Katkera totuus monikulttuurista
Berliinin ongelma-alueen Neuköllnin (maahanmuuttajia 41%) pormestari Heinz Buschkowsky on kirjoittanut kirjan, joka tulee herättämään paljon keskustelua. BILD julkaisee siitä valittuja kohtia.
Bild 17.9.2012 juttu saksaksi
Tässä haluan puhua arkipäivän voimattomuudesta maailmassa, jossa kuljetaan supermarketin läpi, otetaan tavaroita, kuljetaan maksamatta kassan ohi ja tehdään kassalle selväksi, mikä häntä uhkaa, jos hän kutsuu poliisin paikalle.
Täällä viisi henkeä kulkee rinnan jalkakäytävällä ja muiden on väistyttävä. Täällä kaikki autoilijat tuijottavat punaisissa valoissa herpaantumatta mahdollisimman suoraan eteenpäin, jotta viereisen auton streetfighterit eivät alkaisi häiriköidä ja kysellä: "Onko sinulla jotakin ongelmia? Voimme hoitaa ne vaikka heti!"
Täällä isommat nuoret vaativat pienemmiltä tietullia tai käyttömaksua kiipeilytelineellä. Täällä nuorilta naisilta kysytään, haluavatko he hedelmöityshoidon. Täällä bussikuskin niskaan kaadetaan Colaa, jos hän kysyy matkalippua. Tämä kaikki saa huonolle tuulelle. Jo lukiessa.
Niin kauan, kuin harjoitamme kaiken ymmärtävää ja kaiken anteeksiantavaa politiikkaa ja viestitämme ihmisille, että emme aio tehdä mitään, koska tämä välinpitämättömyys hyvistä tavoista kuuluu kulttuuri-identiteettiin ja avoimeen maailmaan, niin kauan tulee meillä olemaan vain vastahakoisia taistelutovereita menestyskelpoisen integraatiopolitiikan tiellä.
Useimmiten kaikkein vanhimmat tai nuorimmat joutuvat kärsimään tästä reviirinpidosta. Heille näytetään, kuka on pomo.
Tämä jatkuva demonstratiivinen piittaamattomuus käytöstavoista, kuten kohteliaisuus tai toisten huomioon ottaminen; tai niistä yksinkertaisimmista säännöistä, kuinka ihmiset julkisella paikalla käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Se saa ihmiset kysymään: Missä minä nyt oikeastaan olen? Onko tämä vielä minun kaupunkini, minun kotimaani?
Siksi monet tulevat joskus lopputulokseen: Minä en pidä näistä ihmisistä. He eivät halua elää kanssani, joten minäkään en halua elää heidän kanssaan.
Kyse ei ole satunnaisista vallattomuuksista, vaan korttelin kingin on yhä uudelleen hyvin harkitusti osoitettava, että saksalaisilla ei ole mitään sanomista hänelle ja säännöt ovat hänelle yhdentekeviä. He onnistuvat tässä varsin hyvin.
Esimerkiksi Neuköllnin Sonnenalleella parkkeerataan jatkuvasti kolmelle väylälle. Ensimmäinen auto parkkeeraa jalkakäytävälle, toinen normaaliin parkkiruutuun ja kolmas sen viereen, siis ajokaistalle. Jos teillä on ajomatkallanne huonoa tuuria, niin joku pysäyttää autonsa eteenne (ainoalle vapaalle) ajokaistalle ja alkaa koilottaa jonkun kahvilan terassilla istuskelevan teetä tai kahvia siemailevan kanssa. Älkää tehkö silloin sitä virhettä, että painaisitte tööttiä tai nousisitte autosta, koska saattaisitte päätyä epämiellyttävään tilanteeseen.
Jatkuu,,,,
Berliinin ongelma-alueen Neuköllnin (maahanmuuttajia 41%) pormestari Heinz Buschkowsky on kirjoittanut kirjan, joka tulee herättämään paljon keskustelua. BILD julkaisee siitä valittuja kohtia.
Bild 17.9.2012 juttu saksaksi
Tässä haluan puhua arkipäivän voimattomuudesta maailmassa, jossa kuljetaan supermarketin läpi, otetaan tavaroita, kuljetaan maksamatta kassan ohi ja tehdään kassalle selväksi, mikä häntä uhkaa, jos hän kutsuu poliisin paikalle.
Täällä viisi henkeä kulkee rinnan jalkakäytävällä ja muiden on väistyttävä. Täällä kaikki autoilijat tuijottavat punaisissa valoissa herpaantumatta mahdollisimman suoraan eteenpäin, jotta viereisen auton streetfighterit eivät alkaisi häiriköidä ja kysellä: "Onko sinulla jotakin ongelmia? Voimme hoitaa ne vaikka heti!"
Täällä isommat nuoret vaativat pienemmiltä tietullia tai käyttömaksua kiipeilytelineellä. Täällä nuorilta naisilta kysytään, haluavatko he hedelmöityshoidon. Täällä bussikuskin niskaan kaadetaan Colaa, jos hän kysyy matkalippua. Tämä kaikki saa huonolle tuulelle. Jo lukiessa.
Niin kauan, kuin harjoitamme kaiken ymmärtävää ja kaiken anteeksiantavaa politiikkaa ja viestitämme ihmisille, että emme aio tehdä mitään, koska tämä välinpitämättömyys hyvistä tavoista kuuluu kulttuuri-identiteettiin ja avoimeen maailmaan, niin kauan tulee meillä olemaan vain vastahakoisia taistelutovereita menestyskelpoisen integraatiopolitiikan tiellä.
Useimmiten kaikkein vanhimmat tai nuorimmat joutuvat kärsimään tästä reviirinpidosta. Heille näytetään, kuka on pomo.
Tämä jatkuva demonstratiivinen piittaamattomuus käytöstavoista, kuten kohteliaisuus tai toisten huomioon ottaminen; tai niistä yksinkertaisimmista säännöistä, kuinka ihmiset julkisella paikalla käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Se saa ihmiset kysymään: Missä minä nyt oikeastaan olen? Onko tämä vielä minun kaupunkini, minun kotimaani?
Siksi monet tulevat joskus lopputulokseen: Minä en pidä näistä ihmisistä. He eivät halua elää kanssani, joten minäkään en halua elää heidän kanssaan.
Kyse ei ole satunnaisista vallattomuuksista, vaan korttelin kingin on yhä uudelleen hyvin harkitusti osoitettava, että saksalaisilla ei ole mitään sanomista hänelle ja säännöt ovat hänelle yhdentekeviä. He onnistuvat tässä varsin hyvin.
Esimerkiksi Neuköllnin Sonnenalleella parkkeerataan jatkuvasti kolmelle väylälle. Ensimmäinen auto parkkeeraa jalkakäytävälle, toinen normaaliin parkkiruutuun ja kolmas sen viereen, siis ajokaistalle. Jos teillä on ajomatkallanne huonoa tuuria, niin joku pysäyttää autonsa eteenne (ainoalle vapaalle) ajokaistalle ja alkaa koilottaa jonkun kahvilan terassilla istuskelevan teetä tai kahvia siemailevan kanssa. Älkää tehkö silloin sitä virhettä, että painaisitte tööttiä tai nousisitte autosta, koska saattaisitte päätyä epämiellyttävään tilanteeseen.
Jatkuu,,,,
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.