä tarvitse enää miettiä sen kummemmin omalla kuin muidenkaan kohdalla (Room.14:14). Lusteen voi rauhassa antaa kasvaa leikkuupäivään saakka. Se viskataan tuleen samana päivänä, kun vilja korjataan talteen (Matt. 13:30). Kaikki on selvää ja kirkasta. Kristus teki eläväksi ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden ja kaatoi kaikki heitä erottavat väliseinät iloisella sanomallaan. "Taivasten valtakunta" on vanhurskautetun ihmisen sydämen tila. Se ei ole missään avaruudessa eikä se tule tuhannen vuoden päästä tai kuoleman jälkeen. Se on tässä ja nyt, aivan käsillä. Siihen ei tarvitse edes astua sisään sanan varsinaisessa merkityksessä. Jokainen voi päästää irti hartioita painavan taakkansa ja havaita jo olevansa valtakunnassa ilman mitään ehtoja. Evankeelinen käytäntö on jatkuvan anteeksiannon periaate. Se on Poika ja samalla tie Isän luokse. Mitään muuta pelastuksen tietä ei ole (Ap.t.4:12). Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeessa 18 Jeesus tähdentää Taivasten valtakunnan "tämänpuoleista" luonnetta sanoen:

"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."

Toisin sanoen kaikki taivaat ja helvetit ovat tässä ja nyt. Eivätkä missään muualla. Iankaikkisuusaspekti on tässä nykyhetkessä oleva tosiasia, eikä mikään ajan jatke, joka jatkuu päättymättömänä ajan äärettömyyksiin saakka. Joka ei usko, se on jo tuomittu, eikä hänen tarvitse sen kummempaa tuomiota enää pelätä. Joka uskoo, se on jo taivaassa, eikä hänen tarvitse sen kummempaa palkkiota enää odottaa. Ei kuoleman jälkeen, eikä tuhannen vuoden kuluttuakaan. Painopisteen on oltava tässä ja nyt ja lähimmäistä on palveltava pyytettömästi palkkiota odottamatta. Siinä on taivas ja koko Jumalan valtakunta.

3.5 Uudestisyntyminen hengestä eli autuus (soteria)

Vanhurskautuksen jälkeen alkaa pyhityselämä, jossa kristitty pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan Jeesuksen vuorisaarnassaan lausumia ohjeita (Matt. 5-7). Hän lankeaa tuon tuostakin mutta kompastukset eivät häntä masenna sillä hän tietää, että pysyminen anteeksiantamuksessa merkitsee pysymistä Kristuksessa ja samalla kaikkien palkkio- ja rangaistusjärjestelmien ulkopuolella. Kun puhdistava tie on kuljettu loppuun, saattaa tapahtua niin sanottu helluntai-ilmiö, jossa Pyhän Hengen voima laskeutuu Kristityn sieluun ja jää sinne (Ap.t.2:1-4). Tämän jälkeen Kristuksen veri ei enää ainoastaan puhdista hänen sieluaan (Graalin maljaa), vaan alkaa myös täyttää sitä pisara pisaralta (2.Tim.2:21). Tätä kutsutaan täyttymiseksi Pyhällä Hengellä ja tälläistä seurakuntalaista kutsuttiin alkuseurakunnassa "Täydelliseksi" (teleios). Tällä ei tarkoitettu sitä, että hänestä olisi kertaheitolla tullut moraalisesti täydellinen. Kaukana siitä. Täydellinen seurakuntalainen oli täydellinen Pyhästä Hengestä, koska hän oli sillä täyttynyt. Teleios-luokan seurakuntalainen oli siirtynyt eräänlaiseen sisärenkaaseen, joka sai nyt opiskella uusia asioita (Hebr.5:13-14). Paavali viittaa teleioksiin mm. seuraavissa raamatunkohdissa: (1.Kor. 2:6, Fil. 3:15).

Tässä vaiheessa kristitty yleensä saa ensimmäiset kokemuksensa yliluonnollisista ilmiöistä. Hän saattaa saada pysyvästi käyttöönsä jonkinlaisen henkilahjan eli yliluonnollisen kyvyn. Tätä kykyään hänen tulee sen jälkeen käyttää vain lähimmäisten auttamiseen, eikä oman edun tavoitteluun. Henkilahjoja on ilmeisesti olemassa lukematon määrä, mutta yleisimmät niistä Paavali luettelee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kahdennessatoista luvussa:

"Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tälläistä puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo."

Henki jakaa lahjansa kuten tahtoo ottaen huomioon kyseisen henkilön persoonalliset ominaisuudet. Karkeasti voidaan kuitenkin jaotella edellä mainitut henkilahjat kolmeen eri luokkaan. Kun kristitty ensimmäisen kerran täyttyy Pyhällä Hengellä eli kokee ns. ensimmäisen vihkimyksen, hän usein saa jonkin seuraavista henkilahjoista:

   Kielillä puhumisen lahja
   Kyky tulkita kieliä
   Kyky jakaa viisautta (erityisesti seurakunnan
            paimenille)

Alkuseurakunnassa Pyhällä Hengellä täyttyminen eli vihkimys oli edellytyksenä seurakuntavirkaan pääsylle. Yleensä ensimmäisen asteen vihitty oli joko diakoni tai sitten seurakunnan paimen (pastori). Raamatullisella kielilläpuhumisella ei tarkoiteta sitä kielillä "polottamista", jota joissakin herätyskokouksissa esiintyy. Tämä suggestiivinen ilmiö on tuttu jo shamanismista, eikä mitenkään liity kristinuskoon. Kielilläpuhumisessa on kyse kyvystä tehdä itsensä ymmärrettäväksi eri kieliä puhuville ihmisille, kuten Pietari puhuessaan ensimmäisenä helluntaina eri kieliryhmien edustajille (Ap.teot 2). Jokainen oletti Pietarin puhuvan itselleen tuttua äidinkieltä, koska Pyhä Henki oli antanut Pietarille kyvyn puhua "uudenlaisella kielellä" eli ystävällisellä, empaattisella ja rakastavalla kielellä, vailla kaunaa, vihaa ja panettelua. Ilmiö on tuttu rakastavaisten välillä, jotka ymmärtävät toisiaan jo puolesta sanasta tai pienestä eleestä.

Toisella asteella olivat profeetat ja evankelistat ja heidän yleisimmät armolahjansa olivat seuraavat:

   Profetoimisen lahja (erityisesti profeetoille)
   Parantamisen lahja
   Kyky jakaa tietoa (erityisesti evankelistoille)

Kolmannella ja ylimmällä asteella olivat apostolit ja heille tunnusmerkillisiä henkilahjoja olivat:

   Uskon voima
   Ihmeitä tekevä voima
   Henkien erottamisen kyky

Edellä mainittu jaottelu on todellakin vain suuntaa antava, eikä mikään yleispätevä sääntö. On muistettava myös, että vaikka apostoli Paavali kehoittikin seurakuntalaisia tavoittelemaan yhä korkeampia ja korkeampia henkilahjoja (1.Kor.14:1-3), niin silti hän aina tähdensi myös seurakuntajärjestyksen merkitystä (1.Kor.14:26-33). Ihmiset eivät saaneet suistua ylihengellisyyteen ja suggestiivisten ilmöiden palvontaan. Tärkeintä asiaa ei saanut unohtaa:

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään." (1.Kor.13:1-2)

Kristustiellä pyhittyminen oli ikään kuin Kristuksen päälle pukemista (2.Kor.5:17, Ef.4:22-24, Kol.3:10) ja Efesolaiskirjeen kuudennessa luvussa Paavali vertaa pyhitystä Jumalan sota-asuun sonnustautumiseen:

"Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana."

Sotavarustuksen osat on lueteltu mielenkiintoisessa järjestyksessä ja siinä on kätkettynä tyypillistä paavalilaista esoteriikkaa:

   1. Totuuden vyö
   2. Vanhurskauden haarniska
   3. Evankeliumin jalkineet
   4. Uskon kilpi
   5. Pelastuksen kypärä
   6. Hengen miekka

Armonjärjestyksestä muistamme, että ensimmäinen etappi on kutsumus, jolloin henkilö tutustuu totuuden sanaan. Silloin hän siis sitoo uumalleen varustuksen numero 1 eli totuuden vyön. Seuraavaksi ei tule numero kaksi, vaan otetaankin listan alin eli numero kuusi, Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Soturimme asettaa nyt miekan vyölleen ja siirtyy Jumalan sanan vaikutuksesta kääntymyksen tielle. Kolmanneksi tulee vanhurskautus. Tällöin siirrytään taas listan yläpäähän ja pukeudutaan vanhurskauden haarniskaan. Neljänneksi otetaan taas listan alin vapaa esine eli pelastuksen kypärä. Vanha Biblia käyttää termiä autuuden kypärä. Autuudella (soteria) tarkoitettiin alunperin henkikastetta. Nykyisinhän pelastus-käsite liitetään vanhurskauttamiseen eli uskoon tuloon mutta tämä ei ole alkuperäistä kristinoppia. Seuraavaksi otamme taas yläpäästä evankeliumin jalkineet ja muistamme, kuinka evankelistat olivat usein toisen asteen vihittyjä. Viimeinen jäljellä oleva on uskon kilpi, joka symboloi apostolikunnan vuoria siirtävää uskoa seurakunnan kolmannella ja korkeimmalla virka-asteella.

Raamatun terminologian oikea ymmärtäminen on tärkeää. Yksi todiste siitä, että autuus eli "pelastus", kuten sana nykykäännöksessä esiintyy, ei liity vanhurskauttamiseen, vaan sitä seuraavaan vaiheeseen, löytyy ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, joka alkaa seuraavilla sanoilla:

"Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja (eklektois), jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina."

Tämä kirje on siis osoitettu Kristuksen veren alla jo eläville vanhurskautetuille opetuslapsille (valituille) ja saman kirjeen toinen luku alkaa seuraavasti:

"Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen (soterian)."

Pelastuksella eli autuudella tarkoitettiin siis jotakin sellaista, jota uskoon tulleilla valituilla ei vielä ollut mutta jota heidän tuli seuraavaksi ryhtyä tavoittelemaan. Kyseessä ei siis voi olla muu kuin Pyhän Hengen kaste. Seuraava lainaus Paavalilta ei jätä asiassa edes tulkinnanvaraa:

"Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia." (Room.13:11)

3.6 Kirkastus    

Neljäs ja viimeinen vihkimys, jota vanhassa liitossa arhat-vihkimykseksi kutsutaan, oli kristityn vaelluksen lopullinen päämäärä. Sitä voidaan kutsua Golgata-kasteeksi, tulikasteeksi tai kirkastukseksi (Room.8:30). Siinä ihminen menee Kristuksen kanssa ristille. Tämä ristille meno on useimmiten kuvainnollista mutta alkuseurakunnan jäsenet saattoivat usein joutua tekemään sen myös konkreettisesti. Joka tapauksessa tällä asteella kristitty lopullisesti kuolettaa vanhan minänsä tullen Kristuksen kaltaiseksi (Room.8:29, 2.Kor.3:18, 1.Joh.3:2). Johannes Kastaja ennustaa Jeesuksesta Matteuksen evankeliumin kolmannessa luvussa:

"Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella."

Katolisessa kirkossa näitä tulella kastettuja kutsutaan pyhimyksiksi ja jotkut uskovat, että stigmatisaatio eli Kristuksen haavojen ilmestyminen asianomaisen henkilön ruumiiseen on ainakin joissakin tapauksissa merkki tämän etapin saavuttamisesta. Asia on kuitenkin epävarmaa, eikä protestanttinen traditio pidä stigmatisaatiota Raamatulliseen kristillisyyteen kuuluvana ilmiönä.


4. Kristityn vaelluksesta

Raamatun mukaan ihminen on kolminaisuus, jossa on ruumis, sielu ja henki. Henki on lähtöisin Jumalasta ja palaa aikanaan Jumalan luo (Saarn.12:7). Se on Jumala ihmisessä (Kol.1:27) ja sitä voidaan kutsua myös yliminäksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että henki palaa joskus maan päälle uudessa inkarnaatiossa mutta en käy tätä jälleensyntymiskysymystä tässä nyt ratkaisemaan. Sen sijaan keskitymme sielun sisäiseen rakenteeseen, jolla on olennainen merkitys pyhityselämässä. Muistamme, kuinka Jeesus puhui rakennuksesta, joka voidaan rakentaa joko kalliolle tai hiekalle (Matt.7:24-27). Kalliolle rakennettu kesti tulvan, hiekalle rakennettu taas ei. Paavali lainaa tätä Jeesuksen rakennusideaa ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa luvussa:

"Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi."

Jokaisen ihmisen sielu on ikään kuin rakennus (2.Kor.5:1). Kuoleman jälkeen jokainen rakennus koetellaan tulella, puhdistavalla kiirastulella (purgatoriolla). Se, mikä on puuta, heinää ja olkia (karmaa eli syntivelkaa), palaa pois. Se taas, mikä on kultaa, hopeaa ja jalokiviä (dharmaa eli hyvettä), selviää tulen toisella puolella olevalle paratiisitasolle. Tämä on välittömästi kuoleman jälkeen tuleva tuomio mutta se ei ole lopullinen tuomio. Lopullinen eli ns. viimeinen tuomio on tulva, josta Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin seitsemännen luvun lopussa. Tällöin ei enää ole merkitystä sillä, mistä aineksista rakennus on tehty. Ratkaisevaa on se, onko rakennuksella perustus vai ei. Vanhurskautetulla ihmisellä on rakennuksessaan perustuksena Jeesus Kristus, kallioperusta. Muuta perustusta ei Paavalin mukaan ole, eikä tule. Perustuksen omaavat rakennukset selviävät tästä viimeisen tuomion tulvasta mutta hiekalle rakennetut tuhoutuvat. Käytännössä tämä merkinnee sieluaineksen hajoamista alkutekijöihinsä, jolloin koko persoonallisuus tuhoutuu kadotuksessa (apoleia).

Rakennuksen puut, heinät ja oljet ovat siis syntivelkaa, jota ihminen elämänsä aikana kerää syntiä tekemällä. Tästä ainesosasta lähtevät myös kaikki ne viettelykset, joita kiusauksiksi kutsutaan. Paavali kutsuu tätä sielun alempaa kerrostumaa lihaksi (sarks). Lihalla ei siis tarkoiteta ruumista (soomaa). Pahuus ei asu ruumissa, vaan sielussa. Syntejä on Paavalin mukaan olemassa kahta laatua. Tämä ilmenee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kuudennen luvun jakeista 18-20:

"Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!"

Myös Jeesus jakoi synnit kahteen osaan. Luukkaan evankeliumin kahdennentoista luvun jakeessa 10 hän sanoo seuraavaa:

"Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta."

Synti Ihmisen Poikaa vastaan on kaikki se paha, jonka me teemme toiselle ihmiselle sanoissa ja teoissa. Tämä käy ilmi mm. Matteuksen evankeliumin 25. luvun jakeessa 40, jossa Kristus, Ihmisen Poika samaistaa itsensä ihmiskunnan kanssa:

"Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Synti Pyhää Henkeä vastaan on kaikki se paha, jonka me teemme omaa ruumistamme, Pyhän Hengen temppeliä vastaan (esim. haureus, huumaavien aineiden käyttö jne.). Ensin mainittu synti Ihmisen Poikaa vastaan on mahdollista saada anteeksi, kun pyydämme sitä asianomaiselta henkilöltä. Jälkimmäistä taas ei voi saada anteeksi, vaan sen seuraukset on kärsittävä joko tässä elämässä tai kuoleman jälkeisessä puhdistavassa tulessa.

Syntivelkaa (karmaa) voi siis kasvattaa tekemällä syntiä ja sitä voi pienentää pyytämällä vääryyksiä anteeksi tai kärsimällä niiden seurauksia. Entä sitten dharma eli hyve? Sitä voi kasvattaa palvelemalla ja auttamalla muita ajatuksilla, sanoilla ja teoilla. Sitä kasvattavat myös rukous, katumus ja Jumalan sanan tutkiminen. Entä, voiko dharma pienentyä? Kyllä voi. Siinä kun karma pienenee kärsimyksellä, niin karman vastakohta dharma pienenee kärsimyksen vastakohdalla eli onnellisilla kokemuksilla. Kristinuskon erikoisuus on kuitenkin siinä, että vanhurskautettu ihminen saa Isältä etukäteen anteeksi kaiken tulevan dharmavelkansa. Mikäli hän pysyy anteeksiantavassa suhteessa lähimmäisiinsä, niin elämän onni ja ilo eivät hänen dharmaansa pienennä:

"Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa." (Matt.6:12)

Vanhassa liitossa tätä mahdollisuutta ei ollut, ja siksi asketismi oli totuudenetsijän elämässä tärkeä asia. Dharmaa ei saanut pienentää. Uudessa liitossa asketismi ei enää ole tarpeen. Jeesus sanoo:

"Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh.10:10)

Isä meidän- rukouksessa (Matt.6:11-13) otetaan huomioon kaikki edellä mainitut pyhityselämän neljä taistelurintamaa:

"Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme." (dharma kasvaa)

"Ja anna meille velkamme anteeksi," (dharma ei pienene)

"niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa." (karma pienenee)

"Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." (karma ei kasva)

Perinteisesti tiedämme, että uskoon tullut kristitty väittää usein kokevansa vanhurskautuksen yhteydessä jonkinlaisen syntien eli karman anteeksisaamisen. Tässä on kuitenkin olemassa pieni väärinkäsitys. Kuten edellä olemme nähneet, niin vanhurskautuksen anteeksianto koskee siis dharmaa eikä karmaa. Karman vähentäminen ei kuulu vanhurskautukseen, vaan sitä seuraavaan pyhityselämään. Karma eli sarks on edelleen kiinni myös kristityn sielussa. Lainaamme uskonpuhdistajaamme Martti Lutheria:

"Hurskaat ovat osaksi vanhurskaita ja osaksi syntisiä." ..." Emme ole vielä uskon kautta kokonaan terveitä, vaan parannettavina olevia. Samarialainen on alkanut parantaa rosvojen käsiin joutunutta. Haava ei siksi ole vielä kokonaan parantunut, vaan vaivaa vielä meitä. Meissä on siten kumpikin, synti ja vanhurskaus, ei kuitenkaan samassa määrässä, vaan erilaisessa. Usko sotii syntiä ja perkeleen viettelyksiä vastaan, eikä synti siten hallitse korkeammassa määrässä...Synti sotii uskoa vastaan, mutta ei voita sitä, ja siksi se on olemassa vähemmässä määrässä"..."Olemme saaneet vasta vain Hengen esikoislahjan, emme vielä täyteyttä, ja synnin jäännökset ovat edelleen meissä, emmekä pidä lakia täydellisesti. Mutta sitä ei Kristukseen uskovalle lueta syyksi"..."Usko on tosin muodollinen vanhurskaus mutta se ei ole riittävä, koska uskoon tulon jälkeen (meissä) on jäljellä lihassa olevaa syntiä...On sentähden välttämätöntä, että lisäksi tulee vanhurskauden toinen puoli, joka sen tekee täydelliseksi, ja se on jumalallinen hyväksilukeminen" ..."On mitä varminta, että olemme osaksi vanhurskaita ja osaksi syntisiä. Me kannamme näet mukanamme lihaa, joka on isältämme Adamilta saadun perisynnin tahraama...Me olemme kokonaan pyhiä ja vanhurskaita hyväksilukemisen johdosta, koska syntiä ei lueta meille syyksi"..."Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttämys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttämystä. Sillä synnyttyään usko pitää huolenansa jäljellä olevan synnin karkoittamisen lihasta kaikenlaisilla ahdistuksilla, vaivoilla ja lihan kiduttamisilla, niin että Jumalan laki miellyttäisi ja tulisi täytetyksi, ei vain hengessä ja sydämessä, vaan myös lihassa, joka yhä vielä vastustaa uskoa ja henkeä, niin kuin Room.7:22:ssa sattuvasti kuvataan. Niin muodoin on, jos katsot uskoa, laki täytetty, synnit tehty voimattomiksi eikä mitään lakia ole enää jäljellä: mutta jos katsot lihaa, jossa ei ole mitään hyvää, niin sinun on pakko tunnustaa, että nekin ovat syntisiä, jotka ovat vanhurskautettuja hengessä uskon kautta." (kts. Hebr.12:9-10)

Jos vedämme yhteen edellä mainitut lainaukset, niin Luther tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että vanhurskautuksen kannalta katsottuna kristitty on Kristuksessa (yliminässään) kokonaan vanhurskas ja itsessään (alemmassa persoonallisuudessaan) kokonaan syntinen. Pyhityksen eli elämänvanhurskauden kannalta hän sen sijaan on osaksi vanhurskas ja osaksi syntinen, koska tällöin häntä tarkastellaan kokonaisuutena, jossa on henki, sielu ja ruumis. Hänen sielussaan on edelleen olemassa liha (sarks). Sitä ei temmata hänestä pois vanhurskautuksen yhteydessä mutta se on totta, ettei tuo syntivelka enää samalla tavalla sido häntä, kuin aikaisemmin (Room.7:18-24). Pikku hiljaa ylempi minä valtaa alaa alemmalta ja Kristuksen vihmontaveri puhdistaa ja rauhoittaa kristityn omaatuntoa (Hebr.10:22). Hänen ei enää tarvitse huolehtia syntiensä paljoudesta, sillä hän on todellakin tietyssä mielessä siirtynyt kaikkien palkkio- ja rangaistusjärjestelmien tuolle puolen. Hän voi huoletta odottaa sitä leikkuupäivää, jolloin lopullinen lunastus tapahtuu ja paha leikataan hänestä irti:

"Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi." (Ef.1:13-14)

Kun dharma lopulta on kasvanut täyteen mittaansa, tapahtuu kirkastus, jolloin luste eli jäljellä oleva karma kitketään pois ja jäljelle jäävä vilja (dharma) kootaan Jumalan aittoihin (Matt.13:24-30, 36-43).


5. Kansojen tuomio ja tuhatvuotinen valtakunta

Matteuksen evankeliumin 25. luku kertoo tapahtumasta, jossa Kristus jakaa ihmiskunnan kahteen osaan, vuohiin ja lampaisiin. Molemmille sanotaan: "Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Lampaat olivat antaneet nälkäisille ruokaa ja janoisille vettä. He olivat avustaneet köyhiä, tukeneet sairaita ja ahdingossa olevia lähimmäisiään. Vuohet taas eivät. Ihmiskunta tullaan jakamaan kenties hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa kahtia näillä perusteilla. Tätä kutsutaan teologiassa kansojen tuomioksi ja se koskee sekä tuolloin eläviä, että kuolleita (tätä ei pidä sotkea viimeiseen tuomioon, joka tulee vasta ns. tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen). Lampaat pääsevät sisään tuhatvuotiseen valtakuntaan mutta vuohet taas eivät. Fyysisesti kuolleet lampaat nousevat tällöin kuolleista ns. ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja siirtyvät tuhatvuotisen valtakunnan jäseniksi. Näin kerrotaan Johanneksen Ilmestyskirjan luvussa 20:

"Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt."

Kreikankielisessä alkutekstissä sama kohta kuuluu sanatarkkaan seuraavasti:

"Ja näin valtaistuimia, ja he istuutuivat niille, ja tuomiovalta annettiin heille, ja sielut niiden, jotka teloitettiin Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja jotka eivät palvoneet petoa eivätkä sen kuvaa ja eivät ottaneet merkkiä otsaansa ja käteensä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta."

Missään nimessä edellä mainittua raamatunkohtaa ei pidä tukita siten, että vain marttyyrit herätettäisiin. Silloin tulkintaa olisi jatkettava niin, että tuhatvuotisessa valtakunnassa hallitsisivat vain marttyyrit ja tämä ajatus on Raamatun vastainen.

Lampaat koostuvat siis ensinnäkin vanhurskautetuista kristityistä, joista jotkut ovat ilmeisesti kohdanneet marttyyrikuoleman aattensa vuoksi. Lisäksi joukkoon kuuluvat kaikki muutkin, jotka eivät kumartaneet petoa, eivätkä sen kuvaa, eivätkä ottaneet pedon merkkiä itseensä. Lampaathan päästetään Isän valtakuntaan tekojensa perusteella. Sillä ei ole merkitystä, mitä uskontoa henkilö tunnustaa, vai tunnustaako mitään. Vaikka hän olisi ateisti mutta kieltäytyy kumartamasta petoa, niin hän pääsee Isän valtakuntaan!

Pedon kuvalla tarkoitetaan ihmisen alempaa persoonallisuutta. Ihmisen ylempi persoonallisuushan on Jumalan kuva. Pedon kuvan kumartajat ovat jokapäiväisiä, tavallisia ihmisiä, jotka elävät päivän kerrallaan normaalin itsekästä elämäänsä. He eivät ole pahoja eivätkä ilkeitä mutta elävät vain alemman persoonallisuutensa vuoksi. Sen sijaan itse pedon kumartajat ovat tietoisesti moraalittomia ihmisiä. He tietävät toimivansa väärin, eivätkä siitä piittaa. He eivät välttämättä kaikki ole rikollisia. He saattavat olla myös tavallisia poliitikkoja tai liikemiehiä. Pedon merkin haltijat lienevät hyvin pieni joukko pahuuteen vihkiytyneitä ihmisiä. He ovat ilmeisesti niitä, jotka johtavat maailmaa ja tulevat Ilmestyskirjan mukaan näyttelemään hyvin tärkeää osaa maailman tapahtumissa. Kristityn lähin päämäärä ei siis olekaan taivas, vaan pääsy takaisin maapallolle tuhatvuotisen valtakunnan kansalaiseksi!

Matteuksen evankeliumin 7. luvussa Jeesus kertoo niistä "vuohista", jotka ovat ihmeissään jakoperusteesta:

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: `Herra, Herra`, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: `Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkoitimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja`. Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: `En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!`."

Maailmassamme on monenlaisia saarnamiehiä ja sananselittäjiä, jotka vakuuttavat olevansa Kristuksen veren suojaamia kristittyjä. He saattavat yltää melkoisiin suorituksiin mutta eivät siltikään pääse lampaitten joukkoon. He jäävät ulkopuolelle ja jopa publikaanit ja ilotytöt saattavat mennä heidän ohitseen (Kts.Matt.21:31).

Eräät fundamentalistiset piirit tulkitsevat Raamattua siten, että hieman ennen tuhatvuotista valtakuntaa herran omat ikään kuin "temmataan" maan päältä pois ja kun peto on riehumisensa riehunut, he palaavat takaisin Kristuksen toisessa tulemuksessa. Tämä on virheellinen tulkinta, joka on syntynyt englantilaisen papin John Nelson Darbyn toimesta joskus 1830-luvulla. Oppi perustuu erään 15-vuotiaan, sairaalloisen tytön, Margaret MacDonaldin näkemään näkyyn. Sittemmin tämä "darbylainen" käsitys levisi presbyteerien, baptistien, mormonien ja muutamien muiden lahkojen piiriin. Suomeen sen toivat vapaakirkkolaiset ja ns. skutnabbilaiset vuosisadan vaihteessa ja sen ensimmäisiä merkittäviä kannattajia maassamme oli karjalainen horrossaarnaaja Helena Konttinen. Monet ns. "ufouskovaisetkin" kannattavat nykyisin tätä oppia, joka on kuitenkin Ilmestyskirjalle vieras. Ensimmäinen ylösnousemus (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin) tapahtuu Ilmestyskirjan mukaan vasta, kun Kristus on jo voittanut pedon, sitonut Paholaisen ja perustanut valtakuntansa maan päälle (Ilm.20:1-5). Ensimmäistä ylösnousemusta ei missään luonnehdita "kahdessa erässä" tapahtuvaksi. Raamatussa ei missään sanota Kristuksen tulevan takaisin seurakuntalaistensa kanssa, vaan ainoastaan "pyhien enkeleidensä kanssa" (Matt.16:27, Matt.25:31, Mark.8:38, 2.Tess.1:7). Lisäksi Jeesus sanoo suoraan Matteuksen evankeliumin luvussa 13, että ensin kootaan rikkavilja poltettavaksi ja vasta sen jälkeen korjataan vehnä aittaan:

"Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa (siis tämän maailmanajan lopussa). Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon."

Jos täältä siis joitakuita temmataan pois, niin ne, jotka eivät kelpaa tuhatvuotiseen valtakuntaan. Moni varmasti kysyy nyt, että puhuuko Paavali sitten "potaskaa" kirjoittaessaan kristittyjen tempauksesta "tuuliin ja pilviin". Katsotaanpa tarkkaan mitä Paavali todella sanoo:

"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1.Kor.15:20-26)

Paavali puhuu siis kolmesta ylösnousemuksesta. Ensimmäisenä oli Kristuksen ylösnousemus noin vuonna 33, sitten on "Kristuksen omien" ylösnousemus, jota Ilmestyskirja kutsuu ensimmäiseksi ylösnousemukseksi ja kolmantena tulee "kaiken päätös", jolloin itse kuolemakin kukistetaan. Kuolema kukistetaan Ilmestyskirjan mukaan vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm.20:14). Paavali jatkaa hieman myöhemmin:

"Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä', silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:

   `Kuolema on nielty ja voitto saatu.
    Missä on voittosi, kuolema?
    Missä on pistimesi, kuolema?`" (1.Kor.15:51-55)


Edellä kerrottu tapahtuma liittyy siis kuoleman lopulliseen voittamiseen, joka tapahtuu, kuten jo totesimme, vasta tuhatvuotisvaltakunnan lopulla. Viimeisen pasuunan soidessa ihmiset nostetaan ns. Uuteen Jerusalemiin. Teosofiassa tätä kutsutaan maapallon eterisöitymiseksi ja ne ihmiset seuraavat tätä eterisöitymistä, jotka siihen kykenevät. Lainataan vielä yhtä Paavalin tekstikohtaa:

"Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla." (1.Tess.4:15-18)

Tässä ovat ensimmäinen ja toinen ylösnousemus! Aivan kuten Ilmestyskirjan luvussa 20. Meidän tulee muistaa, että Paavali kirjoitti kirjeensä vuosikymmeniä ennen kuin Johannes Ilmestyskirjansa, joten Paavali ei voinut tietää vielä mitään tuhatvuotisesta valtakunnasta. Hän ei tiennyt, että ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä on oleva tuhat vuotta pitkä ajanjakso. Siksi hän kenties oletti, että ne tapahtuvat suurin piirtein saman päivän aikana. Tapahtumien järjestys on silti sama. Ensin Kristuksen omat nousevat ylös (anastesontai) tuhatvuotiseen valtakuntaan ja sen lopussa tapahtuu toinen ylösnousemus, jonka yhteydessä sekä elävät, että kuolleet temmataan (arpagesometha) "pilvissä" Uuteen Jerusalemiin, josta kerrotaan Ilmestyskirjan luvuissa 21 ja 22. Darbylaisuudessa sotketaan toisiinsa käsitteet nousta ylös (ylösnousemus) ja temmata ylös (taivaaseenastuminen). Nouseminen ylös (anastasis) tarkoittaa sitä, että kuollut nousee tuonelasta tähän fyysiseen maailmaan (teosofisen käsityksen mukaan tämä on samaa kuin jälleensyntyminen mutta se ei muuta asiaa). Näitä kuolleita ei siis "nosteta taivaaseen" ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Tälläinen taivaaseen astuminen tapahtuu vasta toisen ylösnousemuksen yhteydessä. Darbylaisuus on alusta loppuun saakka Raamatun kanssa ristiriidassa oleva oppi, kuten mm. helluntaiherätyksen Osmo Haavisto osoittaa kirjassaan: "Mitä Johannes näki?"







6. Yhteenveto

Kristillinen usko (pistis) on käsitettävä oikein. Se on ennenkaikkea uskollisuutta. Kristus ei vaatinut mitään sokeaa uskoa johonkin väitteeseen, vaan kehoitti kokeilemaan käytännössä opetustensa todenperäisyyttä:

"Joka tahtoo noudattaa hänen (Isän) tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani." (Joh.7:17)

Myös lunastusoppi on hyvä ymmärtää raamatullisesti. Se on kokonaisvaltainen käsite. Ristillä jopa aika tulee salaperäisellä tavalla lunastetuksi ikuisesta kulumisesta (Ef.5:16). Pystysuora iankaikkisuusviiva leikkaa vaakasuoran aikajanan. Ihmisen Poika (kristitty) on niiden leikkauspisteessä elämässä vain ja ainoastaan nykyhetkeä. Hän ei enää tee hyvää odottaakseen palkintoa tulevaisuudessa. Välimatka hyveen ja taivaan välillä on poistettu. Syy ja seuraussuhde on kumottu. Tulevaisuutta ei ole, joten Jumala ja taivas ovat tässä hetkessä. Hän ei pelkää tulevaisuudessa olevaa kuolemaa, koska tulevaisuutta ei ole. Hän ei odota kuoleman jälkeistä elämää, koska sitäkään ei ole. On vain tämä hetki ja siinä oleva jumalallinen ikuisuus. Ajasta tulee iäisyys ihmisen iäisyysytimestä käsin. Hän nousee ajan virran yläpuolelle iankaikkiseen rauhaan.

Tässä selvityksessä on tavallaan sisäinen ristiriita siinä, että toisaalta kielletään kuoleman jälkeinen elämä ja toisaalta puhutaan siitä. Tässä on ymmärrettävä kristinuskon kaksi eri näköpintaa. On ulkoisten realiteettien maailma, jossa kaikki on vain symbolia, myös kuolemanjälkeinen elämä taivaineen ja helvetteineen. Kristityn sisäisessä realiteettimaailmassa ne taas ovat iankaikkisesti läsnä nykyhetkessä. Tämä ei ole ainoa kristinopin paradokseista. Luther kirjoitti niistä paljonkin ja muutamiahan olemme käyneet jo läpi tässä tekstissä. Esimerkiksi "laki" on ulkoisena realiteettina kumottu ja sillä on enää vain symboliarvo. Silti kristitty sisäisessä realiteettimaailmassaan ilolla yhtyy Jumalan lakiin (Room.7:21-23). Johanneksen mukaan yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä (1.Joh.3:9) ja kuitenkin, jos kristitty sanoo ettei hänessä syntiä ole, hän valehtelee (1.Joh.1:8). Juuri näiden paradoksiensa vuoksi ristin saarna on "juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus" (1.Kor.1:23).

Edelleen monet kristityt tekevät sen virheen, että asettavat olemassaolonsa painopisteen kauas epämääräiseen tulevaisuuteen, kuoleman jälkeiseen taivaaseen tai tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaan. Tästä seuraa vain se, että nykyhetki jää elämättä ja tuloksena on iankaikkinen rauhattomuus, kadotus. Joka kuvittelee voivansa pelastaa elämänsä tulevaisuuteen, on edelleen ajan vanki:

"Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä (psykhe), kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä." (Matt.16:25)

Psykhe voidaan kääntää myös sieluksi. Siirtämällä sielunsa painopisteen nykyhetkeen ja lähimmäiseen, kristitty voittaa kuoleman. Kuolemalla ei ole enää merkitystä, koska hän elää ensi sijassa Ihmisen Pojassa eli ihmiskunnassa, ei persoonallisessa, katoavaisessa alemmassa minässään, jonka kuolema ei ihmiskunnan elämässä merkitse mitään. Hän elää Ihmisen Pojassa ikuisesti (Kol.3:3). Martti Luther sanoo, että kukaan "ei voi olla kristitty ilman uskoa Kristukseen ja ilman rakkautta lähimmäiseen. Uskon kautta hänet temmataan itsensä yläpuolelle, Jumalan tykö. Rakkauden avulla hänet alennetaan itsensä alapuolelle lähimmäisen tykö, mutta kaiken aikaa hän kuitenkin pysyy Jumalassa ja hänen rakkaudessaan."

Kirkkoinstituutio kadotti vuosisatojen saatossa melko paljon alkuseurakunnan kyvystä ymmärtää Raamatun symbolikieltä. Uuden Testamentin käyttämistä vertauskuvista tehtiin ulkonaisia taikatemppuja ja niiden syvempi merkitys kadotettiin. Uuden Testamentin ensisijaisena tarkoituksena oli osoittaa ulkoisen aistimaailman vertauskuvallinen luonne ja vapauttaa ihmiset sen kahleista. Useassa tapauksessa kirkko loi vertauskuvista uudet kahleet ja alkuperäinen sanoma hämärtyi. Koko se painolasti, jonka Jeesus oli jo heittänyt taakseen, nostettiin taas uudelleen ihmisten niskaan.

Raamattua luetaan loppujen lopuksi hyvin harvoin ajatuksella ja pohdiskellen. Siitä on tullut ikään kuin pelkkä hartauskirja. Usein vain luullaan tietävän mitä siellä opetetaan. Harvoin itse tutkitaan mitä siellä lukee. Uskovaisten kristinoppikuva on useimmiten ylhäältä annettua ja perustuu saarnamiesten antamaan kuvaan. Ei Raamatun kuvaan. Lainaan lopuksi kirjailija Paavo Hiltusta, joka kirjassaan "Seurakunnan 3 1/2 viimeistä vuotta" kehoittaa jokaista ihmistä itsenäiseen ja kriittiseen Raamatun tutkimiseen:

"Seurakunnan ei pidä uskoa, vaikka sille sanotaan, että 500 amerikkalaista raamatuntutkijaa on tätä mieltä tai 30 kirkkoa taikka 30 000 seurakuntalaista. Koska me lakkaamme katsomasta ihmisiin ja uskomasta niin kuin toisetkin uskovat? Koska me lakkaamme olemasta lammaslaumaa, mistä meitä syytetäänkin? Koska me uskallamme uskoa yksin ja itsenäisesti ilman kainalosauvoja? Koska me sanomme: Raamattu sanoo näin, eikä: tämä opettaja sanoo näin?"

KTS

Joo, no ei ainakaan kannata näiden kristittyjen puoleen kääntyä. Jos olet huonossa elämäntilanteessa, niin ne aivopesee sut helposti ja parin vuoden kuluttuu oot ihan niinku ne. Sokeana, vailla omaaitseäsi...

niin, niin. Ei kannata luottaa kehenkään muuhun, kuin itseensä. Jonkin laista lohtua voi hakea säälin kautta vastakkaiseen sukupuoleen. Hyviä ystäviä löytyy vain sattumalta, mutta kannattaa etsiä. Huonoina aikoina mikään ei ole niin tärkeää, kuin hyvän ystävän tuki. Jos olet mies, niin voit etsiä ystäviä vaikka jostakin kapakkabaarista, ei mistään trendi tai yökerho ym. muut vastaavasta. Mutta ei myöskään mistää hirveestä alkoholistien täyttämästä juottolasta. Siellä kunnollisissa kapakkabaareissa on usein miehiä, jotka tietävät mitä puhuvat, eikä mitään selkään puukottajia....

No joo,... toivottavasti oli jotakin apuu, pitää taas mennä, valitan kirjoitusvirheista, ei aikaa tarkistaa

Nämä palstat nyt ovat tällaisia,
nimettömänä kukin voi esiintyä muka
minkä uskonnon kannattajana vaan,
mustamaalatakseen toisia.

Suosittelen menemään ihan tavallisen
seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa
juttelemaan. Heillä on koulutus auttamaan.

Se on erilainen maailma se.

Oikeat ihmiset, oikeilla nimillä.

Kenen joukoissa....niinpä.

Itse hain apua ja tukea sillä tavalla, että soitin paikalliseen helluntaiseurakuntaan, sieltä minulle kerrottiin nimi ja puhelin numero mihin voin soittaa ja ottaa yhteyttä.

Tällä tavalla löysin välittäviä ihmisiä.Itse en kuulu helluntaiseurakuntaan, mutta nuo ihmiset jotka kuuluvat ovat "henkisiä" ohjaajiani. Heidän kanssaan keskustelen ja rukoilen.
Kokouksiin en ole uskaltanut mennä, mutta katsotaan...

Rohkeasti selailemaan paikallisen seurakunnan luetteloa ja ottamaan yhteyttä.....

Kyllä Jumala lapsistaan huolen pitää...
Siunausta..

Ihminen voi joskus olla kykenemätön auttamaan toista ihmistä ongelmissa, ja Raamatun mukaan jos katsoo, niin siellä kehotetaan turvautumaan mieluummin Jumalaan kuin ihmiseen.
Ihmisten mieli saattaa ailahdella, ja joku voi olla tavalla tai toisella epäluotettava.
Minä en turvaudu muihin kuin Jeesukseen, ja hyvä kaverini kyllä kuuntelee jonkin verran minunkin huoliani, mutta ei hänenkään hartioilleen pidä liikoja kasata.
Mutta Jeesus jaksaa ja haluaa kuunnella ihmisten huolia!

uskonasioista saa keskustella - väittely on melko turhaa

foorumikirjoittelut netissä voivat myös ahdistaa!

ei ole olemassa vain oikeaa, kaikki tulee koetella

http://messageboard538424.aimoo.com