...taistelutilanteissa toisen maailmansodan aikana. Kyseessä oli monumentaalinen ja aika tavalla luutuneita käsityksiä sodankäynnistä ja taisteluista ravistellut amerikkalaisen sotilasasiantuntijan Marshallin tutkimus sodan jälkeen.
Kun sotilaista ilmeisesti n. 90% kuoli sodassa pommien, tykkien ja heittimien takia ja alle 10% luodeista ja kun tuohon jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista suurimman osan tappoi vain 2% jalkaväkisotilaista muuttuu se kuva minkä elokuvateollisuus ja kirjat ovat luoneet totaalisesti.
Marshallin tutkimuksen mukaan taisteluissa vain 20% sotilaista (tässä tapauksessa amerikkalaiset mutta tuskin muunmaalaiset toimivat eri tavoin) ampui ylipäätänsä. Noin 80% ei edes yrittänyt ampua tai sitten ampui aivan tarkoituksella minne saattuu.
Lainaus:
"Based on his innovative new technique of postcombat interviews, Marshall concluded in his landmark book, Men Against Fire, that only 15 to 20% of the individual riflemen in World War II fired their weapons at an exposed enemy soldier. "
Viimeisimpien sotien aikana on amerikkalaistutkimuksissa paljastunut uusia hämmästyttäviä yksityiskohtia. Yhtä kaatunutta vihollissotilasta kohti on käytetty mm. Irakissa n. 250 000 kivärikaliberisen aseen patruunaa taisteluissa. Vietnamin sodassa yli 52 000 ja tämäkin luku on alakantissa sillä todellisuudessa kuolleet viholliset olivat usein siviilejä tai sitten lukuja liioiteltiiin aivan mahdottomasti ylöspäin tai sitten vihollinen kuoli todellisuudessa tulitettaessa tykeillä ja pommeilla.
http://www.killology.com/art_beh_problem.htm
"Behavioral Psychology"
The Problem: A Resistance To Killing"
Kun sotilaista ilmeisesti n. 90% kuoli sodassa pommien, tykkien ja heittimien takia ja alle 10% luodeista ja kun tuohon jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista suurimman osan tappoi vain 2% jalkaväkisotilaista muuttuu se kuva minkä elokuvateollisuus ja kirjat ovat luoneet totaalisesti.
Marshallin tutkimuksen mukaan taisteluissa vain 20% sotilaista (tässä tapauksessa amerikkalaiset mutta tuskin muunmaalaiset toimivat eri tavoin) ampui ylipäätänsä. Noin 80% ei edes yrittänyt ampua tai sitten ampui aivan tarkoituksella minne saattuu.
Lainaus:
"Based on his innovative new technique of postcombat interviews, Marshall concluded in his landmark book, Men Against Fire, that only 15 to 20% of the individual riflemen in World War II fired their weapons at an exposed enemy soldier. "
Viimeisimpien sotien aikana on amerikkalaistutkimuksissa paljastunut uusia hämmästyttäviä yksityiskohtia. Yhtä kaatunutta vihollissotilasta kohti on käytetty mm. Irakissa n. 250 000 kivärikaliberisen aseen patruunaa taisteluissa. Vietnamin sodassa yli 52 000 ja tämäkin luku on alakantissa sillä todellisuudessa kuolleet viholliset olivat usein siviilejä tai sitten lukuja liioiteltiiin aivan mahdottomasti ylöspäin tai sitten vihollinen kuoli todellisuudessa tulitettaessa tykeillä ja pommeilla.
http://www.killology.com/art_beh_problem.htm
"Behavioral Psychology"
The Problem: A Resistance To Killing"
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siksi armeijat suosivatkin videopelejä. Näin sotilaat saadaan huijatuksi että tappamisessa olisi kyse vain "pelaamisesta". Vaan homma tuskin auttaa. Ihminen ei vain näitä psykopaatteja lukuunottamatta halua tappaa lajitoveriaan puhukoot militaristit mitä tahansa.
Tämä selittää sen että viime sodissa suomalaisetkin sotilaat saattoivat käydä hakemassa hyvin vaarallisissa tilanteissa oman haavoittuneen. Sen sijaan he eivät olisi läheskään yhtä halukkaasti lähteneet vaaralliseen tilanteeseen vaikka räjäyttämään bunkkeria.
Psykologit ovat jopa väittäneet että sotilaat itse asiassa omaa kuolemaansa enemmän saattoivatkin pelätä toisen ihmisen tappamista vaikka eivät kyenneet sitä tiedostamaan itse. Usein vihollisen tappaminenkin tapahtui silloin kun tämä oli selin ja juoksi poispäin koska silloin ihminen - luontokappale kun on - näkee toisen ihmisen saaliina. Sen sijaan kaikken vaikeinta, useimmille avain mahdotonta oli ampua vihollinen jonka kasvat hän näki läheltä.
kyllä rutiini ja se sujui ilman eriyistä moraalista miettimistä. Ei tosin kaikilta.
Nuo tutkimustiedot ovat kauan sitten esitettyjä. Ei niissä mitään uutta ole.
Suomalaislla on se näppituntuma, edttä noin kolmannes sotilaista oli taistelussa hyödyksi, toinen kolmannes kelpasi avustamaan ensimmäistä ja kolmas oli vain rasitteena ja vahdittavana.
Joo, tiedossa on. Mietin vain sitä, että kuinka suuri osuus tuosta ampumattomuudesta johtuu siitä, että ei kertakaikkisesti ole nähnyt ketään jota olisi vonut järkevästi ampumaan?
Tarkkuus oli jo toisen maailmansodan aikaan jo sitä luokkaa, että havaitut vastustajat voitiin kyllä napsia pois kuljeksimasta.
Tuskin Marshall (olen lukenut tuosta tutkimuksesta itsekin) ihan väärässä on. Taustalla voi silti olla muutakin kuin rivisotilaan tietoinen tai tiedostamaton haluttomuus tappaa.
Joskus jo taisteluolosuhteet voivat olla sellaiset, että edes taistelun keskellä ei edes näe sitä viihollista, joka olisi tarkoitus tappaa. Tätä oli korostetusti esimerkiksi Normandian pusikoissa. Pensasaitojen läpi tulee konekivääritulta tai puiden lehvistöstä tarkka-ampujan luoteja. Sotilasdoktriini ja upseerit käskevät ampumaan takaisin, mutta itsesuojeluvaisto neuvoo painamaan pään alas. Toisinaan voit poterosta kurkistella ja todeta, että siellä oma tykistö möyhentää kaukaisina hahmoina näkyvää hyökkäjää, mutta oma ase ei edes tarkasti kanna eikä edelleenkään tunnu järkevältä nostaa päätään ja ruveta tähtäämään.
Normandiassakin 75 - 83 prosenttia tappioista tuli epäsuorasta tulesta. Huomattiin, että suurin osa jalkaväkimiehistä ei taistelutilanteessa ollut laukaissut asettaan kertaakaan. Ei välttämättä osoitus humanismista vaan taistelukentän kaaoksesta, jossa et elävää vihollista välttämättä edes näe. Taistelu, silmäkkäin vastustajan kanssa tai tykkitulessa kyyristellen, on varmasti ollut erittäin traumatisoivaa. Kun keskivertosotilaalta jälkeenpäin haastattelussa kysytään, hän saattaa mieluummin sanoa ampuneensa tarkoituksella ohi kuin myöntäisi roiskineensa kiven takaa umpimähkään harakoille koska ei uskalla nostaa päätään (vrt. Rahikainen Tuntemattomassa).
Uskon (joskaan en voi tietää), että sellaisessa tilanteessa jossa eläviä maaleja on oikeasti kaadettavissa ja riski itselle siedettävän vähäinen, useimmat olisivat ampuneet - ja ampuisivat - kohti. Jokuhan niitä puna-armeijalaisiakin niitti Summan ja Kollaan aukeilla oikein pinoksi asti. Ei sitä meidän suomalaisetn tapauksessa ainakaan yksin kenttätykistö tehnyt, kun ei ollut paljon ammuksiakaan.
Suomalaisista sotilaista kuoli toisessa maailmansodassa 13% onnettomuuksiin, tauteihin, itsemurhiin ym. Niistä jotka kuolivat taistelutoiminnassa yli 90% kuoli sirpaleisiin ei luoteihin.
Sen sijaan elokuvissa vaikuttaa joskus siltä että suhdeluvut ovat päinvastoin. Tuntemattomassa Sotilaassakin taisi suurin osa kirjan henkilöiden kuolemistakin olla niitä jossa luoti tappoi.
Neuvostoliittolaisista ehkä hieman suurempi osuus saattoi kuolla suomalaisiin luoteihin mutta osuus tuskin on ollut 15-20% suurempi. Näin niistä todennäköisesti suurin osa ilmeisesti konekiväärimiesten ampumina. Sohloilla ja konepistooleilla ammuttiin lopultakin hyvin pieni osa ihmisistä viime sodissa. Sodassa mukana olleista miehistä hyvin, hyvin pieni osa tappoi vihollissotilaan, seikka joka saattaa selittää hyvin paljon siitäkin miksi veteraanit noista olosuhteista palasivat ehkä yllättävänkin tasapainoisina.
On hyvä asia että taisteluun liittyviä myyttejä kumotaan. Ei se ole ollut sellaista lahtaamista minkä viihdeteollisuus niin mielellään esittää eri maissa.
Se johtuu siitä, että meilläkin vain yksi sotilas, Mannerheim tappoi kaikki viholliset myös Lapinsodassa.