Jos aloittaja oli tosissaan kuten joku ainakin luulee, hän varmasti äänestää Kokoomusta, mutta minä voin rehellisesti kertoa, että en löydä yhdestäkään nykypuolueesta sellaista, jonka teot saati teesit tai julkisuudessa esillä olleet henkilöt edustaisivat argumentteja, jotka itselleni ovat tärkeitä tai pyhiä. Ihmisistä välittäminen ja ihmisarvon turvaaminen ovat niistä tärkeimpiä, mutta ajatus talouden ja rahanvallan kaikkivoipaisuudesta on näköjään sokaissut kaikki tai sitten vaan ollaan muuten täys munattomia. Sääliksi oikein käy niiden pörssiyhtiöiden palkkalistoilla olevia tavallisia duunareita(jotka oikeasti tekevät sen työn) (pitäiskö sanoa nykyään orjiksi) jotka heräävät aamulla aikaisin, vievät lapset hoitoon, josta myös maksavat tietenkin ja raatavat tehtaassa, jossa tehokkuutta vaaditaan vain alati lisää ja uhka töpaikan menetyksestä vaanii siltikin ja saavat juuri sen verran palkkaa, että selviävät asumiskustannuksistaan ja muista menoistaan. Vaikka kuinka hyvin he työnsä tekisivät ja vaikka olisivat olleet kautta aikojen"Suomen menestyksekkäimmässä firmassa" heidät voidaan tylysti vain potkaista pois ja siitä palkkioksi pomo saa vielä muhkeat 18,8 miljoonaa euroa.
Esimerkki pomon palkkiosta oli tietenkin Nokiasta, mutta samankaltainen käytäntö on muuallakin. Pörssiyhtiön tavoite on vain ja ainoastaan tyydyttää osakkeen omistajia ja sen se on näyttänyt. Mutta miksi työläiset ovat nykyään niin helvetin lampaita ja takovat miljonääreille ja hyväosaisille vain lisää mammonaa ? Olen nähnyt joskus kunnallisvaalien kokoomuksen listoillakin duunareita. Sääliksi tosiaan käy Suomen duunareita, jotka vapaaehtoisesti jopa tahtovat orjan asemaan. Liittoihinhan enää ei kukaan liity ,kun vaikka ne ovat laissa sallittuja niin käytännössä kiellettyjä. Eihän sellaisilla lailla ole mitään todellisuusarvoa, joiden noudattamatta jättämisestäkään ei rangaista.
On olemassa nykyään vain populistisia puolueita, jotka kilvan koittavat saada äänestäjiä eri ryhmistä kuten vihreät luontoarvoineen ja seksuaalivähemmistöjä kosiskelevine argumentteineen vaan kaikki ovat huomanneet ,että homot ajavat vaan omia oikeuksiaan ja rikkaat omiaan .
Sellainen puolue puuttuu ,jota voisin tällä hetkellä äänestää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Perusta sellainen ja eikun nimiä keräämään 50 000tonnia kun on täynnä olet jo onnistunut.