Olen seurannut suomalaista politiikkaa aktiivisesti noin 30 v. En muista josko Suomella olisi koskaan ollut näin viisasta ja sydämensivistynyttä parivaljakkoa pää- ja rahaministerinä kuin nyt, Luojan kiitos, on. Taival on ollut vaikea kaikkien ulkoisten paineiden takia. Lisäksi erityisesti Keskusta-puolueen Tiilikainen ym ovat käyttäytyneet todella ilkeilevästi ja sivistymättömästi eduskunnassa ja mediassa. Se on ollut jotakin niin ala-arvoista tällaisena vaikeana aikana, jolloin päättäjiltä kysytään järjen lisäksi tahtoa tehdä yhteisvaastuullisesti hyviä päätöksiä.
Kiitän lämpimästi Jyrkiä ja Juttaa työstä, jota he ovat Suomen hyväksi tehneet ja luulen, että viimeistään lähivuodet tulevat osoittamaan heidän pätevyytensä ja vastuullisuutensa laajuuden. Jatkakaa jämäkkää linjaanne vastuun kantajina Jutta ja Jyrki! Siunausta vaativaan työhön!
Kiitän lämpimästi Jyrkiä ja Juttaa työstä, jota he ovat Suomen hyväksi tehneet ja luulen, että viimeistään lähivuodet tulevat osoittamaan heidän pätevyytensä ja vastuullisuutensa laajuuden. Jatkakaa jämäkkää linjaanne vastuun kantajina Jutta ja Jyrki! Siunausta vaativaan työhön!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kallista tuo Jutan ja Käteisen sydämensivistys veromaksajan kukkarolle.
Ja eipä siinä paljoa sydämensivistystä tarvita kun osaa laioida rahaa maasta ulos etelän lystinpitovaltioille.
Persujen pelossa perustettu hätätilahallitus, ei sen kummempaa.
Ole kyllä täyspäinen, tai hurisätiön maksama pulvaani?
Joo, tuo Tiilikainen on ihan kaamea räksyttäjä, täysin sietämätön tapaus nykyisin, kun Keskusta oli hallituksessa hän oli tosi miellyttävän oloinen, nyt hän on koko ajan ihan yliaggressiivinen ja negatiivinen.
Sipilä on sen sijaan ihan fiksu tyyppi.
En tiedä onko takana sitten jokin harkittu kahden kärjen taktiikka...
hauska trolli
Näin se on. Pitäähän puolueessa olla yksi suunsoittaja. Nimenomaan räksyttäjä. Sipilän ei tarvitse kuin olla taustalla ja hymyillä ja sanoa sanottavansa säyseästi.
Tiilikaisesta ei pidetä omassakaan puolueessa, mutta tuiossa räksyttäjän asemassa hänelle annetaan tilaa.
Keskusta ei muuten pärjää tuossa räksytyksessä Soinille.
Aloittajan mielipiteet olivat aivan oikein. Tuollaisen hallituksen kanssa työskentelevät Jutta ja Jyrki ovat pärjänneet loistavasti.
Kömmähdyksiä on tullut, mutta kenellekkäs ei niitä tule, varsinkaan kun uusiin tehtäviin ovat molemmat joutuneet. On siinä ollut sulattelemista.
Heidät on haukuttu maanrakoon monta kertaa, mutta onneksi ovat niin kypsiä ihmisiä, että eteenpäin porskuttavat ja luulenpa, että lopputulos on erinomainen.
Onko tässä maassa ollut yhtään hallitusta, jonka toimia ei olisi
lynkattu pataluhaksi? Kaikkien mieliksi ei voi olla, aina on jollain jotain sanomista.
Katainen oli kokoomuksen räksyttäjä kun kokkarit olivat oppositiossa.
Niin että vielä se Tiilikainen näyttää teille närhen munat.
Katainen on väärentäjä joka tilasi lattiallekusijalta huuhaata.
Ihrapallero Urpilainen valehtelee aina ja ikuisesti.
niin ja kerrompa nyt semmoisenkin asian että toivon että kokoomuksen kaikki ne arvot mitä on ..ketään ei jätetä jne.Hienot arvot herra käteisen ne kertomina !!kerron Nyt........!!! Tosi asioita!
miettikää kun te saatte sen hirveen työttömyyspäivärahanne 400e.siitä pitäs maksaa kalliit lääkkeet ..asuminen eläminen.. niin mistä minäkin nyt alan säästämään? minkä minä voin sille että keuhkot sairaat eikä se ole ainakaan omaa syytä??!!! en oo koskaan ees polttanut...
no ekana pois puhelin, tietokoneekkin sitten lääkkeet ostaa aina kun voi!!!.. mutta tästähän seuraa suomen valtion butjettiin vaje..johon seuraavanakin vuonna odotetaan alvien ja verojen korotusta!??.Niin olen viksussa päässäni kaiken ajatellut??? tämä on totta eikä mitään puupaa pölhöpopukokomismia...lekurille pääsee jos pääsee nytkin ja ne palvelut on poissa jo...kuntien rajat häilyy ja ei flunssan takia kannatakaan alkaa ajaa 50km... 350km.. lekurille pääsyyn.Kaupasta voi ostaa vaan ruokaa.. kaikki muu ei ei ei.. Tähän se sitten menikin,,hyvinvointi suomi.Kuinka moni ihminen lapsesta vanhukseen menee meillä nälkäisenä nukkumaan???? vettä sekin maksaa on.Toivon että kun joskus se viimeinen päivänne lähestyy Jumala edes muistaa teitäkin,ylen katsettanne erinomaisuuttanne.Hienoa elämäänne. Ja omatuntonne on varsin puhdas..ahneus kukoistaa mitään ei tehdä jos siitä ei hyötyä saa irti.Inhottaaa olla suomalainen.Pakolainen saa 3000-4000e enempi kuin omat kansaaliset tässä maassa.Asuvat kalleimmilla asuinalueilla ja pukeutuvat muotivaatteiin ei ne tartte säästää. Äänestäkää edes seuraavan kerran viisaasti... Verojen korotuksia ja muuta kivaa tiedossa.. pitäs rikkaille lisätä maksuja!ne loisii oalevluissa päivähoito on yksi niistä.. rikkaille maksut suuremmiksi .. mutta lapsiperheet ja köyhimmät ne on he jotka säästää ...Oletteko samaa mieltä??? näistä asioista!!!
juu aika fiksusti tekivät..kunnat alkaa poistaa kuntalisät lastenkodinhoidon tuista ja kunnat alkaa säästämään .Voi voi kirveelle on paljon työtä! veistämistä..palvelut poistuu katoaa..Kiitos!ulkomaille pitää rahaaa laittaa lisäää lisää rikkaat..
Jyrkin ja Jutan ajatusmaailmassa pätee viidakon laki. Vahvin voittaa eikä heikkoa saa mennä auttamaan. Sosiaalidarvinismin pitää antaa hoitaa yhteiskuntaa.
Ainoa mihin yhteiskunnan suojamekanismejä saa käyttää on vahvempien suojaaminen köyhien mahdollisilta hyökkäyksiltä.
Eliitin suojelemiseksi apua annetaan Kreikkaankin.
Imettelen vain että mitä hemmettiä Jutta tekee SDP:ssä, koskahan hoksaa että on ihan väärässä puolueessa.
Satiiri on vaikea laji. Sinulla on vielä paljon opittavaa.