Miksi kaikki pitäisi päästää ulosottoon?

Täältä saa usein lukea otsikossa mainitun neuvon, kun joku tuskailee laskujen ja perintäkirjeiden kanssa. "Päästä kaikki ulosottoon vaan, niin loppuu turha murehtiminen".

Itsellä oli sama tilanne vuosia sitten. Jokainen Suomen perintätoimisto muisti lähes päivittäin kirjeillä, enkä jossain vaiheessa pysynyt enää edes perillä, että paljonko olen velkaa ja minne. Lakkasin availemasta kirjeitä ja heitin ne suoraan roskiin, eli annoin kaiken mennä voutiin. Paljonpa siitäkin iloa oli. Ei sinne kuitenkaan mennyt "kaikki", vaan voudin kirjeetkin oli sekavia. Joskus kokonaisvelkani sinne oli 22.000 euroa, paria kuukautta myöhemmin esim 16.000 euroa, ja puoli vuotta myöhemmin sitä oli taas 20.000 euroa. Koska minut oli todettu varattomaksi, niin osa veloista palautui ulosotosta takaisin perintään, ja joskus niitä laitettiin takaisin voutiin, ikään kuin kokeilemaan että josko nyt sitä rahaa löytyisi.

Kun viimein aloin setvimään tilannetta ja tekemään maksusopimuksia, niin siinä vaiheessa voudissa oli enää 10.000 euroa. Maksoin sen kertasuorituksena pois. Jos olisin jäänyt ne maksettuani siihen uskoon, että "ai sitä olikin noin vähän", niin olisin viimeistään vuotta myöhemmin ollut taas soosissa, koska perintätoimistoista olisi mennyt ulosottoon vähintään samankokoinen köntti muita velkoja.

Eli ei se niin yksinkertaista ole.
4289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Normaalissa palkkatyössä olevaa henkilöä ei merkitä ulosotossa varattomaksi ja näin ollen velat eivät palaudu ulosotosta takaisin perintätoimistoon. Siis olettaen että maksat ulosottoon jotain välillä 500 - 1500 euroa tai enemmän kuukaudessa ja velkasi ovat tuolla summalla lyhentymässä.

Kun päästää kaikki velat ulosottoon, ei ole sitten enää sen jälkeen erillisiä maksusopimuksia sinne tänne vaan ulosoton jälkeen käteen jäävällä ansiolla voi yrittää taas elää normaalia (tosin niukkaa) elämää.

Jossain kohtaa voi sitten kun kaikki velat ovat ulosotossa etsiä siitä ulospääsyä:
1) hakeamalla takuusäätiön takausta tai vaihtoehtoisesti suoraan pankkilainaa sukulaisen/puolison takaamana
2) hakea velkajärjestelyä, jos näyttää siltä että velat eivät kaikesta ponnistelusta huolimatta lyhene
3) maksaa kaikki velat ulosoton kautta pikkuhiljaa pois (tai vähän nopeammin esim. perinnön tms. ylimääräisen tulon myötä)

Äänestä
  • Kiitos selvennyksestä.

    Itse olin vuosia pätkätyökierteessä, joten minulla ei ollut säännöllisiä tuloja joita ulosmitata. Varmaan sen vuoksi minut todettiinkin varattomaksi, ja velat menivät karusellia voutiin ja takaisin perintään.

    Onneksi sain viimein vakituisen työpaikan, ja onneksi elämässä tuli tilanne että pystyin maksamaan ulosoton kerralla tyhjäksi ja tekemään maksusopparit niihin perintätoimistoihin, joille velkaa oli. Luottokelpoisuus palautuu puolen vuoden päästä ja kohta on kaikki velat muutenkin maksettu.

    Kyllä sellaisen myllyn läpi on tässä muutamien vuosien aikana meikäläinen väännetty, etten taatusti aja itseäni samaan jamaan enää koskaan!

    Ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä ulosottovelat on "ihan sama" ja joiden mielestä luottotietoja ei tarvitse. Hah! Ihan p*skapuhetta molemmat!

    Äänestä

  • Explain it to me kirjoitti:

    Kiitos selvennyksestä.

    Silloin jos et ole saanut töitä etkä kykene velkojasi maksamaan on ihan sama onko ulosotossa saatavia ja kuinka paljon.
    Itse en ole mitenkään tarvinnut luottotietoja kun ne kahdeksan vuotta sitten menetin.
    En myöskään ole saanut töitä kuin kerran puoleksi vuodeksi ja silloinkin palkkani oli niin pieni etten siitä voudille joutunut maksamaan.

    Äänestä

Sillä tavalla veloista voi joskus selvitä.
Velkojille ja uo maksaminen luottotiedottomana ei vaan yleensä onnistu.
Uossa saattaa jotain elämiseenkin jäädä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Explain it to me kirjoitti:

Täältä saa usein lukea otsikossa mainitun neuvon, kun joku tuskailee laskujen ja perintäkirjeiden kanssa. "Päästä kaikki ulosottoon vaan, niin loppuu turha murehtiminen".

Itsellä oli sama tilanne vuosia sitten. Jokainen Suomen perintätoimisto muisti lähes päivittäin kirjeillä, enkä jossain vaiheessa pysynyt enää edes perillä, että paljonko olen velkaa ja minne. Lakkasin availemasta kirjeitä ja heitin ne suoraan roskiin, eli annoin kaiken mennä voutiin. Paljonpa siitäkin iloa oli. Ei sinne kuitenkaan mennyt "kaikki", vaan voudin kirjeetkin oli sekavia. Joskus kokonaisvelkani sinne oli 22.000 euroa, paria kuukautta myöhemmin esim 16.000 euroa, ja puoli vuotta myöhemmin sitä oli taas 20.000 euroa. Koska minut oli todettu varattomaksi, niin osa veloista palautui ulosotosta takaisin perintään, ja joskus niitä laitettiin takaisin voutiin, ikään kuin kokeilemaan että josko nyt sitä rahaa löytyisi.

Kun viimein aloin setvimään tilannetta ja tekemään maksusopimuksia, niin siinä vaiheessa voudissa oli enää 10.000 euroa. Maksoin sen kertasuorituksena pois. Jos olisin jäänyt ne maksettuani siihen uskoon, että "ai sitä olikin noin vähän", niin olisin viimeistään vuotta myöhemmin ollut taas soosissa, koska perintätoimistoista olisi mennyt ulosottoon vähintään samankokoinen köntti muita velkoja.

Eli ei se niin yksinkertaista ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu