Tienumerot

Miksi esim. Kuopiossa näkyy kartassa (google maps) samalle tielle peräti 4 eri numeroa, 5, 9, 68 ja E63?
6593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tuossa mitään ihmeellistä ole. Kuopion kohdalla nuo kaikki numeroidut tiet kulkevat osaltaan samaa tielinjaa pitkin.
Näin on monien muidenkin suurempien taajamien kohdalla.

Äänestä

Siksi että nämä tiet menevät pätkän matkaa samaa tiepohjaa pitkin. E63 on taas eri homma.

Äänestä

Valtatie 9 liittyy viitostiehen noin 20 kilometriä Kuopion eteläpuolella Vehmasmäessä, erkanee siitä Vuorelassa noin 10 kilometriä Kuopion pohjoispuolella ja jatkaa Joensuun suuntaan. E63 taas on Eurooppatie, joka tulee ysitietä Turusta Kuopioon ja jatkuu sieltä viitostietä Sodankylään. Kaikki kolme sattuvat tuolla 30 kilometrin pätkällä päällekkäin.

Siellä ei kuitenkaan pitäisi näkyä tienumeroa 68, kun sellainen on oikeasti Pohjanmaalla. Sen sijaan viitostien liittymänumero 68 tarkoittaa Kuopion keskustan eteläistä liittymää, joka sattuu tälle yhteisosuudelle. Saattaa olla tästä kyse siellä Googlessa.

Äänestä

Tuo on ihan normaalia, esim Jyväskylässä Vaajakosken moottoritielläkin kulkee samaa väylää tiet 4, 9, 13, ja 23, lisäksi Eurooppatiet E63 ja E75.

Äänestä
  • Muuten oikein, mutta nuo E:t eivät ole tienumeroita, vaan jonkinlaisia reittiopasteita. Teillä on aina kansallinen tienumeronsa.

    Äänestä

  • ....,,,, kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta nuo E:t eivät ole tienumeroita, vaan jonkinlaisia reittiopasteita. Teillä on aina kansallinen tienumeronsa.

    Aivan, eurooppatiet eivät ole osa Suomen kansallista tieverkkoa, eivätkä ne ole missään linjassa Suomen tieluokitusjärjestelmän kanssa. Ne ovat UNECE:n määrittelemiä E-tieverkon teitä, "reittejä", jotka kulkevat osin Suomen tieverkkoa pitkin. Ne on merkitty joihinkin tiekyltteihin, opasteisiin ja karttoihin, mutta mitään virallista tai käytännön merkitystä niillä ei ole.

    Muutamissa Euroopan maissa, kuten Ruotsissa ja Norjassa, eurooppatiet ovat osa paikallista tieluokitusjärjestelmää. Tästä johtuen esimerkiksi Ruotsin järjestelmää ei ole liialla loogisuudella pilattu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten menee? kirjoitti:

Miksi esim. Kuopiossa näkyy kartassa (google maps) samalle tielle peräti 4 eri numeroa, 5, 9, 68 ja E63?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu