Seuraava hallitus, kolme suurinta puoluetta.

Suomen seuraava hallitus kootaan kolmesta suurimmasta puolueesta: Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus, pienpuolueet jätetään pois, mukaanlukien Rkp, sillä sekä Keskusta että Perusssuomalaiset eivät halua enää Rkp:tä sohlaamaan ja painostamaan pakkoruotsinsa kanssa hallitukseen.
Miten puolueiden kannattajat suhtautuvat pakkoruotsiin? Keskusta n. 70% vastustaa pakkoruotsia, Perussuomalaiset n. 80% vastustaa pakkoruotsia, Kokoomus n. 60% vastustaa pakkoruotsia, eikö olisi aika helppoa päästä pakkoruotsista ja sitä myöten myös koko Rkp:stä eroon näiden kolmen puolueen yhteisellä päätöksellä keväällä 2015, tuskin enää edes Katainen on puolueensa puheenjohtajana, todennäköisesti Katainen on silloin jo EU-komissaari ja puheenjohtajana on vähemmän kiihkeä pakkoruotsittaja, Petteri Orpo, luulisin?
11164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä, mutta kokoomus voi alkaa vaatia rkp mukaan, näinhän kokoomus saisi puolelleen 9-10 kansanedustajaa omien ehkä seuraavien vaalien jälkeen 38-40 kansanedustajansa lisäksi. Seuraavien vaalien jälkeen voi keskustalla olla n. 55 edustajaa, perussuomalaisilla n. 45 edustajaa ja kokoomuksella n. 40 edustajaa, tämä tietäisi vahvaa enemmistöhallitusta, eli yhteensä140 paikkaa eduskunnassa. persut ei varmaankaan halua rkp mukaan hallitukseen ja samalla myös kokoomus voi pudota hallituksesta ja tilalle tulee sdp vasliitto, tälläkin yhdistelmällä saataisiin hallitus kokoon.

Äänestä
  • Jyrkiboy on lähdössä ja se ratkaisee RKP:n kohtalon Kokoomuksen siipipuolueena.

    Katainenkin tosin on ottamassa etäisyyttä etuppuolueeseen. Ehdotti jopa pakkoruotsin purkua Itä-Suomessa.

    Äänestä

  • rkp kituu ja katoaa politiikasta

    Äänestä

Mediassa joku "asiantuntija" yritti pelata pesuja taas paitsioon. Kuulemma ei millään mahtuisi Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen EU-vastaisuuden takia.

Melkoista höpötystä. Katainen antoi periksi kaikissa kynnyskysymyksissään viime neuvotteluissa, myös EU-asioissa. Ainoastaan RKP:n mukanaolo pysyi.

Ei PS ole vaatimassa eroa EU:sta ehdoksi hallitukseen tulemiseen. Kunhan nämä svekotutkijat pelaavat maksettua peliään.

Äänestä

RKP on suuri.

Äänestä

Typerä avaus.

Äänestä

Varmastikin Kokoomus haluaisi apupuoleensa mukaan, MUTTA miksi ihmeessä Keskusta ja PS suostuisivat siihen?

Miksi ne antaisivat yhdelle kumppanille kaksi ylimääräistä ministerinpaikkaa ja siten hallitsevan aseman hallituksessa?

Svekomedia toki sitä tyrkyttää, mutta se on odotettuakin.

Äänestä

Ei kyllä kokoomusta seuraavaan hallitukseen ,se on oltava kirkkaasti
mielessä.
Tällä tiellä olemme pian sodan osapuoli.Nykyiset sotahaukat on pian
saatava korvattua ihmisillä,joilla on vähän laveampi käsitys maailmasta
kuin Usan maailmanvalloituksen tukeminen.

Äänestä
  • Jos Kokoomus ei tule hallitukseen, niin silloin on pakko ottaa SDP tilalle. Ja demarijohto on paljon svekompaa kuin kokoomusjohto, vaikka demariäänestäjät ovat eniten kielivapauden puolella. Tuo SDP:n svekojohto varmasti kiskoisi RKP:n mukaan hallitukseen. Eli kyllä Kokoomus on parempi vaihtoehto kolmen suuren hallitukseen.

    Äänestä

Persut ottaa RKP:n hallitukseen mukaan.

Äänestä
  • Voi herranen aika. Kepu JA persut hallituksessa. Joo, toivottavasti Rkp ottaa etäisyyttä sellaisesta yhdistelmästä. Det hoppas jag verkligen, hellre då i opposition.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vudhrfugherjhgijtjhö kirjoitti:

Suomen seuraava hallitus kootaan kolmesta suurimmasta puolueesta: Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus, pienpuolueet jätetään pois, mukaanlukien Rkp, sillä sekä Keskusta että Perusssuomalaiset eivät halua enää Rkp:tä sohlaamaan ja painostamaan pakkoruotsinsa kanssa hallitukseen.
Miten puolueiden kannattajat suhtautuvat pakkoruotsiin? Keskusta n. 70% vastustaa pakkoruotsia, Perussuomalaiset n. 80% vastustaa pakkoruotsia, Kokoomus n. 60% vastustaa pakkoruotsia, eikö olisi aika helppoa päästä pakkoruotsista ja sitä myöten myös koko Rkp:stä eroon näiden kolmen puolueen yhteisellä päätöksellä keväällä 2015, tuskin enää edes Katainen on puolueensa puheenjohtajana, todennäköisesti Katainen on silloin jo EU-komissaari ja puheenjohtajana on vähemmän kiihkeä pakkoruotsittaja, Petteri Orpo, luulisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu