Kataisen epäluottamuslauseesta sanottua

Arvoisa herra puhemies! Kiinnitän puheenvuorossani huomiota samaan hallituksen vuosikertomuksen kohtaan kuin edustajat Oinonen, Hakkarainen ja Saarakkala. On perusteltua kysyä, onko epäluottamuslause liian järeä toimenpide, onhan kyseessä sentään pääministeri. Näennäisesti kyse on vain 700 000 euron tilauksen kilpailutuksesta. Mitä merkitystä tällä on?

Minun mielestäni varsinainen ongelma on se ahneuden, ulosmittaamisen, nepotismin ja röyhkeyden kulttuuri, joka tälle hallitukselle tuntuu olevan niin leimallista. Ministerit suhtautuvat rooteleihinsa kuin feodaaliherra nautinta-alueisiinsa. Yksi vetää puolustusvoimauudistuksessa kotiinpäin, väittää kirkkain silmin, ettei ole näin tehnyt, eikä kiinni jäätyäänkään ymmärrä hävetä. Toinen nimittää puoluesisarensa kansliapäällikökseen ja väittää kirkkain silmin, ettei puoluekanta liity asiaan lainkaan. Kolmas valitsee itselleen keveimmän ministerisalkun, jossa ei juuri tarvitse vaivata päätään vastuulla mutta jonka puitteissa pääsee katselemaan pallopelejä, palkkaamaan kavereita suojatyöpaikkoihin ja jakamaan rahaa aatetovereille.

Tapaus Himanen sijoittuu tähän jatkumoon. Olisiko Himaselta tilattu työ pitänyt kilpailuttaa, ei ole relevantti kysymys, koska mitä ilmeisimmin koko tilaus keksittiin, jotta pääministerin kaverille saataisiin kevyttä mutta hyväpalkkaista askarreltavaa. Siis jos työtä ei olisi tilattu Himaselta, sitä ei olisi tilattu lainkaan. Tämä on kauheaa, mutta kauheampaa on se, että pääministeri asemaansa käyttäen painosti Suomen Akatemiaa rahoittamaan hanketta, joka ei täyttänyt rahoitukselle asetettuja tieteellisiä ja laadullisia kriteerejä.

Oliko pääministeri Kataisella laillinen oikeus toimia näin? Epäilemättä, onhan hän saanut synninpäästön asianmukaisilta tahoilta. Nyt emme kuitenkaan pui sitä, vaan puimme moraalia. Toivoisin salissa istuvien ymmärtävän, millaista vahinkoa pääministeri Kataisen menettely on aiheuttanut paitsi kansalaisten luottamukselle päätöksentekijöitä kohtaan, myös Suomen Akatemialle ja sen julkisuuskuvalle.

Perussuomalaisia haukutaan protestipuolueeksi, joka saa kannatusta pikemminkin muiden huonoudesta kuin omasta erinomaisuudestaan. Tässä on kyllä totuuden jyvä. Perussuomalaisia äänestää se kasvava joukko veronmaksajia, joka on kurkkuaan myöten täynnä maan tapaa, sulle-mulle-kähmintää ja korruptiota, koska siitähän tässä on kysymys.

Tämä äänestäjäkunta mielestäni velvoittaa meitä. Meillä ei mielestäni ole oikeutta muuttua osaksi maan tapaa. Maan tapa ei nauti luottamustani. Siksi kannatan edustaja Oinosen epäluottamusesitystä.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_83_2013_vp_35_6_226_p.shtml
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

AAA+ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu