USA:ssa miljoona virkamiestä pakkolomalle?

Miljoona amerikkalaista työntekijää jännittää, onko edessä palkaton lomautus. Taustalla on kiista maan kongressissa.
Jos sopua ei löydy, jopa miljoonaa Yhdysvaltain liittohallinnon työntekijää uhkaa palkaton lomautus.

Sen ulkopuolelle jäisivät kuitenkin eräät yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät ammattiryhmät, kuten lennonjohtajat ja vanginvartijat.

Demokraattienemmistöinen senaatti torjui edustajainhuoneen yrityksen lykätä presidentti Barack Obaman kiisteltyä terveydenhuoltouudistusta vuodella.

Nyt laki hallinnon väliaikaisesta rahoituksesta palautuu takaisin edustajainhuoneeseen, jossa sen kohtalo on auki. Edustajainhuone olisi hyväksynyt rahoituksen vain, jos lykkäys olisi hyväksytty.

Budjetista väännetty jo pitkään
Erikoisen tilanteen syynä on se, että Yhdysvalloissa alkaa lokakuun alussa uusi budjettikausi, mutta demokraatit ja republikaanit eivät ole päässeet sopuun uudesta budjetista.

Hallinnon toiminnan jatkuminen piti varmistaa väliaikaisella rahoituslailla. Laki on kuitenkin on jämähtänyt kongressiin riitelyyn.

Asiantuntijoiden mukaan hallintoväen lyhytaikainen lomautus ei heti aiheuta Yhdysvaltain taloudelle vakavaa vahinkoa. Tilanne on toinen, jos lomautukset jatkuvat pitkään.

Tieto asiasta saadaan viimeistään aamuseitsemältä Suomen aikaa. IS seuraa tilannetta.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288604592618.html

Toivotaan samaa käsittelyä suomen suojatyöpaikkavirkamieshallinnolle!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomessakin voisi potkia pellolle parisataa tuhatta virkaloista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loisille monoa kirjoitti:

Miljoona amerikkalaista työntekijää jännittää, onko edessä palkaton lomautus. Taustalla on kiista maan kongressissa.
Jos sopua ei löydy, jopa miljoonaa Yhdysvaltain liittohallinnon työntekijää uhkaa palkaton lomautus.

Sen ulkopuolelle jäisivät kuitenkin eräät yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät ammattiryhmät, kuten lennonjohtajat ja vanginvartijat.

Demokraattienemmistöinen senaatti torjui edustajainhuoneen yrityksen lykätä presidentti Barack Obaman kiisteltyä terveydenhuoltouudistusta vuodella.

Nyt laki hallinnon väliaikaisesta rahoituksesta palautuu takaisin edustajainhuoneeseen, jossa sen kohtalo on auki. Edustajainhuone olisi hyväksynyt rahoituksen vain, jos lykkäys olisi hyväksytty.

Budjetista väännetty jo pitkään
Erikoisen tilanteen syynä on se, että Yhdysvalloissa alkaa lokakuun alussa uusi budjettikausi, mutta demokraatit ja republikaanit eivät ole päässeet sopuun uudesta budjetista.

Hallinnon toiminnan jatkuminen piti varmistaa väliaikaisella rahoituslailla. Laki on kuitenkin on jämähtänyt kongressiin riitelyyn.

Asiantuntijoiden mukaan hallintoväen lyhytaikainen lomautus ei heti aiheuta Yhdysvaltain taloudelle vakavaa vahinkoa. Tilanne on toinen, jos lomautukset jatkuvat pitkään.

Tieto asiasta saadaan viimeistään aamuseitsemältä Suomen aikaa. IS seuraa tilannetta.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288604592618.html

Toivotaan samaa käsittelyä suomen suojatyöpaikkavirkamieshallinnolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu