Tapailu tuntuu ahdistavalta

Mies hukassa

Haluan kyllä jatkaa tämän naisen tapailua mutta jostain syystä jännitän joka kerta niitä tapaamisia yhtä paljon ja ahdistun niistä jo jopa viikkoa aikaisemmin. Olen monta kertaa ajatellut että joudunko antamaan periksi kun hermot tuntuu olevan aivan riekaleina.

Jotenkin ahdistaa se yhdessäolo kun en oikein osaa jutella asioista enkä keksiä tekemistä seksin lisäksi. Osiltaan tämä varmasti johtuu siitä että olen vielä hyvin kokematon ja olen aina ollut epävarma naisten seurassa. Olen myös erittäin ahdistus ja stressiherkkä henkilö.

En oikein osaa sanoa mikä tässä olisi järkevä ratkaisu kun kuitenkin katuisin pahasti sitä jos luopuisin todennäköisesti ainoasta mahdollisuudestani treffailla naisen kanssa. Onhan se tapaileminen myös mukavaa mutta olen aina niin hermostunut ja jännittynyt joka kerta että se on se päällimmäinen tunne. Tiedän kyllä että tulen varmasti saamaan paljon kuraa niskaani kun kirjoitan tälle palstalle mutta yritän olla välittämättä siitä. Toivottavasti saan kuitenkin edes pari asiallista vastausta.

141

8214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies hukassa

      Seksistäkään ei ole tähän mennessä tullut oikein mitään ja sekin johtuu tästä ahdistuksesta ja hermoilemisesta. Piti vielä mainita ettei kuitenkaan ole mikään ihme että ahdistaa kun minulle on lääkäri tehnyt diagnoosin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja vähintään keskivaikesta sosiaalisten tilanteiden pelosta.

    • Lakkaa samaistumasta mieleesi, joka luo ahdistuksen, jännityksen, ujouden ja turhanpäiväiset ajatukset. Jätä kaikki se taaksesi, koska ne ovat ylimääräisiä taakkoja, joita sinä et ole, ja kohdista huomiosi tähän hetkeen, joka on todellisuudessa ainoa oikea hetki. Alat huomaamaan ihmeiden tapahtuvan, trust me.

      • We Are Limitless

        Hienoa törmätä täällä henkilöön joka tajuaa mistä elämässä on kyse!

    • Mies hukassa

      Aika pitkälti samoja neuvoja mitä olen terapiassakin saanut enkä sano että nuo olisivat ollenkaan huonoja neuvoja. Ei ole kuitenkaan ihan helppo juttu oppia harhauttamaan omaa mieltään kun se on hokenut useita vuosia että melkein kaikki sosiaaliset tilanteet ahdistaa. No eipä kai tässä auta kuin jatkaa taistelua vaikka tuntuisi miten raskaalta hyvänsä. Sen jo tiedänkin että periksi antaminen vain pahentaa asioita.

      • Tämä neuvomani keino, jota toivon mukaan myös terapiassa on ymmärretty antaa, vaatii sinua laskemaan aseesi ja antamaan periksi tälle hetkelle, koska et voi paeta todellisuutta vaan kohdata sen. Eikä tässä hetkessä ole mitään mitä taistella. Mieli vain kuvittelee niin. Se on onneksi vain työkalu, joten senkin voi tarpeen tullen hiljentää. Se aiheuttaa kaikki kärsimyksesi, mutta antautumalla tälle hetkelle säännöllisesti ja tarkkailemalla mielesi tuotoksia alat havaita, että mielesi antaa sinulle lopulta periksi. Sinä et ole yhtä kuin kärsimyksesi tai mielesi ja sen tuottamat ajatukset.

      • We are Limitless
        aparaatti kirjoitti:

        Tämä neuvomani keino, jota toivon mukaan myös terapiassa on ymmärretty antaa, vaatii sinua laskemaan aseesi ja antamaan periksi tälle hetkelle, koska et voi paeta todellisuutta vaan kohdata sen. Eikä tässä hetkessä ole mitään mitä taistella. Mieli vain kuvittelee niin. Se on onneksi vain työkalu, joten senkin voi tarpeen tullen hiljentää. Se aiheuttaa kaikki kärsimyksesi, mutta antautumalla tälle hetkelle säännöllisesti ja tarkkailemalla mielesi tuotoksia alat havaita, että mielesi antaa sinulle lopulta periksi. Sinä et ole yhtä kuin kärsimyksesi tai mielesi ja sen tuottamat ajatukset.

        Surullista nähdä kaikki nuo miinukset tuossa..
        Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään muistikuvaa siitä keitä me olemme, siksi he eivät kykene ymmärtämään tekstiäsi..
        Kuinkahan kauan kestää että ihmiskunta alkaa heräilemään todellisuuteen, odotan niitä aikoja (vaikka elänkin parhaani mukaan hetkessä :))

      • öuydfghj
        aparaatti kirjoitti:

        Tämä neuvomani keino, jota toivon mukaan myös terapiassa on ymmärretty antaa, vaatii sinua laskemaan aseesi ja antamaan periksi tälle hetkelle, koska et voi paeta todellisuutta vaan kohdata sen. Eikä tässä hetkessä ole mitään mitä taistella. Mieli vain kuvittelee niin. Se on onneksi vain työkalu, joten senkin voi tarpeen tullen hiljentää. Se aiheuttaa kaikki kärsimyksesi, mutta antautumalla tälle hetkelle säännöllisesti ja tarkkailemalla mielesi tuotoksia alat havaita, että mielesi antaa sinulle lopulta periksi. Sinä et ole yhtä kuin kärsimyksesi tai mielesi ja sen tuottamat ajatukset.

        Miksiköhän nimimerkki "aparaatti" sai noi paljon miinusta..???

      • rakastunut 4ever
        aparaatti kirjoitti:

        Tämä neuvomani keino, jota toivon mukaan myös terapiassa on ymmärretty antaa, vaatii sinua laskemaan aseesi ja antamaan periksi tälle hetkelle, koska et voi paeta todellisuutta vaan kohdata sen. Eikä tässä hetkessä ole mitään mitä taistella. Mieli vain kuvittelee niin. Se on onneksi vain työkalu, joten senkin voi tarpeen tullen hiljentää. Se aiheuttaa kaikki kärsimyksesi, mutta antautumalla tälle hetkelle säännöllisesti ja tarkkailemalla mielesi tuotoksia alat havaita, että mielesi antaa sinulle lopulta periksi. Sinä et ole yhtä kuin kärsimyksesi tai mielesi ja sen tuottamat ajatukset.

        Aparaatti tultko puolisokseni

      • ekajuulia

        Mitäs jos pelaisit avoimin kortein?
        Kerro että sua jännittää ja ahdistaa koska tykkäät hänestä.Ja koska sulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
        Sua jännittää varmaan just siksi koska oot ihastunut siihen naiseen,eikö vaan?
        Eihän sua muuten huolettais mitä hän sinusta ajattelee.
        TÄRKEÄÄ!!! Jos uskallat valita tän tavan,sun täytyy vakuuttaa nainen siitä ettei ahdistuksesi ole hänen syytään ja pidät hänestä kovasti,eikä seksi ole pää-asia.
        Naistakin voi jännittää...
        Parisuhde perustuu siihen että voi jakaa tunteensa avoimesti,ei siitä muuten vois mitään tulla.
        Jos kerrot tunteista avoimesti,naiset todella arvostavat sua ja se on vahvan ja rohkean miehen käytöstä.
        Herkkä mies on ihana mies,ja niin miehekäs!!!!!
        Olosi helpottuisi varmasti,tee se!

    • Mies hukassa

      Yksi keino pärjätä ahdistuksen kanssa on varmaan myös keskittyä ajattelemaan myönteisiä ajatuksia niiden kauhuskenaarioiden sijasta. Sekään ei ole helppoa mutta aina sitä kannattaa yrittää.

      • Tai koittaa olla hetki ajattelematta yhtään mitään. Hui kauhistus, mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se olennainen asia, että saat takaisin sen kauan kadoksissa olleen todellisen elämänmyönteisyyden, rakkauden ja ilon. Mutta nämä eivät synny mielesi avulla ajattelemalla, vaan ne tulevat suoraan sydämestäsi, joka on ikuisen rauhan tyyssija. Tullaksesi tasapainoon sinun tarvitsee vain nähdä, kuulla ja tuntea tämä hetki, tämä ainoa olemassaoleva hetki. Et nimeä sitä mitenkään tai ajattele mitään ahdistavaa tai myönteistä siitä. Annat vain kaiken olla niin kuin se todellisuudessa on, sekaantumatta yhtään mielesi avulla mihinkään. Silloin vasta voit kokea sen virtaavan ja puhdistavan alkulähteen, joka kumpuaa sisimmästäsi. Ja se hetki on nyt. Muuta hetkeä kuin nyt ei ole. Vaikka huomiosi karkaisikin aina silloin tällöin tästä hetkestä johonkin ja eteesi ilmestyy kissankokoinen ajatus, voit huoletta palata aina uudestaan tähän hetkeen. Lopulta turhia ajatuksia ja kärsimystä ei enää synny.

      • marjakimaraa
        aparaatti kirjoitti:

        Tai koittaa olla hetki ajattelematta yhtään mitään. Hui kauhistus, mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se olennainen asia, että saat takaisin sen kauan kadoksissa olleen todellisen elämänmyönteisyyden, rakkauden ja ilon. Mutta nämä eivät synny mielesi avulla ajattelemalla, vaan ne tulevat suoraan sydämestäsi, joka on ikuisen rauhan tyyssija. Tullaksesi tasapainoon sinun tarvitsee vain nähdä, kuulla ja tuntea tämä hetki, tämä ainoa olemassaoleva hetki. Et nimeä sitä mitenkään tai ajattele mitään ahdistavaa tai myönteistä siitä. Annat vain kaiken olla niin kuin se todellisuudessa on, sekaantumatta yhtään mielesi avulla mihinkään. Silloin vasta voit kokea sen virtaavan ja puhdistavan alkulähteen, joka kumpuaa sisimmästäsi. Ja se hetki on nyt. Muuta hetkeä kuin nyt ei ole. Vaikka huomiosi karkaisikin aina silloin tällöin tästä hetkestä johonkin ja eteesi ilmestyy kissankokoinen ajatus, voit huoletta palata aina uudestaan tähän hetkeen. Lopulta turhia ajatuksia ja kärsimystä ei enää synny.

        Hei, mä elän tällä tavalla! Kiva lukee et se on hyvä tyyli. Toimii! :)

      • itselläni auttoi het

        Oireesi johtuvat sympaattisen hermoston liikatoiminnasta, ala harrastamaan reipasta liikuntaa ja jätä stimulanttien kuten kahvin, tupakan ja alkoholin käyttö niin ahdistuksesi vähenee.

    • vbcnf jg bn

      Tilaa netsitä kirja lois lowndes: how to make anyone fall in love with you. Siinä on ohjeita miehille ja naisille, tervejärkisiä. Esim. keskustellessa käy helposti niin, ettei keksi sanottavas, silloin pitää kysyä toiselts kysymys, ja kuunnella vastaus tarkkasn, ja tehdä siihen jatkokysymys jne. Kirjassa neuvotaan tekniikoita. Kaikki me emme ole luonnostaan sosiaalisesti taitavia, joten on helpottavas, kun on tällaisia ohjeita rautalangasta. Minua auttoivat kyllä. Tiesittekö, että on esim. Muutama tarkkaan määritelty askel, joiden pitää, siis pitää, mennä oikein oikeassa järjestyksessä, kun pari tutustuu toisiinsa, tai tutustuminen katkeaa alkuunsa? Noita juttuja ovat sosiogit havainnoineet iät ajat, ja tässä on niistä kooste. Kirja sopii yhtä hyvin myös naisille, huom!

    • "enkä keksiä tekemistä seksin lisäksi"

      Ei nyt millään pahalla, mutta tässä vaiheessa alko jo vähä naurattamaan. Onko nämä nyt niitä miesten ongelmia, kun ei nyt kertakaikkisesti vain tule mitään muuta mieleen. :D :D

      No, vakavasti puhuen, näyttäisi minusta siltä että tuossa on jäänyt vähän tutustuminen puolitiehen ennen sitä samaan sänkyyn hyppäämistä. En minä ainakaan harrastaisi seksiä miehen kanssa johon en luottaisi täysin. Ehkäpä jotkut siihen pystyvät, mutta en tajua, että miksi kaikkien pitäisi pystyä.

      • Viisi pistettä

        No mutta selvästi tämä jutun nainen on hypännyt sellaisen miehen kanssa sänkyyn. Jotenkin vaikeaa kuvitella, että hän olisi mainittavasti enempää aloittajaan tutustunut. Mutta seksi kyllä kelpaa...

      • Viisi pistettä kirjoitti:

        No mutta selvästi tämä jutun nainen on hypännyt sellaisen miehen kanssa sänkyyn. Jotenkin vaikeaa kuvitella, että hän olisi mainittavasti enempää aloittajaan tutustunut. Mutta seksi kyllä kelpaa...

        En sanonutkaan etteivätkö myös jotkut naiset pystyisi/haluaisi harrastaa pelkkiä seksisuhteita ilman sen kummempaa tutustumista toiseen. Jos se itselle sopii, niin siitä vain.

        Itse hieman epäilen, ettei tuollaisesta ap:n kuvailemasta tilanteesta ole enää mitään pääsyä terveeseen parisuhteeseen. En minä ainakaan jaksaisi kauaa katsella miestä joka tuntuu vain ahdistuvan seurastani, enhän sentään halua ketään kiduttaa. Ehkäpä nainen on juuri nyt vain niin kovassa seksin tarpeessa että mikä tahansa kelpaa.

      • Mies hukassa
        stellaria81 kirjoitti:

        Tarkennan sen verran että minulla eikä tällä naisella ole mitään aikomusta ryhtyä parisuhteeseen. Tämä on siis niinkutsuttu fuck buddy-suhde. Kumpikin haluaa siis vain seksiä eikä mitään parisuhdetta.

        En ole kuitenkaan aivan varma haluaako tämä nainen minusta jotain vakavempaakin kuin vain seksiä. Varmaan se on yksi asia joka ahdistaa, koska pelkään sitoutumista. Ollaan kyllä sovittu että pidetään tämä vain seksisuhteena mutta silti minulla on pieni epäilys asian suhteen.

        Haluan paljon omaa aikaa mutta välillä on sitä seksiäkin ja läheisyyttäkin saatava. En aio tuntea siitä huonoa omaa tuntoa että haluan harrastaa seksiä. Olenhan elänyt melkein neljännesvuosisadan ajan saamatta koskaan seksiä. Luulen kuitenkin että tämä ahdistus johtuu selvittämättömistä asioista ja siitä että minulla ei ole juuri mitään aikaisempaa kokemusta tällaisesta tapailusta.

        "Ehkäpä nainen on juuri nyt vain niin kovassa seksin tarpeessa että mikä tahansa kelpaa."

        Tuon lauseen perusteella taidat olla joku katkeroitunut ämmä.

      • Mies hukassa kirjoitti:

        No enhän minä tuota kirjoittaessani voinut tietää, että kyseessä on pelkkä seksisuhde. Aloituksesta sai sen käsityksen, että yritätte epätoivoisesti pitää yllä parisuhdetta. Kirjoita selkeämmin, jos haluat että sinua ymmärretään.

        Tuo ilkeältä vaikuttanut kommenttini oli oma rehellinen arvioni asiain tilasta. Tarkoitan vain, että minä en pitkään mitään hermoheikkoa miestä katselisi en vaikka olisi kuinka hyvä pano. Kyllä pääkopan pitää olla kunnossa ennen kuin yhtään mistään voi mitään tulla.

        Oletkos nyt aivan varma että olet tulkinnut naisen käytöksen oikein syvemmäksi kiintymykseksi, vai mahtaako sekin olla vain oman pääsi tuotetta.

        Se on kyllä ikävää ettei monikaan nainen jaksa kauaa katsella tällaisia "sekopää" miehiä. Olisi hienoa jos olisi olemassa enemmän kärsivällisiä naisia. No toisaalta mitäpä sitä jotain "sekopää" miestä katselemaan kun tarjolla on paljon mieleltään terveitä ja muussakin mielessä parempia miehiä.

      • Mies hukassa
        Mies hukassa kirjoitti:

        Minulla kun tämä pääkoppa ei tule varmaan koskaan paranemaan niin jään sitten varmaan kokonaan paitsi elämän tärkeimmistä asioista. Varsinkin jos menen antamaan periksi tämän jutun suhteen.

      • parannus elämäksi

        Raamattu sanoo syntielämästä synninharjoittajille:

        Job 15:20

        "'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty."

        Room. 2:9

        "Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee,"

        Luuk. 16:24

        "Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'"

        Ihminen ei ole lainkaan tarkoitettu synnin harjoittamiseen, siksi syntiä seuraa tuska ja ahdistus, mikä päätyy ikuiseen helvettin kauhuun, ellei ihminen tässä ajassa tee parannusta ja usko Jeesukseen.

        2. Piet. 2:1-10

        "1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
        2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;
        3 ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.
        4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
        5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
        6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
        7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;
        8 sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
        9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
        10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden."

        http://www.youtube.com/watch?v=2LjvunShfwY

      • Mies hukassa
        parannus elämäksi kirjoitti:

        Mitähän jotkut hihhulit siihen sanoo ettei niitä ihmisiä ahdista välttämättä ollenkaan jotka tekevät eniten rikoksia ja ns "syntiä" jos nyt seksiä voi sellaiseksi edes laskea. Minä en ainakaan laske esiaviollista seksiä synniksi koska en ole uskovainen. En yleensä edes vaivaudu lukemaan näitä kirjoituksia koska pidän raamattua satukirjana.

    • Mies hukassa

      Tai kyllä keksin paljon muutakin tekemistä kuin seksi. Se vain on vaikeaa kun ei oikein tiedä pitääkö se nainen ollenkaan samoista asioista kuin minä. Keskustelemallahan se varmasti selviäis mutta olen niin huono keskustelemaan asioista ja saatan mennä täysin lukkoon kiitos tämän ongelmani.

      Tietenkin se seksi on silloin pääosassa niin miehellä kuin naisellakin jos on kyse vain tapailu eikä seurustelusuhteesta. Olen kuitenkin sitä mieltä että täytyy tällaisessakin suhteessa muutakin olla kuin pelkkää seksiä. Tuskin se toimii niin että odotetaan vain tuppisuina että koska taas naidaan seuraavan kerran.

      • No miten sinä sitten sen seksin onnistut ottamaan puheeksi, jos et kerta mitään muuta? Kokeileppas seuraavan kerran korvata kysymys "Lähekkö panemaan?" kysymyksellä "Lähekkö lenkille/sienestään (tms.) ?" Eihän sinä ole kuin yhden sanan ero, niin ei luulisi olevan ihan mahdottoman vaikeeta.

        En taida oikein ymmärtää ongelmaasi, joten menee vähän pelleilyksi, sori.

      • Mies hukassa
        stellaria81 kirjoitti:

        No miten sinä sitten sen seksin onnistut ottamaan puheeksi, jos et kerta mitään muuta? Kokeileppas seuraavan kerran korvata kysymys "Lähekkö panemaan?" kysymyksellä "Lähekkö lenkille/sienestään (tms.) ?" Eihän sinä ole kuin yhden sanan ero, niin ei luulisi olevan ihan mahdottoman vaikeeta.

        En taida oikein ymmärtää ongelmaasi, joten menee vähän pelleilyksi, sori.

        Ei minun ole koskaan tarvinnut sitä seksin harrastamista erikseen ottaa puheeksi kun siitä ollaan sovittu jo etukäteen ja joka tapaamisella siihen ollaan vain ajauduttu.

        Tämä nyt on sen verran monimutkainen tilanne etten oikein osaa tätä selittää joten ehkä parempi että antaa asian olla. En myöskään halua kaikkia asioita täällä kertoa. Loppuviimeksi täytyy kai itse keksiä ratkaisut tässä asiassa kuten vähän arvelinkin.

      • sekssekskuus

        jos sua kerran vaan nai-tattaa ni sitten nai. mitä siihen mitään rävellyksiä ympärille lainkaan, olet äkkiä naimisissa jos jotai muuta siihen alat ymppäämään.
        Ja siihen loppuu sekin seksi. Sekin vähä.

      • kiitti riitti jo

        Kyllä on nyt parempi niin että sinä poju pysyt kiltisti peräkammarissasi katselemassa pornoasi ja tumputata omaan kouraasi vaan. Mikäli seura kiinostaako voit jutella äitisi kanssa. Äitisi voi katsella vierestä kun tumputat. Äläkä missään nimessä mene lisääntymään tämän ahdistuksesi kanssa tai kenenkään muunkaan kanssa. Maailmassa on ihan tarpeeksi sinua.. Ehkä liikaakin.

    • marjakimaraa

      Ite kun oon tavannut sseurustelukumppanin niin se on ennemminkin tuntunut siltä, et toisen kans on helppo ja rento olla.
      Mut jos te ootte molemmat jotenkin estyneitä niin sit se varmaan on vaikeempaa, tai sit te ootte vaan epäsopivia toisillenne.
      Mut joo, voihan sitä ehdottaa vaikka mitä, esim. lähetäänkö paistamaan laavulle makkaraa tai käydäänkö museossa tai ravintolassa syömässä tms.

      • Mies Hukassa

        Tiedän myös sen että on paljon miehiä jotka eivät ole elämänsä aikana saaneet kertaakaan seksiä. En siltikään aio tuntea huonoa omaatuntoa että vihdoin ja viimein tämän suhteen ansiosta saan seksiä ehkä kerran kuukaudessa, hyvällä tuurilla 2 kertaa.

      • synnin kauhea palkka
        Mies Hukassa kirjoitti:

        Tiedän myös sen että on paljon miehiä jotka eivät ole elämänsä aikana saaneet kertaakaan seksiä. En siltikään aio tuntea huonoa omaatuntoa että vihdoin ja viimein tämän suhteen ansiosta saan seksiä ehkä kerran kuukaudessa, hyvällä tuurilla 2 kertaa.

        Ps. 10:3

        "Sillä jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa."

        Lesbous ja homoseksuaalisuus tulee kalliiksi yhteiskunnallekin n. 0,5 % väestöstä aihetuttaa miljardi luokan maksut ja monet peruuttamattomat ongelmat ja mielisairaudet:

        Hi-viruksen tarttuminen naisten välisestä keskinäisestä seksistä on lisääntynyt tänä vuonna.

        Terveysviranomaiset ovat rekisteröineen 11 kuukauden aikana 55 tartuntaa kun koko viime vuoden lukema jäi 44:ään.

        Eniten hiv välittyy edelleen useammin miesten välisessä seksissä kuin miesten ja naisten tai naisten välisessä. Luvut ovat kuitenkin tasoittumassa.

        Uusia hiv-tartuntoja on todettu tänä vuonna enemmän kuin koko viime vuonna. Marraskuun loppupuolelle asti HI-virus oli todettu 150 ihmiseltä, kun sairastuneita oli koko viime vuonna 148.

        Muutamana vuonna sitä ennen koettiin lähes 200 tartunnan tilastopiikki. Vielä 2000-luvun alkupuolella tartuntoja todettiin vuosittain noin 130.

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Henrikki Brummer-Korvenkontio arvioi, että tänä vuonna todetaan kaikkiaan noin 160 tartuntaa.

        Suurin osa hiv-tartunnoista saadaan seksin välityksellä. Kaikkien tämän vuoden tapausten tartuntatapaa ei vielä tiedetä, mutta perinteisesti seksi johtaa tilastoja: viime vuoden tartunnoista niin saatiin yli kaksi kolmasosaa, ja aiemmin osuus on ollut vielä isompi.

        "Seksitartuntojen määrä on noussut koko 2000-luvun", Brummer-Korvenkontio sanoo. "Se koskee sekä miehiä että naisia."

        Hiv alkoi yleistyä homomiesten keskuudessa muutama vuosi sitten niin Suomessa kuin muuallakin. Tartunta olisi helppo ehkäistä kondomilla, mutta jostakin syystä tieto ei ole vaikuttanut käyttäytymiseen.

        "Tarvittaisiin tarkempaa tartuntojen ehkäisyä", Brummer-Korvenkontio pohtii. "Mikä olisi oikea keino vaikuttaa?"

        Ruiskuhuumeiden kautta välittyvät tartunnat ovat sen sijaan vähentyneet selvästi, vaikka esimerkiksi Virossa todetaan edelleen vuosittain satoja narkomaanien hiv-tartuntoja.

        "Lääkehoito on hyvää ja tehokasta, mutta siihen voi liittyä väärä mielikuva, että se parantaisi taudin", Brummer-Korvenkontio huomauttaa.

        Lääkkeet estävät hiviä kehittymästä aidsiksi, ja niiden ansiosta Suomessakaan ei kuolla aidsiin runsain mitoin, vaan hivin kanssa voidaan elää vuosikymmeniä.

        Hyvä kehitys on voinut luoda myös välinpitämättömyyttä: "Kun tartuntoja on vähän, riski voi tuntua kaukaiselta", Brummer-Korvenkontio miettii.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Naiset saavat hiv-tartunnan toisilta naisilta entist%C3%A4 useammin/1135251137317

    • Kympin Nainen

      Onko erilaiset stressin- ja ahdistuksenhallintakeinot sinulle tuttuja? Tuossa edellä tulikin mainittua tuo hetkeen keskittyminen, lisäksi voit kokeilla ihan yksinkertaisia juttuja, kuten omaan hengitykseen keskittymistä jne. Netistä löytyy paljon vinkkejä. Ja jos sinun on vaikea keksiä jutun aiheita, sano se naiselle ja kysele häneltä asioita, silloin nainen voi olla pääasiassa äänessä, aktiivinen, joka puolestaan (luultavasti) rentouttaa sinua, kun sinun ei tarvitse koko ajan aktiivista roolia ottaa.

      Seksin aikana puolestaan yksi ajatus on suhtautua naiseen kuin tutkimusretkeen, ts. haistelet ja maistelet (vähän kornin kuuloista, mutta uskaltaisin väittää että toimii aika moneen naiseen). Voit myös naiselle sanoa, että kerro, tai näytä, mistä pidät.

      Kun kerran olette seksisuhteesta sopineet, ei sinun siitä huonoa omaatuntoa tarvitse potea. Joskus vaan ihmisillä tulee tunteet mukaan, vaikka olisikin muuta sovittu. Jos sinua epäilyttää, että nainen muutakin haluaisi, niin se kannattaa ottaa puheeksi (ettei aiheuta sinulle lisää ahdistusta).

      • eräs N

        Peukutuksista: peukutukset muuttuvat kohdassasi -peukutuksiksi. Olet siis saanut runsaasti positiivisia kannanottoja vastaukseesi - niin minultakin .).

    • ei virheille

      Jos naisen tapaaminen ahdistaa, kyseessä on väärä nainen sinulle. Vapauta itsesi, uusia sopivampia tulee kyllä elämääsi.

    • Kapu 38

      Ala tapaamaan häntä useammin,niin ei tarvitse VIIKKOJA ETUKÄTEEN
      jännittää sitä ja kun käyt intin niin miehistyt ja kyl se siitä.......!

      • Mies hukassa

        Olen käynyt armeijan jo muutama vuosi sitten.

      • tihhihhii

        kihkihkih...käyt intin niin miehistyt...miten sellasella kirjekurssilla voi miehistyä---akat alikwessuina

    • Kohtalo2

      Tiedän, itselläni sama tilanne. Mutta ajan kanssa. Jos ette keksi mitään tekemistä kuin seksi, niin ulos kahvittelmaan, kävelemään vaikka ajelemaan. Kuunnelkaa musiikkia tai leffoja ja kerro suoraan naiselle. Te olette selvästikkin ihastunut suurresti. Aikaa. Ja mukavilla viesteillä saa aikaan vaikka mitä. Jää sulaa pikku hiljaa ja yhteinen sävelen sointuu ajalla. Mutta älä luovuta vielä.

      • Mitäs ihmeen horinaa tämä nyt on? Mieshän sanoi, että kyseessä on pelkkä seksisuhde ja että ahdistus johtuu nimenomaan siitä että mies kuvittelee naisen haluavan jotain vakavampaa, mitä mies ei halua.

    • lonely851

      Itse ole tapaillut erästä saman ikästä miestä jo pari kuukauden ajan. Hänellä on sosiaalistentilanteiden pelkotila ja ulkonäköpaineet kovat. Minua hänen ylipainonsa ei haittaa.Olen muutaman kerran koittanu stempata ja saada hänet ajattelemaan positiivisesti itsestään, jotta sais hänet hyvälle tuulelle ja lähtemään kotootaan julkiselle paikalle. Nyt kuitenkin tuntuu, että ahdistan häntä pelkällä ehdotuksella lähteä pelaamaa bilistä/lähtemällä syömään ravintolaan, en tietenkään halua että hänellä on paha tai epämukava olo.....alan pikkuhiljaa väsyä ja miettiä että pitäskö vaan antaa olla ja jatkaa eteenpäin ilma häntä.

    • Mies neuvoo

      Olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Jos ei seksi ota sujuakseen, niin varaa rohkeasti aika lääkärille ja keskustele lääkäristä asian kanssa. Pyydä lääkäriltä Viagraa esim. 100 mg tabletteja ja yksi tabletti terävällä leipäveitsellä esim. 8 osaan. Sitten otat ennen aiottua yhdyntää yhden palasen lääkettä noin puoli tuntia aikaisemmin. Voin melkein taata sen auttavan jos olet muuten perusterve mies ahdistuksesta huolimatta. Laita loput palaset lääkkeestä talteen johonkin purkkiin myöhempää käyttöä varten. Virallisestihan Viagraa ei pitäisi paloitella, mutta sain silloin sen neuvon lääkäriltäni ja enää en ole moneen vuoteen tarvinnut käyttää lääkettä. Alkujännityksessä suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

      • Mies hukassa

        Onkohan viagra vaarallista alkoholin kanssa? Olen meinaan käyttänyt joka tapaamisella aika runsaasti alkoholia lieventääkseni jännitystä/ahdistusta.

    • rerewrwewre

      Minua ahdisti naisten seurassa niin pitkään kun sain ensimmäisen sänkyyn. Sen jälkeen en ole pahemmin naisista stressannut.

    • ruisade

      sisäinen pöpöttäjä
      e saarinen sen sanoi hihii, hyvin sanottu kävin kävelemässä ja tulipa juttua tass , sanoin sille pidä se turpasi joskuskaan kiinni, niin katsellaan ruskaa

    • ällös huoli

      Musta on ihan normaaliakin vähän jännittää, kun alkaa tapailemaan uutta ihmistä - varsinkin, jos siihen liittyy pientä ihastumista. Sillon haluaa antaa itsestään mahdollisimman hyvän vaikutelman, eikä kestä sitä, jos paljastaa oman heikkoutensa. Yritä kuitenkin olla stressaamatta. Ilmeisesti sitä naista ei haittaa se sun jännittäminen, yleensä ihminen itse vaan ajattelee, ettei saisi jännittää. Ja mitä itse ajattelet ihmisistä, jotka jännittää? Eikö se oo ihan inhimillistä? Jos taas toinen ei voi tätä puolta sinussa hyväksyä, ei hän ole sinua varten. Omasta mielestäni ujot ja jopa hieman ahdistuneet miehet on puoleensavetäviä, herättää mielenkiinnon. :DD Eli anna itselles aikaa. Tutustumisen myötä jännittäminenkin varmasti vähenee. :) Entä voisitko jutella naiselle tästä asiasta tai todeta vaikka huumorin siivittämänä, että kylläpä oot sen seurassa hermona? Jännittäminenhän voi olla naiselle myös merkki siitä, että oot kiinnostunu. Jos et jännittäis, et varmaan ois yhtään kiinnostunutkaan. Tsemppiä! :)

    • äijä 47 v.

      Minulla on sama tilanne. Jännitykseni on niin kova, että se on invalidisoitunut minut täysin. Sosiaalinen fobia, ahdistuneisuushäiriö ja sit vielä toi keskivaikea masennus. Haluaisin tutustua moniin naisiin, mutten uskalla. Nämä sairaudet tekee elämästäni "turhan" jos näin voi sanoa. Ja ihastuisiko tai peräti rakastuisiko kukaan nainen näin "sairaaseen äijään"? Eli minulla on noita itsetunto-ongelmiakin, kun en pidä itseäni minään. Jopa häpeän itseäni. Eli vastatkaas nyt, onko minulla mitään mahdollisuuksia. Ja sitten olen vielä tosi ujo sekä punastelen. Elämä voi olla helvettiä.

    • Bella Donna

      Voi hyvänen aika mikä vaivaa näitä suomalaissia miehiä seksi kyllä k elpaa mutta ei ihana jutustelu ja huomion osoitukset niitä ei suomalainen mies ei millään,eli aloita nyt ensin viemällä ihana naisesi syömään sit ostat kauniita ruusuja ja kerrot etta rakastat häntä etkä osaa oikein viedä suhdetta eteenpäin ja kerrot hänelle että haluat hänelle kaikkea hyvää ja kerrot kuinka paljon haluasit olla muutakin kuin vain seksi kaveri,otat huomioon hänen mieltymyksensä ja kuuntelet mitä hän sanoo siis kuuntele ei me naiset niin erikoisia olla,jos vaan ees kuuntelet!toivon teille menestystä!Nainen haluaa muutakin kuin vaan seksiä,,,ihanaa toveruutta ja ystävyyttä!

      • xnxnxxxnxnxnxnxn

        Vähän kyllä ymmärsin tästä, että ap haluaisi nimenomaan touhuilla naisensa kanssa muutakin kuin seksiä, mutta sosiaalinen kanssakäyminen ei kerta kaikkiaan tahdo onnistua. Vaikka ap haluaisikin.
        Seksi onkin eri asia, siinä mennään viettien perässä. Eikä mielestäni kyllä voi leimata ketään siitä, että on olemassa seksuaaliset tarpeet. Ne kun on meissä ihmisissä, sekä naisissa että miehissä. Tai ainakin minussa on, vaikka nainen olenkin. Jollei sitten muissa naisissa ole. lienen kummajainen.
        Minun on helppo tulla ihmisten kanssa toimeen, mutta lienen kummajainen sitten siinäkin mielessä, että tunnen myötätuntoa sellaista henkilöä kohtaan, jolta se ei ihan automaattisesti suju. Kuten ap.

        Olisipa minulla antaa jokin ohje sinulle, ap, mutta eihän minulla ole kun olen ihan tavallinen nainen vain. Sen verran voisin kuitenkin sanoa, että luulen että naisesi viihtyy kanssasi, kun on suostuvainen seksiinkin. Lievittäisikö ahdistustasi se ajatus, että hän pitää sinusta juuri tuollaisena kuin olet. Ei siis odotakaan mitään turhanpäiväistä lässytystä :)

      • Mies Hukassa
        xnxnxxxnxnxnxnxn kirjoitti:

        Kiitos sinulle myötätunnostasi. Toivoisin että sinun kaltaisiasi naisia olisi olemassa enemmän. Aika harva nainen meinaan tuntee myötätuntoa ujoja, herkemmän puoleisia ja ahdistuksesta kärsiviä miehiä kohtaan.

        Tiedän kyllä että luon itselleni ihan turhaan paineita kun tämä nainen on aivan selvästi hyväksynyt minut omana itsenäni. Niin ja kyllähän minä saattaisin haluta ihan vakavankin suhteen jos minulla ei olisi näitä kaikkia ongelmia.

    • Kokemuksella.

      Ihmettelen, jos terapiassa on annettu sellaisia neuvoja joita "aparaatti" antaa, koska ei tuollaisista puheista ole paljon apua pelosta kärsivälle. Jos pystyy jollakin tavalla parantamaan itsetuntoaan, se tehoaa yleensä. Rohkeutta voi lisätä myös yksilöllisesti räätälöidyillä pikku konsteilla, esim. jos tunnet itsesi itsevarmemmaksi jossakin tietyssä paikassa, kannattaa tavata siellä. Sitten on vielä rauhoittavat lääkkeet tai alkoholi sopivassa määrin nautittuna.

      • Itse asiassa pelko on tavalla tai toisella mieleen samaistumisen tulosta. Miksi pelätä elämää? Pelkäätte menettämistä tai epäonnistumista asioissa, vai? Ei ole mitään syytä pelätä, pelko on täysin aiheetonta. Tämä pelko on vain mielen luoma illuusio ja se aiheuttaa kyseisen sekamelskan, jossa avausesityksen kirjoittajan kaltainen ihminen elää.

        Ei tarvitse edes parantaa itsetuntoaan keinotekoisesti. Koska valaistumisessa eli hengellisessä heräämisessä on jo kaikki. Kaikki pikkuseikat korjautuvat kyllä automaattisesti ennalleen, kun kärsimystä aiheuttavaan mieleen ei enää samaistuta.

        Lääkkeet ainoastaan lievittävät oireita. Minä esitän parantavaa reseptiä, joka on nimeltään valaistuminen.

        Näistä neuvoista olisi paljonkin apua, jos jollakulla vain olisi olemassa se korva, jolla kuulee.

      • Mies hukassa
        aparaatti kirjoitti:

        Itse asiassa pelko on tavalla tai toisella mieleen samaistumisen tulosta. Miksi pelätä elämää? Pelkäätte menettämistä tai epäonnistumista asioissa, vai? Ei ole mitään syytä pelätä, pelko on täysin aiheetonta. Tämä pelko on vain mielen luoma illuusio ja se aiheuttaa kyseisen sekamelskan, jossa avausesityksen kirjoittajan kaltainen ihminen elää.

        Ei tarvitse edes parantaa itsetuntoaan keinotekoisesti. Koska valaistumisessa eli hengellisessä heräämisessä on jo kaikki. Kaikki pikkuseikat korjautuvat kyllä automaattisesti ennalleen, kun kärsimystä aiheuttavaan mieleen ei enää samaistuta.

        Lääkkeet ainoastaan lievittävät oireita. Minä esitän parantavaa reseptiä, joka on nimeltään valaistuminen.

        Näistä neuvoista olisi paljonkin apua, jos jollakulla vain olisi olemassa se korva, jolla kuulee.

        "Minulla on sama tilanne. Jännitykseni on niin kova, että se on invalidisoitunut minut täysin. Sosiaalinen fobia, ahdistuneisuushäiriö ja sit vielä toi keskivaikea masennus. Haluaisin tutustua moniin naisiin, mutten uskalla. Nämä sairaudet tekee elämästäni "turhan" jos näin voi sanoa. Ja ihastuisiko tai peräti rakastuisiko kukaan nainen näin "sairaaseen äijään"? Eli minulla on noita itsetunto-ongelmiakin, kun en pidä itseäni minään. Jopa häpeän itseäni. Eli vastatkaas nyt, onko minulla mitään mahdollisuuksia. Ja sitten olen vielä tosi ujo sekä punastelen. Elämä voi olla helvettiä."

        Joo samoista ongelmista kärsin kuin äijä 47 v.

      • Mies hukassa

        Pakko myöntää etten kyllä oikein itsekkään meinaa uskoa että terapeutin antamista neuvoista olisi apua. Meinaa toivottomuus iskeä väkisinkin kun pelot ei tunnu helpottavan vaikka kuinka uskottelee että ne on turhia oman mielen tuotoksia.

        Olen kyllä käyttänyt jonkun verran myös rauhoittavia ja alkoholia pelkojeni lievittämiseksi. Ne ovat kuitenkin lopulta vain omien ongelmiensa pakenemista josta seuraa vielä suurempia ongelmia. Ainakin jos niihin tulee riippuvuus.

    • fdsfdsds

      Vanhoissa Turhapuroissa Uunolla on hyvä tyyli naisten kanssa. Siitä vaan matkimaan.

      • vesa matti loiri rul

        Jos et ole komea kuten Loiri niin ei onnistu.

    • Puhu naisen kanssa

      Hei! Mitäs jos puhuisit naisen kanssa siitä, että sinua ahdistaa? Jos hän tietää, miltä sinusta tuntuu ja sinä tiedät, että hän tietää, eikö sitten olisi helpompaa olla? Et joutuisi enää peittämään sitä. Kunnon suhde perustuu siihen, että tietää minkälainen toinen on. Ja kaikissa meissä on vahvuuksia ja heikkouksia. Tsemmpejä avoimuuteen!

    • äijä 47v.

      Minulle ei ainakaan tehonnut mitkään terapiat. Voi sanoa , että ne olivat kokemuksena "painajaisia" kun vanhoja asioita tongittiin ihan vauvasta asti. Ja semmoista lääkettä ei ole vieläkään keksitty mikä auttaisi, että tulisi rohkeaksi, sosiaaliseksi ym.

      • Mies hukassa

        Itse olen sellaisessa terapiassa jossa ei keskitytä menneisyyteen, vaan nykyhetkeen ja ehkä hieman tulevaankin. Siinä siis opetellaan uudenlaisia käyttäytymismalleja ja tutkitaan omia tunnetiloja tai jotain sen suuntaista.

        En vain ole oikein varma olenko ymmärtänyt koko terapiaa oikein. Pahoin pelkään ettei mistään terapioista ole minullekkaan hyötyä. Bentsot tietysti lievittää ahdistusta mutta ei nekään sinänsä tee rohkeammaksi tai ole ratkaisu mihinkään.

    • Mies hukassa

      Harmi kun en ole kuin Uuno Turhapuro. Olis elämä varmaan aika rentoa.

    • no hohhoijaa

      On teilläkin jutut ... ei voi muuta sanoo ... tititiditiditii muppetshow jännitystä ku on kaikenlaista. Koittakaa nyt selvitä.

    • Hämmentynyt Helinä k

      Olen tapaillut miestä joka alkuaikoina jo kertoi ahdistumisestaan ja sanoi olevan vaikea ottaa yhteyksiä. Aluksi kaikki meni mukavasti, kun olin se aktiivisempi osapuoli ihastuksen huumassa, tai mielestäni tasainen yhteyksien pito on normaalia. Miehen yhteyden pito harveni ja ajattelun hänellä olevan enemän ahdistusta, joten annoin hänelle tilaa. Kului aikaa ja kyselin kuulumisia ja vastaus oli vain, jotta innostunut treenaamisesta. Ja jotta pitää vähän huilia. No annoin ajan kulua ja miesystävästä ei kuulu mitään elonmerkkejä. On inhottava ahdistaa toista, jos vaatii tilaa, mutta mielestäni on epäreilua, jättää toinen tiedostamattomaan tilaan, jotta haluaako ja kykeneekö toisen ihmisen kanssa olemaan vai ei. Joten jos luulisin sinunkin naisesi olevan hyvä tietää tilanteesi ja toivon, että ainakin te pystyisitte puhumaan asiat auki. Näin minunkin on lienee tehtävä, jotta pystyn aloittamaan taas uudestaa elämään vailla toisen ihmisen ahdistuksen tuomia ahdistuksia ja hyljeksintää.

    • marrasnais2

      hei HALOOOOO! miksi et puhu asiastasi naisesi kanssa??, jos pystyt asian ottamaan esille täällä palstoilla niin pystyt myös naisesi kanssa keskustelemaan!!

      • Mies Hukassa

        No minäpä kerron salaisuuden. Olen kyllä puhunut asiasta tämän tapailemani naisen kanssa ja hän on suhtautunut hyvin ymmärtäväisesti asiaan. Siltikään minun oloni ei meinaa ottaa helpottaakseen. Ei siis ole tosiaankaan mistään helposta asiasta kyse.

        No eipä kai tässä muu auta kuin yrittää miettiä keinoja millä saisi helpotettua omaa ahdistustaan. Siitäkin on vain haittaa että mietin kokoajan olevani ahdistunut. Jotenkin en vain osaa olla ajattelematta ongelmiani vaikka terapiassa juuri pyritään siihen ettei jatkuvasti jauhaisi omia ongelmiansa mielessään.

    • Hei!

      Entä jos vaihtelette tapaamispaikkaa ja juotte välillä vaikka viiniä? Ei hyvää parisuhdetta kannata menettää stressin takia, sehän on elämän pienimpiä murheita. Voisit harmitella koko loppuelämän, jos luovut hyvästä parisuhteesta vain stressin takia.

    • vaihda hyvä veli

      täyspäiseen naiseen, ei hullujen kanssa kannata seurustella...

    • Mietippä vaikka sitä

      et sen oikean seurassa ei ehkä ahistaisi yhtään!

    • kasva aikuiseksi

      Olet poika vielä kun kasvat mieheksi niin opit olemaan naisen kanssa.

      • Mies hukassa

        Ihmettelen vain että minkähän takia tämä piti mennä nostamaan oikein pääkeskusteluaiheeksi. En nyt olisi ihan sellaista toivonut.

      • Mies hukassa
        Mies hukassa kirjoitti:

        Ihmettelen vain että minkähän takia tämä piti mennä nostamaan oikein pääkeskusteluaiheeksi. En nyt olisi ihan sellaista toivonut.

        Luulenpa vain että minua ahdistaisi varmaan ihan samalla tavalla kenen tahansa tapailu. Tietysti siinä tapauksessa vielä enemmän jos nainen ei olisi empaattinen eikä ymmärtäisi ongelmiani. Silloin olisin varmasti jo luovuttanut kokonaan ajat sitten.

      • ................

        Probral 10mg . Otat 5-10mg ennen tapaamista ja huomaat, että ompas rento olo.
        Ei sotke aivokemioita millään tavalla, eikä vie potenssia niinku masislääkkeet.
        Lääkäriin vain hakemaan ressua kipin kapin.

      • ondukse

        Entäs jos aloittaisit jutustelun ihan tavallisista neutraaleista kysymyksistä? Kysy häneltä esimerkiksi, että mitä kuuluu? Haluatko jotain juotavaa? Mitenkäs viikonloppu meni? Näitä tällaisia neutraaleja kysymyksiä voi miettiä jo etukäteen. Ihan valtaosa tällaisesta jutustelusta perustuu opittuun ja harjoiteltuun "matkimiseen" eli niissä ei tarvitse todellakaan joka kerta keksiä uusia kysymyksiä. Jos tapaatte esimerkiksi sinun luonasi, voit joka kerta kysyä vaikka sitä, että haluaako hän teetä (jos on teen juoja). Small talkia on se, että sitten voi vaikka jutella, että millaisesta teestä itse tykkää tai että et tykkää teestä, vaan olet enempi kahvinjuoja.

        Kun tuo rupattelu sujuu, niin voi sitten jossakin vaiheessa yrittää kysyä vähän henkiökohtaisempia kysymyksiä esimerkiksi haluaisiko hän joskus lähteä sinun kanssa leffaan tai vaikka kävelylle.

        Yritä ottaa terapiasta irti niin paljon kuin pystyt. Lääkehoitoakin voi kokeilla, että auttaako se vai ei.

        Ehkä ahdistustasi auttaisi se, että mietit sitä, että mitä kaikkea jo olet saavuttanut (esim. tiedostat ongelmasi ja olet jo saanut naisen ainakin jollakin tasolla). Polkusi on vielä kesken ja että et ole vielä sosiaalisilta taidoiltasi valmis. Kehityskykyä varmasti löytyy.

      • jännätään yhressä
        Mies hukassa kirjoitti:

        Ihmettelen vain että minkähän takia tämä piti mennä nostamaan oikein pääkeskusteluaiheeksi. En nyt olisi ihan sellaista toivonut.

        No koska samanlaisia ihmisiä on Suomenmaassa pilvin pimein. Naisia ja miehiä.
        Tässä mietin että jospa perustaisivat vertaistukiyhdistyksen ellei sellaista jo ole?
        Toinen jännittäjä ymmärtää toista jännääjää, niinhän se on.
        Älä anna periksi tässä asiassa, ripottele tätä ahistelemista sopiviin osiin, ajan kanssa se helpottaa. Ja yritä huumorinkin avulla päästä voitolle.
        Tsemiä, toivut kyllä. Elämässä on vaikeampiakin asioita.

      • näin käy
        ................ kirjoitti:

        Probral 10mg . Otat 5-10mg ennen tapaamista ja huomaat, että ompas rento olo.
        Ei sotke aivokemioita millään tavalla, eikä vie potenssia niinku masislääkkeet.
        Lääkäriin vain hakemaan ressua kipin kapin.

        joo ja imeytä samalla se relaxantti pussaillessa suusi limakalvoilta naisen suun limakalvoille, niin nainen ihmettelee kauan miksi on huonovointinen, eli huumattu. koettakaa miehet herranjumala sentään, järkiintyä!

    • olet hyvä tyyppi!!

      Mitäpä jos sanoisit tälle naiselle suoraan että sinua jännittää. Ehkä jo pelkkä asian myöntäminen auttaisi sinua. Jos hän tunteee samoin. Aika monet jännittävät.
      Ajattele sitten vasta mahdollista hanskojen nurkkaan heittämistä kun olet ensin yrittänyt edes. Sinun on voitava olla oma itsesi.
      Monesti kun tunnustaa jännittämisen siihen saa paremman otteen. Se on loppujen lopuksi vaan ominaisuus, kiusallinen kylläkin. ja meille monille niin tuttu.
      Monet ammatikseenkin esiintyvät jännittävät, ja joka kerran heidän on voitettava tuo pelko. Ajan mittaan se laantuu.

    • fixu1

      mitä minä tähän sekaantumaan

    • Ilmannumeroa

      Väärä diagnoosi.

    • anttihh88-

      Kai omasta mielestäni paras neuvo on koittaa olla omaitsensä, kysyä mistä hän pitää ja tehdä ainakin aluksi sen mukaan tekemiset ja yhteisenajan vieton..todennäköisesti opit pitämään siitäkin ajasta vaikka et itse pitäisikään kyseisestä harrastuksesta/vapaa-ajan viettotavasta..siten opit rentoutumaan ja kertomaan sitten myöskin omista vapaa-ajan viettotavoistasi mitkä ovat mieleisiä ja sitä kautta koittaa löytää se yhteinen tie..kai se on parempi yrittää olla rehellinen omista ajatuksista ja toiveista kuin katua myöhemmin..

      • Tie on valmis

        Tärkeinä on löytää yhteinen tie elävän Jumalan kanssa, sitten voi odottaa hyvää ja puhdasta tulevaisuutta, missä on onnellisuus mukana.

        Aam. 5:14

        "Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, että te eläisitte. Silloin Herra, Jumala Sebaot, on oleva teidän kanssanne, niinkuin te sanotte."

        Sef. 2:3

        "Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä."

        Matt. 6:33

        "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

        1.Kor. 7;2 "mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."

        http://www.tv7.fi/vod/series/?series=314

      • 20 min. ja taivas
        Tie on valmis kirjoitti:

        Kannattaa myös katsoa Mary K. Baxter haastattelu tv7.fi / ohjema-arkistosta, siellä kerrotaan, mikä on Jumalan rakkaus ja armo katuvaa syntisistä kohtaan sekä mikä on homojen ikuisuuskohtalo ja tuomio, jos he kuolevat synneissään ilman parannusta.

    • c8-

      itekki seurustelen ihan mukavan ja asiallisen naisen kanssa ainut ongelma sosiaalisten tilanteitten fobia lähes kaikkee kanssakäymisee ihmisten kanssa liittyy alkoholi tai lääkkeet selvänä ahdistus sumentaa mielen ja hommat kusee oma mieli on pahin vihollinen

      • Mies Hukassa

        Tiedän täysin mistä puhut. Sosiaalinen fobia on yksi ikävimmistä ongelmista mitä voi olla.

    • Lue tämä kirja!

      Opit seurustelemaan ja ymmärtämään paremmin itseäsi ja naisia, kun luet kirjan: Mars ja Venus, Seurustelun taito, kirjoittanut John Gray. Minulla on ikää jo 60 ja vasta nyt löysin tämän kirjan kirpputorilta. Itse olen tehnyt kaikki virheet elämässäni omassa seurustelussani. Olisipa minulla ollut nuoruudessani tällainen kirja, mutta kun ei ollut mitään tietoa mistään...

    • eL.aIM

      Mies hukassa

      Tee `heikkoudestasi` vahvuus. Sano ihan suoraan mimmille, että sen läsnäolo saa sut hermostuneeksi. Että siinä on jotain uniikkia, joka saa sut hermoilemaan sen läheisyydessä. Se viestii halusta olla sen mimmin kanssa. Ja rohkeudesta kertoa vaikea asia sille. Jos epäröit, niin lisää, ettet tunnista tunnettasi. Eli mistä epävarmuutesi johtuu. Saat lisäaikaa selvittääkseen onko se mimmi erityinen. Vai vaan joku mimmi joka suostuisi (vastentahtoiseti) olla sun kanssa vakkarii.

      Tolla itseluottamuksella saat olla TODELLA tyytyväinen, että on edes mahdollisuus treffeihin. Tee oikein. Onnea.

      • inhottavaa

        Ei valehtelu "lisäajan saamiseksi" ole mitään suoraan sanomista nähnytkään.

    • Mies32

      Minua ihmetyttää suuresti, että noiden estojen kanssa voi päätyä kuitenkin panemaan. Siis puheenaiheitakaan ei keksi / uskalla ottaa puheeksi, mutta vaatteet voi kyllä riisua ja alkaa hommiin.

      Joku leikkaus on olemassa, jolla ainakin jonkun sortin estot / pelot voi purkaa.

      • Mies hukassa

        Alkoholi poistaa sen verran estoja että pystyn jotenkuten toimimaan.

    • jhtui

      Sä olet homo. Siinä se.

    • Hei!
      Olin juuri treffeillä miehen kanssa, jonka tapasin tätä kautta. Kirjoittelimme kaksi viikkoa ennen tapaamista ja ajatukset menevät yksiin. Tavatessa mies kuitenkin jännitti aika paljon, se näkyy kyllä ulospäin. Yritin olla välittämättä siitä ja pitää yllä "kevyttä" ilmapiiriä. Treffit menivät ihan hyvin. Tiesin ettei hän ollut oma itsensä, eikä hänellä ole naisista ilmeisesti kokemusta kovin paljon. Asioihin, joihin kiinnitin myös huomiota, oli se että hän katsoi suoraan silmiin, joka herättää luottamusta, lisäksi puhe ja olemus oli rauhallinen. Hän vaikutti luotettavalta ja kiltiltä. Mikään asia tai ominaisuus ei ns. pistänyt silmään. Tapaamme siis uudelleen.
      Haluaisin siis rauhoitella sinua, voit huoletta olla oma itsesi. Tämä nainen on aidosti kiinnostunut sinusta. Hän on kyllä huomannut jännistyksesi, mutta hän ei välitä siitä, eikä myöskään halua nolata sinua korostamalla asiaa. Vaihtoehtoja jännityksen lievittämiseen voisivat olla joko puhuminen avoimesti asiasta ja myöntää se ääneen tai kiinnittää tapaamisten aikana huomio itsen sijasta tähän naiseen, yksityiskohtiin, olemukseen, hänen sisimpäänsä. Sinussa on jotain, johon hänessä vetoat. Jännityksellä ei ole merkitystä. Olet jo osoittanut herkkyytesi jännittämisellä, joku toinen olisi voinut pukea päälleen jonkun roolin, esittää jotain muuta mitä todellisuudessa on. Sinä olet oma itsesi ja voit olla ylpeä siitä :-) Tsemppiä!

    • pyramidi.

      Itse olen nainen ja miesten tapailu tuntuu ahdistavalta, joten et ole ainut. On meitä naisiakin, joita ahdistaa. Tosin on kyllä vähän outoa, että petipuuhat sujuvat, mutta tavallinen jutustelu ei. Itse ainakin tutustuisin toiseen kunnolla. Kannattaisi kertoa omasta jännittämisestä, todennäköisesti nainen ei pidä sitä yhtään ihmeellisenä asiana. Ehkä on ihan hyvä, että pysytte vain vakipano-kavereina jos oikea suhde ei ota onnistuakseen. Tällainen suhde tosin tuskin kestää ikuisuuksia, joten olisi hyvä keskustella asiasta. Siinä olisi ainakin hyvä puheenaihe, varsinkin jos nainen odottaakin vakavampaa suhdetta. Pitkittämällä tilannetta jompi kumpi saa kuitenkin siipeensä ja lähtee etsimään jotain muuta.

      • Mies hukassa

        "Tosin on kyllä vähän outoa, että petipuuhat sujuvat, mutta tavallinen jutustelu ei."

        No kyllä se jututstelukin nyt jotenkuten sujuu varsinkin alkoholin avulla eikä ne petipuuhat taas niin kovin hyvin ole sujuneet mitä ehkä näiden kirjoitusten perusteella saattaisi luulla.

    • juppe53743534

      Mieleeni tuli tällainen ajatus, oletko kertonut treffillesi, että sinua jännittää tapailu, mutta haluat kyllä tapailla. Ehkä hän keksii jotain, mikä voisi auttaa. Ihan tuo asian ääneen sanominenkin kyseiselle henilölle voi auttaa vähäsen.

    • Kunkkukanki

      Mieti sitä ahdistusta mikä tulee jos sössit sen suhteen ahdistuksesi takia.Ja ota viinaa, näin me täällä suomessa ollaan aikojen saatosta asti toimittu.

    • Vain ihmisiä

      Odotat vain itseltäsi liikaa. Ole oma itsesi ja vapaudu...vapaudu...vapaudu!
      Vapaudu olemaan oma itsesi vikoinesi kaikkinesi. Se mitä pidät nyt itsessäni huonona tai heikkona voi olla toisen mielestä suloista. Ei tuo nainenkaan ole täydellinen ja myös hän voi kokea epävarmuutta.

    • Oyutta

      Tapailet häntä liian harvoin?

      Jos viikon ehtii pyöritellä asiaa mielessään, niin sinnehän muodostuu jo vaikka minkälaisia mörköjä, "terveilläkin".

      Voisitko tavata häntä useammin? Jopa päivittäin?

    • Benlitos

      Olet mitä luultavammin homoseksuaali, mutta jostain syystä et ole kyennyt tulemaan kaapista ulos. Hanki miesseuraa niin kyllä se siitä.

    • Moi, hanki poikakaveri. Ei sit stressaa eikä vaivaa

    • jaaaaha

      Neuvoja on sadelut. Kannattaisiko hakeutua terapiaan, ellet ole jo ollut. Diakonit ja -nissat on maksuttomisa. Jos se raha on ongelma. Toiseksi: josko rukkoilisit, että saisit seuraa, siis monen ihmisen seuraa. Joitaan auttaa eläinten kanssa touhuaminen. Se seksi ekaks ja vielä alkoholin kanssa kun ei näämme auta sua. Ja sano noille raamatun lauseiden kirjoittajille, että ruvekkaas hommiin (ei seksiin, vaan pommittamaan apua sulle, koska sitä ilmeen ittekki tartteet.)

    • Askel eteenpäin

      Olen 44-vuotias ja paininut samantapaisten pelkojen kanssa koko ikäni. On todella vaikea luottaa, että kukaan nainen haluaisi olla kanssani, sen enempää seurustella, puhua kuin seksiä. Toisaalta tiedän, ettei asia niin ole, koska jotkut ovat kuitenkin halunneet.

      Sinulla on samanlainen tilanne. Nainen haluaa olla kanssasi. Hän pitää sinusta sellaisena kuin olet: herkkä omille ja toisen tunteille, ulkonäköön nähden käytökseltäsi vaatimaton, ei pelottava, ei liian omistushaluinen (tämä on vain arvaus, mutta jotain tällaista nainen sinussa näkee). Hän haluaa läheisyyttäsi siitä huolimatta, ettet kertomasi mukaan ole seksikone. Tärkeintä on nyt mennä naista vastaan ja luottaa siihen, että hän haluaa olla kanssasi. Pyydä häntä säännöllisesti luoksesi ja sovi aina, kumpi ottaa seuraavaksi yhteyttä ja koska. Varmuus ja helppous on parasta, mitä voit naisella antaa, vaikka (toistaiseksi) olisi kyse vain vakipanosta. Vaikka tämä suhde ei jatkuisi pitkään, jokainen hetki on arvokas, sillä seksin lisäksi opit ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta.

      Aivan varmasti tämä ei ole viimeinen nainen, joka sinusta tykkää. Sinun saattaa olla vaikea löytää naista, mutta nyt tiedät, että se on mahdollista. Tiedät myös, että nainen voi haluta sinusta muutakin kuin yhden yön seuraa. Seuraavaksi kannattaisi tavata ilman alkoholia, mennä sänkyyn selvänä ja olla yhdessä muutenkin kuin seksin merkeissä. Kerro hänelle, että haluat kokeilla. Ehkä se onnistuu, ehkä ei, mutta siitä voi keskustella. Ehdota jotain ja kysy, mitä hän haluaisi. Yhdessä tekeminen ja liikkuminen on usein luontevinta, esim. kävelylenkki syysmetsässä. Koko ajan ei tarvitse olla sanottavaa, vaan kosketus, hyväksyntä ja hymy riittää. Mielenterveysongelmista ei kannata puhua, sillä ne pelottavat naista, mutta tähän hetkeen ja teidän suhteeseen liittyvistä toiveista tai epävarmuudesta voi puhua avoimesti. Pysy herkkänä sille, mitä nainen toivoo.

    • 16+18

      Tiedoksi vaan kaikille epäilijöille että en todellakaan ole homo. Kyllä sen nyt jo tähän ikään mennessä tietäisi jos olis homo. Jos olisin homo niin siinä tapauksessa ampuisin itseni.

    • Mies Hukassa

      Pitihän se arvata että tähän keskusteluun vedetään mukaan vielä homot ja raamattuhöpötyksetkin. Niin ja joku ehdotti terapiaa. Olenhan jo sanonut olevani terapiassa.

      • Mies hukassa

        En kyllä oikein ymmärrä sitäkään että miksi jotkut vihaa täällä niin paljon minua että olen saanut ainakin 100 miinusta johonkin kommenttiini. Voi myös olla että joku yksi ja sama henkilö on laittanut ne kaikki miinukset kerralla.

        No samapa tuo, kyllä minua saa vihata. Olen joutunut muutenkin kestämään niin paljon kaikkea paskaa elämässäni ettei tuollainen enää tunnu missään.

      • Tekninen häiriö

        Miinukset taitaa johtua teknisestä virheestä. Ei niitä ole kukaan ihminen klikkaillut. Nyt ei toimi enää miinukset eikä plussat.

    • Citynainen

      Ihmettelen ahdistustasi sillä yleensä jännittäminen kestää vain ensimmäisen tapaamisen verran. Sen jälkeen kun on oppinut vähän tuntemaan ja olemaan luontevasti toisen kanssa niin jännitys laukeaa. Ahdistus? Ei hyvältä kuulosta:/

    • Mies hukassa

      No minulla onkin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Silloin ahdistus on jatkuvaa eikä se mene koskaan ohi. Kyse on ikäänkuin jostain kroonisesta sairaudesta.

      • jaekrjaikrjgajrgakjk

        Vastasinkin jo aiemmin jollain xkgajroiagreua-nimimerkillä.
        En ymmärrä minäkään mitä varten jotkut noita miinuksia sinulle laittaa.
        Taitaa olla omassa itsetunnossa jotakin pahasti vialla, kun pelottaa noin paljon se että sinulla riittää rohkeutta kohdata itsesi juuri sellaisena kuin olet. Sillä niinhän sinä juurikin teet. Luota siihen, että riittää ihmisiä, jotka ovat myös valmiita ja halukkaita kohtaamaan sinut juuri tuollaisena. Vaikutat älykkäältä ja miellyttävältä henkilöltä. Kunpa vain luottaisit toiseen niin paljon, että voisit pikkuhiljaa rentoutua ja paljastaa tuon todellisen timantin, mikä sinun sisälläsi on. Kaikkea hyvää sinulle!

    • Naenen1

      Mistä päin olet mies hukassa? Vaikutar niin paljon minun tapailevaa miestä!

    • Mies hukassa

      No sitä en taida viitsiä kertoa ettei kukaan tunnista minua mutta onhan se mahdollista.

    • sulojkl23

      Miksi et lopeta suhdettasi ja hanki itsellesi huora silloin kuin tarvit eikä ahdista, niin minä olen tehnyt, en tarvitse vakinais seuraa
      jos et pysty eroomaan taidat olla ihastunut?

      • Mies hukassa

        Tuntuu minulle vähän liian vieraalta ajatukselta mennä maksullisiin naisiin enkä sitä tässä vaiheessa haluaisi tehdäkkään. Ehkä sitten voin harkita jos kaikki menee täysin pieleen enkä enää näe muutakaan vaihtoehtoa. Tosin en tiedä saisinko mitään irti sellaisesta seksistä jossa tiedän että toinen haluaa vain minun rahojani eikä minua.

      • nainen4

        Entä miltähän mahtaa sun naisesta tuntua se , että sinä haluat hänet vain paineenpurkuun vain siksi kun ei muitakaan ole?
        Kyllä kokenut maksullinen kumppani on mun mielestä hyvä ja rehellinen vaihtoehto , molemmat saa avoimesti sen mitä haluaa.

      • Mies32
        nainen4 kirjoitti:

        Eikö nainen voi haluta miestä vain paineenpurkuun?

      • nainen4
        Mies32 kirjoitti:

        Eikö nainen voi haluta miestä vain paineenpurkuun?

        Eipäs siirretä juttua nainen-mies-tasolle :-)
        Tai jos siirretään , vastaan :
        Nainen kuin mies voi kumpainenkin hakea pelkkää paineen purkua - tasapuolisesti.

      • Mies32
        nainen4 kirjoitti:

        Eipäs siirretä juttua nainen-mies-tasolle :-)
        Tai jos siirretään , vastaan :
        Nainen kuin mies voi kumpainenkin hakea pelkkää paineen purkua - tasapuolisesti.

        No mikä ongelma tässä sitten on? Pitäisikö ap:n tarjota tuolle purkuastialleen rahaa ensi kerralla? Vai naisen hänelle?

      • nainen4
        Mies32 kirjoitti:

        No mikä ongelma tässä sitten on? Pitäisikö ap:n tarjota tuolle purkuastialleen rahaa ensi kerralla? Vai naisen hänelle?

        Mutta kun ap on kirjoittanut , että nainen haluaa enemmänkin kuin seksiä? Nainen lienee siis tykästynyt paljonkin ap:hen ja sellaista ihmistä ei saa käyttää pelkkään tarpeentyydytykseen.
        Toistan vielä, ettei tää mun mielestä ole mikään nais-mies vastakkainesettelu , vaan koskee meitä kaikkia .

        Jaa, enpä tuollaista huomannut kirjoituksissaan.

      • ihmettelevä nainen
        nainen4 kirjoitti:

        Mutta kun ap on kirjoittanut , että nainen haluaa enemmänkin kuin seksiä? Nainen lienee siis tykästynyt paljonkin ap:hen ja sellaista ihmistä ei saa käyttää pelkkään tarpeentyydytykseen.
        Toistan vielä, ettei tää mun mielestä ole mikään nais-mies vastakkainesettelu , vaan koskee meitä kaikkia .

        Niin että ei saa käyttää hyväksi rakastunutta naista mutta saa käyttää hyväksi jotain thaityttö parkaa joka on jo lapsesta asti pakotettu olemaan ällöjen miesten kanssa. Heilläkö ei ole ihmisarvoa! ehkä hiukka pahempi asia vielä raiskata alistettua naista. Ei sillä etteikö tunteiden valehtelukin olisi väärin.

    • errkki44

      Aloittaja! Olet ehkä bisukseuaali? Olet ahdistunut ja riekaleina kun olet saanut vanhoillisluterilaisen kasvatuksen. Eli sellaisen kansanlähetys-herätysliikkeen mukaisen. Olet ehkä kasvanut sellaisen yhteisön ympäröimänä. Vasen aivopuolisko pitää miehistä, mutta oikea kieltää ja syylistää sinua. Siitä seuraa kauhea ahdistus. Kehottaisin tutustumaan gay-discoon.

      • Mies hukassa

        Joo ja tähän en viitsi sanoa enää mitään.

      • itselläni auttoi het
        Mies hukassa kirjoitti:

        Joo ja tähän en viitsi sanoa enää mitään.

        Oireesi johtuvat sympaattisen hermoston liikatoiminnasta, ala harrastamaan reipasta liikuntaa ja jätä stimulanttien kuten kahvin, tupakan ja alkoholin käyttö niin ahdistuksesi vähenee.

    • Dipaidididdidaa

      Olin itse seksisuhteessa vielä jonkin aikaa sitten miehen kanssa, joka lääkitsi masennustaan ja ahdistuneisuuttaan alkoholilla. Hänelle molemmista on/oli tullut suuri ongelma ja kun hän oli selvinpäin, kanssakäyminen mun kanssa oli selkeesti ahdistusta aiheuttavaa ja kynnys ottaa mut kylään oli kamalan suuri. Siitä syystä molemmat oli lähes aina humalassa kun tavattiin, enemmän tai vähemmän tarkotuksella.

      Mun täytyy sanoa ettei mua missään vaiheessa eikä edes niinä kaikkein hiljasimpina hetkinä harmittanu kertaakaan et olin hänen luokse tullut. Tää tyyppi oli niin erilainen ku kaikki muut miehet ja juuri ujous ja hiljasuus sai mut tykkäämään hänestä vielä enemmän. Siitä ihmisestä paisto läpi jotain niin mahtavaa vaikka suu ois pysyny kiinni koko illan.

      Siis hyvä Mies hukassa, kaikki naiset ei oikeasti vaadi mieheltä muuta kuin läsnäoloa ja läheisyyttä. Ne kelpas mulle ainakin mainiosti ja harmittaa kun kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivon että pystyt avautumaan jossain vaiheessa tälle naiselle, jos niin teet ja jos hänellä on jo jotain tunteita sua kohtaan, niin tuskin lähtee ikinä sun viereltä. Ikäänkuin läpimurto hälle.

    • Nimeratar

      Siksi sitä ahdistaa koska olen seksikäs:) saan miehet tekemään minulle kivoja asioita kun kuiskaan heille ja he ovat lumoutuneita sen jälkeen:)

    • c8-

      toi on mun kokemuksen mukaa aika harvinaista et jotkut naiset valitsis ujon ja hiljasen miehen mieluummin ku sosiaalisen ja puheliaan miehen

    • Lelle3

      Ap:lle tsemppiä !
      Ajattelen , että voisitko miettiä vähän tuota alkoholijuttua?
      Alkoholi on mielestäni se vihonviimeinen lääke seksijutuissa . Toki se aluksi vähentää estoja , mutta samalla se lamaa aisteja ja vaimentaa siis aistikokemuksia ja pitkässä juoksussa alkoholista on miehen potenssille suurta haittaa.
      Toinen asia , jota olen tätä ketjua lukiessani miettinyt , on sun naisesi ja hänen tilanteensa.
      Tuntuu kuin hän olisi nyt sulle vain jonkinlainen tyydytyksenpurkukohde .
      Se syö suhdetta ja lujaa.
      Jos siis kunnioitat itseäsi ja tuota naistasi , anna hänen mennä.
      Jos naisella ei ole samoja vaikeuksia kuin sinulla,hän kykenee iloiseen ja vapaaseen ihmissuhteeseen ja seksiin .Etkö sinä voisi lopettaa suhdetta nyt ja odottaa , kun olet valmis toivomasi kaltaiseen suhteeseen?
      Uskon , että silloin tekisit oikein , itsetuntosi kohoaisi ja olisit taas askelen lähempänä hyvää itseluottamusta .
      Hyvä itsetunto , itsen ja kumppanin kunniotus- silloin yhdessä on hyvä.

      • Mies hukassa

        "Entä miltähän mahtaa sun naisesta tuntua se , että sinä haluat hänet vain paineenpurkuun vain siksi kun ei muitakaan ole?"

        Missä kohtaa olen tuollaista väittäny että olen hänen kanssaan vain kun ei muutakaan ole tarjolla? Eikös tämän jutun voi kääntää myöskin toisinpäin ja sitä sopii miettiä miltä se sitten taas minusta tuntuu. Yritän vain sanoa että eikö seksisuhteessa ole kyse paineiden purkamisesta puolin ja toisin vai eikö muka naisilla ole seksuaalisia tarpeita? Jos ei ole niin miksi he sitten edes harrastavat seksiä?

      • Mies hukassa

        Ei varmasti olisi hyvä vaihtoehto mennä luopumaan tästä suhteesta. Tällä itsetunnolla voi mennä vuosia että löytäisin itselleni taas jonkun uuden suhteen tai voi olla etten löytäisi ollenkaan. Olen huomannut kaikkina yksinäisinä vuosinani kuinka vaikeaa ellei jopa mahdotonta seuran löytäminen on. Naiset tietysti voivat antaa miehelle tuollaisia vinkkejä koska heille ei ole ongelma löytää heti uutta suhdetta tilalle. Itse en varmaan pystyisi mitään uutta suhdetta noin vain ottamaankaan tilalle. Monille naiselle tämä ei kuitenkaan tunnu olevan mikään ongelma.

        Tiedostan sen että en tule varmaan koskaan pääsemään tästä ahdistusongelmasta eroon joten on yritettävä elää tämän ongelman kanssa vaikka olisi kuinka vaikeaa. Jos menisin luovuttamaan niin tiedän sen että itsetunto menisi entisestään oikein ryminällä alaspäin. En tosiaankaan tiedä mitä sen jälkeen tekisin itselleni. Olen jo aikasemmin ollut pari kertaa siinä tilanteessa ja se oli todella kamala tunne.

        Ikävä tosiasia taitaa olla se että tarvitsen alkoholia tai vaihtoehtoisesti jotain rauhoittavaa lääkettä että pystyn selviytymään tuollaisista tilanteista kunnialla. Tiedän kyllä että se ei ole hyvä juttu olenkaan tukeutua jatkuvasti alkoholiin ja/tai lääkkeisiin. Tiedän kyllä senkin että ne vaikuttavat negatiivisesti potenssiin. Olen joutunut huomaamaan senkin asian ihan käytännössä ja se ei helpota asioita. Minulle on siis tullut paineita potenssistakin. Selvinpäin luultavasti taas olisin niin jännittynyt että tulisi sen takia ongelmia potenssin kanssa. Olen siis melkoisessa umpikujassa jos näin voi sanoa.

        Edelleen tsemppaan sua- mutta nyt yritän näin:
        Voisitko/voisitteko ajatella, että jonkin aikaa tapailisitte niin , että selvin päin pidätte vain toisianne hyvänä , ihan vain lähekkäin ollen , annatte aikaa toisillenne ilman yhdyntäpaineita yms .
        Suukottelette, halaileiite ja silittelette toisianne - yhdyntä olisi kielletty , kunnes jollain tapaamisella sitten vaan huomaisittekin , että jännitys jää ja tunne vie mennessään?
        Lieneekö apua, tantraseksiä tämä - tunne ja koketus tärkeämpää kuin yhdyntä tai suorittaminen.
        Minä uskon sun pääsevän vielä eroon oireilustasi , kunhan korvaat paineenpurkamisen läheisyydetä nauttimisella.

      • 5+4
        Mies hukassa kirjoitti:

        Ei varmasti olisi hyvä vaihtoehto mennä luopumaan tästä suhteesta. Tällä itsetunnolla voi mennä vuosia että löytäisin itselleni taas jonkun uuden suhteen tai voi olla etten löytäisi ollenkaan. Olen huomannut kaikkina yksinäisinä vuosinani kuinka vaikeaa ellei jopa mahdotonta seuran löytäminen on. Naiset tietysti voivat antaa miehelle tuollaisia vinkkejä koska heille ei ole ongelma löytää heti uutta suhdetta tilalle. Itse en varmaan pystyisi mitään uutta suhdetta noin vain ottamaankaan tilalle. Monille naiselle tämä ei kuitenkaan tunnu olevan mikään ongelma.

        Tiedostan sen että en tule varmaan koskaan pääsemään tästä ahdistusongelmasta eroon joten on yritettävä elää tämän ongelman kanssa vaikka olisi kuinka vaikeaa. Jos menisin luovuttamaan niin tiedän sen että itsetunto menisi entisestään oikein ryminällä alaspäin. En tosiaankaan tiedä mitä sen jälkeen tekisin itselleni. Olen jo aikasemmin ollut pari kertaa siinä tilanteessa ja se oli todella kamala tunne.

        Ikävä tosiasia taitaa olla se että tarvitsen alkoholia tai vaihtoehtoisesti jotain rauhoittavaa lääkettä että pystyn selviytymään tuollaisista tilanteista kunnialla. Tiedän kyllä että se ei ole hyvä juttu olenkaan tukeutua jatkuvasti alkoholiin ja/tai lääkkeisiin. Tiedän kyllä senkin että ne vaikuttavat negatiivisesti potenssiin. Olen joutunut huomaamaan senkin asian ihan käytännössä ja se ei helpota asioita. Minulle on siis tullut paineita potenssistakin. Selvinpäin luultavasti taas olisin niin jännittynyt että tulisi sen takia ongelmia potenssin kanssa. Olen siis melkoisessa umpikujassa jos näin voi sanoa.

        "Naiset tietysti voivat antaa miehelle tuollaisia vinkkejä koska heille ei ole ongelma löytää heti uutta..."

        Sama pätee miehiinkin. Ne eristäytymisprobleemeista kärsivät naiset ovat melko samanlaisia kuin miehetkin, eli heitä ei ikinä näy missään. Täten sinäkään et ole heitä kuullut.

    • Mies hukassa

      Muuten varmaan ihan hyvä idea, ei vain ole mahdollisuutta tavata riittävän usein joten on sellainen tunne että silloin harvoin kun tavataan niin on edettävä seksiin asti. En tiedä sitten miten pystyisin rentoutumaan selvinpäin jos olen tottunut tukeutumaan alkoholiin.

      • Tuttu tilanne

        Miksi ette voi tavata useammin? Eikö se helpottaisi tilannetta, vai tarvitsetko itse noin paljon valmistautumisaikaa tapaamisiin? Onko toinenkin osapuoli tyytyväinen noin harvoihin tapaamisiin? Ymmärrän kyllä, että suorituspainetta tulee noilla välein helposti.

      • rau1
        Tuttu tilanne kirjoitti:

        Miksi ette voi tavata useammin? Eikö se helpottaisi tilannetta, vai tarvitsetko itse noin paljon valmistautumisaikaa tapaamisiin? Onko toinenkin osapuoli tyytyväinen noin harvoihin tapaamisiin? Ymmärrän kyllä, että suorituspainetta tulee noilla välein helposti.

        taidat olla rakastunut siihen naiseen, ainakin mitä olen tätä keskustelua seurannut, joku siinä kuitenkin mättää onko hänellä joku piirre mistä et pidä? ulkonäkö? työtön?joku mitä häpeilet....

    • tapailija

      Tuo " Mies hukassa" kuulostaa ihan samanlaiselta tapaukselta kuin minkä miehen kanssa olen tapaillut. Nimeä ja sijaintia en viitsi sanoa.

    • Mies hukassa

      Hyvä että et sano koska minä en haluaisi henkilöllisyyttäni kerrottavan täällä eikä varmaan moni muukaan haluaisi. Tulin tänne ihan anonyymisti avautumaan ongelmastani jos vaikka saisin hyviä vinkkejä tämän ongelman voittamiseen. Nyt pitäisi vain osata poimia parhaat neuvot tästä keskustelusta.

    • Mies hukassa

      Tilanne on nyt se että mitään suhdetta ei taida enää olla. Kaikki on nyt ainakin toistaiseksi ohi. En enää ole niin ahdistunut, olen sen sijaan niin masentunut ettei oikein mikään enää kiinnosta. Tekisi mieli sulkea puhelin ettei vain kukaan kaverikaan pyydä minua lähtemään minnekkään. Minusta ei nyt ole näkemään ihmisiä.

      En minä tästä tilanteesta ketään syytä, ehkä tämä oli ainut oikea ratkaisu vaikka tuntuu ettei hyvää ratkaisua ole olemassakaan. Terveisiä myös sinulle jos sattumoisin tunnistat minut, en ole mistään vihainen tai pettynyt sinuun. Olen tietysti pettynyt itseeni vaikka ei se mitään hyödytä. Toivottavasti aurinko nousee vielä jonain päivänä vaikka nyt ei siltä näytäkkään.

      • pakko vastata nyt

        En ole tuo aiempi, mutta luulen tunnistavani sinut vähän asioita poimien. Sinulle haluaisin sanoa, että rauhoitu äläkä vaivu masennukseen. Ei tämä peli ole vielä pelattu, jos se minusta riippuu. Olen jo aiemmin ajatellut, että taustalla on tyyliin paniikkihäiriö tai vastaava. Tämä selittäisi paljon enkä ajattele sinusta mitenkään huonommin. On hyvä, mikäli yrität saada apua ongelmiisi. Jos annat, olen tukenasi kyllä eivätkä nämä ongelmat mitään kaada. Usko tai älä, olen ehkä itsekin terapian tarpeessa ja minulla on parikin kaveria, jotka ovat olleet psykoanalyysissä. Ajattelen itse, ettemme ole "hulluja", vaan tiedostavia mielummin :) Rentouttavaa iltaa sinulle ja pois ikävät ajatukset

    • Mies hukassa

      Kiitos ja samoin sinulle.

    • C8-

      NO MITEN HOMMA ETENI

      • Älä huuda. Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista.

    • 8+5

      Ei vieläkään mitenkään mutta ehkä se vielä tästä.

    • c8-

      olis mielenkiintosta kuulla miten kävi

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe