Syyksi on kerrottu rakennemuutos tai lastensuojelun "järjestelmä", kuten peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) teki eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Katainen, Korhonen ja Lohi painottavat, että hallitus löytää syyt ongelmiin katsomalla peiliin.
Sinipunahallitus on tehnyt historian suurimmat leikkaukset kuntapalveluihin. Tämän hetken tiedon mukaan ne tulevat tällä vaalikaudella olemaan yhteensä 6,6 miljardia euroa.
Leikkauslinjan vaikutukset näkyvät nyt. 900 työntekijää irtisanovalta Jyväskylältä hallitus leikkaa ensi vuonna valtionosuuksia 28 miljoonalla eurolla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
drmarit mihin ryhtyivät koksujen kelkkaan mennessä ?
sokaisi
Jyväskylä kertoi tänään aikovansa vähentää 900 työpaikkaa vuosina 2014–2016. Säästöillä Jyväskylän kaupunki tavoittelee 50 miljoonan euron säästöjä. Myös Kouvola on ilmoittanut yt-neuvotteluista ja säästöjä suunnitellaan myös muissa kunnissa.
on, pikkukunnat piti lopettaa ?