maailma 6000v

Useimmat uskovat eivät edes väitä maailmaa ja maailmnkaikkeutta 6000 vuotta vanhaksi. Tuo ajan määrityshän perustuu joskus 1100-luvulla Piispa Usherin tekemään laskelmaan. Tosin homma pomppaa jo siinä kun hebreankielessä sama sana voi tarkoittaa poikaa, pojanpoikaa, pojanpojanpoikaa tai sitten pidempää aikakautta. Kerikankielisen septuagintan tulkintoihin ei siis ajan suhteen ole luottamista. Kuten Pastori Eero Junkkaala totesi evankelistapäivillä, että hänen käy sääliksi niitä uskovia, jotka uskovat 6000 vuotta vanhaan maailmaan. Tiede todistaa aivan toisin: maailmankaikkeus on 13,5 mer vuotta vanha ja maapallo noin 4mrd vuotta. Junkkaala itse sanoo korvaavansa sanan evoluutio sanalla Jumala.
11268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi sinä kerrot tuon meille, jotka asian jo tiedämme?
Mene kertomaan se niille jotka eivät tiedä, kerro se tuolla kreationismi-palstalla ja katso mitä sinulle paholaisen harhaoppia levittävälle vastaavat ne oikeat uskovat.

Minun taas käy sääliksi Eero Junkkaalaa ja muita pastoreita, jotka pitävät vuohipaimenten lapsellisia kansansatuja täytenä totena. Aikuisia ihmisiä eivätkä osaa ajatella, uskovat sokeasti joulupukki-tason satuihin kaikkitietävästä kaikkivaltiaaasta, joka ei tiedä eikä mahda, mutta on itse oma isänsä ja uhraa itsensä itselleen muuttaakseen oman tahtonsa. Lentävät porotkin ovat tuota uskottavampia...

Äänestä

Kaikki, mitä tiedämme maapallon, maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan iästä perustuu vain niihin tietoihin, jotka olemme saaneet historian, arkeologian ja Raamatun kautta. Yksikään niistä ei ulotu kuin noin 6000 - 10.000 vuoden päähän.
Historiaan perustuvat tiedot eivät ulotu edes 6000 vuoteen.

Mitään muuta luotettavaa ajanmääritystä ei ole olemassa.
Evolutionistien käyttämät radiometriset mittaukset aineiden pitoisuuksista ja hajoamisnopeuksista eivät kerro mitään kohteen iästä. Ne ilmoittavat vain aineiden pitoisuudet mittaushetkellä.
Aineiden hajoamisnopeudet on mitattu niin lyhyellä aikavälillä, että niiden perusteella ei voida tietää yhdenkään aineen hajoamisnopeutta pitkällä aikavälillä.

Puheet 13.5 miljardin vuoden ikäisestä maailmankaikkeudesta tai 4 miljardin vuoden ikäisestä maapallosta ovat siten pelkkiä uskotteluja, eikä mitään tiedettä.

Äänestä
  • Niin, silloinhan raamattu on vain moraalinen opaskirja. Kuten Dawson sanoo.

    Äänestä

  • Hyväksytte sen osan tiedettä, joka tukee uskomuksianne, mutta samainen tieteen metodiikka, mikä todistaa toisin, eí teille kelpaa?

    MIKSI?

    Äänestä

  • Minkä tieteenalan asiantuntija olet?

    Äänestä

  • 1 + 2 kirjoitti:

    Minkä tieteenalan asiantuntija olet?

    Psykokeramiikan

    Äänestä

Sähköisyys
http://www.netikka.net/mpeltonen/plasmateor.htm
http://www.youtube.com/watch?v=5AUA7XS0TvA
Uskon 7-päiväisen viikon sopivan luoduille.
http://www.youtube.com/watch?v=ZV0hUldrYp4
Evoluutiota ei voitu todistaa.
http://www.luominen.fi/darvinistinen-evoluutio-mahdotonta/
Kaksi maailmankuvaa.
http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/kaksi.html
Aika ja fysiikka.
http://www.sanansaattaja.com/SIVU66.htm
Nuori magnetismi.
http://koti.mbnet.fi/jrambon/RV7-2013.html
Sahara ja vedenpaisumus
http://koti.mbnet.fi/jrambon/RV13062012.jpg
Ennustettu/luvattu
http://www.nic.fi/~jlindell/messias.htm
Yliluonnollisuus
http://www.youtube.com/watch?v=iBjjnC8DiSo
Polttoainetta ja ravintoa meillekin.
http://www.youtube.com/watch?v=BcvnKXxodos
Päivitys. Raamattu/Jumala päihittää älykkäätkin ihmiset. Luominen oli nopea, koska kasvit luotiin ennen aurinkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=bLHB_hNk42g

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pöllistelijä kirjoitti:

Useimmat uskovat eivät edes väitä maailmaa ja maailmnkaikkeutta 6000 vuotta vanhaksi. Tuo ajan määrityshän perustuu joskus 1100-luvulla Piispa Usherin tekemään laskelmaan. Tosin homma pomppaa jo siinä kun hebreankielessä sama sana voi tarkoittaa poikaa, pojanpoikaa, pojanpojanpoikaa tai sitten pidempää aikakautta. Kerikankielisen septuagintan tulkintoihin ei siis ajan suhteen ole luottamista. Kuten Pastori Eero Junkkaala totesi evankelistapäivillä, että hänen käy sääliksi niitä uskovia, jotka uskovat 6000 vuotta vanhaan maailmaan. Tiede todistaa aivan toisin: maailmankaikkeus on 13,5 mer vuotta vanha ja maapallo noin 4mrd vuotta. Junkkaala itse sanoo korvaavansa sanan evoluutio sanalla Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu