Olen aina sanonut, että mormonikasvatukseni ei ole millään tavalla tehnyt minusta "huonoa" tai vaikuttanut elämääni muuta kuin positiivisesti. Näin olen asian nähnyt. Nyt pikkuhiljaa ymmärrän, että olen täynnä itsesyytöstä, syyllisyyttä ja itseni tuomitsemista. Muita en tuomitse, mutta itseni olen valmis pistämään vaikka pää edellä paskakaivoon. Johtuuko tämä MAP-kasvatuksesta vaiko siitä että mormonivanhempani mätkivät toisiaan turpaan harva se päivä ja sitten taas pakkokirkkoon sunnuntaina tuomitsemaan itseään. Minunkin selestiseen valtakuntaan pääsevät rakkaat vanhempani olivat niin kypsymättömiä ja tasapainottomia ihmisiä lapsuudessani, että ihme että olen tämänkin verran järjissäni. Kaipa tämä kypsymättömyys selittää omalta osaltaan heidän valintojaan. Älkää ymmärtäkö väärin, minä todellakin rakastan vanhempiani ja toivon heille vain hyvää - mutta mitä kertoo teille äiti joka hakee 4v lapseltaan lohtua uhkailemalla itsemurhalla? Highway to Kolob sanon minä.
Jos voin antaa itselleni armoa ja koittaa ymmärtää, että syyllisyys sisälläni ei ole enää tarpeen, niin voin samalla varmaankin todeta, että MAP-kasvatus ei todellakaan ole vaikuttanut elämääni positiivisesti. Se mitä olen saanut sieluuni liikaakin on nöyristely, teeskentely, ja koko paskasysteemin oikeuttaminen. Tätä paskasysteemin oikeuttamista kutsutaan myös todistuksen saamiseksi.
Jos voin antaa itselleni armoa ja koittaa ymmärtää, että syyllisyys sisälläni ei ole enää tarpeen, niin voin samalla varmaankin todeta, että MAP-kasvatus ei todellakaan ole vaikuttanut elämääni positiivisesti. Se mitä olen saanut sieluuni liikaakin on nöyristely, teeskentely, ja koko paskasysteemin oikeuttaminen. Tätä paskasysteemin oikeuttamista kutsutaan myös todistuksen saamiseksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Syyllistämistä ihmisen itsetunnon murskaamiseen ei ole ainoastaan MAP-kirkon käyttämä metodi vaan tämä hengellisen väkivallan muoto on laajamittaisessa käytössä myös monissa muissa uskonliikkeissä.
http://exmormoni.blogspot.fi/2013/03/uskonnollinen-pahoinpitely.html
tuskinpa vanhempiesi käyttäytyminen johtui mormonismista.
Kappas, vanha hellariystäväni :-)
Juu ei tietenkään, mutta uskon MAP-kasvatuksen lisänneen sisäistä syyllisyydentuntoa ja sisäistä tuskaani. Ja tätähän tekevät kaikki uskonnot.
terve! :)
Voi olla. En oikein osaa heittäytyä housuihisi, kun oma lapsuudenkotini oli ihan tavallinen, ja muistot sieltä lämpöisiä. On varmaankin paljon luonteesta yms. kiinni, kuinka asiat kokee. Oma sisareni on kertonut ahdistuneensa hieman srk leireillä. Muistan kyllä, että tapana oli jokaisen kertoa leirin alussa, "onko uskossa vai ei". Minuun tentaaminen ei tehnyt "traumoja", mutta siskoni umpimielisempänä koki senkin asian niin tunkeiluna.
Se oli sitä aikaa, kun kaikki muukin elämä ympärillä oli varsin suoraviivaista ja yksioikoista.
Varmaan riippuu myös mormonismiin kääntyneen alkuperäisestä persoonallisuuden rakenteesta, muuttuuko hän ympäristölleen siunaukseksi vai taakaksi. Olivatpa uskonnon periaatteet kuinka yleviä, fanaattisuus tekee lopputuloksen pahaksi.
Puhtaus esimerkiksi on kohtuullisesti harjoitettuna hyväksi, mutta ihminen ei kauan kestä jatkuvaa saunottamista ja juuriharjalla hankaamista - oli saunottajan tarkoitus miten hyvä tahansa.
Oman kokemukseni mukaan isän kääntyminen mormonismiin ja siitä seurannut fanaattinen muiden käännyttäminen ja erityisesti kristityn äitimme hellittämätön uskonnollinen vainoaminen oli katastrofi.
Perhetutkimuksen tohtori Marlene Winell kirjoittaa on kirjoittanut itseapu-kirjan uskonnollisesta traumasta toipuvalle. Ohessa tämän kirjoittama artikkeli.
http://journeyfree.org/rts/
Tässä poimintoja suomeksi.
Uskonto trauma- syndrooman oireet
- Ajattelu/kognitiivinen: Sekavuus, kyvyttömyys ajatella kriittisesti, heikko itsetunto ja itsearvostus, mustavalkoinen ajattelu, perfektionismi, vaikeus tehdä päätöksiä.
- Tunteet: masennus, ahdistus, viha, suru, vaikeus tuntea nautintoa, tarkoituksettomuuden tunne
- Sosiaaliset: sosiaalisen verkon menetys, perheen hajoaminen, ulkopuolisuuden tunne, seksuaaliset vaikeudet, vaikeudet pysyä aikataulussa kehityksestä.
- Kulttuuriset: maallisen yhteiskunnan vieraus, ”kala kuivalla maalla”-tunne, vaikeus tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään, tiedon puute (esim. evoluutio, taide, musiikki).
Uskonto trauma-syndrooman syitä.
Autoritäärisyys yhdessä myrkyllisen teologian kanssa, joka omaksutaan ja vahvistuu kirkossa, koulussa ja kotona aiheuttaa:
- Normaalin lapsen kehityksen tukahduttamisen: kognitiivinen, sosiaalinen, emotionaalinen, moraalisen vaiheiden kehittyminen estyy.
- Vaurioittaa normaalia ajattelua ja kykyä tuntea. Tiedonsaanti on rajoitettua ja kontrolloitua: toimimattomia uskomuksia opetetaan; itsenäinen ajattelu tuomittavaa.
- Ulkoinen kontrolli –tieto ilmoitetaan sitä ei voi löytää tai saada selville; valvova hierarkkinen auktoriteetti, ihminen itse ei ole luotettava tai hyvä lähde.
- Fyysinen ja seksuaalinen väärinkäytös ja patriarkaalinen valta; epäterveet seksuaaliset näkemykset, fyysinen kurittaminen sallittu.
Erheellinen identiteetti
Uskonnollinen trauma-syndrooma matkii muita häiriöitä;
- posttraumaattinen stressihäiriö
- kliininen masennus
- ahdistushäiriö
- bi-polaarinen häiriö
- pakko-oirehäiriö
- rajapersoonallisuushäiriö
- syömishäiriöt
- sosiaaliset häiriöt
- avioliiton ja seksuaalisuuden ongelmat
- itsemurha
- alkoholi ja päihteiden väärinkäyttö
- äärimmäisen epäsosiaalinen käytös, mukaan lukien henkirikos
"Meillä vallitsee yhteiskunnassa käsitys siitä, että uskonto on suurimmaksi osaksi hyväksi ihmiselle. Terapeutit, niin kuin muutkin ihmiset ajattelevat, että kun lakkaat uskomasta ja lopetat vain kirkossa käynnin, vaikutus olisi sama kuin lakkaisit uskomasta joulupukkiin. Jotkut ihmiset pitävät uskonnollisia uskomuksia lapsellisina, että niistä vain kasvetaan yksinkertaisesti ulos. Hoitohenkilöstö ei useinkaan ymmärrä fundamentalismia ja saattavat jopa suositella hengellisiä toimia osana hoitoa. Yleisestiottaen ihminen joka ei ole käynyt läpi fundamentalistista indoktrinaatiota eivät tajua minkälainen mielenraiskaus se todellisuudessa on.
Yhdysvalloissa me pidämme arvossa oikeuksiamme, kuten sananvapautta, kokoontumisvapautta ja uskonnonvapautta. Tämä vaikeuttaa huomattavasti osoittaa ihmistä heikentävää häiriötä, kuten uskonto trauma.syndroomaa, ilman että enemmistö amerikkalaisista kokisi sen uhkaavaksi. Myrkyllisten uskomusten ja hyväksikäytön kyseenalaistaminen näyttää olevan tabu. Kukaan ei halua osoittaa sormella ongelmaa, siinä pelossa että arvokkaita vapauksiamme sorkitaan. Ne terapeutit, jotka eivät ymmärrä tätä eivät leimaa vanhempia kirves-murhaajiksi, jotka ainoastaan pakottavat lapsensa kirkkoon.
Tämä on kuitenkin ongelma. Sanitoitu uskonto tekee siitä entistä salakavalamman, silloin kun se on terveydelle haitallinen. Pienet lapset ovat biologisesti riippuvaisia heidän vanhemmistaan. Sisäänrakennettu selviytymismekanismi edellyttää luottamusta vanhempaan. Uskonnolliset opetukset tarttuvat helposti lapsen aivoihin samalla kun aikuiset kätevästi pitävät kontrollia yllä. Tämä jatkuu sukupolvesta toiseen uskonnollisen meemikokonaisuuden rakentaessaan itsensä aina uudelleen. Uskovaisten massat omaksuvat itseinhon ja pelon maailmanlopusta."
"Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea."
Ilman uskoa ihminen on juureton ja harhailee, Se on kuitenkin totta, että monien uskontojen hedelmät eivät ole hyviä.
Mitä mormonismiin tulee, niin siinä opetetaan ja toteutetaan onnelliseen elämään johtavia periaatteita. Kunkin omassa varassa on, että elää niiden mukaan. Tuskin kukaan voi sanoa, että palautetun evankeliumin mukaan eläminen toisi onnettomuutta tai vahinkoa.
Jos tarkoitat palautetulla evankeliumilla yleiskielen vastaisesti Smithin oppia, tämänkin palstan mormoneista löytyy karmaisevia esimerkkejä siitä, mitä onnettomuutta ja vahinkoa Smithin oppiin hurahtaminen saa aikaan.
Yksikin perhe oli aivan normaali,kunnes perheenisä kääntyi Smithin oppiin, jolloin muun perheen elämästä tuli yhtä helvettiä. Isä mm. kirosi vaimonsa suu vaahdossa "pappeuden valtuudella" lasten kuullen, koska tämä ei kääntynyt Smithin oppiin. Ja tytärtä huumattiin laittomasti piikityksellä ties mistä syistä (oliko jopa insestiä) ja isä veti tyttären suihkuun virkoamaan, kun tämä ei meinannut millään herätä lääketokkurasta.
Ja samainen tyyppi aloitti seksielämän uuden kumppanin kanssa, vaikka ero entisestä ei ollut vielä valmis. Nyt on neljäs vaimo menossa.
Niin, ja ateistit ovat tutkimusten mukaan onnellisempai kuin uskovaiset, vaikka sinun mukaasi "Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea."
Mikä tutkimus? - Onnellisempaa voi tosiaan olla vapaana väärästä uskonnollisuudesta kuin uskonnottomana.
Niin, kaikki uskonnollisuushan on "väärää", varsinkin mormonismin kaltaiset kultit. Onnellisuutta on kyselytutkimuksin vaikea tutkia, koska uskovaiset ovat siinäkin suhteessa epärehellisiä. Eihän uskova voi tunnustaa olevansa onneton... Mutta jos verrataan jonkin ryhmän, esim. kokonaisen valtion ihmisten onnellisuutta huomataan, että onnellisuus korreloi sen kanssa, miten vähän uskonnollisia ihmiset ovat kyseisissä ryhmissä tai valtioissa.
Jos verrataan itsemurhalukuja ja uskonnollisuutta, taitaa eniten itsemurhia olla vähiten uskonnollisissa maissa.
No jos uskonto pitää itsemurhaa esim. syntinä, josta seuraa menolippu helvettiin, ihmisparat joutuvat ennemmin kestämään maanpäällistä helvettiä vailla mahdollisuutta häipyä tästä elämästä kärsimyksistä huolimatta.
Tiedän muutamia, jotka ovat ratkaisunsa tehneet fyysisen kivun vuoksi. Itsekin nuorena miehenä loukkaannuttuani kärsin sellaisista kivuista, että ajattelin, että jos ei olisi tiedossa, että kivut menevät ohi, itsari olisi ihan hyvä vaihtoehto.
Olen itsekin yrittänyt ottaa itseltäni henkeä, tosin masennuksen takia. Sitten tulin uskoon. Masennus ei hävinnyt kokonaan, mutta se antaa toivoa paremmasta. Kannatan eutanasiaa. Armo kyllä riittää myös oman käden kautta lähteneille. En usko, että sairauden (fyysisen tai psyykkisen) takia itsensä tappaneet joutuvat hel'vettiin.
Siis usko kuoleman jälkeiseen elämään antaa toivoa tähän synkkään vaellukseen täällä maapallolla. Jos olisin ateisti, en näkisi mitään syytä enää olla tässä olomuodossa täällä. Nytkin olen valmis lähtemään tästä ruumiista vaikka heti, mutta toisaalta ei minulla ole kiire lähteä. Kaikella on aikansa.
Juu tyypillinen uskovainen odottaa kuolemaansa ja pääsyä parempaan paikkaan kuin kuuta nousevaa. Ateistilla sen sijaan ei ole mitään syytä kuolla ja ainoa mitä voi tehdä on ottaa kaikki ilo irti tästä elämästä mitä on jäljellä. Uskovainen rakastaa enemmän kuolemaansa kuin elämäänsä kun taas ateisti rakastaa vain sitä mitä hänellä on tässä ja nyt.
Kumpi siis arvostikaan elämää enemmän: kuolemaa palvova ja odotteleva uskovainen vai elämäänsä kiintynyt ateisti?
Voidaanhan ajatella myös, että kun isännän raaka luonne puhkesi voimiinsa, hän sen ansiosta löysi uskonnon oman ehdottomuutensa tueksi. Vetoamalla uskoon ja jumalaan, saa helposti vastustajat alistetuksi, sillä muiden on vaikea taistella sekä vahvaa nujertajaa että jumalaa vastaan.
On myös seurakunnan velvollisuus huolehtia seurakuntalaisen perheestä, jos huomataan, että perheessä ei kaikki ole hyvin. Mikään uskonto ei saa antaa uskovaiselleen oikeutta käyttää uskoa lyöntiseena.
Noin pienessä piirissä kuin mormooneiden keskuudessa ei yhden ihmisen narsismi jää huomaamatta. Muiden on täytynyt nähdä miehen tasapainottomuus.
Vai tällä tavalla sitten tulkitsit... Sinulla ei taida olla masennusta?
No joskus vähän on mieli maassa, mutta ei varsinaisesti masenna ainakaan tälläerää.
Pahimpia uskovaisista on tietty ne, jotka omaa ja muiden elämää halveksuen ovat valmiita kuolemaan ja tappamaan jumaltensa puolesta.
Tähän liittyy myös amerikkalaisten mormonien myönteinen asenne kuolemantuomioon. Mormoneilla itsellään on ollut verisovitus, käsitys siitä, että kristuksen sovitustyö ei riitä pelastamaan edes katuvaa pahantekijää, vaan tämän on sovitettava itse itsensä vuodattamalla maahan oma verensä.
Tämä on yksi niistä syistä, jotka johtivat erooni map kirkosta. Ja niitä syitä on monia.