NSA tekee varjobudjettia pörssissä

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/porssissa tehtiin kauppaa nopeammin kuin tieto kulkee verkossa/a933744

Pörssissä tehtiin kauppaa nopeammin kuin tieto kulkee verkossa

"Yhdysvalloissa ihmetellään pörssikauppoja, jotka tehtiin millisekunteja ennen kuin viranomaisten tiedote saavutti pörssin.

Verkkolehti Mother Jones kertoo, että Yhdysvaltain keskuspankki julkaisi keskiviikkona tiedon obligaatiojärjestelmään liittyvistä päätöksistä tasan kello kahdelta iltapäivällä.

Tiedote lähetettiin Washingtonista. Sieltä tieto kulkee verkon kautta pörssin kotikaupunkiin Chicagoon seitsemässä millisekunnissa. Joku teki kuitenkin tiedosta hyötyen suuria tilauksia tätä nopeammin: kaksi tai kolme millisekuntia kello tasan kahden jälkeen".

Näinhän sitä tehdään vakoillulla ja urkitulla sisäpiiritiedolla varjobudjettia millisekunneissa miljardeja.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikö juuri ollut juttua jostain koodarista joka sai potkut, kun ei pystynyt kehittämään tarpeeksi nopeaa ohjelmaa pörssikauppaan, nopeudesta puuttui pari millisekunttia, no eipä näytä puuttuvan enää.

Miksi kukaan enää vaivautuisi osakkeilla kauppaa tekemään, kun jää ohjelmille ja boteille toiseksi jo lähtöviivalla.

Äänestä
  • Euroopan ja USA:n välillehän lasketaan uusi merivalokuitukaapeli, joka nopeuttaa yhteyksiä muutamia millisekunteja, jotta Euroopan pörssikauppojakin voidaan hoitaa USA:sta käsin sen tarvittavan muutaman millisekunnin nopeammin. Ensin tietenkin tarvitaan sisäpiiritietoja rahoituslaitoksien ja eu-hallinnon viestintää seuraten.

    Äänestä

Koneet pelaavat villiä millisekuntirulettia tähtitieteellisillä summilla keinotekoista rahaa, näin pyörii maailmamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millisekunneissa kirjoitti:

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/porssissa tehtiin kauppaa nopeammin kuin tieto kulkee verkossa/a933744

Pörssissä tehtiin kauppaa nopeammin kuin tieto kulkee verkossa

"Yhdysvalloissa ihmetellään pörssikauppoja, jotka tehtiin millisekunteja ennen kuin viranomaisten tiedote saavutti pörssin.

Verkkolehti Mother Jones kertoo, että Yhdysvaltain keskuspankki julkaisi keskiviikkona tiedon obligaatiojärjestelmään liittyvistä päätöksistä tasan kello kahdelta iltapäivällä.

Tiedote lähetettiin Washingtonista. Sieltä tieto kulkee verkon kautta pörssin kotikaupunkiin Chicagoon seitsemässä millisekunnissa. Joku teki kuitenkin tiedosta hyötyen suuria tilauksia tätä nopeammin: kaksi tai kolme millisekuntia kello tasan kahden jälkeen".

Näinhän sitä tehdään vakoillulla ja urkitulla sisäpiiritiedolla varjobudjettia millisekunneissa miljardeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu