http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288600876534.html
Robotit korvaavat 1000 varastomiestä. Entä sitten?
Ihmisen perusominaisuushan on omien kykyjen moninkertaistaminen vipujen ja koneiden avulla. Jo kivikauden ihminen siirsi suunnattomia kivipaaseja, joita suoralla ihmisvoimalla ei olisi voinut liikutella, mutta kekseliäällä vipujen ja taljojen käytöllä se onnistui.
Aiemmin teknologiasukupolvet vaihtuivat sikseen hitaasti, että isä ehti ainakin periaatteessa opettaa pojalleenkin sen laitteen käytön, olipa sitten kyse vivusta tai höyrykoneesta. Nyt asiat ovatkin toisin. Kysytäänpäs vaikka, mihin tarvitaan NMT-teknologian insinöörejä? Ok, heidät on voitu kouluttaa GSM-insinööreiksi, joita ei tosin enää tarvita heitäkään.
Eli jos teknologiasukupolven käyttöikä jää lyhyemmäksi kuin siihen tarvittavan koulutuksen pituus, alamme olla todella virtsassa. Koulutuskuluthan ainakin Suomessa kaadetaan pääosin niille, joita em. teknologia ei suuremmin hyödytä, eivät maksajat ainakaan ole pääosin sijoittajina rahastamassa ko. lyhytikäistä teknologiaa.
Varastomiesten tapauksessa lyhytaikaisen viivytyksen olisi voinut tuoda sellainen verotuksellinen muutos, joka olisi tehnyt ihmistyön kilpailukykyiseksi robottityöhän verrattuna. Jälkimmäisten työtähän ei veroteta aikamääräisesti, vaan vero tulee jos tulee liikevaihtoveron muodossa, mutta tässä ei ihmistyöntekijän tuotos ole sen kummempi verotuskohtelun osalta. Siis jos vaikka verovapaa matalapalkkatyö tai kansalaispalkka (samalla minimipalkka poistaen) otettaisiin käyttöön, ei se kuitenkaan vielä takaisi ihmisille voittoa automaateista, ainoastaan saattaisi helpottaa siltä osin, että teknologiasukupolvien kiivas rymi ei ihan niin pahasti sotkisi.
Siis onko tässä enää mitään tehtävissä? Robotit eivät kuluta, eikä ihmiskunnan enemmistöllä kohta ole varaa kuluttamiseen. Tämä on se syöksykierteen toinen osa. Tuotteiden pitää olla aina vain havempia, että köyhtyvillä ihmisilläkin olisi vara hankkia niitä. Ja sitä kannattamattomampaa on tuotteiden korjaus tai ihmisvoimin valmistuskaan.
Olemmeko teknologian rakentamassa syöksykierteessä?
7
76
Vastaukset
- Skynet 2013
"Olemmeko teknologian rakentamassa syöksykierteessä?"
Olemmepa hyvinkin ja vielläpä niin nopeassa olemmekin, jotta tavallisella silmällä sitä ei edes huomaa:
http://www.tietokone.fi/artikkeli/uutiset/supernopeita_romahduksia_porssissa_ihmiset_eivat_huomaa
-Tutkimus valottaa ongelmia, joita automaattikauppa voi aiheuttaa.
-Järjestelmät voivat toimia arvaamattomasti, ja niissä voi olla virheitä.
-Sopivissa olosuhteissa automaattijärjestelmät voivat aiheuttaa laajoja ongelmia osakemarkkinoilla. - ei voi olla...
Pitkästä aikaa asiallinenkin avaus tällä palstalla. Todella harvinaista herkkua!
Kiitos.
Eipä tässä muuta kuin odotellaan, että aloitus ilmoitetaan asiattomaksi, että ylläpito saa edes jotain tehtävää.
- kehitys kehittyy
eihän se sitä tarkoita että jos on koulutettu nmt-insinööriksi, että
sellaiseksi jää loppuelämän ajaksi.
Myös ihmisten pitää kouluttautua, hankkia lisää tietoa ja pysyä mukana!
Ja sitäpaitsi, yleensä se "nmt-kaverit" ovat keksineet "gsm-jutut"
Kolmanneksi, kehitystä ei voi eikä pidä pysäyttää.
Jokuhan ne robootit keksii ja rakentaa- tuttumies, ei rek.
"...eihän se sitä tarkoita että jos on koulutettu nmt-insinööriksi, että
sellaiseksi jää loppuelämän ajaksi..."
Niin, ei tarkoitakaan. Vaan tässä on siis olennainen muutos, että aiemmin höyrykoneinsinööri sai olla loppuelämänsä höyrykoneinisinööri, mutta nmt-insinööri ei voi olla. Ihmisukupolven iän suhde teknologiasukupolven ikään on olennaisesti muuttunut.
"Myös ihmisten pitää kouluttautua, hankkia lisää tietoa ja pysyä mukana!"
Tästähän tässä keskustellaankin. Jos uudelleenkoulutus kestää 3 vuotta ja teknologiasukupolvi 2 vuotta, niin sehän on jo sitten vanhentunutta oppia, kun valmistuu, jos aloitetaan kysynnyn mukaisesti uudelleenkouluttamaan. Että siis koulutustarve voi pian olla kohtuuton, enkä millään jaksa uskoa, että nimimerkki "kehitys kehittyy" on valmis kustantamaan sen kaikille ihan itse.
[Ja sitäpaitsi, yleensä se "nmt-kaverit" ovat keksineet "gsm-jutut"]
En ole varma, millä tavalla tämä liittyy kokonaisuuteen. Nmt-kavereistahan se gsm-keksijöiden joukko on kuitenkin vain murto-osa. Toisaalta tuo ketjutus voi olla eräs tekijä, miksi tekn. sukupolvet ovat usein niin lyhyitä.
"Kolmanneksi, kehitystä ei voi eikä pidä pysäyttää."
Jos saman sanoo toisin, niin silloin tämän keskustelun aloitus saa merkityksensä:
Kolmanneksi, teknologista syöksykierrettä ei voi eikä pidä pysäyttää.
"Jokuhan ne robootit keksii ja rakentaa "
Aivan. Ajavana voimana saattaa olla älyllisten haasteiden voittaminenkin, vaan kyllähän merkittävä paine tulee pääoman tuoton maksimoinnista. Jos vielä pääoma keskittyy harvoihin käsiin, niin isoin osa ihmiskuntaa on sekä tarpeetonta että elinkelvotontakin, pahimmassa tapauksessa. Ongelmaahan ei juuri olisi, jos joka jepellä olisi oma nimikkorobotti, jonka kanssa vaikka muodostaisi työparin. tuttumies, ei rek. kirjoitti:
"...eihän se sitä tarkoita että jos on koulutettu nmt-insinööriksi, että
sellaiseksi jää loppuelämän ajaksi..."
Niin, ei tarkoitakaan. Vaan tässä on siis olennainen muutos, että aiemmin höyrykoneinsinööri sai olla loppuelämänsä höyrykoneinisinööri, mutta nmt-insinööri ei voi olla. Ihmisukupolven iän suhde teknologiasukupolven ikään on olennaisesti muuttunut.
"Myös ihmisten pitää kouluttautua, hankkia lisää tietoa ja pysyä mukana!"
Tästähän tässä keskustellaankin. Jos uudelleenkoulutus kestää 3 vuotta ja teknologiasukupolvi 2 vuotta, niin sehän on jo sitten vanhentunutta oppia, kun valmistuu, jos aloitetaan kysynnyn mukaisesti uudelleenkouluttamaan. Että siis koulutustarve voi pian olla kohtuuton, enkä millään jaksa uskoa, että nimimerkki "kehitys kehittyy" on valmis kustantamaan sen kaikille ihan itse.
[Ja sitäpaitsi, yleensä se "nmt-kaverit" ovat keksineet "gsm-jutut"]
En ole varma, millä tavalla tämä liittyy kokonaisuuteen. Nmt-kavereistahan se gsm-keksijöiden joukko on kuitenkin vain murto-osa. Toisaalta tuo ketjutus voi olla eräs tekijä, miksi tekn. sukupolvet ovat usein niin lyhyitä.
"Kolmanneksi, kehitystä ei voi eikä pidä pysäyttää."
Jos saman sanoo toisin, niin silloin tämän keskustelun aloitus saa merkityksensä:
Kolmanneksi, teknologista syöksykierrettä ei voi eikä pidä pysäyttää.
"Jokuhan ne robootit keksii ja rakentaa "
Aivan. Ajavana voimana saattaa olla älyllisten haasteiden voittaminenkin, vaan kyllähän merkittävä paine tulee pääoman tuoton maksimoinnista. Jos vielä pääoma keskittyy harvoihin käsiin, niin isoin osa ihmiskuntaa on sekä tarpeetonta että elinkelvotontakin, pahimmassa tapauksessa. Ongelmaahan ei juuri olisi, jos joka jepellä olisi oma nimikkorobotti, jonka kanssa vaikka muodostaisi työparin."Aivan. Ajavana voimana saattaa olla älyllisten haasteiden voittaminenkin, vaan kyllähän merkittävä paine tulee pääoman tuoton maksimoinnista. Jos vielä pääoma keskittyy harvoihin käsiin, niin isoin osa ihmiskuntaa on sekä tarpeetonta että elinkelvotontakin, pahimmassa tapauksessa. "
Iteki tuota viime aikoina pyöritelly mielessä, lähinnä kyllä rahajärjestelmään liittyen, miten pääoma keskittyy harvojen käsiin ja tuo on vain tuntunut kiihtyvän ajan saatossa. Keskiluokka häviää ja jäljellä on vain suuri määrä köyhiä ja rikkaat. Mutta en usko että loppu ihmiskunta nyt tarpeetonta ja elinkelvotonta on. Eikä sellaisen asian esittäminen nyt kenellekään luulisi kuuluvan. Kukin on tarpeeellinen vähintään itselleen.. Itse ratkaisisin tämän niin, että ihmiset tekisivät enemmän töitä itselleen. Vähän kuin paluuta takaisin agraariyhteiskuntaan teknologisella höysteellä. Miten tämän sitten sovittaisi nyky-yhteiskunnan pyörittämiseen on toinen kysymys.
Sinänsä tuo uutisessa mainittu automatisoitu logistiikkakeskus ei niin ihmeellinen ole teollisuudessa, meilläkin on tehtaassa vastaavanlainen järjestelmä lavojen käsittelyssä.
- akut lataukseen,,
Kehitys on kohta niin pitkällä ettei ihmistä enää tarvita, robotti ei osta ruokaa eikä vaatteita ja sen voi laittaa varastoon yöksi halpoja ratkaisuja.
Vika on vain siinä ettei sitten ole enää asiakkaita, mistä sitten
rikkaat saavat lisää rahaa ja mihin sitä sitten tarvitaan.
Marketit voivat nyt jo aloittaa purkutyöt, lisätiloja ei tarvita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1004482- 272385
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1082184- 2002179
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4051897- 1691493
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001269Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321075Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79850