Maahantuoja lähettää sähköpostia ja mainostaa maakuntalehdessä koeajopäiviä, houkutellaan kokeilemaan uutuusmallia ja luvataanpa vielä tarjota päiväkahvitkin. Innolla autoon ja paikalliseen merkkiliikkeeseen.
Autoliikeessä pyörii ihmisiä ja ovet paukkuvat esittelypuolella. Myyjät istuvat pöytiensä takana ja lukevat sanomalehtia. Toinen merkkimyyjä nojailee tuolillaan ja kertoo vitsejä vastapäisessä tuolissa istuvalle asiakkaalle. Toinen myyjistä nousee ja suuntaa esittelyautoja kohden - haen katsekontaktia - turhaan. Kiiruhdan myyjän kulkureitille, jolloin hänen on pakko tervehtiä. Ei tervehdi. Olen jo niin lähellä myyjää, että nyt on pakko jo sanoa jotakin. Ohikulkiessaan hän sanoo "mitäs teille?" ja jatkaa matkaansa. Kuljen marssien myyjän perässä ja kyselen josko voisin ajaa tuota uutuusmallia. Se on kuulemma mahdollista, mutta vain 10 minuuttia, koska on esittelypäivä.
Liekö myyjä ollut ajatusten lukia, sillä ihan rehellisesti on tunnustettava, että en ko. mallia nyt tänä vuonna ole ostamassa. En tiedä ostanko ensikään vuonna, mutta olen jokatapauksessa erittäin kiinnostunut ko. mallista ja merkistä.
Onko siis koeajo tarkoitettu vain niille jotka ovat juuri nyt ostamassa autoa? Ymmärtääkö perusmerkkimyyjä hänen merkityksensä merkin imagon rakentumisessa? Ja että rahalla se kauppa tehdään parinkin vuoden päästä? Mikä lie maahantuojan kanta asiaan, onko liikkeeseen saapuva koeajaja riippakivi vai taivaanlahja?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Autokauppiaat elävät tämän vuoden bonuksista eikä heitä kiinnosta palvella niitä, jotka ovat ostamassa vuoden tai kahden päästä. Toki pitäisi. Yritysmaailmassa sen sijaan parhaita ovat juuri ne business developerit, jotka jättävät "en osta nyt" henkilöille niin hyvät muistot, että isolla todennäköisyydellä ostavat tulevaisuudessa juuri heiltä. Vaatii toki pitkäjänteistä suhtautumista ja sitoitumista.
Terveyskeskuksessakin hoidetaan potilaat kiireellisyys järjestyksessä, ymmärrät eli et!