Ylläpito hoi!

Onko ok, että tällä palstalla neuvotaan, että miten voi tehdä itsemurhan. Mielestäni ei ole todellakaan ok.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, kaikki itsemurhaa harkitsevien viestit tulisi poistaa, eihän tämä palsta ole mikään missä neuvoja itsemurhaan neuvotaan.

Äänestä

Totta! Tämä on väärä paikka tuollaisille jutuille, mutta juridisesti se ei silti riko Suomen lakia mitenkään!


------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Itsemurhaan avustamisesta ei rikoslaissa ole erityisiä säännöksiä. Rikosoikeuden yleisten oppien perusteella avustajan rankaiseminen avunannosta tai yllytyksestä edellyttäisi rangaistavaa päätekoa. Itsemurha ei ole rangaistava teko. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu mahdolliseksi, että itsemurhassa avustanut tai siihen yllyttänyt voitaisiin saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen välillisenä tekijänä tilanteissa, joissa itsemurhan tehnyt ei esimerkiksi psyykkisistä syistä olisi ymmärtänyt tekonsa merkitystä. Myös jos avustajalla olisi asemansa perusteella erityinen velvollisuus estää seuraus, vastuun on joskus katsottu voivan seurata laiminlyöntisäännösten perusteella.

Itsemurhassa avustamisen nimenomainen kriminalisointi saattaisi johtaa vaikeisiin tulkintaongelmiin mahdollisen avunantajan tai yllyttäjän toimien ja myötävaikutuksen arvioimisessa. Se myös muuttaisi itsemurhan tutkinnan kuolinsyyntutkinnasta rikostutkinnaksi. Kriminalisointi edellyttäisi itsemurhatapauksissa lähiomaisten tai muun lähipiirin kuulustelua mahdollisten osallisten selvittämiseksi. Uhrin lähipiiri saattaisi kokea tutkinnan syyllistävänä, ja se olisi heille henkisesti raskasta muutoinkin vaikeassa elämäntilanteessa. Erityissäännöksen aiheuttamat haitat saattaisivat siten valtaosassa itsemurhatapauksia olla suuremmat kuin mahdollisesti saavutettavat hyödyt."

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005
Oikeusministeri Johannes Koskinen

-------------------------------------------------------------------------------------------------


http://www.hs.fi/juttusarja/nakokulmat/artikkeli/Suomi kieltää eutanasian mutta ei itsemurhassa avustamista/1329104180598

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pelastakaa nuoret kirjoitti:

Onko ok, että tällä palstalla neuvotaan, että miten voi tehdä itsemurhan. Mielestäni ei ole todellakaan ok.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu