Siinä keskustelussa tuli kuitenkin txt:ltä esille eräs kreationistien perusvirhe, jota saa jatkuvasti olla korjaamassa, koska kreationistit kieltäytyvät sitä tajuamasta uskonnollisista syistään. Aloittaja ja txt() esittivät, että kreationismi olisi tiedettä. Tosiasiassa kreationismi on perustaltaan ja käytännössä pelkkä tieteenvastainen uskomusliike. Se pyrkii kieltämään ja korvaamaan tieteen tulokset ja metodin käytännössä silkalla humpuukilla, ennakolta päätetyillä uskomuksilla, joita tuetaan valikoiduilla tuloksilla. Kreationismi ei ole koskaan noudattanut tieteen metodeja eikä siis ole tiedettä.
Txt() pyysi soveltamaan tieteen kriteereitä mm. alkuräjähdykseen, galaksien ja tähti- sekä planeettakuntien syntyyn, elämän ja tietoisuuden syntyyn. Ja juuri tätähän noiden ilmiöiden tutkijat tekevät: he soveltavat tieteen metodeja kaikkiin noihin ilmiöihin. Kaikista noista asioista ei ole saatu selvyyttä suurella varmuudella, mutta osasta on. Ja ainoa mahdollisuutemme saada lopuistakin selvää on juuri metodologisen naturalismin soveltaminen. Luotettavaa tietoa luonnosta kun ei ole koskaan muuten millään muilla keinoilla saatu. Ilmestykset ovat osoittautuneet vain harhanäyiksi.
Otetaanpa esimerkki: pimeä aine on ollut tieteelle suuri mysteeri siitä lähtien kun havaittiin galaksien kiertonopeudet liian suuriksi niiden näkyvään massaan nähden. Niiden olisi tullut hajota havaitulla nopeudella. Tätä kreationistit käyttivät ja osa käyttää vieläkin todisteena maailman yliluonnollisesta alkuperästä. Esim.
http://www.netikka.net/mpeltonen/youngearth.htm
Tosiasiassa pimeä aine selittää kiertonopeudet. Pimeä aine on nimensä mukaan tuntematonta näkymätöntä ainetta, jonka koostumuksesta ei ole vieläkään aivan täyttä varmuutta. Txt() jätti ilmeisesti listastaan pimeän aineen pois, koska joku päivä sitten hän kertoi, ettei tieteellä ole hajuakaan siitä mitä pimeä aine on, jolloin minä laitoin hänelle linkin, jossa kerrotaan, että tutkijat tietävät todennäköisesti mitä pimeä aine on, WIMP-hiukkasia:
http://www.science.tamu.edu/articles/1052
http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/historiallinen-hiukkasloyto-pimean-aineen-koostumus-saattoi-ratketa.html
Tutkijat ovat siis jo 99,8-prosenttisen varmoja pimeän aineen koostumuksesta.
Kysymykseni kuuluu, että miten tämä aito tieteellinen mysteeri, joka nyt siis näyttää saaneen ratkaisunsa olisi ratkennut ilman tiedettä ja metodologista naturalismia? Olisko joku profeetta ilmoittanut raamatuntulkintansa perusteella, että galaksien kiertonopeudet selittyvät pimeällä aineella, joka koostuu WIMP-hiukkasista vai olisimmeko saaneet lukea edelleenkin Peltosen kirjoituksen kaltaisia kreationistisia hömppäkirjoituksia, joissa muka perustellaan nuorta Maata? Miksi te kerta toisensa jälkeen lankeatte samaan kuoppaan, vaikka teille osoitetaan kädestä pitäen, että ihmiskunnan tieto ja tietämys tulee tieteestä juuri sen noudattaman metodin ja naturalistisen metodologian avulla, silloin kun asiasta tietoa ylipäätään on mahdollista saada?

Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuossa samassa epäjärkeilyssä koetettiin myös vängätä, että luonnontiede ei toimi objektiivisesti, kun se ei esitä maailmasta täysin aukotonta ja varmaa selitystä.
Objektiivisuushan tarkoittaa selitysten perustamista objetiivislle havainnoille, mutta ei kiellä oletusten käyttöä niiden lisänä ja mukaisesti eikä edellytä selityksen aukottomuutta.
Kreationismihan hylkää objektiivsuuden nostamalla subjektiivisen kokemuksen havaintojen yläpuolelle sekä vaatimalla selitysten hyväksymistä siksi, että ne ovat "totuus".
Onkos tässä kyse sen Tolvaseksi tai Tolvanaksi itseään väittäneen tyypin Genesis-leffa-avauksesta? Siinähän oli aamulla ihan hyviäkin viestejä.
No, eipä ole enää.
"Onkos tässä kyse sen Tolvaseksi tai Tolvanaksi itseään väittäneen tyypin Genesis-leffa-avauksesta? Siinähän oli aamulla ihan hyviäkin viestejä.
No, eipä ole enää."
Siitäpä. Tai älä sittenkään.
Siitänpä kuitenkin. Hähä.
Molocin ja monen muun tällä palstalla kirjoittavan perusvirhe on, että kuvitellaan, että metotologisella naturalismilla voidaan selittää kaikki asiat. Naturalismi on tehokas menetelmä luonnon lainalaisuuksien selvittämiseen. Siinä kaikki. Sen mahdollisuuksien ulkopuolella on esimerkiksi luonnon lainalaisuuksien synty.
Älykkään suunnittelun tunnistaminen on yleisesti käytössä oleva metodi esimerkiksi arkeologiassa, jossa tunnistetaan ihmiskäden muovaamat esineet luonnonilmiöiden muovaamista esineistä. Jos ID:n tunnistaminen ei ole tieteellisesti määriteltävissä, se osoittaa tieteen huonoa selitysvoimaa yleiselle luonnossa havaittaville ilmiöille. Arkikokemuksessa ja myös tieteellisillä menetelmillä ID:tä tunnistetaan jatkuvasti monilla eri käytännön aloilla. Miksi tällainen jokapäiväinen ilmiö on tieteelle käsittämätön?
Metodologinen naturalismi ei tunne yleistä ilmiötä nimeltään informaatio. Informaatio poikkeaa designistä, siten, että se ei ole aineeseen sidottu. Tavallaan siinä on vain Äly, kun ID:ssä on mukana myös Desing. Vaikuttaa siltä, että tämän palstan evojen käsityksen mukaan informaatiota ei ole lainkaan olemassa. Informaatio kun on aineen syy/seuraus -ketjusta riippumatonta, aineetonta. Informaatiota voidaan kuljettaa valossa, sähkössä, ääniaaltoina, mustetahroina paperilla, kivaan hakattuina merkkeinä, mutta informaatio ei ole mitään niistä. Mitä on informaatio naturalismin mukaan?
>Älykkään suunnittelun tunnistaminen on yleisesti käytössä oleva metodi esimerkiksi arkeologiassa, jossa tunnistetaan ihmiskäden muovaamat esineet luonnonilmiöiden muovaamista esineistä.
Siis tosiaan ihmisten ja nimenomaan ihmisten tekemät esineet tunnistetaan. (Toistaiseksi ei muun älykkään lajin tekemiä kaluja liene löytynyt.) Ei ID ole mitenkään relevantti käsite tuossa, vaikka niin koetat viännellä.
>Mitä on informaatio naturalismin mukaan?
Wikipedia? "Informaatio on järjestystä, johon voidaan liittää jokin tulkinta."
Esität vääriä väitteitä toisten kirjoituksista
"Molocin ja monen muun tällä palstalla kirjoittavan perusvirhe on, että kuvitellaan, että metotologisella naturalismilla voidaan selittää kaikki asiat."
Ainakaan minä eikä mielestäni myöskään m-h emme kuvittele metodologisen naturalismin voivan selittää kaikki asiat. Jost väität tällaista, todista se lainauksilla palstakirjoituksistamme. Siis louhimattomilla:
"Naturalismi on tehokas menetelmä luonnon lainalaisuuksien selvittämiseen."
Juuri noin ajattelen. Siinä se on paljon tehokkaampi kuin raamatunlauseiden kirjaimellinen tulkinta, jonka se joissakin kohdin pystyy osoittamaan virheelliseksi.
Mitään älykkään suunnittelun tunnistamisen metodia ei ole olemassakaan. Se olisi erittäin tarkoitushakuista. On vain ilmiöitä, joiden synnylle objektiivisesti havainnoiden etsitään selityksiä. Ihmisen esineet tunnistetaan ihmisen esineiksi, koska on meillä on erittäin paljon evidenssiä siitä, millaisia esineitä ihmiset tekevät ja millaisia asioita luonnonvoimat tekevät. Kampakeraaminen ruukku on hyvin vaikea selittää luonnon muovaamaksi. Ihminen taas on hyvin vaikea selittää ihmisen tekemäksi mutta luonnollisen evoluution tulokseksi hyvinkin mahdollista.
Evoluutio voi olla sinusta hyvin vaikeaa hyväksyä, mutta toistaiseksi se on ainoa luonnon lainalaisuus joka selittää eliöiden kehityksen. Mistään muusta ei ole edes murto-osan murto-osaa vastaavaa todistusaineistoa. Älykkään suunnittelun käsitteen mukaan tuominen on täysin ulkopuolelta haettua, perusteetonta ja tarkoitushakuista. Puhumattakaan epätieteellisestä.
Loppuosa viestistäsi oli merkityksetöntä jorinaa.
Oletko varma, että halusit vastata minulle?
"Molocin ja monen muun tällä palstalla kirjoittavan perusvirhe on, että kuvitellaan, että metotologisella naturalismilla voidaan selittää kaikki asiat."
Tietoteoreettinen tai metodologinen naturalismi ottaa kantaa vain luonnossa havaittaviin ilmiöihin. Ontologinen naturalismi ottaa kantaa myös yliluonnollisina pidettäviin ilmiöihin.
Toistaiseksi tiede ja tieteellinen menetelmä on ollut paras ja ainoa menetelmä todellisuudessa havaittavien ilmiöiden selitysmallien tuottamiseen. Millään muulla menetelmällä ei ole kyetty tuottamaan selitysmalleja, joilla olisi selitys- ja ennustevoimaa todellisuuden ilmiöiden suhteen.
"Naturalismi on tehokas menetelmä luonnon lainalaisuuksien selvittämiseen. Siinä kaikki."
Itse asiassa toistaiseksi paras ja ainoa tunnettu.
"Sen mahdollisuuksien ulkopuolella on esimerkiksi luonnon lainalaisuuksien synty."
Millä perusteella? Luonnon lainalaisuuksien syntyminen on esimerkiksi teoreettisen fysiikan tutkimuskohde. Säieteoria on yksi teoria, joka pyrkii selittämään miksi havaitsemassamme maailmankaikkeudessa on sellaiset luonnonlait kuin tiede on selvittänyt.
"Älykkään suunnittelun tunnistaminen on yleisesti käytössä oleva metodi esimerkiksi arkeologiassa, jossa tunnistetaan ihmiskäden muovaamat esineet luonnonilmiöiden muovaamista esineistä."
Kerrotko missä sovelletaan 'älykkään suunnittelun tunnistamisen' - metodia? Määritteletkö mitä tarkkaan ottaen tarkoitat tuolla metodilla?
Yritätkö esittää, että arkeologiassa perinteisesti käytetyt menetelmät edustaisivat jotain ID:n määrittelemää metodia?
"Jos ID:n tunnistaminen ei ole tieteellisesti määriteltävissä, se osoittaa tieteen huonoa selitysvoimaa yleiselle luonnossa havaittaville ilmiöille."
"Älykästä suunnittelua" on luonnossa tunnistettu ainoastaan ihmisen tuottamissa esineissä. Tuntemassamme maailmankaikkeudessa olemme havainneet ainoastaan ihmisälyn suunnitelmallisuuden jälkiä. Emme ole havainneet merkkejä vieraiden sivilisaatioiden edustajien tai yliluonnollisten olioiden älykkyyteen perustuvasta suunnitelusta.
"Arkikokemuksessa ja myös tieteellisillä menetelmillä ID:tä tunnistetaan jatkuvasti monilla eri käytännön aloilla."
Niin havaitsemme tavalla tai toisella merkkejä ihmisälyn suorittamasta suunnittelusta.
"Miksi tällainen jokapäiväinen ilmiö on tieteelle käsittämätön?"
Millä perusteella väität noin?
"Metodologinen naturalismi ei tunne yleistä ilmiötä nimeltään informaatio."
Mihin perustat tuon huvittavan väitteesi? Omalla urallani olen opiskellut useammankin informaation määritelmän. Eri tieteenaloilla informaatiolle on esitetty useampiakin määritelmiä, jotkin niistä formaalisti matemaattiseen malliin perustuen.
"Informaatio poikkeaa designistä, siten, että se ei ole aineeseen sidottu."
Tuo on txt() täysin sinun omaa hörhöilyäsi.
Suunnitelma, esim. jonkin tuotteen tai ohjelmiston, on ihmisälyn tuottamaa informaatiota ja tietoa.
Yleinen epäformaali ja yleinen määritelmä informaatiosta on se, että se on järjestystä johon voidaan liittää tulkinta. Toistaiseksi emme ole kyenneet havaitsemaan mitään muuta järjestetystä kuin aineeseen ja/tai energiaan perustuvaa. Kaikki havaitsemamma, tulkitsemamme ja käsittelemämme informaatio noudattaa luonnonlakeja.
"Tavallaan siinä on vain Äly, kun ID:ssä on mukana myös Desing."
Perustat väiteesi omaan subjektiiviseen käsitykseesi informaatiosta ja sen luonteesta.
"Vaikuttaa siltä, että tämän palstan evojen käsityksen mukaan informaatiota ei ole lainkaan olemassa."
Informaatiota on määritelmistä riippuen eri muodoissa, kaikkialla luonnossa. Esimerkiksi kaikkien eliöiden perimä sisältää geneettistä informaatiota. Miksi moinen huvittava väite?
"Informaatio kun on aineen syy/seuraus -ketjusta riippumatonta, aineetonta."
Informaatiota voidaan kuljettaa valossa, sähkössä, ääniaaltoina, mustetahroina paperilla, kivaan hakattuina merkkeinä, mutta informaatio ei ole mitään niistä."
Yleinen epäformaali ja yleinen määritelmä informaatiosta on se, että se on järjestystä johon voidaan liittää tulkinta. Pelkkä materia ja/tai energia ei ole tuon määritelmän mukaan informaatiota, vaan lisäksi informaation olemassa olo vaatii, että materialla ja/tai energialla on järjestystä, joka on havaittavissa ja tulkittavissa. Esimerkiksi eliöiden perimä on DNA:n muodossa olevaa informaatiota, jota proteeinisynteesi kykynee tulkitsemaan.
"Mitä on informaatio naturalismin mukaan?"
Informaatiolle on olemassa useita määritelmiä tieteenalasta ja tarkastelukulmasta riippuen:
http://en.wikipedia.org/wiki/Information
"Molocin ja monen muun tällä palstalla kirjoittavan perusvirhe on, että kuvitellaan, että metotologisella naturalismilla voidaan selittää kaikki asiat."
Evoluutikot ovat pulassa kun palstan parhaaksi mainittu kreationistinen kirjoittajakin kirjoittaa tällaista soopaa. Älyllinen vastus puuttuu meiltä täysin. En ole missään esittänyt, että metodologinen naturalismi voisi löytää selityksen kaikkeen ja selittää kaiken, päinvastoin allekirjoitan täysin esim. Esko Valtaojan kertoman, että kaikki mitä voidaan tutkia ei ole kaikki. Ja mitä olen seurannut muiden evoluutikkojen kirjoituksia, niin nähdäkseni kaikki muutkin tuo tunnustavat. Olet luonut oman viholliskuvasi, josta et kykene luopumaan, sanoi sinulle sitten mitä tahansa. Tuossakin aloituksessani, johon vastaat, viittaan asiaan sanomalla: "silloin kun asiasta tietoa ylipäätään on mahdollista saada". Siitä on helppo ymmärtää, ettei kaikesta ole mahdollista saada tietoa.
"Naturalismi on tehokas menetelmä luonnon lainalaisuuksien selvittämiseen. Siinä kaikki. Sen mahdollisuuksien ulkopuolella on esimerkiksi luonnon lainalaisuuksien synty."
Höpsis. Kosmologia ja hiukkasfysiikka tutkivat juuri tälläkin hetkellä kuinka luonnonlait syntyivät. Ja paljon on jo saatu selville esim. eri perusvoimien syntyjärjestyksestä. Hiukkasfysiikan standardimalli selittää jo kolme perusvuorovaikutusta, vahvan ja heikon ydinvoiman sekä sähkömagnetismin. Gravitaatiota ei ole vielä kyetty yhdistämään standardimalliin, mutta tutkijat työskentelevät aiheen parissa kuumeisesti.
"Älykkään suunnittelun tunnistaminen on yleisesti käytössä oleva metodi esimerkiksi arkeologiassa, jossa tunnistetaan ihmiskäden muovaamat esineet luonnonilmiöiden muovaamista esineistä."
Aivan. Myös SETI etsii avaruudesta älykkään elämän merkkejä. Luonnollisen älyn. Yliluonnollisten älykkyyksien merkkejä ei etsitä tieteen piirissä.
"Jos ID:n tunnistaminen ei ole tieteellisesti määriteltävissä, se osoittaa tieteen huonoa selitysvoimaa yleiselle luonnossa havaittaville ilmiöille."
On se. Esim. SETI:llä on kriteerit, joiden mukaan he kykenevät tunnistamaan älykkään signaalin. Yliluonnollisille älyille ei ole kriteerejä, koska emme voisi tietää mitä ne ovat eikä mihinkään ole tähän mennessä tarvittu selityksenä yliluonnolista älyä.
"Arkikokemuksessa ja myös tieteellisillä menetelmillä ID:tä tunnistetaan jatkuvasti monilla eri käytännön aloilla. Miksi tällainen jokapäiväinen ilmiö on tieteelle käsittämätön?"
Ei ole, kuten itsekin kerroit kertoessasi, että arkeologiassa yritetään tunnistaa ihmisen tekemiä esineitä luonnon muovaamista. Tyypillisesti silloin on kyse esim. kivistä ja niiden muodoista.
"Metodologinen naturalismi ei tunne yleistä ilmiötä nimeltään informaatio."
Uaaaah. Aivan pähkähullu väite. Mitä luulet yliopistojen käyttävän metodologianaan kun ne opettavat esim. informaatioteoriaa? Informaatio on lukuisten tieteen alojen tutkimuskohde ja poikkeuksetta sitä tutkitaan naturalistisella metodologialla.
"Informaatio poikkeaa designistä, siten, että se ei ole aineeseen sidottu. Tavallaan siinä on vain Äly, kun ID:ssä on mukana myös Desing."
Informaatio on sellaista symbolien järjestystä, jossa on viesti. Symboleita ei ole olemassa ilman ainetta.
"Vaikuttaa siltä, että tämän palstan evojen käsityksen mukaan informaatiota ei ole lainkaan olemassa."
No kuule, vaikutelmasi on täsmälleen väärä. Kukaan meistä evoluutikoista ei erehdy luulemaan mitään esittämäsi kaltaista. Lukisit joskus mitä me itse asiassa kirjoitamme etkä keksisi omia mielikuviasi meistä.
"Informaatio kun on aineen syy/seuraus -ketjusta riippumatonta, aineetonta. Informaatiota voidaan kuljettaa valossa, sähkössä, ääniaaltoina, mustetahroina paperilla, kivaan hakattuina merkkeinä, mutta informaatio ei ole mitään niistä. Mitä on informaatio naturalismin mukaan?"
Voisithan itsekin googlata:
"Information, in its most restricted technical sense, is a sequence of symbols that can be interpreted as a message."
Sanottakoon, että viestisi oli pettymys. Jätit vastaamatta kysymyksiin ja keksit meille kantoja, joita meillä ei ole. Lisäksi paljastit tietämättömyytesi esim. hiukkasfysiikan tutkimukohteista. Olet kuitenkin ilmeisesti nuori, joten sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia parantaa kirjoitustesi tasoa.
"Siinä keskustelussa tuli kuitenkin txt:ltä esille eräs kreationistien perusvirhe, jota saa jatkuvasti olla korjaamassa, koska kreationistit kieltäytyvät sitä tajuamasta uskonnollisista syistään."
Höpsis. Siinä, että Jumala on luonut maailman ei ole mitään "uskonnollista." Uskoa tarvitsee vain pelastumiseen, Jumalan luominen on sen sijaan nähtävissä luomakunnastamme koska se on hyvin ilmeistä hierarkisesti suunnitelluista solurakenteista alkaen, ja tietystikin myös evoluution mahdottomuudesta johtuen.
"Aloittaja ja txt() esittivät, että kreationismi olisi tiedettä. Tosiasiassa kreationismi on perustaltaan ja käytännössä pelkkä tieteenvastainen uskomusliike."
Itseasiassa ei - tämä on silkka olkinukke. Kreationismi nimenomaan pyrkii vastustamaan tällaisia tieteenvastaisia, uskoon nojaavia ja Raamattua vastustavia valheitasi, josta ei ole koskaan ollutkaan mitään todisteita, vaan vain silkkaa uskoa onton pääsi tueksi.
"Se pyrkii kieltämään ja korvaamaan tieteen tulokset ja metodin käytännössä silkalla humpuukilla,"
Itseasiassa asia on kuitenkin toisinpäin, sillä Darwinistit pyrkiv't kiistämään uskonpäerisin argumentein Raamatun luomisen ja tulvan, vaikka siellä mainituista asioista on kuitenkin luonnossa päivänselvät todisteet. Joten pseudotietelijöiksi lukeutuu silloin macroevoluutti, kun taas kreationismi pitää totuudesta lujasti kiinni.
"Otetaanpa esimerkki: pimeä aine "
On turha yrittää viedä aihetta luonnontieteistä pidemmälle, kun loppupeleissä on kuitenkin se ettei Darwinistisella huuhaallasi mitään todisteita ole eikä ole koskaan ollutkaan. Valheiden levittäminen koulukirjoissamme tulee siis heti lopettaa.
>Valheiden levittäminen koulukirjoissamme tulee siis heti lopettaa.
Nyt taitaa Katainen kutsua hallituksen hätäkokoukseen.
Alkaa tuntua vähän siltä ettei Sepä Se olekaan satuilija vaan oikeasti harhainen.
Jep.
Hei Sepä Se, joko olet ymmärtänyt että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin?
Miksiköhän ENCODE-ketjusi poistettiin?
"Miksiköhän ENCODE-ketjusi poistettiin?"
Kyllä tuo ainakin minulla vielä näkyy.
Kvasi tapansa mukaan häröilee ...