Villikissa kotona

Kissanhoitajana

Saimme hoidettavaksemme villin aikuisen kissan. Kissa ei anna lainkaan koskea itseensä, tämä oli tiedossa kun lupasimme kissan ottaa mutta nyt hieman huolestuttaa kun sain selville että kyse on tyttö kissasta jonka vatsa on jonkin verran turvoksissa. Matolääkkeet ja loishäädöt on annettu jo kaksi viikkoa sitten kun kissa saapui eli oletan ettei kissan turpoamisen syy ole madot.

Mikäli kissa odottaa pentuja mikä mahtaa olla niiden tulevaisuuden näkymä kun emo on todella stressaantunut ja peloissaan. Synnyttääkö kissa ehkä pennut kuolleina? / tappaako pennut heti niiden synnyttyä? Onko niillä mitään mahdollisuutta?
Jos pentuja syntyy niin kuinka meidän kuuluu toimia ettemme aiheuta enempää stressiä emolle.

Nyt on hyvät neuvot tarpeen!

9

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turvallisin aloitus teille kaikille on käyttää kissa eläinlääkärillä tarkastuksessa, samalla saatte oikeanlaisen ja riittävän loishäädön. Pitkään villinä ollut kissa on voinut saada sellaisen arsenaalin loisia, ettei siihen yksi käsittely auta.

      Käsikosketukseen totuttaminen kyllä jää toisijaiseksi sen jälkeen jos kissa saa pennut.

    • enmpä ihan usko

      Jos kyseessä on "villikissa",et saa sitä kyllä kiinni,ja se raapisi sinut jos yrittäisit sen johonkin ahdistaa.
      Eläinlääkäriin vienti ei varmaankaan villiltä kissalta onnistu,eikä myöskään sisäkissana pito.Joten kissa on aina sitten hädän hetkelläkin ihan yksinää,villiintynyt kissa ei yrityksistä huolimatta kesyynny,ruuan toki hakee kupista.
      Onhan joillakin arkoja kissoja,jotka eivät pidä ihmisten läheisyydestä,mutta antavat silti pakkko tilanteessa käsitellä,sellaisen hoitokin on melko haastavaa.

    • Kissanhoitajana

      Kyseessä on ikävä kyllä villikissa. Hylätystä talosta loukkuun saatu kissa joka ei ole ollut ihmisten kanssa aikaisemmin missään tekemisissä, näitä saman populaation kissoja oli sielä kymmeniä. Loukussa tuotiin meille eikä sitä kyllä käsin kiinni saa täällä sisälläkään vaan ajetaan boxiin eläinlääkäriläyntiä varten.

      Ei osaa käydä laatikolla vaan tekee tarpeensa milloin mihinkin.
      Kissa on nyt eristettynä varastohuoneessa jonne sille viedään nyt lähinnä ruoka ja siivotaan jätökset. Kissa sähisee ja murisee kun sitä yrittää lähestyä.

      Olen kuullut monen kissan kesyyntyneen ja olleen lopulta mukava sisäkissa ja aijon tämän kissan kohdalla tehdä kaikkeni jotta se saa paremman elämän!

      • kesyttelijälle

        No voithan kokeilla tuleeko siitä kesyä.Vähän kuitenkin epäilen ,että ei jos siis oikeasti ihan villi on.Sisäsiistiyskin,on jo aikuiselle...tuskin oppii.
        Itse olen eläinhoitolan henkilökunnan kanssa ollut paljon tekemisisää.Kun puhuttiin näistä villeistä kissoista kerran.
        Kertoivat siellä kokeneet hoitajat,että jos ei kahteen viikkoon kesyynny yhtään,heillä sellaiset kissat lopetetaan.
        Kissa joka on niin villi on hankala hoitaa,jos tulee lääkärikäyntiä,lääkitsemisiä tai jotain.Ja jos sellainen kissa vahingossa karkaa,sitä ei välttämättä saada enää kiinni.Ja talvet ovat suomessa kylmiä...Ja mitä tekee kissalla jota ei voi edes lähestyä..onhan niitä kesyjäkin kodittomana ympäri suomea ,vaikka kuinka paljon.Lisäksi villiintynyt kissa voi olla ihmiselle ihan vaarallinenkin,eli ei kannata sitä mihinkään pakottaa...
        Tietysti kannattaa tutkituttaa kissa,jos se on mahdollista,ettei sillä ole mitään sairauksia.Osa kissojen sairauksistahan voi tarttua myös ihmiseen.Sienitartunnat esimerkiksi
        No,toivotaan että kissa siitä kesyyntyisi.


      • Anonyymi

        Voisitko soittaa Vierashuoneen Simolle, ja kysyä ohjeita? Luettuna kuulostaa juuri siltä että hän osaisi antaa neuvoja miten totuttaa kissaa ihmisiin. Hän jos kuka on expertti löytökissajutuissa. Se kissa tarvitsee nyt aikaa- sitä aikaa, kun se voi oppia vähitellen ymmärtämään ettei ihminen tarkoita sille pahaa.
        Jos se ei ymmärrä hiekka-astiaa, siihen auttaa kun hiekan päälle ripottelee ulkoa tuotua hiekkamaata.
        Kissaa voi totuttaa ihmisen hajuun silittelemällä sitä pitkävartisella lapasvälineellä jossa on ihmisen haju. Myös muilla, esim pitkävartisilla leluilla voi kosketella.
        Kissan tulee silloinkin voida valita itse antaako se koskea itseään. Muutoin se puolustautuu ja rajusti. Kun koulutushetkiä on useampi lyhyt päivään ensin, muutaman viikon, niin siitä se vähitellen. Voi viedä vuodenkin kunnes oppii ihmisten kanssa olemaan.


    • Anonyymi

      Ihan normi elämän tapa ja ”luonto” hoitaa synnytyksen kissa eläimillä kun saa olla rauhassa

    • Anonyymi

      No meillä 2 nartuu harmaa ja melkein täys musta ku 10-12 karvaa löytynyt 2:s ikäsenä. Juu 2 sisasurusta jokka joka aamu paini ja ok lasiterassilla oleskelee kunnes joku töihin lähtee. Ps ok kissan puu mis mökki niin-10 ok pitää lasisitessalla ja meillä noi 2ok

    • Anonyymi

      Olisi ollut mielenkiintoista tietää kuinka kesytyksen kanssa kävi. Kesyyntyikö kissa? Ja tuliko pentuja?

    • Anonyymi

      Hmm…pirun moinen homma. Kloppina käsin pyysin penikkoja ja maatilla 2/3 kissaa ok oli ennen et rotat kuris! Nyt 2 narttuu leikattu/sirutus harmaa/ musta, no 20 karvaa vaaleetaa kaulas, siru/leikkaus on meillä ja ei koskaan ulkona käynyt noin hesan yksiö on terassi lasitettu ja 2 terassi kalustoo ja omat mökit/WC terassilla. Siis noi oli menos epämääräiseen ja no perkule! Surutta oon ja jokku koodit kumpaakin kisaan nyt toinen nauttii ps ei kantti tulla vahtaan rosvott et kinttu kipeenä lähdet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      178
      3045
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      299
      2709
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1768
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      50
      1667
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      39
      1541
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1326
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1229
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1198
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      390
      1182
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1073
    Aihe