-Eräs 90-vuotias Norjan Valdres´issa sai näyn Jumalalta vuonna 1968. Evankelista Emanuel Minos´illa oli kokouksia siellä, missä hän asui. Minos´illa oli tilaisuus tavata hänet ja nainen kertoi hänelle, mitä oli nähnyt.
Hän kirjoitti sen ylös, mutta ajatteli sen olevan niin älytöntä, että pani lipastoon. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin hän ymmärtää, että hänen on jaettava näky toisten kanssa.
-Nainen Valdres´ista oli hyvin pirteä, uskottava, valvova ja luotettava kristitty, jolla oli hyvä maine kaikkien hänet tunteneiden keskuudessa. Tässä on, mitä hän näki:
-”Näin ajan juuri ennen Jeesuksen tulemusta ja kolmannen maailmansodan puhkeamisen. Näin tapahtumat luonnollisilla silmilläni. Näin maailman pallon kaltaisena ja näin euroopan maa maalta. Näin Skandinavian. Näin Norjan. Näin määrättyjä asioita, jotka tapahtuisivat juuri ennen Jeesuksen paluuta ja juuri ennenkuin viimeinen suuri onnettomuus tapahtuu, onnettomuus, jonka kaltaista emme koskaan ennen ole kokeneet”.
Hän mainitsi neljä aaltoa:
1. Ensiksi ennenkuin Jeesus tulee, ja ennenkuin kolmas maailmansota puhkeaa on oleva “liennytys”, jonka kaltaista meillä ei ole ollut koskaan ennen. Supervaltojen välillä on oleva rauha idässä ja lännessä ja se on oleva pitkähkö rauha. (Muista, että tämä sanottiin vuonna 1968, kun kylmä sota oli kuumimmillaan). Tänä rauhan aikana on oleva aseistariisunta monissa maissa, myös Norjassa, emmekä ole valmistautuneet, kun se sota tulee. Kolmas maailmansota alkaa tavalla, jota kukaan ei olisi osannut odottaa, ja odottamattomasta paikasta.
2. Penseys vailla vertaa on valtaava kristityt, luopuminen aidosta, elävästä kristinuskosta. Kristityt eivät ole avoimia läpitunkevalle saarnaamiselle. He eivät enää, kuten ennen, halua kuulla synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle on tuleva korvike: menestyksen (onnellisuuden) kristinusko.
“Tärkeä asia on oleva saada menestystä, olla jotakin, omistaa aineellisia asioita, asioita, joita jumala ei koskaan ole luvannut meille tällä tavalla. Kirkot ja rukoushuoneet käyvät tyhjemmiksi ja tyhjemmiksi. Saarnaamisen asemasta, johon olemme tottuneet sukupolvien ajan, kuten esimerkiksi, että ota ristisi ja seuraa Jeesusta. Huvitus, taide, ja kulttuuri valtaavat kirkot, joissa olisi pitänyt kokoontua katumuksen ja herätyksen vuoksi. Tämä tulee lisääntymään merkillepantavasti juuri ennen Jeesuksen tulemusta.”
(Jatkan toisessa viestissä koska tämä ei sovi muuten kokonaan)
Vanha profetia Norjasta
45
4327
Vastaukset 45
- jatko osa
( siis jatkuu)
3. On oleva moraalin romahdus, jonka kaltaista vanha Norja ei ole koskaan kokenut. Ihmiset elävät yhdessä kuin naimisissa olematta avioliitossa. (Termiä avoliitto ei ollut olemassa vuonna 1968). Epäpuhtaus ennen avioliittoa ja uskottomuus avioliitossa tulee luonnolliseksi (yleiseksi) ja sitä pidetään oikeutettuna kaikkien kannalta. Aviottomia lapsia tulee syntymään, eikä tätä pidetä lainkaan luonnottomana. Se tulee jopa kristillisiin piireihin ja hellimme sitä, jopa luonnonvastaista syntiä. (vrt.homoseksuaalisuus). Juuri ennen Jeesuksen tulemusta on oleva TV-ohjelmia, joiden kaltaisia emme ole kokeneet.
(TV oli juuri tullut Norjaan vuonna1968)
“TV on oleva täynnä sellaista kauheata väkivaltaa, joka opettaa ihmisiä murhaamaan ja tuhoamaan toisiaan ja kaduillamme on oleva turvatonta. Ihmiset matkivat näkemäänsä. TV:ssä ei ole vain yksi “asema”, vaan se on oleva täynnä ohjelmia. (termiä “kanava” ei tunnettu vuonna 1968) TV on oleva aivan kuin radio, jossa meilla on monia “asemia” ja se on oleva täynnä väkivaltaa. Ihmiset pitävät sitä huvituksena. Tulemme näkemään kauhistuttavia murhaamisen ja toinen toisensa tuhoamisen näytöksiä ja tämä tulee leviämään yhteiskunnassa. Seksikohtauksia tullaan myös näyttämään ruudussa, kaikkein intiimein asia, jonka pitäisi tapahtua vain avioliitossa. (Kirjaaja E.Minos protestoi, ja sanoi, että meillä on lakipykälät jotka kieltävät tämmöisen asian)
Siihen vanha nainen sanoi: “Se tulee tapahtumaan ja tulet näkemään sen. Kaikki, mitä meillä on ennen ollut, murskataan, ja lait säädetään niin että kaikkein rivoimmatkin asiat voivat tapahtua silmiemme edessä”
4. Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. (Vuonna 1968 ei ollut sellaista termiä kuin maahanmuutto) Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten syntiemme mitta tulee täyteen.
(Kirjaaja E.Minos protestoi tässä maahanmuuttoasiassa. Hän piti ajatusta ihmisten massamuutosta naurettavana)
Kyyneleet virtasivat vanhan naisen poskilla. “Minä en tule näkemään sitä, mutta sinä tulet. Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu, ja kolmas maailmansota puhkeaa. Se on oleva lyhyt sota.”
Kaikki, mitä aikaisemmin olen nähnyt sodasta, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän ja se tullaan lopettamaan atomipommilla. Ilma on niin saastunutta, ettei voi vetää henkeään. Se tulee kattamaan useita mantereita, Amerikan, Japanin, Australian ja rikkaat maat. Vesi tulee saastumaan. Emme voi enää viljellä maata. Seuraus on oleva, että vain vähän ihmisiä jää jäljelle. Jäännös rikkaissa maissa yrittää paeta köyhiin maihin, mutta he ovat meitä kohtaan yhtäkovia, kuin olimme heitä kohtaan.
“Olen niin iloinen, etten tule näkemään sitä, mutta kun tuo aika lähestyy, niin sinun täytyy olla rohkea, ja kertoa tämä. Olen saanut sen Jumalalta, eikä siinä ole mitään Raamatun vastaista”
“Se, joka on saanut syntinsä anteeksi ja jolla Jeesus on vapahtajana, on turvassa.” - vanhoja profetioita
-Siellä näytti olevan profetia, että Venäjän ja Saksan liittolaisuus tulisi ilmi vuoden 2011 aikana, kun YK:ssa äänestettiin alkuviikosta lentokiellosta Libyaan, Venäjä ja Saksa äänestivät tyhjää!
Odotin, että koska tapahtuu jotain konkreettista, ja tänään 20.03.2011 Venäjä on vaatinut länsivaltoja lopettamaan iskut Libyaan! Elämmekö jo sitä aikaa, kun Venäjä tulee hyökkäämään Arabivaltojen kera Israeliin (Googin sota)?
Mikä pahinta, eikö pohjoismaat ole profetoitu alistumaan Venäjälle ennen Googin sodan alkua? Kuinka lähellä näitä aikoja oikein elämmekään? - kertaheitol
Itse ole kuullut, että nk. tempaus tapahtuu 3.maailmansodan aikana. Sen jälkeen sota loppuu, ja tulee kysymys turvallisuudesta ja siitä, miten voidaan estää ihmistne katoaminen. Se saa aikaan sirun oton useammissa. Uskonnolliset luultavasti pyrkivät osoittamaan homman valheeksi ja vaaralliseksi, jolloin alkaa kristinuskon vaino terrorismin nimissä tjsp. Kun sota alkaa uudelleen, se päättyy nk. Jeesuksen takaisin tuloon, jolloin homma pistetään kertaheitolla seis.
- -jarmo-
Raamatusta voi lukemalla katsoa ja ymmärtää miten nuo lopunajat menevät. Tosin on niin monta lukijaa kuin ymmärtäjääkin, joten menee vähän vaikeeks.
Mutta tosiaankin, jos luemme ilmestyskirjaa aluksi sinettien kohdalta oletamme että ensimmäinen hurja tapahtuma on selvästi kuudes sinetti. Silloin kaikki muuttuu ja maailmasta tulee jo näkyvästi toisenlainen ja heti perään kronologisesti seitsemäs sinetti. Näistä kahdesta voit päätellä parikin merkittävää asiaa:
1. aletaan merkitä Jumalan kansaa, kunnes pakanakansojen ajat päättyvät
2. sota eikä mitkään hurjat asiat tapahdukaan, vaan jotain ihan muuta
Joh.ilm. 6:12-17 (kuudes sinetti)
Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"
Joh.ilm. 7:1-3 (seitsemäs sinetti)
Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun. Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan". - -jarmo-
-jarmo- kirjoitti:
Raamatusta voi lukemalla katsoa ja ymmärtää miten nuo lopunajat menevät. Tosin on niin monta lukijaa kuin ymmärtäjääkin, joten menee vähän vaikeeks.
Mutta tosiaankin, jos luemme ilmestyskirjaa aluksi sinettien kohdalta oletamme että ensimmäinen hurja tapahtuma on selvästi kuudes sinetti. Silloin kaikki muuttuu ja maailmasta tulee jo näkyvästi toisenlainen ja heti perään kronologisesti seitsemäs sinetti. Näistä kahdesta voit päätellä parikin merkittävää asiaa:
1. aletaan merkitä Jumalan kansaa, kunnes pakanakansojen ajat päättyvät
2. sota eikä mitkään hurjat asiat tapahdukaan, vaan jotain ihan muuta
Joh.ilm. 6:12-17 (kuudes sinetti)
Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"
Joh.ilm. 7:1-3 (seitsemäs sinetti)
Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun. Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".Mielestäni sinetit 6 ja 7 ovat kuin Jumalan viimeinen SUURI VAROITUS, johon liittyy vieläpä morsiamen ylösotto. Tässä on se hetki jolloin peto ilmestyy muttei saa vielä valtaa. Tämä on selvästi suuren herätyksen kulta-aikaa, kunnes tilanne pahenee ja huipentuu lopulta pakanakansojen aikojen päättymiseen ja kolmanteen maailmansotaan.
- 1234567...
-jarmo- kirjoitti:
Mielestäni sinetit 6 ja 7 ovat kuin Jumalan viimeinen SUURI VAROITUS, johon liittyy vieläpä morsiamen ylösotto. Tässä on se hetki jolloin peto ilmestyy muttei saa vielä valtaa. Tämä on selvästi suuren herätyksen kulta-aikaa, kunnes tilanne pahenee ja huipentuu lopulta pakanakansojen aikojen päättymiseen ja kolmanteen maailmansotaan.
On suuri harhautus luulla, että kolmas maailman sota olisi Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen.
Kaikki sodat ovat ennen Jeesuksen toista tulemista, samoin viimeiset vitsaukset ja pedon kumartamiset.
Salaista tempausta ei tule koskaan, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Ilmestyskirjan sanoma on harvojen hallinnassa ! - -jarmo-
1234567... kirjoitti:
On suuri harhautus luulla, että kolmas maailman sota olisi Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen.
Kaikki sodat ovat ennen Jeesuksen toista tulemista, samoin viimeiset vitsaukset ja pedon kumartamiset.
Salaista tempausta ei tule koskaan, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Ilmestyskirjan sanoma on harvojen hallinnassa !Tarkoitatko että on suuri harhautus uskoa ja luottaa Jeesuksen olevan pelastaja, joka hakee morsiamensa pois ja pelastaa tämän hädän hetkeltä, joka koittaa yli koko maan piirin?
- -jarmo-
1234567... kirjoitti:
On suuri harhautus luulla, että kolmas maailman sota olisi Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen.
Kaikki sodat ovat ennen Jeesuksen toista tulemista, samoin viimeiset vitsaukset ja pedon kumartamiset.
Salaista tempausta ei tule koskaan, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Ilmestyskirjan sanoma on harvojen hallinnassa !Ilmestyskirja on tosiaan vain harvojen hallinnassa. Se ollaan valitettavasti huomattu.
- 1234567...
-jarmo- kirjoitti:
Tarkoitatko että on suuri harhautus uskoa ja luottaa Jeesuksen olevan pelastaja, joka hakee morsiamensa pois ja pelastaa tämän hädän hetkeltä, joka koittaa yli koko maan piirin?
Viimeinen vaino koskee niitä, jotka eivät petoa kumarra, ja heistä tulee viimeiset marttyyrit, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee nämä vihat ja vainot, jotka kestävät vähän aikaa, eikä seitsemää vainon vuotta, jota Raamattu ei tunne.
Toisessa tulemisessa Jeesus vie omansa 1000 vuodeksi taivaaseen kirjaimellisesti. Antikristuksen Jeesus tuhoaa tulemuksensa ilmestyksellä Paavalin sanojen mukaan, siinä samassa tuhoutuvat kaikki jumalattomat, laittomuuden ihmiset.
Jeesus on omillensa pelastaja.
On kuitenkin huomioitava, että paholainenkin voi ilmestyä kristuksena pettäen monet, jotka uskovat, hänen tulleen muodostamaan 1000 vuotista rauhanvaltakuntaa maan päälle. Tämä on suurin petos niille, jotka yrittävät tehdä Vanhasta Testamentista Uutta Testamenttia, joka ei voinut toteutua Israelin hyljätessä Messiaansa, silloin kun sen olisi pitänyt tapahtua. - -jarmo-
1234567... kirjoitti:
Viimeinen vaino koskee niitä, jotka eivät petoa kumarra, ja heistä tulee viimeiset marttyyrit, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee nämä vihat ja vainot, jotka kestävät vähän aikaa, eikä seitsemää vainon vuotta, jota Raamattu ei tunne.
Toisessa tulemisessa Jeesus vie omansa 1000 vuodeksi taivaaseen kirjaimellisesti. Antikristuksen Jeesus tuhoaa tulemuksensa ilmestyksellä Paavalin sanojen mukaan, siinä samassa tuhoutuvat kaikki jumalattomat, laittomuuden ihmiset.
Jeesus on omillensa pelastaja.
On kuitenkin huomioitava, että paholainenkin voi ilmestyä kristuksena pettäen monet, jotka uskovat, hänen tulleen muodostamaan 1000 vuotista rauhanvaltakuntaa maan päälle. Tämä on suurin petos niille, jotka yrittävät tehdä Vanhasta Testamentista Uutta Testamenttia, joka ei voinut toteutua Israelin hyljätessä Messiaansa, silloin kun sen olisi pitänyt tapahtua.Täytyy sanoa, että luen tekstiäsi kuin lukisin Adventtikirkon nauhoitettua tiedotetta. Aina sama, samat sanat ja aina ilman pienintäkään raamatunpaikkaa tukemaan mitään väittämää. Kaikki suoraan E.G.Whiten suodattamatonta oppia ilman pienintäkään tukea Raamatusta.
Kun sinulle on selvästi tuotu esille ne raamatunpaikat, jotka kumoavat väitteesi, poistut hetkeksi ja aloitat kaiken taas alusta, aivan kuin et koskaan olisi umpikujassa ollutkaan noiden väitteittesi kanssa. - 1234567...
-jarmo- kirjoitti:
Täytyy sanoa, että luen tekstiäsi kuin lukisin Adventtikirkon nauhoitettua tiedotetta. Aina sama, samat sanat ja aina ilman pienintäkään raamatunpaikkaa tukemaan mitään väittämää. Kaikki suoraan E.G.Whiten suodattamatonta oppia ilman pienintäkään tukea Raamatusta.
Kun sinulle on selvästi tuotu esille ne raamatunpaikat, jotka kumoavat väitteesi, poistut hetkeksi ja aloitat kaiken taas alusta, aivan kuin et koskaan olisi umpikujassa ollutkaan noiden väitteittesi kanssa.Entisenä Luterilaisena olen tullut siihen tulokseen tutkittuani Ilmestyskirjaa, että adventisteilla on parhaiten Ilmestyskirjan sanoma hallinnassa. Myöskin Lutheri tunnisti Ilmestyskirjan pedon antikristuksen. Eryisen järkevä on nimimerkki ylifariseus_1:nen kirjoituksineen.
Sunnuntaikirkosta olen eronnut, enkä enää takaisin palaa mihinkään sunnuntai kirkkoihin. Tämän olen selväksi tehnyt itselleni. - -jarmo-
1234567... kirjoitti:
Entisenä Luterilaisena olen tullut siihen tulokseen tutkittuani Ilmestyskirjaa, että adventisteilla on parhaiten Ilmestyskirjan sanoma hallinnassa. Myöskin Lutheri tunnisti Ilmestyskirjan pedon antikristuksen. Eryisen järkevä on nimimerkki ylifariseus_1:nen kirjoituksineen.
Sunnuntaikirkosta olen eronnut, enkä enää takaisin palaa mihinkään sunnuntai kirkkoihin. Tämän olen selväksi tehnyt itselleni.Eihän se ole synti, eikä eksytyskään erehtyä uskomaan lopuaikoihin, joka ei pidä paikkansa. Sen sijaan sinulla on suuri siunaus olla Kristusruumiin jäsen, eräässä ruumiin osan ketjussa mukana. En minä laske itseäni miksikään sunnuntai-, enkä muunkaan viikonpäivän uskovaksi. En suko viikonpäivään, uskon Jeesukseen Kristukseen.
Tiedätkö miksi Jumala rankaisi eräitä leeviläisiä epäjumalan palvonnasta? Olikohan Hesekiel neljäkymmentä ja jotain... Ei heillä ollut epäjumalana mitään huonoa ja heitä kokonaan poiseksyttävää, vaan peräti ylevää ja varsin hyvää. Heille oli mennyt ns. "huppuun" jumalanlaplvelusrituaalit ja niistä oli tullut heille epäjumala. He pitivät jumalanpalvelusta tärkeämpänä kuin itse tarkoitusta, Jumalansa palvelemista.
Älä tee viikonpäivästä lepopäivänä Jumalaa tärkeämpää!!! - 1234567...
-jarmo- kirjoitti:
Eihän se ole synti, eikä eksytyskään erehtyä uskomaan lopuaikoihin, joka ei pidä paikkansa. Sen sijaan sinulla on suuri siunaus olla Kristusruumiin jäsen, eräässä ruumiin osan ketjussa mukana. En minä laske itseäni miksikään sunnuntai-, enkä muunkaan viikonpäivän uskovaksi. En suko viikonpäivään, uskon Jeesukseen Kristukseen.
Tiedätkö miksi Jumala rankaisi eräitä leeviläisiä epäjumalan palvonnasta? Olikohan Hesekiel neljäkymmentä ja jotain... Ei heillä ollut epäjumalana mitään huonoa ja heitä kokonaan poiseksyttävää, vaan peräti ylevää ja varsin hyvää. Heille oli mennyt ns. "huppuun" jumalanlaplvelusrituaalit ja niistä oli tullut heille epäjumala. He pitivät jumalanpalvelusta tärkeämpänä kuin itse tarkoitusta, Jumalansa palvelemista.
Älä tee viikonpäivästä lepopäivänä Jumalaa tärkeämpää!!!Seitsemäspäivä Sapatin Herra, juuri menossa TV seiskassa klo 18.00
- KTS (Ei kirj.)
Ja tässä ennustuksessa on mielenkiintoisin kohta tämä:
"Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. ... Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. ... He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan."
Nykypäivän änkyröiden keskuudessahan ei ole lainkaan muodikasta olla näin avarakatseinen, antirasistinen ja pakolaismyönteinen kuin mikä on tämän kyseisen kirjoituksen henki. Se osuu änkyröiden omaan nilkkaan mutta niinhän siellä Raamatussa sanotaan, että näin lopulta aina käy.
:) - -jarmo-
www.pelastussanoma.fi mukainen sadonkorjuu myötäilee niin Raamattua kuin useita tunnetuksi tulleita profetioita.
Tässä pelastussanomassa on kaksi tempausta:
1. Ensimmäinen tempaus tulee varkain (morsian) jossa lähtee vain murto-osa ihmisistä ja uskovistakin vain 1:20 osaa, eli kaikki penseät jäävät.
2. Israelin 7 vuotta kestävä rauhansopimus julistetaan.
3. Venäjä miehittää Suomen ja maailma käy ydisnsodan kynnyksellä, jossa neljä enkeliä menee maan neljälle kulmalle pitämään hetken aikaa kiinni sodan tuulista.
4. Suomesta nousee suuri profeetta. Alkaa maailmanhistorian suurin herätys, jossa sadat miljoonat ihmiset valtoimenaan kääntyvät uskoon. Joka kadunkulmalla on joukko ihmisiä, jotka rukoilevat ja pitävät hengellistä kokousta.
5. Antikristus saa täyden vallan, noin vajaan vuoden kuluttua herätyksestä ja kaikki Kristillisyys kielletään. Alkaa vainot.
6. Arabit ovat keränneet 2 miljoonan miehen joukon Punaisen meren ja Jordan joen suulle, valmiina hyökkäämään Israeliin
7. Säkkipukuiset profeetat (toinen Suomen profeetta) tapetaan Jerusalemin kaduille ja he nousevat kaikkien silmien TV kameroiden edessä ylös Taivaaseen.
8. Antikristus asettuu Pyhälle paikalle ja julistaa olevansa Jumala 1290 päivää rauhasta. Kaksi miljoonapäinen arabijoukko hyökkää Israeliin.
9. Jumalan vihan aika alkaa ja ensimmäinen malja, paiseet pedon merkin ottaneisiin. Kolmas maailmansota, ydinsota.
10. Puolentoista kuukaukauden kuluttua, 1335 päivää rauhasta, tapahtuu toinen ylösotto (suuri valkopukuisten joukko, jotka tulivat suuresta ahdistuksesta) jossa lähtee satojen miljoonien suuruinen joukko.
11. Jumalan viha täyttyy, maljat kaadetaan...
12. Jeesus tulee näkyvällä tavalla, Sakarja 14- 1336.
Joup!
12 tzipaletta ei koskaan toteutuvaa skenaariota. - -jarmo-
Numerot 2. 3. ja 4. voivat kaikki hyvin vaihtaa paikkaa keskenään, tai vaikka olla sama numero. Ovat melkein samaan aikaan tapahtuvia erillisiä asioita.
- Seurailija
Tapahtumat ovat edenneet profetian mukaisesti, eli on koeteltu profetia. Tämä Emanuel Minos joka kirjasi ylös kaiken on syntynyt 11.6-1925 eli on jo 88 vuotias ja hän tulee nämä tapahtumat näkemään profetian mukaan. Vaikka miten laskee niin aikaa on todella vähän!. "Minä en tule näkemään sitä, mutta sinä tulet. Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu ja kolmas maailmansota puhkeaa".
- Galelian miäs
Ja ketäs tämä "suomen" profeetta voisi olla..nouseeko hän yhtä lailla merestä kuin vastapuolen profeetta?
Tietoa syntymävuodesta tahi vuosikymmenestä ? Onko tuleva profeetta kenties kaukaista sukua leevinheimon pappeihin ? - -jarmo-
Galelian miäs kirjoitti:
Ja ketäs tämä "suomen" profeetta voisi olla..nouseeko hän yhtä lailla merestä kuin vastapuolen profeetta?
Tietoa syntymävuodesta tahi vuosikymmenestä ? Onko tuleva profeetta kenties kaukaista sukua leevinheimon pappeihin ?Melkeen :) siis sen sanan olen saanut, että Inarin järven rannoilta. Hän oli vähän reilut parikymppinen kun Tukholman profetia 1984 tuli. Hän on asunut siellä erämaassa jo vuodesta 95 paikkeilta saakka. Hän lisäksi tietää kutsumuksensa muttei usko siihen vielä. Hän putoaa kuin Paavali aikanaan ja kun hän siitä nousee, hän on täynnä Jumalan henkeä ja voitelua. Hänet on kovissa liemissä keitetty ja hän on menettänyt paljon enemmän kuin meistä moni. Hän tulee olemaan nöyristä nöyrin, profeetoista alhaisin, mutta täynnä Jumalan suurinta voimaa sitten kun sen aika on tullut.
Tämän verran minä osaan sanoa. Uskotte sitten tai ette, se ei kait ole lähtökohtaisestikaan minun asiani tietää tai ymmärtää. - 7+16=272
Galelian miäs kirjoitti:
Ja ketäs tämä "suomen" profeetta voisi olla..nouseeko hän yhtä lailla merestä kuin vastapuolen profeetta?
Tietoa syntymävuodesta tahi vuosikymmenestä ? Onko tuleva profeetta kenties kaukaista sukua leevinheimon pappeihin ?...................perhe, suku, maa...............
- - - - - - - !
7+16=272 kirjoitti:
...................perhe, suku, maa...............
- - - - - - - - - - !
Seurailija sanoi :
Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu ja kolmas maailmansota puhkeaa".
_____________
Profetia ei puhu mitään ylöstempauksesta vaikka onhan se selvää että Jeesus
tullessaan kokoaa myös seurakuntansa luokseen.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=21- -jarmo-
pertsa2012 kirjoitti:
Seurailija sanoi :
Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu ja kolmas maailmansota puhkeaa".
_____________
Profetia ei puhu mitään ylöstempauksesta vaikka onhan se selvää että Jeesus
tullessaan kokoaa myös seurakuntansa luokseen.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=21Sun täytyy Pertsa ensin selvittää millä logiikalla Sakarja 14 kaltainen Jeesuksen paluu tapahtuu mikäli siihen yhdistetään Paavalin tessalonikkalaiskirjeen mukainen tempaus pilvissä Herraa vastaan.
Puhumattakaan siitä että kaksi miestä makaa sängyllä ja toinen otetaan ja toinen jätetään, samalla kun Jeesus tulee niin hirvittävällä ryminällä että kuolleetkin heräävät. Äärimmäisen epäloogista.
MITÄ JÄRKEE???!!! -jarmo- kirjoitti:
Sun täytyy Pertsa ensin selvittää millä logiikalla Sakarja 14 kaltainen Jeesuksen paluu tapahtuu mikäli siihen yhdistetään Paavalin tessalonikkalaiskirjeen mukainen tempaus pilvissä Herraa vastaan.
Puhumattakaan siitä että kaksi miestä makaa sängyllä ja toinen otetaan ja toinen jätetään, samalla kun Jeesus tulee niin hirvittävällä ryminällä että kuolleetkin heräävät. Äärimmäisen epäloogista.
MITÄ JÄRKEE???!!!Matteus :
24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
___________
Jeesuksen tullessa tapahtuu ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus.
Tuossa olen yrittänyt selventää sitä :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180- -jarmo-
pertsa2012 kirjoitti:
Matteus :
24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
___________
Jeesuksen tullessa tapahtuu ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus.
Tuossa olen yrittänyt selventää sitä :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180Voi voi Pertsa, kun näet vain yhden yksittäisen asian ja oletat sen olevan ainoa asia mitä koskaan tulee tapahtumaan ja siinä kaikki. Silti Raamattu on täynnä erilaisia päiviä ja tapahtumia, ketjuja ja muita profetioita.
En ymmärrä miten et voi hahmottaa muuta tapahtumaa kuin tuon Jeesuksen näkyvän paluun. Aivan kuin sitä ennen olevat tapahtumat olisi sinulta kuin hunnun alla piilossa.
Olen kysynyt sinulta joskus sellaisen asian, että voisiko teologisen uskosi ja näkemyksesi mukaan Jumala tempaista juuri nyt, jonkun henkilön pois maailmasta Taivaskotiin. Juuri nyt! ...silti muuttamatta millään tavalla sinun muita käsityksiäsi lopuanjoista. Voisiko? - lähellä ollaan
pertsa2012 kirjoitti:
Seurailija sanoi :
Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu ja kolmas maailmansota puhkeaa".
_____________
Profetia ei puhu mitään ylöstempauksesta vaikka onhan se selvää että Jeesus
tullessaan kokoaa myös seurakuntansa luokseen.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=24&t=21Nuo asiat ovat tuon profetian mukaan polttavan lähellä, lonkalta arvio ilman päivämääriä=2 vuoden sisällä.
-jarmo- kirjoitti:
Voi voi Pertsa, kun näet vain yhden yksittäisen asian ja oletat sen olevan ainoa asia mitä koskaan tulee tapahtumaan ja siinä kaikki. Silti Raamattu on täynnä erilaisia päiviä ja tapahtumia, ketjuja ja muita profetioita.
En ymmärrä miten et voi hahmottaa muuta tapahtumaa kuin tuon Jeesuksen näkyvän paluun. Aivan kuin sitä ennen olevat tapahtumat olisi sinulta kuin hunnun alla piilossa.
Olen kysynyt sinulta joskus sellaisen asian, että voisiko teologisen uskosi ja näkemyksesi mukaan Jumala tempaista juuri nyt, jonkun henkilön pois maailmasta Taivaskotiin. Juuri nyt! ...silti muuttamatta millään tavalla sinun muita käsityksiäsi lopuanjoista. Voisiko?-jarmo- sanoi :
Olen kysynyt sinulta joskus sellaisen asian, että voisiko teologisen uskosi ja näkemyksesi mukaan Jumala tempaista juuri nyt, jonkun henkilön pois maailmasta Taivaskotiin. Juuri nyt! ...silti muuttamatta millään tavalla sinun muita käsityksiäsi lopunajoista. Voisiko?
_____________
Onhan Hän ennenkin tehnyt niin , mutta se suuri tapahtuma on yleinen
ylösnousemus kuolleista ja elävien tempaus eli ensimmäinen ylösnousemus.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180
Meillä ei ole välttämättä mitään "suurempia" eroja ajattelussamme.
Joka tapauksessa jos uskomme tempaukseen hivenen eri tavalla niin
ei se ole välttämättä mikään suoraan pelastumiseen vaikuttava asia.- -jarmo-
pertsa2012 kirjoitti:
-jarmo- sanoi :
Olen kysynyt sinulta joskus sellaisen asian, että voisiko teologisen uskosi ja näkemyksesi mukaan Jumala tempaista juuri nyt, jonkun henkilön pois maailmasta Taivaskotiin. Juuri nyt! ...silti muuttamatta millään tavalla sinun muita käsityksiäsi lopunajoista. Voisiko?
_____________
Onhan Hän ennenkin tehnyt niin , mutta se suuri tapahtuma on yleinen
ylösnousemus kuolleista ja elävien tempaus eli ensimmäinen ylösnousemus.
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180
Meillä ei ole välttämättä mitään "suurempia" eroja ajattelussamme.
Joka tapauksessa jos uskomme tempaukseen hivenen eri tavalla niin
ei se ole välttämättä mikään suoraan pelastumiseen vaikuttava asia.Ei olekaan, hyvä Pertsa ja siksi on hyvä ettemme riitele. Olemme saman Herran alamaisia ja palvelijoita ja lopussa kannamme samaa kruunua päässämme.
On vain lopunaikojen eroavaisuus, joka meidän uskomme erottaa sikäli, eikä se ole mikään ratkaiseva asia. Tiemme vaan ovat erilaiset siltä osin.
Sanoit aivan oikein, kysymykseeni "Hän on tehnyt niin ennenkin" ...ja niin onkin. Siksipä Hanok oli ensimmäinen, hyvällä aikaa ennen täystuhoa, ennen vedenpaisumusta. Sitten oli toinen, jolla oli todistaja vieressä Elisa, joka näki kun Elia lähti tulisilla vaunuilla. Näissä kahdessa on jo riittävä todiste siitä, että viljapeltoa voidaan karsia ilman että Pertsan lopunaikojen teologinen järjestelmä miläään tavalla siitä muuttuisi muuksi.
Ei kenekään tarvitse väittää mitään, vaan vain sanoa, että vihjeitä siihen on ja se on kaikin puolin mahdollista. Sitä ei Jumalan sana ole missään kohtaa kieltänyt. - -lapsi-
-jarmo- kirjoitti:
Ei olekaan, hyvä Pertsa ja siksi on hyvä ettemme riitele. Olemme saman Herran alamaisia ja palvelijoita ja lopussa kannamme samaa kruunua päässämme.
On vain lopunaikojen eroavaisuus, joka meidän uskomme erottaa sikäli, eikä se ole mikään ratkaiseva asia. Tiemme vaan ovat erilaiset siltä osin.
Sanoit aivan oikein, kysymykseeni "Hän on tehnyt niin ennenkin" ...ja niin onkin. Siksipä Hanok oli ensimmäinen, hyvällä aikaa ennen täystuhoa, ennen vedenpaisumusta. Sitten oli toinen, jolla oli todistaja vieressä Elisa, joka näki kun Elia lähti tulisilla vaunuilla. Näissä kahdessa on jo riittävä todiste siitä, että viljapeltoa voidaan karsia ilman että Pertsan lopunaikojen teologinen järjestelmä miläään tavalla siitä muuttuisi muuksi.
Ei kenekään tarvitse väittää mitään, vaan vain sanoa, että vihjeitä siihen on ja se on kaikin puolin mahdollista. Sitä ei Jumalan sana ole missään kohtaa kieltänyt.Iloitsen suuresti mahdollisuudesta saada poistua maan päältä ennen suurta ahdistusta. Käsittääkseni rukoileva srk maan päällä sitoo pahuuden henkivaltoja. Tempaus tulee poistamaan juuri tuon sitovan voiman.
2Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Ilm. 3:10
Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
Mark. 13:19
Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule. -jarmo- kirjoitti:
Ei olekaan, hyvä Pertsa ja siksi on hyvä ettemme riitele. Olemme saman Herran alamaisia ja palvelijoita ja lopussa kannamme samaa kruunua päässämme.
On vain lopunaikojen eroavaisuus, joka meidän uskomme erottaa sikäli, eikä se ole mikään ratkaiseva asia. Tiemme vaan ovat erilaiset siltä osin.
Sanoit aivan oikein, kysymykseeni "Hän on tehnyt niin ennenkin" ...ja niin onkin. Siksipä Hanok oli ensimmäinen, hyvällä aikaa ennen täystuhoa, ennen vedenpaisumusta. Sitten oli toinen, jolla oli todistaja vieressä Elisa, joka näki kun Elia lähti tulisilla vaunuilla. Näissä kahdessa on jo riittävä todiste siitä, että viljapeltoa voidaan karsia ilman että Pertsan lopunaikojen teologinen järjestelmä miläään tavalla siitä muuttuisi muuksi.
Ei kenekään tarvitse väittää mitään, vaan vain sanoa, että vihjeitä siihen on ja se on kaikin puolin mahdollista. Sitä ei Jumalan sana ole missään kohtaa kieltänyt.-jarmo- sanoi :
Ei kenekään tarvitse väittää mitään, vaan vain sanoa, että vihjeitä siihen on ja se on kaikin puolin mahdollista. Sitä ei Jumalan sana ole missään kohtaa kieltänyt.
___________
On hienoa kun voidaan olla tällä tavalla asialinjalla,sillä onhan tietämyksemme
aika tavallakin kapoista ja on "usein" tyytyminen todennköisyyksiin.
Hienoa Jarmo!-lapsi- kirjoitti:
Iloitsen suuresti mahdollisuudesta saada poistua maan päältä ennen suurta ahdistusta. Käsittääkseni rukoileva srk maan päällä sitoo pahuuden henkivaltoja. Tempaus tulee poistamaan juuri tuon sitovan voiman.
2Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Ilm. 3:10
Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
Mark. 13:19
Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.lapsi sanoi :
2Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
____
Tuossa on se pidättävä tekijä eli luopumuksen määrä :
2.Tess. :
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin LUOPUMUS ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
2:6 Ja nyt te TIEDÄTTE, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.- 1234567...
-lapsi- kirjoitti:
Iloitsen suuresti mahdollisuudesta saada poistua maan päältä ennen suurta ahdistusta. Käsittääkseni rukoileva srk maan päällä sitoo pahuuden henkivaltoja. Tempaus tulee poistamaan juuri tuon sitovan voiman.
2Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
Ilm. 3:10
Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
Mark. 13:19
Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.Niin voihan -lapsi- haaveilla maan päältä poistumista, ennen suurta ahdistusta, mutta kun se vaan ei tule toteutumaan, niinkuin lapsi haaveilee.
Laittomuuden tiellä kulkevien tulee tehdä parannus. Kolmas enkeli varoittaa näitä laittomuuden tiellä kulkijoita. - -lapsi-
1234567... kirjoitti:
Niin voihan -lapsi- haaveilla maan päältä poistumista, ennen suurta ahdistusta, mutta kun se vaan ei tule toteutumaan, niinkuin lapsi haaveilee.
Laittomuuden tiellä kulkevien tulee tehdä parannus. Kolmas enkeli varoittaa näitä laittomuuden tiellä kulkijoita.1234567... Iloitsen Abbani lupauksesta. Uskon tulevani temmatuksi ennen suurta ahdistusta. Olen surullinen, koska moni eksytetty ihmisparka tulee jäämään vaivanaikaan.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.8.html
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.9.html
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.16.html
- Herra ilmoittaa
Näinpä se menee.
- Anonyymi
Lähellä ollaan...
- Anonyymi
"Nainen Valdres´ista oli hyvin pirteä, uskottava, valvova ja luotettava kristitty, jolla oli hyvä maine kaikkien hänet tunteneiden keskuudessa."
Kyseisiä vaatimuksia ei täytä yksikään nykyajan valheprofeetta. - Anonyymi
Kiitos. Varmasti tuo nainen oli vilpitön. Noin varmasti suurin piirtein tulee tapahtumaan. Sekin oli Raamatun mukaista, että uskovat tempaistaan ennen suurta ahdinkoa turvaan. Se voi lohduttaa monia. Toki moni uskova vielä ehtii kuolla noita tapahtumia ennen ja siirtyvä taivaaseen.
Ei ihme, että suuri sota syttyisi tempauksen jälkeen. Onhan kaikki hyvät ihmiset silloin täältä poissa. Ne pahat, jotka muutenkin hamuavat valtaa ja kunniaa itselleen saavat täällä estoitta silloin riehua. Kaikkea hyvää - Anonyymi00034
Henry Kvammen: "Sain Herralta näyn"
Jouluna 1976 kutsui Jumala minua hellittämättömään rukoukseen Skandinavian maiden ja kansojen puolesta. Sitä kesti puolitoista vuotta. Vasta tuon jakson päätyttyä tunsin, että olin vapaa tästä erityisestä esirukoustehtävästä. Siihen aikaan minua pyydettiin pitämään kokouksia Helsingörissä, Tanskassa. Joka ilta matkustin Helsingborgin ja Helsingörin väliä.
Maaliskuun 24. päivän vastaisena yönä 1977 sain Herralta näyn. Näyssä siirryin Pohjois-Norjaan. Minut kuljetettiin pitkänomaiseen taloon, jonka ikkunat avautuivat merelle päin.
Kun olin sisällä talossa, alkoi Herra puhua minulle. Hän sanoi: "Käännä katseesi luoteeseen".
Katsoin ikkunasta ulos ja Herra sanoi minulle: "Nyt tulee myrsky". Hän sanoi sen kolme kertaa. Samassa kuulin myrskyn puhkeavan, ja talo, jossa olin, alkoi huojua edestakaisin. Tuntui kuin maakin olisi liikahdellut. Aloin pelätä, että talo luhistuisi, ja huusin Herralle: "Kuka voi kestää näin kauheassa myrskyssä?"
Myrskyn yltyessä tummui taivas kaukana horisontissa. Samassa silmänräpäyksessä oli taivas musta. Kuitenkin aivan yläpuolellani oli taivas valoisa. Myrsky särki tieltään kai ken. Mikään ei ollut entisellään myrskyn jäljiltä. Se talo, jossa olin, säästyi, sillä Jumala suojeli sitä; se ei tuhoutunut. Samanaikaisesti kun myrsky puhkesi, näin merellä sotalaivojen silhuetteja. Tämän kaiken nähtyäni heräsin; mutta minulla oli vahva tunne siitä, ettei näky ollut tässä kokonaisuudessaan.
Kaksi yötä myöhemmin siirrettiin minut jälleen Pohjois-Norjaan. Näytti siltä, että olin taas samassa talossa kuin aikaisemminkin. Silloin puhui Herra jälleen minulle ja sanoi: "Katso lounaaseen".
Näin miten taivas tummui ja täyttyi horisontissa erityyppisistä lentokoneista. Kun ne olivat aivan yläpuolellani, näin kaakosta lähestyvän hyökkäyksen tätä lännestä tulevaa len-tokonemuodostelmaa kohti. Näin lentokoneiden törmäävän yhteen, näin kiivaan ilmataistelun, jossa monet lentokoneet ammuttiin alas. Taistelua käytiin myös maasta käsin.
Minä kysyin Herralta: "Keitä ovat nämä, jotka tulevat mereltä?" Herra vastasi: "Ne ovat venäläisiä lentokoneita." Kysyin myös, keitä olivat ne, jotka tulivat idästä, ja minulle vastattiin, että ne olivat amerikkalaisia taistelukoneita.
Huusin silloin sydämeni pohjasta Herraa niiden kansojen puolesta, joihin myrsky eteni. Minulle tuli vahva tunne siitä, että myös Suomi ja Ruotsi joutuivat myrskyn kouriin. Näiden ilmestysten jälkeen olen rukoillut intensiivisesti Jumalaa Neuvostoliiton ja Skandinavian maiden puolesta. Näyn yhteydessä tuli minulle tunne siitä, että näiden tapahtumien täyttyminen on hyvin lähellä.
Elokuun 5. päivänä 1978 olin veljeni ja hänen vaimonsa kanssa matkalla tapaamassa sukulaisiani mm. Florössä, Norjassa. Silloin sain Herralta näyn. Näin miten venäläiset sotilaat nousivat maihin pitkin Norjan rannikkoa. Edetessään halki maan ampuivat sotilaat armotta kaikki, jotka osuivat heidän tielleen, niin miehet, naiset kuin lapsetkin. Kysyin silloin eräältä mieheltä, eikö hän säästäisi henkeäni. Vastaukseksi sain kuulla: "Ei - sinunkin on kuoltava."
Tällaisten Jumalan antamien ilmestysten edessä on meidän tunnettava suuri vastuumme. Meidän on erotettava paljon aikaa rukoukseen maittemme puolesta tulevina aikoina, että tulisi herätystä, j a että monet sielut heräisivät t ja tajuaisivat ajan vakavuuden ja sen, että Jeesuksen paluu on lähellä,ja tapahtuu pian. Jumala kutsuu tänään kansaansa uhraamaan itsensä rukouksessa niinkuin Mooses, silloin kun Jumala puhui hänelle ja kertoi hävittävänsä Israelin kansan, koska he olivat tehneet syntiä Häntä vastaan. Mooseksen hellittämätön rukous kansansa puolesta toi pelastuksen katastrofista. Raamattu sanoo, ettei Jumala halua syntisen kuolemaa, mutta kansan on käännyttävä ja toteltava Jumalan kutsua ja hyljättävä syntielämänsä ja jumalattomuutensa. - Anonyymi00038
Anton Johansen (1858-1929) oli yksinkertainen ja hurskas norjalaiskalastaja, joka ei jättänyt koskaan väliin aamu- ja iltarukousta. Hän oli myös profeetta. Hän syntyi vuonna 1858 Ruotsissa ja muutti sieltä 16 vuotiaana Norjaan, jossa hän elätti itsensä kalastamalla ja vanhemmalla iällä olemalla maanmittaaja. Vuonna 1884 hän alkoi näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä, jotka ohjasivat häntä rukoilemaan pian kuolevien ihmisten puolesta. Hän heräsi myös monesti yöllä ja sai ohjeen rukoille myrskyissä olevien laivojen puolesta, myöhemmin myös Titanic puolesta.
Joulukuussa 1913 hän ensin kävi Oslossa kertomassa sotaministerille, että suuri sota syttyisi seuraavana vuonna. Sitten hän matkusti Ruotsiin kertomaan saman uutisin, jossa se julkistettiin Svenska Morgonbladet -lehdessä maaliskuussa 1914. Kun muutaman kuukauden tämän jälkeen ensimmäinen maailmansota syttyi, hänen ennustuksensa saivat suuren huomion, ja niinpä ne kirjattiin kirjaan vuonna 1918. Tässä joitakin hänen tärkeimpiä näkyjään tulevista tapahtumista tuosta kirjasta.
Vuonna 1907 Anton näki erityisen näyn Venäjän ja Ranskan sodasta Ruotsia ja Norjaa vastaan. Sota tulee olemaan lyhyt; se alkaa kesällä ja loppuu syksyllä Venäjän aloittamana, jonka avuksi Ranska tulee. Tämä tapahtuu, kun juutalaiset ovat myös tuolloin suurissa määrin palanneet Jerusalemiin ja sosialismi on saanut vallan Ruotsissa ja Norjassa, niin että suuri osa ruotsalaisista on ateisteja. Sodan aikaan Balkanin maat (Kreikka, Serbia, Romania jne..) tulevat olemaan valitettavassa tilassa. Hän näki myös näyssään suunnattomia ”laivan mastoja” maalla eikä ymmärtänyt mitä ne oli, mutta tänä päivänä me tiedämme että hän tarkoitti antennimastoiksi.
Ruotsi joutuu valmistumaan sotaan kiireellä eikä kukaan tule auttamaan sitä, mutta sillä on salassa pidettyjä uusia aseita ja keksintöjä, joista muu maailma ei ole kuullutkaan. Yksi näistä keksinnöistä liittyy sähköön, jolla he tuhoavat suuren määrän ranskalaisia Göteborgissa.
”Venäläiset hyökkäävät Pohjois-Ruotsiin osittain Tornion ja osittain Merenkurkun kautta. Tukholman pohjoispuolella tulee olemaan raskas taistelu, jossa ruotsalaiset osoittavat suurta rohkeutta. Venäläiset menettävät miehiä suuren märään, mutta siitä ei ole hyötyä ruotsalaisilla, sillä venäläiset tulevat yhä uusin joukoin. He valtaavat koko Pohjois-Ruotsin ja Tukholman eteläpuolelta venäläiset ottavat ensimmäisenä Gotlannin ja Öölannin. Helsingborg, Malmö ja Lund tulevat olemaan pahasti tuhoutuneita ja Göteborg tulee olemaan raunioina, kun se antautuu.
Norjassa venäläiset hyökkäävät Finnmarkkiin ja norjalaiset torjuvat ensimmäisen hyökkäyksen, mutta lopulta häviävät ja perääntyvät etelään. Oslon eteläpuolella lähellä Ruotsin rajaa norjalaiset taistelevat ruotsalaisten kanssa rinta rinnan. Ranskalaiset tulevat pommittamaan Norjan rannikkoa etelästä aina Trondheimiin saakka.
Norjan tappio sinetöi samanaikaisesti Ruotsin tappion. Norja joutuu antamaan Venäjälle kaiken maan Yykeänvuonosta pohjoiseen ja itään. Ruotsi taas joutuu antamaan osan sen pohjoisesta alueesta ja Gotlannin saaren. Eurooppa ihmettelee nähdessään, että venäläiset eivät pitäneet kaikkia miehittämäänsä aluetta Pohjoismaista.”- Anonyymi00039
Anton Johansenin ennustuksissa oli myös eri maailman valtioiden kohtaloita, jotka sopivat hyvin myös Kirjoituksien lopun ajan tapahtumiin. Tässä lista eri valtioiden kohtaloista.
Kiina tulee miehittämään Intian.
Uusia sairauksesia käytetään aseina aiheuttaen 25 miljoonan ihmisen kuoleman.
Venäjän joukot valloittavat Persian (Iranin) ja Turkin.
Vallankumoukselliset lietsovat levottomuutta ja sotaa Intiassa ja Egyptissä helpottaakseen Intian ja Euroopan miehitystä.
Venäläiset valtaavat Balkanin alueen.
Suuri tuho tapahtuu Italiassa.
”Punainen myrsky” tulee Ranskaan Unkarin, Itävallan, Pohjois-Italian ja Sveitsin kautta. Ranska vallataan sisältä ja ulkoa.
Amerikkalaiset varusvarastot jäävät venäläisten käsiin.
Saksaan hyökätään idästä käsin. Tulee olemaan sisällissota, saksalaiset taistelevat saksalaisia vastaan.
Itä-lohko tulee aiheuttamaan sisällissodan Englannissa.
Venäjä johtjaa massiivisen hyökkäyksen Yhdysvaltoihin, niin että Yhdysvaltojen voimat ovat estyneitä lujittamaan Eurooppaa.
Uudet aseet aiheuttavat suuria hurrikaaneja ja tulimyrskyjä Yhdysvalloissa, jossa suuret kaupungit tulevat tuhoutumaan.
Anton mainitsee myös Suomen ennustuksissaan ja merkittävää on myös se, että Venäjä hyökkää Tornion kautta Ruotsiin, jolloin sillä täytyy olla Suomelta mandaatti kuljettaa joukkojansa läpi. Hän kertoo koko kuvan Suomen historiasta.
”Suomessa tapahtuu myös kansannousu ja se vapauttaa itsensä Venäjän kynsistä, mutta vain hetkeksi. Hän tulee Venäjän orjuuttamaksi jälleen ja tulee sorretuksi enemmän kuin koskaan ja paljon verta tulee virtaamaan tuossa maassa.”
Johansen kehotti myös Suomea kansana kääntymään Jumalan puoleen rukouksessa, jotta se ei jäisi sorretuksi ikuisesti. Näin Suomessa tehtiinkin sotien aikana ja Suomi on saanut sen jälkeen elää rauhallista aikaa, mutta entä tuleva sota?
”Suomalaiset eivät ota osaa tuohon sotaan. Heitä sorretaan raskaasti ja heillä ei ole aseita saatavilla, ja sodan jälkeen heitä sorretaan enempi kuin koskaan.”
Vaikka Suomi ei siis joudu sotaan, niin Suomea tullaan koettelemaan rajusti. Suomi välttää todennäköisesti sodan sopimalla Venäjän kanssa laajoista alueluovutuksista ja liittoutumalla Venäjän kanssa. Hätkähdyttävää näyssä kuitenkin on se, ettei ”ole aseita saatavilla”, sillä uutisissa on ollutkin viime aikoina varuskuntien lakkauttaminen, rynnäkkökiväärien hävittäminen ja jalkaväkimiinoista luopuminen.
Näiden näkyjen lopuksi Anton puhutteli vielä kohtaamaansa Messias Jeesusta, että koska Ilmestyskirjan ahdistuksen aika koittaisi? Tähän Jeesus vastasi, että sitä ennen tulisi monia ahdistuksia ja toiset miehet ilmestyisivät profetoimaan ja varoittamaan ihmiskuntaa siitä mitä olisi tapahtuva.
- Anonyymi00040
Näky eli harhakuva.
- Anonyymi00041
Suomen ei ole mikään pakko tulla valloitetuksi.
Se on valhe ettei meillä olisi mahdollisuutta torjua vihollista.
Suomen ei ole mikään pakko olla aseeton ja samoja ihmeaseita mitä Ruotsilla, Isolla-Britannialla ja Yhdysvalloilla on voi olla meilläkin jos meillä riittää tahtoa niiden rakentamiseen ja omistamiseen.- Anonyymi00042
En tiedä onko se valhe. Mutta sitä toivoisi yhteisen kansamme eduksi tälläisiä keksintöjä.
Sekä sitä että eläisimme rauhassa naapureiden kanssa.
Myös Venäjän sisälle toivoisi sisäistä mielenmuutosta ja aitoa tahtoa laupeuteen - Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
En tiedä onko se valhe. Mutta sitä toivoisi yhteisen kansamme eduksi tälläisiä keksintöjä.
Sekä sitä että eläisimme rauhassa naapureiden kanssa.
Myös Venäjän sisälle toivoisi sisäistä mielenmuutosta ja aitoa tahtoa laupeuteenVenäjän nykyinen toiminta edesauttaa Jeesuksen lopunajan täyttymystä;
Viikunapuun lisäksi muitakin puita..
Venäjä hajoaa tällä menolla itsenäisiiin pikku valtioihin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391185Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13750Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588