Tänään ovat useat ennustelaitokset julkaisseet tuoreet ennusteet Suomen kansantaloudesta. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että Suomen kansantalous lähtee vahvaan kasvuun ensi vuonna.
Kiitos hyvälle hallitukselle hyvästä johtamisesta!
Kiitos hyvälle hallitukselle hyvästä johtamisesta!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keskustan ansiota
Nyt vaan sitten odotellaan, että muuttava/korjaavat ennusteitaan oikeaan suuntaan -> eli kasvu viivästyy . . . . . viivästyy . . . . . viivästyyy . . . . . no jossain kohtaanhan kasvua on pakko tulla, mutta se ei synnyt väkisin vääntämäälä ja temppuilemalla. Eikä nopeudu väärennetyistä tilastoista, eikä niiden pohjalta vääristellyistä ennusteista. Selviö on, ja on aina ollut; kaikki mikä menee ylös, tulee alas - taloudessa se toimii myös toisinpäin. Eli varsinaista töyssyilyä, jota sitten sotkevat nämä keinottelijat/kusetajat.
Tämä hallitus pystyy estämään tämänkin orastavan kasvun omilla toimillaan. Ei kannata ollenkaan huolestua.
Hallitus teki lipposet. Sateenkaarihallituksesta kuoriutui sinipuna. Suomen parhaassa lehdessä, puolueettomassa Helsingin sanomissa on usein hyviä pääkirjoituksia. Harvoin kuitenkaan niin hyviä kuin tänään.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Sateenkaaresta kuoriutui syyskesällä sinipunahallitus/a1379303475922
Totta jokainen sana. Siitä se tuli käänne kokoomuksen ja demarien kannatukselle ja kepulle tuli suuria vaikeuksia koittaa saada enää kannatusta muilta kuin Suomen melko pieneltä tyhmimmistöltä.
Oli jo aikakin ryhdistäytyä. Kyn Jyrki ja Jutta nyt löysivät yhteisymmärryksen, hyvä siitä vielä tulee. Merkit on jo ilmassa. Jokohan näkyy seuraavassa gallupissa kepun ja persujen nytkähdyksenä alaspäin?
kansantalous lähtee nousuun ensivuonna, se tekee sen
hallituksen toimista huolimatta, ei niiden ansiosta.
ei nouse ei....velkavastuut pitä kansantalouden kuralla vielä pitkään...
EUROKRIISI
Samaras: Kreikka on kriisiä edeltäneellä tasolla 2019
Yves Herman
Samaras: Kreikka on kriisiä edeltäneellä tasolla 2019
Kreikan pääministerin mukaan maa yltää kriisiä edeltäneelle tasolle tämän vuosikymmenen lopulla, kertoo BBC.
Taloussanomat
17.9.2013 20:56
17
Kreikan pääministeri Antonis Samaras uskoo velkaantuneen maansa pääsevän kriisiä edeltäneelle tasolle elintasossa vuoteen 2019 mennessä. Näin kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
– Suurin osa on sitä mieltä, että emme tarvitse tähän vuosikymmeniä emmekä sukupolvia, vaan vain kuusi vuotta, kertoi asiantuntija-arvioihin viitannut Samaras Roomassa, ennen matkaansa Brysseliin tapaamaan EU:n edustajia.
Kreikan ulkomaisten velkojien on määrä arvioida Kreikan talouden kehitystä tällä viikolla. Kolmesta rahoittajasta koostuva niin sanottu troikka antoi kesällä väliarvionsa Kreikan taloudesta. Troikan mukaan Kreikka on ottanut tärkeitä edistysaskeleita taloutensa uudistamisessa, mutta joillain osa-alueilla se on tavoitteista jäljessä.
Kreikan 240 miljardiin euroon nousevien tukipakettien tavoitteena on laskea Kreikan velkaantuneisuus 124 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Heinäkuun lopussa Kreikan velka vastasi 176 prosenttia maan BKT:sta.
Hallituksessa ovat vastuunkantajapuolueet. Oppositiossa populistipuolue Kepu.
Hei kannetaan vastuumme miljardeissa Kreikkaan. Pian uusi päätös.
Todella vaikeasta paikasta tämä nykyinen hallitus joutui lähtemään ratkomaan asioita. Edellinen hallituksen ministerit eivät viitsineet päätään vaivata huomisesta ja tämän takia hallitusneuvottelut olivat eirittäin vaikeat. Persut pettivät äänestäjänsä ja heistä ei löytynyt ainesta maamme asioita parantamaan. Kyllähän nyt oppositiossa olevista kepulaisten politiikoista, että persujen politiikoista ainakin räksytyksen perusteella olisi nyt vaikka koko maailman pulmien ratkaisijoiksi.
Suomen kansa halusi kepulaiset oppositoon, koska kepulaisista ei ole muuhun kuin asioiden perstolalle saattajiksi. Kepulaiset tekevät lyhynäköistä politiikkaa ja veronmaksajien rahoja jaellaan turhanpäiväisiin hankkeisiin, jotka eivät tuota mitään hyvää yhteiskunnallemme. Miten monta konkkafirmaakin veti kepulaisten hallistusvastuun aikana yritystukia?
Varsin hyvä analyysi taustoista.
voi vain kuvitella mikä olisikaan suomentilanne nyt jos kepukin olisi hallituksessa, velkaa olisi tuplaten nykyiseen määrään. Mikä ihmisiä vaivaa kun kannatetaan nykyhallitusta ja vieläpä lisäksi kepua.? Kaikkien luulis muistavan, että kepu on yksisuurimmista EU kusetus puolueista...