Työpaikat Seinäjoella?

E.T.S.I.J.Ä.

Olen hiljattain pohjoisempaa tänne Seinäjoelle muuttanut mies, ja ihmettelen, missä ne työpaikat Seinäjoella ovat.

Muutin Seinäjoelle pohjoisessa kotikaupungissani vallitsevan alati heikkenevän työllisyystilanteen takia. Seinäjokeahan mainostetaan kasvavana kaupunkina, ja puhutaan, että töitäkin löytyisi paremmin kuin vaikkapa nyt kotikaupungistani. Mutta ei ole löytynyt.

Olen aktiivisesti hakenut töitä Seinäjoelta alkukesästä asti, ja lähetellyt useita kymmeniä hakemuksia erilaisiin firmoihin, isoihin ja pienempiin, mutta en ole tähän päivään mennessä työtä saanut, en itse asiassa edes kutsua työhaastatteluun. Koulutukseltani olen merkonomi, mutta olen valmis tekemään monenlaista työtä, kaupan kassasta ja varastotöistä toimistotöihin ja tiskarin hommiin, eli turhan nirso en työpaikan suhteen todellakaan ole. Tästä huolimatta työtä ei vain tahdo löytyä.

Missä ne paljon puhutut työpaikat Seinäjoella ovat? Toivoisin ihan reilua keskustelua aiheesta, enkä jaksaisi lukea mitään naljailu- ja vinoiluviestejä, joten älkääpä vaivautuko.

126

2212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anttipaita

      lähetä juttusi, nimimerkillä ilkaan, saavatapanha nämä jotka valittavat työvoimapulasta, joka pitää ehdottomasti paikata mamuilla taas ajattelemisen aihetta.

      tässä linkki: http://www.ilkka.fi/mielipide/jätä-mielipide

    • Paula ihmiskauppias

      Orjatyöläisitä on pulaa. Katso Yle areenasta eilinen A-studio, jossa kaupungin oma Kokoomus ministeri aktivoi työttömiä.

    • Muuta pois!!

      Voi voi, muutitko sinä tosiaan tänne?? Ei täällä ole töitä missään tarjolla ja minä jos kuka sen tiedän, sillä olen töitä etsinyt jo lähes 20 vuotta, noh, aluksi niitä joudun juoksemaan pakoon ja nykyään ei tartte juosta mihinkään, töitä ei vain ole :)

      Sinuna en olisi koskaan muuttanut näin tylsään kaupunkiin jossa ihmisetkin ovat kaikki tylsiä ääliöitä tuulipukuineen ja korkkokenkineen...vyölaukkua nyt unohtamatta. Masentuneita harmaita pukeutumisen mauttomuuksien huiput vaeltavat kaduilla ilme värähtämättä....tuulipuvun kanssa usein jotkut korkkokengät ja käsilaukku.....

    • Merkonomi minäkin

      Ei täällä töitä ole. Jo 20 vuotta töitä etsinyt.

      • ratatuille

        Jep, kans 20 vuotta etsinyt, ei täällä töitä ole tarjolla :/

      • Vain sukulaisille:.
        ratatuille kirjoitti:

        Jep, kans 20 vuotta etsinyt, ei täällä töitä ole tarjolla :/

        .

        "Niin että kenenkäs poikia sitä oikein ollahan?????"

        .

    • lihaa piiloon

      Atrialle töihin

    • iii2

      Atrialle ei ole koskaan päässyt kun suhteilla..

      Ihan oikeasti täällä ei ole töitä kun sairaanhoitajille/lähihoitajille.

    • teejotain

      Häh...?? päivääkään työttömänä, aina kun on edellisessä alkanut pinna kiristää aina on löytynyt uusi tilalle.

      Ei se työpaikka kotiin tule, sitä pitää mennä ovelta ovelle kysellen. Renkaanpotkijoita sähköpostilla piisaa, mutta harva vaivautuu menemään paikanpäälle saakka.

    • Rikas porvari

      Kyllä töitä löytyy ja kaikkeen kannattaa tarttua. Esim. 2e/tunti palkalla löytyy paljonkin ottajia. Kannattaa muistaa että työkkäristä firmat saa työllistämistuella ilmaisia työntekijöitö 6kk jaksoissa kerrallaan joten sen enempää ei enää kannata maksa palkkaa.
      Homma menee siis siten että yrittäjä ottaa firmaan "koulutukseen" 6kk jaksoksi "työntekijän" joka saa "palkkansa" työkkäristä ja yirttäjä saa ilmaisen työntekijön.
      Kun 6kk on kulunut täytyy vaihtaa uuuten ja omassa firmassa ollut menee taas johonkin toiseen firmaan puoleksi vuodeksi ilmaisiin hommiin.
      Ja voihan niitä ilmaisia ottaa samaan firmaan useitakin kunhan siellä on vähintään yksi palkattu työntekijä tai yrittäjä itse joka kouluttaa ilmaiset työntekijät.

      Suomi menee onneksi lujaa vauhtia Kokoomuksen ja sossujen johdolla Amerikan mallia kohden jossa maahan saadaaan kunnon orjaluokka ja SAKkin on jo saatu vauennettua eli orjat ei uskalla enää ryttyillä vaan on tyytyväisiä kun
      saa edes ilmaiseksi mennä hommiin.
      Vielä kun kaikki vastikkeettomat tuet lopetaan kuten Risikko lupasi niin Suomi
      lähtee uuteen nousuun kun saadaan satojatuhansi uusia ilmaisia orjia duunia paiskomaan.
      HAJOTKAA KÖYHÄT!

    • aina töitä

      Olisiko persoonasta kiinni? Itse olen aina löytänyt Seinäjoelta töitä. Hommia olen vaihtanut moneen kertaan, enkä päivääkään ole ollut työttömänä. Jos maakunnan työttömyysprosentti on 7, niin kyllä töitä pitäisi löytyä. Ehkä sinun kannattaisi panostaa ansioluetteloon ja työhaastatteluihin. Jos Seinäjoelta ei hommia löydy, niin vika ei ole paikkakunnassa vaan hakemuksessa tai hakijassa.

      • 23fwg32w

        No kai niitä hanttihommia löytyy aina mutta kun ihmisiä ei kiinnosta paskaduunit kun on kerran hankittu ammattikin. Monella alkaa olemaan useampi ammattikoulusta hankittu ammatti ja vielä AMK:sta korkeamman tason tutkinnot eikä töitä siltikään löydy.

        Suomessa on tällä hetkellä paljon koilutettuja ihmisiä ilman töitä.

      • Anonyymi

        Ei löydy kuin suhteilla ja siksi e p ei kehity

    • sohvaperunat
      • LOMAUETTU

        EIKO NE OO TYÖNVÄLITYSFIRMOJEN ORJATYÖPAIKKOJA

      • anttipaita

        kuinka moni paikoista on oikea ja kuinka moni ilmoitettu, jotta firmat saisivat nimiä listaan reserviksi?

    • näin se menee

      Joko on löydyttävä täältä sukulaisia tai sit kepun jäsenkirja taskussa!!

    • 27v nainen

      Meikäläisen näkökulma on se, että ainakaan AMK-insinööreille ei tahdo olla töitä. Itselläni kävi tuuri, mutta mies etsiskeli kunnon työpaikkaa pari VUOTTA ennekuin löysi ja sai paikan, ja sekin työpaikka löytyi eri alalta kuin hänen AMK-tutkintonsa... Mutta pääasia että nyt on vakityö molemmilla, mutta todella vaikeaa oli löytää muuta kuin "hanttihommaa"! MOLin sivuilla ei paljo muuta ole auki kuin "valetyöpaikkoja", eli ei niitä paikkoja oikeasti ole tarkoituskaan täyttää, tai sitten siellä on niitä lähihoitajan tms paikkoja. Eli veikkaan että isojen firmojen ovelta ovelle kiertäminen tai ainakin henkilökohtaisesti puhelimella tapaamisen sopiminen olisi täällä tehokkaampi tapa kuin sähköpostien lähettely.

      • anttipaita

        ajat on huonot, kyllä insinöörille alkaa töitä löytymään kun ajat paranoo. usko mua, insinöörit ovat ensimmäisiä työllistyviä, kunhan pitävät ammattitaitonsa ajan tasalla. oothan säkin nyt töissä, vaikka pitkin maakuntaa tulee lomautus ja irtisanomisilmoituksia.

    • sfd4sd543

      Sama juttu itellä. Syksyn aikana hakenut noin 30 paikkaan, tuloksetta.

      • TÖihin mars!

        Jos on tatuointeja täynnä, tukka takussa ja haisee vanhalle viinalle, niin ei hommia löydy. Ryhdistäytykää nyt turhan ruikuttajat! Työpaikkoja on vaikka millä mitalla, mutta vaikeaahan se tietenkin on jos cv:ssä on kamalia aukkoja.

      • kandalir
        TÖihin mars! kirjoitti:

        Ne CV aukot johtuu siitä ettei töitä ole!

      • töitä on
        kandalir kirjoitti:

        Ne CV aukot johtuu siitä ettei töitä ole!

        On se kumma kun kaikilla entisillä ja nykyisillä kavereillani on. Sitten on näitä ruikuttajia, jotka ovat ylipainoisia, huonokuntoisia, tatuoituja ja istuvat kapakassa. Heillä ei hommia ole. Nämä tyypit erottuivat yleensä jo kouluaikana, koulu ei kiinnostanut. Näillä henkilöillä cv:ssä on aukkoja. Mene vaikka siivoushommiin, niitä töitä riittää aina!

      • anttipaita
        töitä on kirjoitti:

        mites kun itsellä on ylipainoa, kuntokin on jo aika huono, pari tatsaakin on tullut otettua ja viihdyn lähikapakassa pelaamassa biljardia.
        silti tässä istutaan palkkaamassa tai irtisanomassa porukkaa, ja ylennystä olisi tullut jos olisi ollut muuttohaluja etelään, mutta kun tuo kyrönjoen kaipuu oli houkuttavampi

        http://www.youtube.com/watch?v=YI58kaL5NrA

        ja ollaan vielä jopa persuja!

        niin mitäs me? miten me erottuttiin vai sotkinko ajatusmaailmasi?

      • asf432sdf432dfs432
        TÖihin mars! kirjoitti:

        Jos on tatuointeja täynnä, tukka takussa ja haisee vanhalle viinalle, niin ei hommia löydy. Ryhdistäytykää nyt turhan ruikuttajat! Työpaikkoja on vaikka millä mitalla, mutta vaikeaahan se tietenkin on jos cv:ssä on kamalia aukkoja.

        Vähän meni metsään. 19-vuotias, 190senttinen, 110kiloinen(lihasta), ei yhtään tatuointeja, siisti siilitukka, suihkussa käyn päivittäin, ei lävistyksiä, 120äo. Ei mun mielestä kovin huonoja ominaisuuksia. Sitä paitsi mitä merkitystä sillä edes on miltä näyttää, jos ei tule kutsua edes haastatteluun.

      • tästä maasta pois
        anttipaita kirjoitti:

        mites kun itsellä on ylipainoa, kuntokin on jo aika huono, pari tatsaakin on tullut otettua ja viihdyn lähikapakassa pelaamassa biljardia.
        silti tässä istutaan palkkaamassa tai irtisanomassa porukkaa, ja ylennystä olisi tullut jos olisi ollut muuttohaluja etelään, mutta kun tuo kyrönjoen kaipuu oli houkuttavampi

        http://www.youtube.com/watch?v=YI58kaL5NrA

        ja ollaan vielä jopa persuja!

        niin mitäs me? miten me erottuttiin vai sotkinko ajatusmaailmasi?

        Selkeää tulevaa sossupummimateriaalia olet... Taakka yhteiskunnalle ja terveydenhoitojärjestelmälle. Pois tästä maasta.

      • 6+2
        tästä maasta pois kirjoitti:

        Selkeää tulevaa sossupummimateriaalia olet... Taakka yhteiskunnalle ja terveydenhoitojärjestelmälle. Pois tästä maasta.

        itse olet joko varas tai pultsari. kellonajasta näkee että joko varastat työantajaltasi työaikaa tai sitten lorvit kotona.

      • Oikeasti persu
        6+2 kirjoitti:

        itse olet joko varas tai pultsari. kellonajasta näkee että joko varastat työantajaltasi työaikaa tai sitten lorvit kotona.

        Minun puolestani henkilöt saavat ryypätä ja polttaa vapaa ajallaan, ylipainoakin saa olla. Tällaisten henkilöiden sote kuluja ei kuitenkaan kenenkään toisen tarvitsisi maksaa. Eli pois sosiaaliturvan piiristä, jos elintavat ovat epäterveellisiä. onhan se selvää, että ei sellainen henkilö maanpuolustukselle olisi muuta kuin haitaksi. Rinnastan pakolaiset ja epäterveellisesti elävät samaan porukkaan. Markka takaisin, ja maasta pois kelvoton möhömaha-aines! Ja mitä työttömiin tulee, niin sen joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä! Johan löytyisi työtä, jos otettaisiin Hakkaraisen Teuvon malli käyttöön! http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288423633160.html

      • anttipaita
        Oikeasti persu kirjoitti:

        jaa, että tää on vaan joku provo. mee muualle kommaripelle!

      • Oikeasti persu
        anttipaita kirjoitti:

        jaa, että tää on vaan joku provo. mee muualle kommaripelle!

        Mene sinä möhömaha vaikka Venäjälle. Täällä netissä piekset suutasi, mutta kadulla kun tulisit vastaan, niin susta ei olis mihinkään!

      • anttipaita
        Oikeasti persu kirjoitti:

        Mene sinä möhömaha vaikka Venäjälle. Täällä netissä piekset suutasi, mutta kadulla kun tulisit vastaan, niin susta ei olis mihinkään!

        kunhan provosoit. et sentääm enää valehtele olevasi res.upseeri. tosin Persuksi itsenä ylentäminen on porkkanan aon omaavalta rikollista toimintaa

      • :D :D
        anttipaita kirjoitti:

        kunhan provosoit. et sentääm enää valehtele olevasi res.upseeri. tosin Persuksi itsenä ylentäminen on porkkanan aon omaavalta rikollista toimintaa

        Mistälähtien persuksi on ylennetty... Hahahah lähinnä persut ovat säälittäviä reppanoita. :D

      • anttipaita
        :D :D kirjoitti:

        Mistälähtien persuksi on ylennetty... Hahahah lähinnä persut ovat säälittäviä reppanoita. :D

        Haistappa hevon puo. Rekisteröin nimimerkkini, koska joku poijan nöössi oli mennyt kirjoittamaan nimissäni. Tästä lähtien kirjoitan vaan tällä rekisteröidyllä nimimerkillä.

      • anttipaita..
        anttipaita kirjoitti:

        Haistappa hevon puo. Rekisteröin nimimerkkini, koska joku poijan nöössi oli mennyt kirjoittamaan nimissäni. Tästä lähtien kirjoitan vaan tällä rekisteröidyllä nimimerkillä.

        ai onko anttipaita kirjoottanut joku muu kuin mä? senkun rekisteröidyit...

    • Ajoit 50km liikaa

      Mene Kauhavalle.

      • Anonyymi

        Kauhava kuihtunut ei sinne viitti mennä

    • sokyrö

      Onhan Seinäjoella töitä.Siällähän on se iso nakkitehdas sinne voi päästä päästämään kortonkiin sitä kuuluisaa nakkimössöä.Et sill lail Seinäjoella onhan se kuulu kovasta kasvustaan.Melkein Seinäjoen rajalta mutta pitää käydä Vaasassa töissä kun sielä on vähän muutakin kuin yksi nakkitehdas.

    • gsdgsgs

      Kyllä sinä kauppaan töihin pääset pariksi kuukaudeksi, saat siitä perus työttömän Kelapäivärahat 9 euroa.

    • Vaasannäkkäri

      Oon tuos tiedustellu asiaa ja tullu siihen tulokseen, että Seinäjoella tunnin työstä saa n. puolentunnin korvauksen normi duunari, mutta töitä luultavasti löytyis.

    • olen kuullut

      Atrialle kyllä pääsee mutta painepesijäksi ISS Palveluille, pesemään koneita ja tiloja. Toisin kuin pahat kielet puhuvat, homma on ok yötyöhön tottuneelle miehelle tai naiselle, vaatii vain pitkäjänteisyyttä korkean hygienia vaatimuksen vuoksi. Palkkakin hyvä kun pääsee urakkapalkalle, n. 12-20 € tunti.
      Hop hop laittamaan hakemusta.

    • iii2

      Joo, kuullostaa näin kaksi korkeakoulututkintoa opiskelleesta TODELLA houkuttelevalta. Edelleenkään ei ole töitä kun hanttihommia tai sairaanhoitaja/lähihoitaja/henkilökohtainen avustaja/puhelinmyyjä

      Jos ei tänne tule kunnon työpaikkoja tulee koko tuppukylä kuolemaan pikaisesti..

      • anttipaita

        ei kannata opiskella liian hienoa ammattia. Insinöörin papereilla pärjää parhaiten, palkat on hyviä ja työpaikat varmoja.
        joku fil.maist. tai mus. toht. ovatkin sellaisia humpuukijuttuja, joiden papereilla kuuluukin pyyhkiä peppua.
        Tosin työväkeä palkanneena ja ikävä kyllä lomauttaneena tiedän varsin hyvin, että jopa täälläpäin pula on työpaikoista ja työstä. Tekijöitä riittää jonoksi asti.

      • raitis res. upseeri

        Kovin on alakohtaista tuo työpaikkapula. Esimerkiksi myyntityötä tai sote -alan paikkoja on runsaasti auki.

        Terveydenhoitoalalla on joka puoella Etelä-Pohjanmaata huutava pula työntekijöistä. Valitettavasti niihin hommiin vaatii Valvira ihan jonkun muun pätevyyden kuin insinööri paperit.

        Kaltaisesi epäterveelliset elintavat omaavat henkilöt aiheuttavat, että töitä riittää sote alalla myös jatkossa.

      • anttipaita
        raitis res. upseeri kirjoitti:

        jostain syystä vastaus sensuroitiin. oliko kertomus suomalaisten ohi työllistyneistä mamuhoitajista liikaa?
        kerootaan kuitenkin samat asiat, eli hoitsut karkaavat sotealalta pätkätöitä, eikä kaikista ole myyntimiehiksi.

        Ja voit toki käyttää porkkanaa jatkossakin oraalisesti ja olla juomatta viinaa, , kuten hitler, mutta meidän muiden ei tarvitse hyväksyä fasismia, ei edes terveysfasismia, varsinkaan, kun siitä ei välttämättä ole kenellekään hyötyä.

    • tosi kuin vesi

      Muutama sana, niile joilla on edes toivoa saada töitä. Ja se tosiaan riippuu siitä, että onko "ulkonäkö" esim. asiakaspalveluun nähden kunnossa. (tatuoinnit, lävistykset yms. ei sovi liioitellussa mittakaavassa, ei ulkonäöllisesti tai hygieeniseltä kannalta).

      Ja totuus näille "helpon elämän" ikäluokille. On lähes lottovoitto saada töitä nettihakemuksen perusteella. Jos yrityksessä ei ole virallisesti haettu työntekijää johonkin tiettyyn hommaan, nettihakemukset menee suoraan mappi Öö:hön. Osoittaahan se jo sen, että työntekijää ei voisi vähempää kiinnostaa tulla edes paikanpäälle näyttäytymään. Ja sitten kun on lähetellyt hakemuksia, voi työkkärissä kertoa että kun ei niitä töitä saa, vaikka kuinka hakee...ja kun oikein hommansa osaa hoitaa, niin työnvälityksestä "autetaan" työntekijää töiden kyselemisessä niin, että virkailija soittaa työpaikalle työttömän puolesta ja auttaa kyselemällä näille "surkeille" töitä:):):)

      Hei herätkää...vaikka kuinka alkaisit jostain niinsanotusta "paskahommasta", niin jos olet hyvä työntekijä ja innostusta piisaa, niin varmasti pääsee etenemään. Ja hakemuksessa on plussaa kaikki mitä on tehnyt, mutta ne tekemättömät pätkät kertoo hakijasta jo kaiken! Aina kouluun tai vaikka mitä tekisit, mutta ei toimettomuutta. Ja aina kun mahdollista, opiskele työn ohessa, kaikella on merkitystä taatusti jossain vaiheessa elämää.

      Jos töitä haluaa tehdä, niin töitä löytyy kyllä! Ja yllätys yllätys, "parempiin" työpaikkoihin ei vaan löydy tekijöitä, kun ei "juuritasolta" löydy niitä, joita voisi näyttöjensä perusteella ylentää, vieläpä niin, että sitä koulutustakin löytyisi....

    • KTM ja agronomi

      Työpaikkoja on paljon Kauhavalla ja Härmissä. Siellä on koko maakunnan teollisuuskeskittymä.

      • Anonyymi

        tarkoitit varmaam Ylihärmää täällä käy kaikki kanta kauhavan ja alihärmän reppanat

    • Pääkallonmetsästäjä.

      Joskus kun palkkasin työntekijöitä niin tuli sellaisia hakemuksia joissa oli vain tulostettu työkkärin sivuilta työpaikkailmoitus johon oli sitten oikein kuulakärkikynällä kirjoitettu oma nimi ja vielä osoitekin ;)
      Ei jatkoon.

      Sitten oli näitä yli kolmekymppisiä jotka ei olleet olleet kertaakaan missään töissä tai yksikin kolmikymppinen nainen oli ollut 2 viikkoa siivoamassa mutta oli ollut niin rankkaa ettei ollut jaksanut ja oli lopettanut.
      Ei jatkoon ;)

      Oli tyyppiä jota ei kiinnostanut lainkaan mitä työssä piti tegdä mutta palka, edut ja loma-ajat kiinnostivat.
      Ei jatkoon.

      Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta kyllä niissä vuosia kortistossa olleissa on todella harvassa sellaiset joita kukaan edes viitsisi harkita palkkaavansa,
      Jotkut valittaa että vuosia hakenut töitä ja satoja hakemuksia lähettänyt mutta kyllä siellä itse tyypissä yleensä löytyy joku syy miksei kukaan halua palkata.
      Kannattaisi ensin selvittää missä se syy on.

      • anttipaita

        onhan noita tarinoita. Pahin tapaus joka minulle on tullut eteen oli jonkun kurssinkäynyt 35 aikuinen äijä, jolla oli armeijat käymättä ja työt jääneet väliin, ja joka tuli haastatteluun työkkärin pakottamana ja pupillit suurena, aivan pihalla.

        Silti porukasta on aina löytynyt työhön kelpaavia. En tiedä mitä ajat takaa kertomalla vain kauhutarinoita? Vihjaatko, ettet ole koskaan saanut työntekijää työttömästä hakijasta? Silloin vika löytynee jostain muualta...

        Pakkotöihin kaikki vaan! Kenenkään ei pitäisi saada maata kotona! Kyllä näin on jämpti! Vaikka sitten marjoja keräämään tai lumia luomaan!

      • anttipaita
        Oikeasti persu kirjoitti:

        Pakkotöihin kaikki vaan! Kenenkään ei pitäisi saada maata kotona! Kyllä näin on jämpti! Vaikka sitten marjoja keräämään tai lumia luomaan!

        heh, meitäpersuja on kaikenlaasia...

      • 3+8
        anttipaita kirjoitti:

        heh, meitäpersuja on kaikenlaasia...

        ei se oikea persu ole.vihersosialiti joka provoilee. kukaan S:joen persu ei puhu oikeasti noin.

      • Oikeasti persu
        3+8 kirjoitti:

        ei se oikea persu ole.vihersosialiti joka provoilee. kukaan S:joen persu ei puhu oikeasti noin.

        Kuules pölvästi Teuvon esitystä kannatti 30 perussuomalaisten kansanedustajaa. Töihin vaan mars!

      • anttipaita
        Oikeasti persu kirjoitti:

        Kuules pölvästi Teuvon esitystä kannatti 30 perussuomalaisten kansanedustajaa. Töihin vaan mars!

        väitteesi kuuluu samaan sarjeen kuin se, että ylennät itsesi täällänetissä persuksi. toivottavasti saat siitä "terveellisestä" kasvisruuasta suolistovaivoja,joihin kuolet pikkuhiljaa.

      • älkää ottako vakavas
        anttipaita kirjoitti:

        väitteesi kuuluu samaan sarjeen kuin se, että ylennät itsesi täällänetissä persuksi. toivottavasti saat siitä "terveellisestä" kasvisruuasta suolistovaivoja,joihin kuolet pikkuhiljaa.

        http://www.youtube.com/watch?v=sz6w6qRwVm8

      • Näin se vaan on

      • anttipaita..
        Näin se vaan on kirjoitti:

        Historia tuuppaa toistamaan itseään...

        http://www.youtube.com/watch?v=jzMnBFbXW60

        niin, kun muistaa että kommarit tappo ainakin 118 miljoonaa, kun taas natsit 20-30 miljoonaa, niin pitää ihmetellä miksei kommunismi ja vasurit oo kenenkään tulilinjalla.
        itseasiassa kommarit tappoivat enemmän ihmisiä jopa venäjällä kuin natsit.

    • Pääkallonmetsästäjä.

      Kyllä työntekijöitö on löytynyt montakin mutta juuri tuo porukka joka ei koskaan ole minnekään päässyt/joutunut töihin on sellaista ainesta ett ovat koko elämänsa työttöminä muiden elätettävinä.
      Monet haluavat ollakin tai jotkut ei ymmärrä miksei kukaan palkkaa vaan pelkää vain kun vain näkeekin.

    • lissu1521

      vaasassa on kyllä toitä metalli ja sähköteollisella.näyttäs olevan maarakennus ym..
      ps...oon täysin suomalainen asunu vasassa 20v enkä päivääkää työtön muutenkun omasta tahdosta.
      seinäjoella taitaa olla vaan se atria nyt,en tiedä minkä takia kaikki ymp kuntien ihmiset muuttaa sinne? kohta se on sossu slummi täynnä työttömiä varsinkin kun maailmantalous kasvaa kohtalaisen hitaasti.

      • näin on jämpti

        Etelä-Pohjanmaalla on Suomen maakunnista toisiksi paras työllisyystilanne. Joka ei täältä töitä löydä niin voi katsoa peiliin, syy löytyy sieltä!

      • anttipaita

        jassåå, eipä taida vaasasta löytyä pajaa,joka ei lomauttaisi tai irtisanoisi tulevana talvena,joten taidat laittaa omias. siellä ollaan rompankin alueella kuin kusi sukassa, kun kauppa ei käy edes firmojen kesken. pelkäävät että kauppakumppani kaatuu ja rahat jäävät saamatta.
        Seinäjoellakin on ongelmia,mutta totuus on että me selviämme vähemmällä kuin Vaasan seutu, vaikka tilanne huononis.
        ens maalis-huhtikuu ratkasoo aika paljon. jos sillon ei ala vaasalaasille firmoolle sataa tilauksia, niitäalkaa kaatuulemahan ja sen jälkeen , siellä rannikolla alkavat asuntojen hinnat romahtaa vaikka kuinka sikäläiset vihreät ovat kaavoitusterrorilla saaneet ne keinotekoisesti hinattua ylöspäin. Nythän Vaasan asuntokauppa on lähes seis. näät sen itte kun selaat asuntolehteä. samat ilmootukset viikosta toisehen.

        kuulin juttuja, notta nyt on enemmän ranta ja saari ökkiämynnissäkuin koskaan: porukka ennakoi ja haluaa päästä eroon velkamökistään vielä u siitä saa joatin...

      • takametsien mies
        näin on jämpti kirjoitti:

        Etelä-Pohjanmaalla on Suomen maakunnista toisiksi paras työllisyystilanne. Joka ei täältä töitä löydä niin voi katsoa peiliin, syy löytyy sieltä!

        jaa-a, eipä kovin hyvältä tunnu ainakaan Kauhajoella, melkeen 700 työtöntä pienellä paikkakunnalla, mistä ne saa työpaikan, onko peilis vika, vai täh? ja sama homma kaikis ympärillä olevis kunnis esim. Kurikka, Teuva, Jalasjärvi vaikka näin ens alkuhun joissa myös työttömiä piisaa!!!

      • SeppäSeppo
        näin on jämpti kirjoitti:

        Etelä-Pohjanmaalla on Suomen maakunnista toisiksi paras työllisyystilanne. Joka ei täältä töitä löydä niin voi katsoa peiliin, syy löytyy sieltä!

        Ylihärmän työpaikkaomavaraisuus on noin 140%.

        Siellä käy tosi paljon ulkopaikkakuntalaisia töissä ja kärsivät silti työvoimapulasta koko ajan.

      • anttipaita
        takametsien mies kirjoitti:

        jaa-a, eipä kovin hyvältä tunnu ainakaan Kauhajoella, melkeen 700 työtöntä pienellä paikkakunnalla, mistä ne saa työpaikan, onko peilis vika, vai täh? ja sama homma kaikis ympärillä olevis kunnis esim. Kurikka, Teuva, Jalasjärvi vaikka näin ens alkuhun joissa myös työttömiä piisaa!!!

        ja mieti: teidän keskustalainen pääpuolue otti kauhajoelle juuri äsken lisää mamuja sairaanhoitajiksi. Kuinkahan moni kurssikeskus kurssittaa jo nyt työttömiä hoitsuiksi?

        kepu ei juurikaan piittaa tavallisista suomalaisista

      • anttipaita
        SeppäSeppo kirjoitti:

        Ylihärmän työpaikkaomavaraisuus on noin 140%.

        Siellä käy tosi paljon ulkopaikkakuntalaisia töissä ja kärsivät silti työvoimapulasta koko ajan.

        ylihärämssäkin löhes joka paja on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan. Pitää toivoa, että keväällä ne alkais saamaan tilauksia tai pian alkaa sielläkin näkä tyhjiä halleja

      • AntiPaita
        anttipaita kirjoitti:

        ylihärämssäkin löhes joka paja on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan. Pitää toivoa, että keväällä ne alkais saamaan tilauksia tai pian alkaa sielläkin näkä tyhjiä halleja

        Anttipaita on tyypillinen mutu tietoon nojautuva juntti. Kaiken lisäksi hän vaikuttaa todella vastenmieliseltä rasistilta. Omasta mielestään hän toki tietää mm. kaken ja senkin vain täydellisesti. Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen lukeminen ja koulu eivät ole maistuneet, alkoholi sen sijaan maistuu.

      • Näin se vaan on
        AntiPaita kirjoitti:

        Anttipaita on tyypillinen mutu tietoon nojautuva juntti. Kaiken lisäksi hän vaikuttaa todella vastenmieliseltä rasistilta. Omasta mielestään hän toki tietää mm. kaken ja senkin vain täydellisesti. Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen lukeminen ja koulu eivät ole maistuneet, alkoholi sen sijaan maistuu.

        PERSUT ON OIKEASTI PERSRUSKEAT = Persusruskeaiden (Suomen epäisänmaalliset ruskeapaidat) sydän on valkoista huonosti koulutettua ja nationalistista rasistista roskasakkia.

      • anttipaita..
        Näin se vaan on kirjoitti:

        PERSUT ON OIKEASTI PERSRUSKEAT = Persusruskeaiden (Suomen epäisänmaalliset ruskeapaidat) sydän on valkoista huonosti koulutettua ja nationalistista rasistista roskasakkia.

        ilman nationalismia me olisimma joko ruottalaasten tai venäläästen alusmaa. Siitähän sä tykkääsit? olla muitten orja?

      • hyi olkoon
        anttipaita.. kirjoitti:

        ilman nationalismia me olisimma joko ruottalaasten tai venäläästen alusmaa. Siitähän sä tykkääsit? olla muitten orja?

        Persut mitään nationalisteja ole. Vähä-älyisiä kännikalarasisteja ne on. Hyi saatana. Isänmaallisuus kaukana... Hävetä saa maailmalla koko liikkeen olemassaoloa. Tuo porukka jos tulee joskus valtaan, niin loppuu suomesta ulkomaankauppa, ja päätyy loputkin työmiehet kortistoon.

        http://www.youtube.com/watch?v=i5i_AgXVZLA

      • 11+19
        hyi olkoon kirjoitti:

        kommari götebogista riehuu nyt seinäjoen palstalla.muistuteenpas nyt millainen tilanne on ruotsissa tälläkin hetkellä, ja millainen suomi olisi pian ilman persuja

        http://www.youtube.com/watch?v=l0nKZg4u6Eo

      • duunar_vsa
        anttipaita kirjoitti:

        jassåå, eipä taida vaasasta löytyä pajaa,joka ei lomauttaisi tai irtisanoisi tulevana talvena,joten taidat laittaa omias. siellä ollaan rompankin alueella kuin kusi sukassa, kun kauppa ei käy edes firmojen kesken. pelkäävät että kauppakumppani kaatuu ja rahat jäävät saamatta.
        Seinäjoellakin on ongelmia,mutta totuus on että me selviämme vähemmällä kuin Vaasan seutu, vaikka tilanne huononis.
        ens maalis-huhtikuu ratkasoo aika paljon. jos sillon ei ala vaasalaasille firmoolle sataa tilauksia, niitäalkaa kaatuulemahan ja sen jälkeen , siellä rannikolla alkavat asuntojen hinnat romahtaa vaikka kuinka sikäläiset vihreät ovat kaavoitusterrorilla saaneet ne keinotekoisesti hinattua ylöspäin. Nythän Vaasan asuntokauppa on lähes seis. näät sen itte kun selaat asuntolehteä. samat ilmootukset viikosta toisehen.

        kuulin juttuja, notta nyt on enemmän ranta ja saari ökkiämynnissäkuin koskaan: porukka ennakoi ja haluaa päästä eroon velkamökistään vielä u siitä saa joatin...

        Ylityöt pian täynnä ja monella muullakin tutulla vaasassa työskentelevällä, että huonosti tilauksia taitaa olla.

      • anttipaita..
        duunar_vsa kirjoitti:

        Ylityöt pian täynnä ja monella muullakin tutulla vaasassa työskentelevällä, että huonosti tilauksia taitaa olla.

        Älä valhetele, just äsekn tuli sähköpostilla lista srömbergparkin firmoista, joiden kanssa pitää sopia erikseen rahoituksesta, jos toimitetaan jotain. Muuten saattaa rahat jäädä saamatta, jos firma kaatuu.

        kun sulla menee noin hyvin, kerro toki yritys, joka teettää näinä aikoina ylitöitä tappiin asti?

        Valheellasi on lyhyet jäljet. Minä olen oikeasti työelämässä ja asemani vuoksi hyvin perillä tämän seudun asioista.

    • horisko1

      "Näät sen itse lehdestä" ja "kuulin juttuja".
      Joo, Anttipaidan käsitykset on tosi luotettavalla pohjalla.

      Mutta taitaa ukon mielessä ne vaasalaiset firmatkin olla yhä Strömbergeitä ja KENejä kun tuollaisia horisee. Kannattaisi päivittää tietojaan.

      • anttipaita..

        mitä nyt oon lähes joka työpaiäv tekemisisää Vaasalaisten yhteistyökumppaneitten kanssa. Sä tairat olla aika sakia, jos kuvittelet seinäjokisten elävän tyhjiössä.

    • seinäjoki on percstä

      Seinäjoki on täysin keinotekoisesti, muuta maakuntaa ryöstävävästi ja näivettävävästi luotu, niin sanottu kasvava kaupunki. Mitään oikeaa kasvua ei ole.

      Teollisuutta ei ole.

      Katsokaa maailmalle, siellä on oikeasti kasvavia kaupunkia, ne perustuat siihen että on ihmisillä töitä ja toimeentulo. On luonnonvaroja joita hyödyntää, siitä se oikea kasvu tulee. Eikä siitä, että "keskitetään" ja ryöstetään kaikki muualta.

      Hyi helvetti.

      • anttipaita..

        ilmeisesti et ole koskaan käynyt seinäjoen teollisuusaluilla? Täällä on kakskertaa enemmän metallipuljuja kuin Vaasassa, ne on vaan pienempiä.
        Vaasakin on kaupunkina OK, siellä on vaan liikaa vihreitä ja RKP estää tehokkasti sen kehittymisen.

      • Irreel

        Jos kehityksen mittari on hehtaarimarkettien määrä niin S-joki johtaa 6-0.
        Jos kehityksen mittari on vientiteollisuus ja kansainvälisyys niin Vaasa johtaa 6-0.

      • anttipaita..
        Irreel kirjoitti:

        Jos kehityksen mittari on hehtaarimarkettien määrä niin S-joki johtaa 6-0.
        Jos kehityksen mittari on vientiteollisuus ja kansainvälisyys niin Vaasa johtaa 6-0.

        kuten sanoin, Vaasakin on OK, mutta näkee että oot pihalla siitä mitä oikeasti tapahtuu. vaasan palstaa häiriköi joku kommari göterburgista, tairat olla sama mies?

        tosn on vähän parempaa tietoa sinne ghettoutuvaan ja islmistuvaan naapurimaahan:

        http://www.talouselama.fi/uutiset/asenne ratkaisee todistaa seinajoki/a2022217

      • Hyi olkoon

        Onneksi Anttipaidan kaltaisia perussuomalaisia kännikalaääliöitä ei vielä ole kovin paljoa Seinäjoella. Täytyy toivoa, että koskaan ei tule olemaankaan. Vaasan valtuustoon persut ovat valitettavasti saaneet jo aivan liikaa edustajiaan.

      • painu veehen
        Hyi olkoon kirjoitti:

        Onneksi Anttipaidan kaltaisia perussuomalaisia kännikalaääliöitä ei vielä ole kovin paljoa Seinäjoella. Täytyy toivoa, että koskaan ei tule olemaankaan. Vaasan valtuustoon persut ovat valitettavasti saaneet jo aivan liikaa edustajiaan.

        ai argumenti loppuivat ja alkoi nimittely, tyypillillistä käytöstä kommarilta/vihreältä pilviveikolta...

    • Sossupummeja vihaava

      Huomaa, että nykyajan ihmiset ovat laiskoja ja uusavuttomia.Itselläni ei ole ikää kuin vain se 17 vuotta, mutta hakiessani yläasteella tettipaikkaa 40 eripaikasta, minulle luvattiin 5 paikasta töitä heti kun täytän 18 vuotta.Ei ne työpaikat teidän nenän eteen kävele, kyselkää älkääkä täytelkö niitä työhakemuksia. Menkää paikalle niin nekin saavat käsityksen teistä ihmisenä.Nyt teen opiskelujen ohella iltatöitä. Pienen vaivan nähtyäni senkin sai helposti.

      • vanha ukko

        olet niin nuori että sinulla on elämä edessä. ei taida löytyä suomesta 1970-luvulla syntynyttä, joka ei ole kokenut työttömyyttä jossain välissä. Kyllä sinäkin vielä ehdit täyttää kelan papereita

    • fhfhhgfhfg

      kuten jo varmasti huomasit seinäjoki on pelkästään kauppoja ja liikkeitä ja siellä ei ole juuri mitään tuottavaa teollisuuden työpaikkoja...

      kaikki on käytännössä palvelusektorilla

    • palataan asiaan

      Alkuperäinen kysymyshän olikin, että onko töitä? Palvelualalla on. Olen synt -65 ja en koskaan ole ollut päivääkään työttömänä. Olen kait ollut onnekas:) Olen muutamankerran vaihtanut jopa työpaikkaa, niin että aina on ollut se uusi jo hankittuna. Edelleen...paljon riippuu hakijasta ja siitä mitä edellisistä paikoista tai yhteistyökumppaneilta on annettu taustatietoja. Jos hoitaa työnsä hyvin ja on tavallinen ihminen, töitä löytyy!

    • Elämä on laiffii

      Mitäs sitä töitä tekemään, jos tyytyy vähä vähempään, niin on ihan mukava maata kotona soffalla ja kattoa telkkaria ja välillä ottaa tirsat kun siltä tuntuu!!!

    • vähän on paljon

      ja sitten valitetaan, että rahaa ei riitä vanhusten, lasten ja terveydenhoitoon! Ei kai, kun kaikki syydetään sinne sohvallamakaajille. Ja ne on sitten kaikista taitavimpia löytämään kaikki keinot saada kaiken mahdollisen ilmaiseksi. On päättäjiltä vastuutonta kannustaa tällaista toimintaa maksamalla aina vaan enemmän ja nämähän pyytää...siihen ei pohjaa tule. Osuin kassalla samaan aikaan jonku perheenisän kanssa, joka haki jollain lippulapulla ruokaa. Mielenkiinnosta katsoin mitä osti. Kaikki oli kallista, ei mitään edullista perusruokaa. Mitäs sitä tarvii kattoo mitä ostaa, kun muut maksaa(lue pienituloiset veronmaksajat).

      • Aatun malli

        Niin, eikö kaikki pitkäaikaistyöttömät voitaisi internoida jonnekkin leirille piikkilanka-aitojen sisälle, ja vartijat vahtimaan pyssyn kanssa etteivät karkaa. Vettä ja leipää ravinnoksi ja jotain ruumillista pakkotyötä mielenvirkistykseksi heille!

      • vihaa rahaa katkeruuttaa
        Aatun malli kirjoitti:

        Niin, eikö kaikki pitkäaikaistyöttömät voitaisi internoida jonnekkin leirille piikkilanka-aitojen sisälle, ja vartijat vahtimaan pyssyn kanssa etteivät karkaa. Vettä ja leipää ravinnoksi ja jotain ruumillista pakkotyötä mielenvirkistykseksi heille!

        Taas vihataan ihmisiä tietämättä taustoja. Ihan kuin yhtä syyttä kuin aikoinaan juutalaisia. Ihminen on käsittämättömän tyhmä. Kaikki pitäisi saada kärsimään tai tappaa. Auttaminen on ihan tuntematon käsite... Ei ole ihme jos lapset jo puukottaa toisiaan kun aikuisetkin puhuu noin.

    • tehkää töitä

      ei vaan opastusta uusavuttomille, miten esim. hoidetaan kotia ja lapsia ja laitetaan ruokaa edullisesti. Miksi niillä jotka ei tee töitä ja maksa veroja pitää olla kaikki valmiina ja ei tarvi laskea ollenkaan mihin rahat riittää???? Kun on rahat loppu (ostettu kaikkea kallista ja juotu kaljaa yms. niin sitten vaan kävellään jollekin luukulle ja haetaan avustuksia. Ja mitä katsoo tämän päivän sossuluukulla kävijöiden ulkonäköä...kaikilla on muodikkaat vaatteet, meikit, tatuoinnit, lävistykset, hiukset vimpan päälle. Niihin kyllä löytyy rahaa, mutta sitten esim. ei taas ruokaan. Ja sitten haetaan lappuja. Ja seuraavaksi valitetaan kun ei löydy töitä. No ei niin, kun töissä pitää tehdä töitä(vieläpä annettujen kellonaikojen mukaan) ja palkka on vain palkkapäivinä. Ja senjälkeen kadehditaan kovasti esim. marjanpoimijoita, jotka vie kaikki marjat näiltä meidän kullannupuilta. Ai niin, se tais olla taas sitä ruumiillista pakkotyötä...

      • hähMITÄH?

        varastitko tuohon vastaukseen aikaa työnantajaltasi vai oletko itse lusmu?

    • sitähHHH

      hahaa...palveluala, epäsäännölliset työajat. Mutta töitä piisaa!!!! Ja maksan veroja, että sinulla on millä mällätä!

      • anttipaita..

        I teet työtä palvelualalla? no kyllä sinullekin tulee työtttömyys vielä eteen, kun teollisuus alkaa automatiosoida lisää. yksi teollinen työpaikka luo palveluynnä muulle sektorille 2-5 työpaikkaa, mutta kun tuo työvoinmapula sitten peruttu. lopullisesti.

        http://yle.fi/uutiset/lahes_puolet_tyopaikoista_on_vaarassa_kadota/6872845

        suomessa teollisuuden automaatio on jo niin pitkälle, että työpaikkojen kadotus jää USAta ja muuta maailmaa pienemmäksi, mutta kyllä se tännekin iskee.

        ja mitä tulee sossurahaa, niin kokeile itse elää 400 eurolla kuukausi. Tämä mies teki niin ja kertoo tässä mielipiteensä asiasta

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201310120081207_uu.shtml

        kannattaa lukea,. sama kohtalo voi odottaa sinuakin.

    • katkera joo

      en tässä kyseenalaista sitä, etteikö jollakin alalla ole työttömyyttä yllättävien saneerausten yms. vuoksi ja siitä syystä osa ihmisistä tosi vaikeuksissa. Minä olen ainostaan katkera siitä rahan tuhlauksesta, mikä menee oikeasti väärään tarkoitukseen. Nopeasti selasin läpi linkkisi tekstit ja silmään osui jotain tähän suuntaan "kannattaa olla jatkuvasti kuin kesälomalla, jos palkasta ei jää yhtään enempää kuin näistä sosiaalituista". Joo, lyhytnäköistä ajattelua! Heti kun joku osaa kertoa, mistä sitä rahaa tulee Valtion kassaan, jos vaan kaikki elää tuilla? Vaikka käteenjäävä osuus on sama, maksetaan työtulosta veroa, jolla taas Suomi toivon mukaan menee eteenpäin. Ei tämä maa kehity ja voi paremmin ainakaan sillä, että maksetaan kotiin niin paljon, että ei kannata töitä tehdä. Kuluja vain tulee lisää, kun on aikaa ryypätä ja rällätä. Tai sitten masennutaan toimettomuudesta, työ tuo kuitenkin sen rutiinin elämään ja tunteen, että kuuluu johonkin. Pian sitten käy niin, että ulkomaalaiset tosiaan tekee työt. Ja jonain päivänä nämä ulkomaalaiset ahkerat ihmiset (ei tarkoita näitä elintasopakolaisia) alkaavat pyörittää tätä maata osaltaan ja ei kannata sitten itkeä "parempien" virkojen täyttämisestä ulkomaalaislla. Näin se vaan menee, että ahkeruus palkitaan ja toiset syrjäytyy elämästä sinne sohvalle.

      Ja on kärjistettyä puhua elämisestä 400e/kk. Sehän on ruhtinaallinen summa käyttörahaa kuukaudessa. Kuitenkin maksetaan vuokrat yms. kulut erikseen ja kuka kehtaa eniten pyytää niin tahoja on monia...on opittu sille, että kun elää kuin viimeistä päivää ja käyttää kaikki rahat, niin aina löytyy taho, joka hoitaa asiat. Eihän Suomessa ketään heitteille voi jättää. Paitsi ne monet köyhät vanhukset, jotka kaikessa hiljaisuudessa pyrkivät tulemaan toimeen omillaan ja eivät pidä mitään ääntä itsestään. Kotona vain pitäisi pärjätä pidempään ja mitään apua ei saa, kun ei ole rahaa, kun se menee "sohvalle" makaajille.

      • anttipaita...

        vastauksestasi ei saa selvää, vastaatko kaikille vain vain minulle.oletan että minulle?

        sun olis kannattanut lukea enemmän, eikä vain valita kohta, joka kiinnostaa sinua, teksti nimittän jatkuu näin:

        "Totuus on kuitenkin tarua, tai tässä tapauksessa Tatua, ihmeellisempää.

        En tunne Tatua, mutta kuukauden toimeentulotukikokeilun perusteella voisin veikata, että laskut jäävät aika usein maksamatta, vaatteet ostamatta ja toisten synttärit lahjomatta.

        Sellaista oli minun elämäni kuukauden ajan. Jos jotain pitäisi päätellä siitä palautteesta, mikä ilmestyi sähköpostiin kokeilun aikana, niin sellaista on myös Tatun elämä."

        sellaista on elämä 400 eurolla kuukausi, sis sille rahalla minkä valkoinen kanta-asukki saa.

        "Mitäs sitten, sopii tähänkin paikkaan. Mitäs sitten, kun televisio tai kengät hajoavat? 400 eurolla niitä ei osteta: tai voidaan ostaa - mutta kuten arvata saattaa, se on muista asioista, kuten ruoasta pois."

        ja lopuksi:
        "Kun elää kuukaudesta toiseen 400 eurolla, ei sankaruutta ole se, että huijaa yhteiskuntaa kuukaudesta toiseen omalla kustannuksellaan. Sankaruutta on se, että tuota samaa rääkkiä jaksaa kuukaudesta toiseen.

        Ehkä Tatu ymmärtää sen jonain päivänä vielä itsekin."

        jotkut meistä vain ovat niin tyhmiä, että olettavat lyhyen tien olevan helpoin.jossain välissä he huomaavat olevansa väärässä.
        Ongelmaksi tuleekin, että suurin osa työttömistä on hyvinkin työhaluisia. sen todistavat tilastot: kun työpaikkoja oli tajolla nousukauden huipulle, oli pienin työttömyysprosentti 1% kieppeillä, muistaakseni alahärmässä. heistäkin osa oli vuokratyöntekijöitä.
        Totuus vain on, ettei nyky-yhteiskunta kykene enää työllistämään kaikkia.

        ja mitä vanhuuksiin tulee, ihan samalla perusteella hekin saavat toimeentukue sossusta, mitä työtön.

    • tosi juttu

      ja kumpi osaa hakea tukia sossusta netin kautta tai kaavakkeita täyttämällä, sohvalla makaava vai vanhus. Oletko vielä sitä mieltä, että on tasapuolista? Vanhusten kunnia ei edes antaisi myöten niin kauan kuin suinkin vain pärjäävät. Kun taas nämä toiset ovat tehneet taitolajin näistä tukien hakemisista.

      • anttipaita..

        ei 400 euroa kuussa ole niin houkutteleva summa, että sen varaan rakentaisi elämän muuta kuin täysi idiootti. kyllä suurin osa sillä sitkuttavilla haluaa töihin, ja miksi rangaista sellaista, joka ei vaan saa töitä?

    • tehty, kokeiltu

      Eikös ole hyvä että edes joku töittä viihtyy? Jättää töistä pitäville enemmän mahdollisuuksia.

      "Ja mitä tulee sossurahaa, niin kokeile itse elää 400 eurolla kuukausi"
      Mulla jää palkasta puolet tuosta kun olen vuokran ja verot maksanut.
      Näin ei ollut aiemmin, mutta yrityksillä menee huonosti ja ensimmäisenä kiristetään työntekijöiden palkoista. Silti jonku on sekin homma tehtävän jonka minä teen. Käytännössä se on ihan sama istunko kotona, kuten Tatu vaiko olenko töissä. Eläkkeen määrään mm. se ei vaikuta ollenkaan ja tuskin koko eläke järjestelmää edes on silloin kun olen sen ikäinen että eläkkeelle joutaisin.
      Työttömänä on vaan sen takia helpompaa, kun ei tarvi stressata työn takia, joka vie sut ennen aikaiseen hautaan.

    • muuttomies 10

      Olin muuttofirmalla töissä.Muutimme 4 henkistä perhettä poi kuin naisella tuli itku ja kertoi minulle etteivät pysty asumaan täällä melkein uudessa vuokratalossa kuin on niin kovat vuokrat he ovat molemmat töissä eikä saa vuokratukea.Mistään muusta ovesta ei lähde kukaan töihin.Siis muut asukkaat mamuja ta työttömiä.Onko oikein että ainoastaan työtökäymättömät pystyvät asumaan Uusissa kaupungin vuokrataloissa.Ei 400 euron tuloilla ainakaan.

      • anttipaita...

        tämä on ikuisusuongelma. Vihreät energia ja muutverot ovat nistaneet asumisen kustannukset niin korkeaksi, ettei pienitulisilla ole enää asua vuokralla tai edes ostaa omaa.

        Vihreätä hulluutta peesaavat niin kokkareet vasurit kuin myös keskusta.
        Olisitta äänestäneet PS pari vaalia sitten, niin ei koko vihreätä huulluutta olis.

    • just3

      huonosti sjoella menee kun näköjään jo yks kirpparikin protestilistalla taloussanomien mukaan.....jos näin jatkuu ei kohta oo yrityksiä jonne voi töihin edes mennä

    • erkki_aho

      tarjolla siivous työtä mutta sitäkään ei tarpeeksi lisäksi tarjolla olisi työtä lääkäreille jos on lääkäri

    • Töitä mistä vaan

      Terve, tuli vastaan tää vanha ketju ja pakko sanoa kaikille jotka kehottavat ihmisiä muuttamaan pois yms yms. Töitä Seinäjoelta löytyy varmasti jos vaan viitsii OIKEASTI etsiä! Te lusmut jotka ravaatte vaan työkkärissä ja kieltäydytte jokaisesta hommasta missä sotkeentuu hanskat voitte olla siis ihan hiljaa. Itse olen pian (vain) 23 vuotias mies, aloitin työn teon Seinäjoella 15v kun pääsin kaupungille kesätöihin, sen jälkeen olen ollut 5 eri yrityksessä tähän päiväänkin asti. Jos töitä haluaa niin paras tapahan on mennä suoraan sinne työpaikalle kyselemään. Ja..."Atrialle pääsee vain suhteilla" ei pidä paikkaansa, itselläni ei ole sinne mitään suhteita, paitsi nyt kun toinen vuosi menossa. Sinne vaan hakemaan ja ne jotka hommat hoitaa hyvin, todennäköisesti saa jäädäkkin. Kiitos

    • hehehehehe

      Itse sain töitä vihdoin vuoden hakemisen jälkeen... Ja minulla ei ole edes koulutusta eikä työkokemusta. :)

      • hyvä hyvä :)

        Kiva kuulla :) Itekkään en mitään kouluja käyny peruskoulun jälkeen, hyvin on pärjänny, talonki saanu hankittua! :)

    • Kauhavalle

      Kauhavalle, Kauhavalle, Keskustekniikan toimistolle!

    • kille4

      jos olet virolainen rakennusmies/maalari että teet halvalla varmasti löytys. muuten on kainiin että jo pari vuotta on sossu ollu seinäjoen suurin työllistäjä...ny ne tukkii ihmisiä kursseille parantaa työllisyyslukuja vällilesti.
      asustelen itse vaasas en tiä mekonomin hommista mutta metalli ja teollisuus yleensä on vetänu kohtuu hyvin jo muutamia vuosia kaikki tutut on ollu kokoajan töissä. itseasiassa. valmistui mulla tossa koulusta kaverin likat toinen merkonomi toinen joku sama mutta data lisäksi. molemmat heti hommiin noihin teollisuusyrityksiin. ite teen kuljetuspuolen hommia omalla firmalla ollu kyllä palkkatöissäkin. mut onnee sinne

    • G-mies

      Ojankaivajia tarvitaan aina. Siisti sisätyö on luksusta tänä päivänä.

    • Sjokinen81

      Töitä löytyy varmasti kuhan jaksaa olla itse aktiivinen! Työkkärin kautta ei mitään saa, vaan itse kannattaa soitella ja pistää sähköpostia. Tällä tavoin itekki sain töitä tammikuus vajaan vuoden työttömyyden jälkeen ja pari viikkoa sitte vakinaistettiin!

    • Katainen

      Meikäläisen työpaikalla on usein työttömiä hommissa. Siistiä sisätyötä saavat tehrä. Hyvin kevyttä paperin siirtelyä. Useimmat ovat tyytyväisiä ja nauttivat työstään mutta mitä nuorempi ihminen kyseessä niin sitä enemmän hän valittaa. Valittavat kun heidät pakotettiin töihin ja että sohvalla makaamalla saisi myös mukavasti rahaa. Töissä ollessa rahaa tuli melkein tonni enemmän kuussa mutta tuet loppuivat. Nyt piti itse maksaa se 400€ vuokra. Olisivat mieluummin maanneet kotona sohvalla tukien varassa kuin olleet töissä. Osa naureskeli kuinka hyvin tulee toimeen tukien avulla. Ja sossusta saa kuulemma aina lisää. En tajua.

    • Eioomitään

      Seinäjoen työtilanne on minusta katastrofaalinen. Pitäisikö tässä perustaa kans oma markkinointifirma. Niilläkö pärjää.

    • menetöihin

      Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella koko ajan liki 700 vapaata työpaikkaa? Eikä mikään kelpaa?

    • Anonyymi

      2023 kesän aikana miesten työllisyys on selvästi suurempaa kuin naisten. Vapaita työpaikkoja esimerkiksi Seinäjoella on 366! Paljon on sellaisiakin töitä, joihin ei tarvita sen kummempaa erityiskoulutustakaan. Nyt miehet, hakeutukaa testaamaan jotain ihan uutta ja erilaista, jos työttömänä olette.

    • Anonyymi

      Työn paikkaus ja työtön työ kohtaavat tulevaisuudessa. Eläkkeen odottelu tosin kysyy sitä malttia. Se odotus on valttia.
      No, eipä täsä muuta mulla.

      • Anonyymi

        Vapaita kunnollisia naisia ei Seinäjoella oo ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaita kunnollisia naisia ei Seinäjoella oo ollenkaan.

        Ei ole. Naiset muuttavat etelään.

    • Anonyymi

      Mee ferrumille 7€ tiima.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa tiima?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa tiima?

        Nyt on vielä se ongelma että on tulonpäällä tuo uusi talouslama valitettavasti.Se syö ensimmäisenä myyntihommat,yrityksiä on jo mennyt suomessa vuoden aikana rakennuksilla/palvelualoilla 3000 nurin ja se on yhtä paljon kun edellisen ison laman aikana. elikkä voipi olla että ainoat työllistävät yritykset kohta ovat ns pörssiyhtiöt jotka ovat jo ilmoittaneet liputtavansa osaa ulos jos eivät saa halpatyövoimaa. Itse olen pienyrittäjä joka tekee eräällä mm.Vaasassa toimivalle yritykselle alihankintaa työt tuskin loppuu koska yritys toimii monella paikkakunnalla/maassa. Mutta suomessa tullaan vähentämään omaa henkilökuntaa

    • Anonyymi

      Miehetkin voi hakeutua kaupan myyjäksi tai kassalle. Ongelmana monella on pelko siitä, että näyttäisivät naisistuneilta, hah. Hyvät hyssykät sentään, mitä tomppeleita.

    • Anonyymi

      Kevytyrittäjyys on yksi vaihtoehto, jos töitä ei muutoin löydy. Ilkka-Pohjalainen tänään 8.5.

      Kevytyrittäjien taustat vaihtelevat. Suurin osa heistä on Suomessa syntyneitä miehiä. Moni on opiskellut, ollut työttömänä tai maahanmuuttajien tapauksessa asunut ulkomailla ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistään.

      Viiden vuoden tutkimusjaksolla havaittiin, että kevytyrittäjinä toimivat ovat entistä nuorempia, yhä useampi on ulkomaalaistaustainen ja suorittanut vain perusasteen koulutuksen.

      – Heikommassa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt ovat ryhtyneet aiempaa useammin kevytyrittäjiksi, sanoo erikoistutkija Susanna Sten-Gahmberg ETK:n tiedotteessa.

      Tyypillisesti kevytyrittäjät ovat 20–40-vuotiaita ja useimmiten miehiä. Vuonna 2022 noin neljännes kevytyrittäjistä oli ulkomailla syntyneitä.

    • Anonyymi

      Sitä kannattaa kysyä hallitukseltamme.

    • Anonyymi

      >Työn paikkaus ja työtön työ kohtaavat tulevaisuudessa. Eläkkeen odottelu tosin kysyy sitä malttia. Se odotus on valttia.
      No, eipä täsä muuta mulla.<
      ____________
      Ettei vaan runua tyrkkää?😳😁

    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa suoraan yhteyttä työnantajiin, aina on paremmat mahdollisuudet päästä, kun on itse oma-aloitteinen!

      • Anonyymi

        Paitsi että aika vähän enään rekrytoidaan muuten kun välitysfirmojen kautta.Ainakin metalli ja rakennus aloilla. Vieläkö siellä atrian linjoilla on jotain 5-7e tuntipalkka muistan kun joku oli viikon siellä? Ite olen ollut koko ikäni metallihommissa

    • Anonyymi

      Työpaikat on vaasas.

    • Anonyymi

      Se, joka on muualta ääsjoelle muuttanut, muun kuin TYÖN perässä

      ja eikä ole mitään suhteita, ei tule IKINÄ saamaan mitään kunnollista

      vakinaista työpaikkaa, vaikka olis kuinka koulutettu jne....

      ... sama koskee koko ep : ta !!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe